ajattelin jakaa tällaisen mielenkiintoisen asian kanssanne, johon törmäsin kun olin viimeksi mastiffi-matkalla maailmalla. Kirjallisuudessa mainitaan mastiffeille myös sallittavan ns. "aasinruskean" värityksen ja olen vihdoin törmänyt tällaiseen yksilöön Hollannissa.
Tarkoitus oli mennä katsomaan perheen nuorinta mastiffinarttua, mutta aikataulut eivät osuneetkaan yksiin emmekä pääseet sisälle. Mutta pihamaalla oli ulkona perheen kaksi muuta mastiffia ja sen takia kuvat ovat otettu aidan takaa.
Tämä "aasinruskea" mastiffi on 11 vuotias narttu ja ystäväni muistaa kun se hänelle esiteltiin ensimmäisen kerran pentuna. Olipa mielenkiintoista nähdä tämä vanharouva.
Näin myös samalla reissulla Hollanin puolella jälleen oikean pitkäkarvaisen mastiffin ja myös sisäsiitoksen tuloksen; mastiffinpennun, jolla bernhardilaisen väritys ja myös kasvuvauhti.
Näin se matkailu avartaa
T: Heidi Rubin