Meillä on haalareita ja takkeja ollut koirilla jo yli 10 vuotta. On sadehaalaria, pölyltä suojaavaa matkahaalaria, lämmittävää viittaa, heijastinliiviä yms.
Nykyisin tosin käytän haalareita vain näyttelymatkoilla pitämään turkit puhtaana ennen kehää. Varmaan moni onkin nähnyt meidän pikku-Naldon vihreässä kurapuvussaan tai liilassa tuulipuvussaan ulkoilemassa näyttelypaikoilla.
Kaavoja löytyi aikoinaan ainakin vanhasta Käsityökerho-lehdestä, mutta nekin vaativat aikalailla muokkausta, jotta tulos oli pitkärunkoisella havannalle sopiva. Minä ja ompelukone ei kuuluta samalle planeetalle

, mutta onneksi tuo meidän äiti on oikea mestariompelija ja on itse kehitellyt kullekin meidän koirista sopivat haalarin kaavat.
Paras tapa saada kunnollinen haalari, on tehdä harsimalla koevedos ja korjailla sitä, kunnes on sopiva. Varsinkin etujalkojen liikkumatilaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sen jälkeen purat koevedoksen ja piirrät siitä kaavat. Lykkyä tykö.
Haalareista kannattaa muistaa se, että ne tahtovat aina takuttaa karvaa, vaikka niissä olisikin liukas vuori ja läpät estämässä karvojen menemistä vetskarin väliin.
Kun näet minua näyttelypaikoilla, tule katsomaan meidän haalareita, yleensä on tosiaan ainakin Naldolla yhdet mukana.