Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: katsokaa
Puskaradio > Puskis > K-18
toiskan muori
 

16.10. klo 22.25 "JOS"
Uusinta pe 22.10. klo 13.35

Studiovieraina viisi palveluskoiraa - mitä kaikkea koirat osaavat tehdä tänään? Brittiläinen löytökoira koki omat sankarihetkensä, kun TV näytti salaperäisten yöllisten ruokien katoamisten taustan: Yksi koirista osasi avata oman, ja myös muiden koirien häkit. Suomalaiset palveluskoirien kouluttajat arvioivat brittikoiran taidon salaisuuden videon perusteella ja kertovat, mitä kaikkea meidän omat palveluskoiramme osaavat.

Erilaisista koirista yhteiskunnan palveluksessa ja niiden taidoista ja koulutuksesta olivat keskustelemassa avustajakoira asiantuntija Anu Purola Invalidiliitosta, avustajakoiran käyttäjä Nina Hätinen ja avustajakoira Valter, Miia Kantinkoski Kuulokoirayhdistyksestä ja kuulokoira Milli, ylikomisario ja Poliisikoiralaitoksen esimies Mikko Maunuksela, opettaja ja koiraohjaajien kouluttaja Ilkka Hormila ja tunnistuskoira Jessica, vanhempi konstaapeli Mikko Rytkönen ja huumekoira Rocky sekä Oili Salmi ja taikurikoira Doni.

Koirat yhteiskunnan palveluksessa
Koiralla ihmisen apuna on pitkät perinteet. Jo Antiikin taiteessa on usein kuvattu sokea kerjäläinen koiran seurassa. Siitä asti kun ensimmäiset paimenet kaitsivat laumojaan, toimivat koirat paimenien apuna ja myös vartijoina ja metsästäjinä. Nykyisin koirien tehtävät ovat vielä monipuolisempia ja kiehtovampia. Nykykoirat pelastavat, auttavat poliisia, suojelevat luontoa ja pitävät ihmisestä huolta niin fyysisesti kuin henkisestikin. Koirat sopeutuvat hyvin ihmisen parhaaksi ystäväksi. Niiden avulias ja seurallinen luonne pohjautuu aisteihin ja vaistoihin, jotka ne ovat perineet esi-isältään sudelta.

Suden ja koiran eriytyminen alkoi noin 135 000 vuotta sitten. Ihmisen ja suden välinen yhteys jatkui vuosisatoja ja ihminen oppi huomaamaan suden monipuoliset kyvyt. Kesympien ja koulutuskelpoisimpien annettiin jäädä lähistölle ja ihmiset yhdistivät näitä hyödyllisiä susia samanlaisiin. Näin syntyivät ensimmäiset ja alkukantaisimmat rodut. Nykyisin maailmassa tunnetaan yli kaksisataa virallisesti hyväksyttyä koirarotua ja toiset kaksisataa epävirallista.

Koirat hyödyntävät ainutlaatuisia aistejaan vaistojensa ohjaamina. Ne ovat perineet voimakkaat käyttäytymisvietit jo esi-isiltään. Joillakin koirilla on vahva hajujäljen seuraamisvietti, vartiokoirilla on taas voimakkaat suojeluvaistot, ja noutajatyyppiset koirat poimivat vaistomaisesti esineitä suuhunsa. Koulutuksen avulla näitä jo olemassa olevia ominaisuuksia voidaan vahvistaa, mkä tekee koirasta erinomaisen toimijan omassa tehtävässään.

Palveluskoiratoiminta alkoi Suomessa vuonna 1909, kun Helsingin poliisilaitos hankki Saksasta ensimmäiset poliisikoirat. Nykyään Hämeenlinnassa toimii poliisikoirakoulu, joka muutti nykyisiin tiloihinsa jo 1927. Siellä koulutetaan erilaisia poliisikoiria, joita on tällä hetkellä Suomessa noin pari sataa. Partiokoiria voidaan käyttää erilaisiin tehtäviin kuten esimerkiksi pelastus- ja etsintätehtäviin sekä suojelemaan voimankäyttötilanteissa. Erikoiskoirat koulutetaan yhteen erikoistehtävään kuten esimerkiksi räjähteiden, huumeiden tai ruumiiden etsintään. Uutuutena on tunnistuskoirien koulutus: niitä aiotaan käyttää hyväksi rikostutkinnassa. Koirien toivotaan pystyvän yhdistämään rikoksesta epäillyn hajun esimerkiksi rikoksen tapahtumapaikkaan ja auttamaan rikoksen selviämisessä.

Opaskoirakoulun toiminta alkoi Suomessa vuonna 1947 ja sen myötä opaskoiria alettiin kouluttaa näkövammaisille. Kuulokoiria on Suomessa koulutettu 1990-luvun alusta lähtien. Ne toimivat kuulovammaisten apuna ilmaisten erilaisia ääniä kuten puhelimen, ovikellon tai mikroaaltouunin. Avustajakoirat taas ovat tarkoitettu helpottamaan liikuntarajoitteisten ihmisten elämää: koirat osaavat esimerkiksi vetää pyörätuolia, laittaa valot, avata oven ja poimia maasta tavaroita. Avustajakoiria koulutetaan nykyään viisi vuodessa, vaikka kysyntää olisi enemmänkin. Näiden erilaisten avustajakoirien merkitys käyttäjänsä sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin on suuri ja useimmiten koirista tulee palvelunsa myötä rakkaita elämänkumppaneita, jotka elävät saman käyttäjän kanssa myös ansaitut eläkepäivänsä kuolemaansa asti.
abc
Hyvä, että tuli tiedoksi uusinta, sillä minulta jää aina nuo yöohjelmat näkemättä sleeping.gif biggrin.gif . Nyt täytyy vain laittaa visusti korvan taa, että perjantaina ja päiväsaikaan, ettei pääse ohjelma unohtumaan.


Hienosti kirjoitti toiskan muori pienoiskavalkaadin koirien monipuolisuudesta ihmisen apuna aina aikojen alusta asti. Oli mukavaa luettavaa smile.gif .
Cee
Sit siinä on kahen mainostauon välinen aika(eli noin 12 min) juttua siitä, kun Cee otti ekan Stereokoiran hoitamaan tän bungalowin äänentoistolaitteistoa vuonna 1941... Se osas jo silloin vaihtaa vahvistimesta oikeat kaiuttimet päälle sen mukaan missäpäin bungalowia liikun biggrin.gif

Nykyisin stereokoiria on koulutettu jo kymmeniä musiikkialan friikeille...

hmmm, siis jos ne ei oo leikannu sitä juttua tosta dokumentista pois...

Cee
- monoa stereoille-
toiskan muori
blush.gif
se teksti oli valitettavasti Mirja Pyykön ohjelman Jos esittelystä, mutta kiitoksia vain abc.
allekirjoitan toki siinä olleet asiat rolleyes.gif
happy
joo kattoin sitä kyl sivusilmäl mut pitää kattoo uusix oikein keskittymällä. mut siinä kun katoin ni ihmettelin avollekkin että kuinka viisaita koirat oikeesti on... ja kuinka ne auttaa ihmistä ilman murinoita. ei kyllä musta aina olis samaan dogrun.gif
abc
Eipä kiittelemistä, toiskan muori biggrin.gif , noin hienon kavalkaadin esille tuomisesta tällekin foorumille.

Ja Cee... huh.gif . Luulin, että hän loukkaantuisi, kun jutun yhteydessä ei ollut mainintaa hänen Manhattaninpystykorvastaan wink.gif , mutta siitähän olikin jo ihka oma juttunsa "omaa rahaa" otsikon alla, joten ei tarvinnut enää esitellä biggrin.gif. Mutta uutta oli tieto tuosta Ceen Stereokoirasta laugh.gif . Ja täytyypi myös hämmästellä, että onpa ainutlaatuinen ja pitkäikäinen tuo Stereokoira, kun siitä vieläkin on avustajaksi smile.gif .
toiskan muori
niinpä abc. tosin rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että mietin hetken näinköhän nyt unohtaisin sen meidän moton: ei huhua, ei luuloa vaan tositietoa
enkä oikaisisi kiitostesi kohdetta, mutta sen verran kolkutti, että pakko oli sitten laittaa oikaisu, mutta kiitos nyt noista ihan oikein kohdistetuista kiitoksista, minähän sen kirjoituksen laitoin whistling.gif

sellaisen stereokoiran kyllä voisi omistaa,mistä Cee kertoo, meillä nuo koirat vaan on jaloissa siellä missä liikun, mutta mitään stereoita ei sinne ole suunnattu, tosin ei meillä stereoita olekkaan, muuta kun silloin kun kaikkia koirat haukkuu ja eri puolilla huushollia, ei siis ole mahdollisuuksia kehittää taipumuksia siihen suuntaan rolleyes.gif

mutta mihinkäs on se Ceen ferrari joutunut, siitä ei ole ollutkaan juttua pitkään aikaan. Vallanko sitä Manhattanilla jalkamiehenä? Tulikos se liian kalliiksi, kun on koirakin hommiin tarttenut laittaa
Vahtis
Kyllä siinä on stereot kaukana, kun muorin luona alkaa koirat haukkua. Kysehän on paljon kehittyneemmästä Surround Sound System 5.1, jossa äänet tulevat viidestä eripuolille sijoitetusta kaiuttimesta ja sitten vielä yhdestä, joka vastaa matalista taajuuksista eli bassosoundeista... siitä tuo 5.1

Tuollainen löytyy siis hiennoimmista elokuvateattereista ja tietysti kaanaantien päästä. ph34r.gif
Cee
LAINAUS(abc @ 21.10. 2004, 09:03)
Ja täytyypi myös hämmästellä, että onpa ainutlaatuinen ja pitkäikäinen tuo Stereokoira, kun siitä vieläkin on avustajaksi  smile.gif


Juu, mutta ennen koirat olikin rautaa.. On se tosin maksanut vapaaehtoisia eläkemaksuja jo pitkään, muttei sitte kuitenkaan malttanut jäädä eläkkeelle... Pian sen alkaa olla pakko... Elikkä mä tartten pian uuden avustajakoiran.. sellaisen, joka hallitsee myös nykytekniikan polttavine DVD -asemineen(lausutaan DiiViiDii)...

LAINAUS(toiskan muori @ 21.10. 2004, 11:43)
mutta mihinkäs on se Ceen ferrari joutunut, siitä ei ole ollutkaan juttua pitkään aikaan. Vallanko sitä Manhattanilla jalkamiehenä? Tulikos se liian kalliiksi, kun on koirakin hommiin tarttenut laittaa


Mä myin Ferrarin, ja ostin yhdeltä taksikuskilta taatusti aidon Mona Lisa -taulun.. Siis sen originaalin.. Sen on pakko olla just se alkuperäinen, koska hinta oli niin älyttömän kova.. Hmmm, mitäpä sitä mies ei uhrais aidon taiteen eteen?? ja taatusti saan siitä voittoa kun ilmoitan julkisesti että se on nyt mulla ja saattaa tulla myyntiin kun kyllästyn siihen.. Siis jos kyllästyn, koska ne silmät, ne silmät...
Toisaalta se kyllä kannattais myydä, koska mun sijoitusbisneksistä katoaa perimmäinen ajatus, elikkä voiton maksimointi, jos pidän kaikki parin miljoonan taulut itse vaan silmien takia...

Se, että laitan koirat töihin, ei ole varallisuudesta kiinni, vaan kasvatusmetodeista.. Mä yritän opettaa mun koirista kunnon koirakansalaisia.. Esimerkiks mun australianhuskylle mä lähetän kerran kuukaudessa täältä kotopuolesta Manhattanilta sellasen ihanan paketin Australiaan.. Siellä on kirje, jossa kerron kuulumiset kotipuolen tapahtumista, hieman oikeata kahvia, vähän sokeria, leivonnaisia ja uudet villasukat.. siis mitä täältä kotopuolesta nyt voi sinne jonnekin lähettää..
Niin, ja hieman kunnollista tupakkaa...


LAINAUS(Vahtikoira Lähetetty 21.10. 2004 @ 17:32)
Kyllä siinä on stereot kaukana, kun muorin luona alkaa koirat haukkua. Kysehän on paljon kehittyneemmästä Surround Sound System 5.1, jossa äänet tulevat viidestä eripuolille sijoitetusta kaiuttimesta ja sitten vielä yhdestä, joka vastaa matalista taajuuksista eli bassosoundeista... siitä tuo 5.1

Tuollainen löytyy siis hiennoimmista elokuvateattereista ja tietysti kaanaantien päästä.


biggrin.gif Muorin sovellettu kotiteatterijärjestelmä, versio 5.1...
Voin vain kuvitella millainen videotykki muorilla on.. Koira laitetaan seisomaan valkoista seinää kohti, ja suuhun asennetaan kirkkain valaisin mikä talosta löytyy.. sen jälkeen koiran suu suljetaan tiiviisti, ja avataan koiran silmät... Valo heijastuu silmistä suoraan valkoiselle seinälle..

Sit muori laittaa diakuvan silmän eteen vuorotahdissa ja ne diat heijastuu sinne seinälle...

Siinä se on, visuaalisesti ja äänentoistollisesti ehkä alkukantaisin kotiteatteriratkaisu Suomessa, mutta toisaalta omaperäisinkin biggrin.gif

Cee
-Sony records-
Cee
LAINAUS(happy @ 21.10. 2004, 07:29)
joo kattoin sitä kyl sivusilmäl mut pitää kattoo uusix oikein keskittymällä.

Asia ei mulle kuulu, enkä ajatellut siihen puuttuakaan, mutta pohdittuani asiaa, puutun siihen kuitenkin.

Mulle on aivan sama, minkä ikäiset, luontoiset tai olemukseltaan olevat ihmiset tänne kirjoittavat.

Mutta, ja iso MUTTA!

Tämä on meidän vanhojen känttyjen palsta, joka ei tajua teinien lyhenteitä. ja vaikka tajuaiskin, niitä on helvetin raskas lukea..

Eli tnx txt -koodi ärsyttää...

joten happy, tervetuloa joukkoon, mutta täällä puhutaan suomea...

OK?

Cee
-tuleva äidinkielen opettaja-

ps. minä en toki suinkaan päätä millaista kieltä täällä kirjoitetaan, joten kaikki yllämainittu on vaan oma mielipiteeni.
Cee
LAINAUS(Cee @ 21.10. 2004, 19:07)
Siis jos kyllästyn, koska ne silmät, ne silmät...
Toisaalta se kyllä kannattais myydä, koska mun sijoitusbisneksistä katoaa perimmäinen ajatus, elikkä voiton maksimointi, jos pidän kaikki parin miljoonan taulut itse vaan silmien takia...

Nyt täytyy kyllä vähän korjata omia juttuja.. Mona Lisassahan oli tärkeetä se suu, eikä ne silmät...
Mulla on vielä pikkusen hakusessa toi supertaide biggrin.gif

Cee
abc
Anteeksi vain Cee, mutta ehdinkin tässä jo hymyillä taiteen tuntemuksellesi, mutta sitten käväisikin mielessäni, että kysehän taitaakin olla nykyajan näkemyksestä. Joten yhtä kaikki, jos M.-Lisan silmät kiehtoo, saattavat jopa tuoda lisäarvoa hymyn (suun) lisäksi thumbup.gif .

Sitten kysymys tulevalle äidinkielenopettajalle, että mitenkäs se Cee lausutaan?
Olen lausunut kotoisesti see, mutta ehkäpä olisi pitänyt käyttää hienostuneempaa ääntämystä eli sii rolleyes.gif

- yx käntty -
sannukka
biggrin.gif biggrin.gif Sii!! thumbup.gif Vähän söpöä. Mä olen tota hekotellu jo varmaan vartin, loistavaa. biggrin.gif
Cee
LAINAUS(abc @ 22.10. 2004, 08:40)
Sitten kysymys tulevalle äidinkielenopettajalle, että mitenkäs se Cee lausutaan?
Olen lausunut kotoisesti see, mutta ehkäpä olisi pitänyt käyttää hienostuneempaa ääntämystä eli sii rolleyes.gif

- yx käntty -

Ei sitä tarvitse lausua, koska näet sen vain ruudullasi, eikä ole mitään syytä lausua sitä ääneen biggrin.gif

Mutta kyllä se ainakin mun päässä ääntyy niin kuin se kirjoitetaan...

Cee
-hienompi sanois Cii ii ii-
susaberg
Menee ehkä jo hieman out tuosta alkuperäisesä aiheesta, mutta on pakko heittää kommentti tähän tuosta cee:stä.. eli jos sillä on etunimikin niin onkohan se puu- vai wee- vai dee- ... tai jos toi cee onkin etunimi niin onkohan sukunimi sitten dee tai pee tai vee tai koo ... tai jos cee onkin ihan pieni niin sit se vois olla myös äm.. innocent.gif toivotaan ettei kukaan loukkaannu tästä, tää oli vaan tällaista perjantai-illan piristystä, ainaski mua hymyilytti toi lausuminen ciiiiiiiiiiiiiiiiiiii....
abc
Palaanpa tuohon alkuperäiseen aiheeseen, kun kerrankin muistin sen, minkä olin päättänyt muistaa, enkä unohtanut ohjelmaa katsoa smile.gif .

Mielestäni ohjelma oli hyvä. Asiallinen, ja kaiken kansan ymmärrettävissä. Erityisesti ilahduin siitä, että samassa ohjelmassa oli edustettuina useampia rotuja ja nekin valikoituen niin, etteivät kaikki olleet palveluskoiria.

Esitysaika oli lyhyt, mutta siihen saatiin aika kattava määrä asiaa. Esityksen loputtua tuli mieleeni, että tuohon aiheeseen pohjautuen, olisi jollain filmin tekijällä todella mainiot mahikset luoda vaikka jatko-osina 1/2- 1 tunnin kestäviä ohjelmia. Kustakin osa-alueesta erikseen koiran työskentelyä niin koulutuksessa kuin käytännön toiminnassakin. Ja katsojia olisi varmasti melkoinen määrä, jos ohjelmat saataisiin vielä ilta-aikaan esitettyä.

Niin, ja mainoskatkoilla vois tietenkin esittää sitten ne erityissuperit Surround Sound System 1.5 - ja stereokoirat laugh.gif
Cee
LAINAUS(susaberg @ 22.10. 2004, 17:01)
Menee ehkä jo hieman out tuosta alkuperäisesä aiheesta, mutta on pakko heittää kommentti tähän tuosta cee:stä.. eli jos sillä on etunimikin niin onkohan se puu- vai wee- vai dee- ... tai jos toi cee onkin etunimi niin onkohan sukunimi sitten dee tai pee tai vee tai koo ... tai jos cee onkin ihan pieni niin sit se vois olla myös äm.. innocent.gif toivotaan ettei kukaan loukkaannu tästä, tää oli vaan tällaista perjantai-illan piristystä, ainaski mua hymyilytti toi lausuminen ciiiiiiiiiiiiiiiiiiii....

Ihan ensimmäiseksi, Cee kirjoitetaan ISOLLA ALKUKIRJAIMELLA

Cee ei ole etunimi eikä sukunimi, vaan keskimmäinen nimi..
Se tulee mun perustamasta pienestä pikaruokaketjusta..

Eli kokonaisuudessaan Äm Cee Donalds...

Cee
-joku vois luulla prätkäjengiks-
abc
Anteeks´, mutta vielä olisi pieni tarkistus ääntämyksen suhteen, kuuluuko Cee nimeä ääntäessä käyttää ensimmäisenä kirjaimena c vai s unsure.gif .

- ääntämistä opiskeleva -
Cee
LAINAUS(abc @ 24.10. 2004, 19:49)
Anteeks´, mutta vielä olisi pieni tarkistus ääntämyksen suhteen,  kuuluuko Cee nimeä ääntäessä käyttää ensimmäisenä kirjaimena c vai s unsure.gif .

- ääntämistä opiskeleva -

Mistä mä sen voisin tietää?

No ei vaan, itse lausuisin sen ihan niinku lausuisin suomeksi pelkän kirjaimen c ...

hmmm, yhtä hyvin voitais pohtia muidenkin nikkejä smile.gif

abc = eibiicii??

arissa = eiricha??

sipa =saipei???

Cee biggrin.gif

-ihan vaan juntisti Cee-
sipa
saipei.. laugh.gif Voi miten hyvä nimi.. Vaikka en oppis sitä ehkä käyttämäänkään jos se lausuttais noin.. laugh.gif Kiitos Cii.. thumbup.gif

Mä muuten missasin sen ohjelman kun en nähnyt tätä muistutusta.. sad.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.