Minulla nuorin tyttö on sellainen, joka muistaa äitiään tekstiilituotteilla

. Muistan, kun sain juuri häneltä ensimmäisen pussilakanan ja tyynyliinan, ja miten haperot ne oli. Heti tunnusteltuani kangasta heräsi epäilys, etteivät ne voi olla pitkäikäiset ja niinhän siinä kävikin. Mutta niin hyvää räsyainesta, tiskiräteiksi, lattiaräteiksi ja pölyräteiksi, ei ole vanhoista lakanakankaista ollut, mitä noista haperoista liinavaatteista sain

. Tädiltänikin sain kerran pussilakanat ja ne on kestänyt, mutta ihmekös tuo, kun en niitä paljoakaan käytä. Niissäkin on oma vikansa, kas kun se täkki on sivureunasta työnnettävä pussiin ja se on liian työlästä, kun muita aukkoja ei ole, että saisin täkin nopsasti ojennukseen pussin sisälle

, mutta silläpä täti kultani kait niistä luopuikin

.
Mattoja minäkin haluaisin. Nyt ei ole enää kuin tuon nuoremman minulle kutoma matto (kudottu n. 20 v sitten). Sen katkaisin keskeltä heti kohta muutaman pesun jälkeen, kun en isoja mattoja tykkää käsitellä. Tyttö kyllä loukkaantui, sillä olihan matto hänen ensimmäinen oma tekemänsä, ja odotti kaiketi, että siitä olisi hänelle vielä peruja

. Mutta toisinpa on käynyt, ne kaksi puolikasta mattoa ovat entisestään pienentyneet, kun näyttää meilläkin aina joku koirista hieman lyhennellyt oman maunsa mukaan

ja sitten olen taas saanut tasoitella reunoja ja solmia päät uudelleen. Ja ainakin tähän yhteen huoneeseen, missä mattoa alla kaiken aikaa tarvitaan, nuo matot eivät keveytensä takia pysy lainkaan paikoillaan. Pienehköt ja kevyet, mutta paikoillaan pysyvät matot haluaisin. Mutta taitaa maton ostot jäädä, kun siihen tarvittaisiin sitä kuljetusapuakin.