Viihdyttekö ihmisten parissa vai oletteko erakkoja?
Minkälaiset on mielestänne omat sosiaaliset taitonne?

tykkään olla ihmisten kanssa.. mutta jatkuva ihmisten kanssa oleminen kyllä alkaa tympiä.. tykkään olla yksinkin!

Olen aika sosiaalinen itse, tutustun helposti kaikkiin ihmisiin.. ja tulen toimeen aikalailla kaikkien kanssa..

Mä viihdyn kyllä tosi mielelläni ihmisten seurassa (varsinkin kivojen sellaisten), mutta kyllä mä mielelläni koulun ja harrastusten lomassa viihdyn paljon yksinkin. Koulun jälkeen ei vaan yksinkertaisesti jaksa/ehdi enää kavereitten kanssa hengaamaan. Jos ihmisten seuraksi lasketaan se, että mesessä ym. juttelee kavereiden kanssa, niin kyllä mä sitten aika seurallinen oon.

Mä tuun aika hyvin juttuun "tuntemattomienkin" ihmisten kanssa, varsinkin jos on samoja harrastuksia tms. Toisaalta en oo kyllä suuressa porukassa mikään päällepäsmäri, enkä kauheesti siinä saa suutani aina auki, riippuu tietysti vähän mistä puhutaan. Mieluummin oon pienessä porukassa kuin suuressa joukossa.

mä oon varmaan tolta väliltä, koska tykkään olla ihmisten parissa, mutta joskus on saatava sitä ihan omaakin rauhaa

Mä olen luonteeltani taas melko ujo, eli en tutustu uusiin ihmisiin kovin helposti. Viihdynhän minä muiden ihmisten parissa, varsinkin hyvien ystävien. Mutta välillä tarvitsee sitä omaa rauhaa.

Sekä että.
Viihdun ihmisten seurassa, mutta tykkään olla myös yksin. Erityisesti yhden saman henkilön seurassa oleminen kauan alkaa ärsyttämään...

Mä taidan olla aika kahtiajakautunut persoona
Tutussa seurassa olen todella puhelias, ja joskus juttua tulee liiankin kanssa.
Mä viihdyn pienissä porukoissa. Isossa porukassa ja vieraitten kanssa olen todella hiljainen.
Eli välillä olen hyvinkin sosiaalinen, mutta joskus vetäydyn omaan rauhaani.

Mulla on mielestäni ihan kohtuulliset sosiaaliset taidot, mutta tietysti aina on parantamisen varaa.
Mä kuuntelen muita hirmu ja tarkkaan ja yritän ottaa muut huomioon.
Töissä joutuu silloin tällöin lasten riitojakin selvittelemään, siinä voisin parempi olla...

Mä en oikein viihdy noissa sosiaalisissa tilaisuuksissa. Jotenkin tunnen aina itteni ihan ylkopuoliseks, enkä osaa sanoa oikein mitään, ellei joku kysy jotain. Mutta sitten taas toisaalta tuttujen kanssa oon todella rento ja sosiaalinen, että vähän sellainen sekoitus olen. Mä olen ilmeisesti jollain oudolla tavalla ujo. Vaikken sitten toisaalta olekkaan

Mä tykkään olla muiden seurassa mutta välillä on kivaa olla yksin ,varsinkin kotona koulun jälkeen... En myöskään missään tilaisuuksissa osaa jutella kenellekkään jos en tunne ketään.

Tuttujen seurassa sosiaalien, vieraitten ei niin hirveesti.
Nyt vähän alkanu miettiä tuota erakoitumista kun asuu opsikelijakämpässä, ja sielä samat naamat joka viikko, niiin alkaa menee hermot... Erilailla kuitenkin kuin kotona...

Osaan olla vähän molempia, tilanteesta riippuen. Tiettyjen ihmisten seurassa viihdyn erittäin hyvin, mutta en kuulu niihin, joiden on aivan pakko olla koko ajan liimautuneena johonkin kaveriin kiinni. Tykkään olla yksin, mutta esim. ostoksille, leffaan, laskettelemaan jne. lähden ehdottomasti mieluiten jonkun kanssa.

Viihdyn hyvin ihmisten kanssa, mutta tykkään olla yksinkin välillä. Olen aika sosiaalinen, tutustun ihmisiin melko helposti.

Tykkään olla ihmisten seurassa. En ehkä tule toimeen ihan tuntemattoman kanssa.

Mie oon kovin seurallinen ihminen
Kauaa ei jaksa hiljakseen olla ni nopeesti sitä oppii tuntemaan uusia ihmisiä. Tai oppii ja oppii, niille on mukava jutella. Se on eriasia pitääkö ne siitä että mie juttelen niille.

Mitä sitä turhia arkailemaan. Kerran sitä kasvonsa menettää, sen jälkeen ne on jo menetetty

Kyllä minä olen erittäin sosiaalinen ihminen, viihdyn mieluusti muiden ihmisten seurassa, mutta tietysti joskus on mukavaa olla yksin

En pidä itteeni kovin sosiaalisena ihmisenä. Tuun ihmisten kanssa ihan hyvin toimeen ja musta on kivaa ollakin isommassakin porukassa, mutta kuitenkin tunnen aina itteni ulkopuoliseksi ja jotenkin erilaiseksi. Yksin olen aika paljon ja se vaan lisää kammoa kaikkiin sosiaalisiin tilanteisiin. En oikeestaan kammoa sosiaalisia tilanteita, mutta otan niistä aina hirveitä paineita (nyt on pakko keksiä jotain hauskaa tai viisasta sanottavaa..)

Toisaalta esim. koulussa tutustun tosi helposti uusiin ihmisiin ja menen juttelemaan. Puhetuttuja on miljoonittain, mutta en ystävysty mitenkään nopeasti, vain harvoille ihmisille haluan näyttää sen mitä oikeesti olen.

itse kaipaan omaa rauhaa, lähden pois..

silti joskus haluan olla muiden kanssa.
kun olen ihmisten kanssa tekemisissä, tulen toimeen ihan kaikkien kanssa,
tai no, ainakin pintapuolisesti joskus.
hyvien ystävien kanssa jaksaa olla joskus, mutta liika on liikaa.
lisäksi pojilla on joskus paljon kehittävämpää juttua kun tytöillä
(sanoo hän joka juuri teki kyselyn meikeistä)

Mulla hiukan sama juttu kuin lydialla. Kavereitten kans oon puhelias ja jutussa mukana, mutta sit jossain vieraassa porukassa saatan olla vaan sellanen taustahymisijä. Mut tuoki riippuu hirveesti tilanteesta ja ihmisistä Mä oon toisaalta sosiaalinen, mutta joskus ku sellaselle päälle sattuu nii en. Oon tosi huono esittämään seurallista jos mua ei just sillä hetkellä satu ihmisoliot kiinnostamaan.. Joskus ois ihan kätevä osata näytellä

Mä olen siltä väliltä, joskus on mukavaa olla omissa oloissa, kun kukaan ei ole höpöttämässä koko aikaa, mutta joskus seura piristää

On ihmisten kanssa joskus kiva tehdä tuttavuutta, mutta omassa rauhassakin viihdyn

Ja tietty kamujen kanssa on kiva olla

Ennen olin jonkun verran ujo ja siksi tutustuin erittäin huonosti uusiin ihmisiin. Mutta kun muutimme toiselle paikka kunnalle oli pakko ottaa itseä niskasta kiinni ett saa uusia kaverieta ja niinhän niitä sitten tulikin. Ja nykyään olen KUULEMMA kauhea päläpättäjä minäkö muka?
no elikkä selittelyiden jälkeen viihdyn ihmisten parissa. Täällähän tulis hulluks jos ei viihtyis.....

Mä oon mielestäni aika sosiaalinen, ja mulle sanottiinkin tossa viime viikolla niin, pari kaveria oli sitä mieltä. Viihdyn kyllä ihmisten seurassa, ja pienenä mun oli aina pakko olla jonkun kanssa, inhosin yksinoloa. Nykyään tykkään olla välillä yksin. Vanhempien mielestä en ole sosiaalinen, tai siis en olekaan niiden seurassa ja uskon niiden tietävän, että oon paljon puheliaampi ja kivempikin muiden ihmisten seurassa. On siis ihmisiä joiden kanssa en tule (enää) niin hyvin toimeen.. Vanhemmat on yleensä siinä joukossa, mutta varmaan parantuu iän myötä? Emmä tiiä. Kavereita mulla kuitenkin on aika paljon ja se on tärkeetä. Eli en ole mikään vetäytynyt ihminen vaikka joskus onki ihanaa olla vaan yksin ja murjottaa.

Kavereiden kanssa viihtyisin vaikka kuinka paljon ja pälätän kuin papupata, mutta tuntemattomien tyyppien seurassa olen aika ujo. Mutta kyllä sitä yleensä vaikkapa leireillä tulee melko nopeasti kavereita hankittua. Kotona viihdyn kyllä yksinkin, pitäähän sitä omaa aikaakin olla.

Tykkään olla tosi paljon kavereiden kanssa, mutta viihdyn välillä myös yksin. Olen niin kuin -Iida-kin uusien ihmisten seurassa hieman ujo, mutta "alku-ujoudesta" päästyäni olen kuin toinen ihminen

Siltä väliltä.
Viihdyn kyllä kaltaisteni ihmisten kanssa, mutta haluan olla myös välillä ihan itsekseni.

Hee, täällä yksi joka oikeasti karttaa ja pelkää sosiaalisia tilanteita. Olen ujo, sulkeutunut ja häpeän itseäni enkä taida päästä siitä luonteenpiirteestä koskaan pois.
Kyllä minä tuttujen ja turvallisten kavereiden kesken puhun, mutta välillä heidänkin seurassa on vaikeaa rentoutua täysin ja heittäytyä vapaasti olemaan oma itsensä (etenkin ilman alkoholin turvaa).

Inhottavinta on, että näin on jopa rakkaani kanssa. Tarvitsen kohtuuttoman paljon aikaa tutustua ihmiseen, että uskallan avautua ja etten vetäisi roolia jonakin muuna, kuin että olisi minä. Pelkään, että ihmiset eivät jaksa odottaa minun "lämpenemistä" vaan loukkaantuvat kun olen kylmähkö ja hiljainen vaikka oikeasti se johtuu vain ujoudesta.
Tästä syystä kaikki yhteiset matkat, esimerkiksi koulukavereiden kanssa/muuten koulun yhteydessä (leirikoulut ym) jonnekin ovat usein jääneet tekemättä ihan vain sen takia etten ole uskaltanut.. pelkään nolatuksi tulemista liikaa notta on kivempi jäädä vain kotinurkkaan. Mikä on inhottavaa, sillä tiedän mitä kivaa samalla menetän "elämättömyydelläni" kun en uskalla lähteä mihinkään.

Haha, yli kaksi vuotta sitten olen tähänkin vastannut

Aika samanlainen olen edelleen. Uusien ihmisten tapaaminen ja heihin tutustuminen ei ole mikään ongelma, mutta viihdyn parhaiten tutussa hyväksi havaitussa seurassa . Toisaalta en millään jaksa olla kaiken aikaa muiden ihmisten kanssa, vaan tykkään olla säännöllisesti ihan yksikseni. Sopivasti seuraa, sopivasti itsekseen oloa

Mulla on ne "omat ihmiset", en ole niin kiinnostunut muista. Ujo oon (vaikkei kukaan sitä uskokkaan), en yleensä oo heti tekemässä tuttavuutta vaan annan muitten hoitaa ne jutut.
Riippuen tietenkin tilanteesta.

Ihan kun omalta näppikseltä. Toisinaan viihdyn ihmisten parissa ja toisinaan haluan olla erakko. Vähän mielialojen mukaan.

doo...
Yleensä en tutustu uusiin ihmisiin helpolla, kun en uskalla tms. mennä höpäjämään, mutta joskus saatankin innostua ja höpöttää jopa oudolle Esim. silloin kun haluaisin jotakin koiraa "morjenstaa", niin tottakai siinä kyselen luvat ja sitten kyselen kaikkea muuta ko. koirasta.
Kaverieden kanssa olen rento ja sosiaalinenkin

välillä kyllä olen mieluummin yksin. Esim. juuri koulusta päästyäni, jos on joku tärkee juttu tekemättä ja haluan tehdä sen, olen väsynyt tai ei vain kiinnosta seura sillä hetkellä..

Olen varmaan vähän sekä että. Viihdyn ihmisten parissa, mutta kaipaan myös aika paljon "yksinäisyyttä", jolloin voin viettää aikaani koirien kanssa sekä omien ajatusteni parissa. Omasta mielestäni tulen erittäin hyvin toimeen ihmisen kuin ihmisen kanssa ja osaan pitää etäisyyttä niihin, joita en tulisi lähelläni kestämään. Jotenkin on sellainen taito kehittynyt, että tietää kenen kanssa ei tule juttuun ja kenen kanssa taas tulee. Uusiin ihmisiin en kovin helposti kyllä mene tutustumaan ellei jokin "tehtävä" siihen pakota. Esimerkiksi koulutusryhmän vetäminen ei tuota ongelmia ja sitä kautta pystyn helpommin ihmisiin tutustumaan kuin taas silloin jos olisin itse kurssilainen. Koiran omistajiin on paljon helpompi mennä tutustumaan juuri siksi, että heidän kanssaan saa aina jotain puheenaihetta, etenkin tietenkin oman rodun ihmiset ovat "kohderyhmäni" helposti.

Viihdyn enemmän yksin, paitsi kavereiden kanssa on aina mukava olla.

Yksinolo on juhlaa, mutta en varmaan selviäisi päiväkään ilman kavereita.

Minä olen aika ristiriitainen sosiaalisuuden suhteen. Olen puhelias ihminen, eikä muihin (uusiinkaan) ihmisiin tutustuminen ole vaikeaa. Puheliaisuudestani huolimatta en oikein osaa kertoa omista asioistani mitään juuri kenellekkään

Minulla on kuitenkin se oma kaveripiiri, jonka kanssa voi sitten tehdä lähes mitä vaan. Tai oikeestaan kaksi erillistä kaveripiiriä, toinen koostuu koiraihmisistä ja toinen sitten kouluporukasta. Myönnän käyttäytyväni hyvinkin eri tavalla eri ihmisten seurassa. Koirapiireistä minut tuntevat tuskin uskoisivat, että oikeasti voin käyttäytyä siihen malliin, mitä tulee välillä koulukavereiden kanssa tehtyä.

Tavallaan käyttäydyn saman kaavan mukaan: puhun paljon, nauran helposti ja annan kauheesti neuvoja (tuntuu olevan joku pakottava tarve auttaa ihmisten ongelmissa ). Koira-ihmisten kanssa jätän riekkumisen kuitenkin selkeästi vähemmälle, ihan vain heidän oman käytöksensä takia. Omat kaverit ainakin ovat sen verran rauhallisempia ja "hiljaisempia", joten ei siinä yksin viitsi riehua jatkuvasti. Ja tämä ei siis millään muotoa ole huono asia. Koulussa kaveriporukkani käyttäytyy äänekkäämmin ja spontaanimmin. Myös minä tuon luonteeni silloin erilailla esille: olen äänekkäämpi, saan typeriä idoita, toteutan niitä typeriä ideoita ja muuta vastaavaa.

En kuitenkaan koe vetäväni mitään roolia kumpienkaan ihmisten seurassa, ehkäpä minä vain koitan säästää kaikkien hermoja. Tulipas paljon pohdintaa ja nyt kun mietin niin ehkäpä saan sen tiivistettyä yhteen lauseeseen: "Seura tekee kaltaisekseen!"

Jo työni puolesta (hevosenhoitaja) tulen helposti toimeen uusien ihmisten kanssa.
Tulen helposti juttuun muiden kanssa, puhun paljon (asiaa sitten vähemmän), osallistun jne, mutta nykyään viihdyn aina vain enemmän yksin. Tai yksin ja yksin, poikani kanssa.
Tämä alkaa lähennellä ihmisvihaa. En esimerkiksi viihdy suurissa kauppakeskuksissa tai liikenneruuhkissa (no, kuka niissä viihtyisi...) enkä ainakaan pidä naapureistani.
Hyvänä esimerkkinä, kun vietin viikon isäni luona, joka asuu aivan jumalan selän takana niin olin niiiiiiiiiiiiin onnellinen, kun ei tarvinnut puhua kellekään tai kuunnella naapureita tai muuta sellaista.
Tulen kyllä juttuun ihmisten kanssa ja kavereita löytyy, mutta ehkä minussa asuu joku pieni erakko ja muutan vanhempana yksin isoon omakotitaloon vain koirat seuranani...

En oo mikään erakko, mutta joskus tuntuu hyvältä vaan olla ilman seuraa. Varsinkin huonoina päivinä...

En kovin helposti tutustu uusiin ihmisiin, koska kumminkin oon luonteeltani vähän varautunut. Ystävien ja tuttujen kanssa tulee juteltua ihan mistä vaan, mutta en yleensä osaa aloittaa keskustelua (tietyissä tapauksissa kylläkin).

Kieltämättä oon vähän ujo, ainakin vielä sen huomaa jonkin verran äänestä, mutta aivan tuntemattomillekin voin puhua yleensä aika normaalilla äänellä.(luokassa ääni sitten onkin aika hiljainen, en tiiä minkä takia.)

Australianpaimenkoiraa komppailen... Ja kaikkia muitakin, aika samantyylisiä vastauksia tullut!

Pienempänä olin aika ujo, mielestäni en ole nykyisin läheskään niin ujo. Tiedän, että perhe varmaan pitää mua aika ujona, ja se varmaan johtuu siitä, kun olin pienempänä ujo ja nykyisinkin epäröin toimia vieraiden ihmisten kanssa, jos vanhemmat seisoo vieressä .

Tavallaan olen aika hyvä tutustumaan vieraisiin ihmisiin. Joskus vaan voi olla vaikea löytää yhteistä puheenaihetta, jos ollaan kovin erilaisia...

Voin sanoa, että minulla on selkeästi hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Huonoina päivinä olisin valmis vetäytymään mökkiin metsän keskelle, hyvinä päivinä menossa mukana Onneksi näitä hyviä päiviä on paljon enemmän...
Joskus vaan kun on todella väsynyt, haluaa olla ihan omassa rauhassaan. Mutten kyllä pärjäisi ilman kavereita

Eli eiköhän täältäkin löydy vähän molempia piirteitä

Olen mielestäni aika sosiaallinen ja tutustun uusiin ihmisiin suht helposti. Tykkään olla kaveriporukassa, mutta jotenkin tuntuu että jos niitä kavereita siinä ympärillä on monta niin alkaa tympiä. Muuta kpl kerrallaan on ihan ok, mut eniten tykkään jos saa olla jonkun kanssa kahdestaan..

Miten ylipäänsä suhtaudutte uusiin ihmisiin? Kuinka helposti päästätte ihmisiä lähellenne? Tarkoitan tällä siis luottamusta, kuinka kauan kestää ennen kuin kerrotte omat asianne. Itse en oikeastaan kerro tärkeistä asioista kuin aivan parille ihmiselle. En ole ikinä ollut avutuvaa tyyppiä ja tältä osalta olen jopa harvinaisen sulkeutunut. Jännää sinänsä, koska puhun oikesti paljon ja kuuntelen muiden murheita, iloja ja ongelmia. Tiedän kyllä miksi muihin luottaminen on minulle välillä vaikeaa, mutta sekin on yksi niistä asioista joista ei tule puhuttua (paitsi tietyissä tilanteissa ja silloinkin vain sellaisten kanssa johon oikeasti tuntee luottavansa . Miten niin mä olen tänään kryptinen ).

En luota ihmisiin ensi tapaamisella, joten ekaks ei tuu kerrottua kaikkea, välillä ei edes nimeä...
Mitä epäilyttävämmän näköinen ihminen, sen varmemmin pysyn parin metrin päässä...(ihan pakoreittiä ajatellen )
Vaikka kuinka mukava ihminen sitten onkaan, en todellakaan ensimmäisellä kertaa paljoa muuta tee kuin kuuntelen jos se toinen puhuu jotain, täytyy siihen pari kertaa nähä ennen kuin alan ees kertoon ittestäni mitään.

Vähän salaisemmista tai muuten henk.kohtasista en kerro oikeastaan kuin vain niille joihin luotan todella paljon(huom! niitä ei kovin montaa ole)...

Mulla ihan sama. En todellakaan yleensä kerro kovin syvällisiä asioita itsestäni muille ihmisille, en vain osaa, eikä kyllä edes huvitakaan. Muiden juttuja voin kyllä kuunnella ja niistä keskutella, mutta itsestäni ja ongelmistani en puhu. En edes itseasiassa tiedä, miksen osaa puhua itsestäni.. Kai sitä sitten vain jotenkin pyrkii suojelemaan omaa minuuttaan.

Viihdyn omissa oloissani paremmin kuin hyvin ja saatan välillä olla vähän erakoituvakin, mutta nyt olen koittanut potkia itseäni vähän persuksille, että pitäisin tätä sosiaalistakin elämää yllä. Yksin on vain niin helppoa olla, mutta kyllä minäkin mielelläni vietän kavereiden kanssa aikaa.

Mulla on oikeastaan vain yksi ystävä, jolle voin oikeasti avautua kunnolla, muille en sitten avaudu juuri ollenkaan. Kerron toki asioita mitkä pyörii päässä, mutta mistään syvemmistä murheista ym. en juurikaan muille puhu, mutta iloisia asioita voisin taas välillä hehkuttaa koko maailmalle. On myös paljon asioita, joista ei oikeasti tiedä kukaan muu kuin minä, pidän asiat yleensä sisälläni. Pidän myös toisten asioita paljon sisälläni ja usein olen se jolle kerrotaan murheita ja mieltä painavia asioita, enkä niitä kerro eteenpäin.

Uusiin ihmisiin tutustuminen on mulle usein vaikeaa, koska olen aivan tajuttoman ujo. Uusien ihmisten parissa olen usein todella hiljainen ja puhun vain jos minulle puhutaan, mutta kunhan tutustun ihmiseen vähän paremmin niin ujous katoaa.

Mä taas tutustun ihmisiin kauheen helposti, ja tulenkin toimeen (melkein) kaikkien kanssa.. Mutta kotona mä haluun olla omissa oloissa ja nauttia hiljaisuudesta. En tykkää mistään massajuhlista, päin vastoin mitä pienemmät bileet sitä paremmat..

Haa, mielenkiintoinen kyssäri. Mä viihdyn kyllä ihmisten parissa, mutta hyvin myös yksikseni. Päivä tai useampi ihan yksin kotona ei tuota mitään ongelmia, toisin kuin osalle tuntemistani ihmisistä, jotka ihan OIKEASTI ahdistuvat jos joutuvat olemaan yksin. Mutta parasta on viettää aikaa kavereiden kanssa. Olen miettinyt paljon omia sosiaalisia taitojani (jopa kouluaineessa ), ja olen aika perustyyppiä: tutuilla avoin ja reipas, uudemmassa porukassa hiljaisempi. Yhteen-kahteen uuteen tyyppiin tutustuminen ei tuota ongelmia, mutta isommassa porukassa vetäydyn sivummalle, kun mulla ei oikeestaan ole mitään tarvetta olla joukon äänekkäin.

njaa... kyllähän mie ihmisten kanssa viihdyn ja välillä täysin tuntemattomillekkin menen jotain höpöttämään
kyllähän meikäläinen silti aika varautunut on sillai, että en kerro itsestäni kaikkea ihan kelle tahansa.. (esim. omalle poikaystävällenikään en ole kaikkea mennyt kertomaan, vaikka häneen luotankin <3)

yleensä pystyn tuosta vain aloittamaan ihan joutavanpäiväisen keskustelun vaikka tuntemattomankin henkilön kanssa.

mutta jos on esim. joku sukujuhla tai jonkun synttärit ja siellä ei tunne porukkaa oikeastaan muuta kuin sen synttäri sankarin tms. niin silloin meikäläinen jossain vaiheessa pakenee paikalta ja ettii sellaisen paikan missä saa olla ihan yksin.

en tie mikä siinä on, mutta mua alkaa ahdistaan tai jotain jos pienes talos on paljon porukkaa joista en tunne oikeastaan ketään paitti jonkun tuttuni...

esim tänään kun olin poikaystävälläni, niin hänellä oli nimipäivät ja he pitivät siinä samalla sitten synttäri kahvituksenkin, kun muuten synttärit on liian lähellä joulua (18.12) ja sinnehän tuli sitten poikaystäväni isovanhemmat, hänen äitinsä sisko lapsineen ja muutama muu tyyppi joista en tiedä oikeastaan mitään (ja talossa siis asuu vakituisesti 3 lasta ja vanhemmat, joten voitte kuvitella sinne vielä paljon muita tyyppejä ja kaksi pikku lasta vielä melkoinen hulina siellä oli)
hetken aikaa mie sitä jaksoin kattella, mutta sitten jossain vaiheessa tuli ihan sellanen olo, että nyt äkkiä jonnekkin missä ei ole ketään muita... Mie menin sitten poikaystäväni huoneeseen ja istuin siellä ja teeskentelin meikkaavani, että ei tultaisi kyselemään, että miksi mie siellä istun... sitten kun tuli vähän parempi olo, niin jaksoi mennä sinne takaisin ja jaksoi taas paremmin sitä vilinää

Mä olen kanssa "kahtiajakautunut sosiaalinen persoona". Tykkään olla ihmisten kanssa, mutta myös yksin. Liikaa jos joutuu ihmisten kanssa olla tekemisissä osaa kyllä omaa rauhaa arvostaa.

Tutustun melko helposti uusiin ihmisiin, mutta olen jossain tilanteissa enemmänkin tarkkaili, kuuntelija ja kommentoija enemmän kuin se pää pulisija.

Viihdyn kyllä etenkin tuttujen ihmisten seurassa. Yksin hengailukaan ei ole mahdottomuus, mutta kyllä sitä aina välillä kaipaa ystäviä hengailemaan. Tuttujen seurassa puhelias ja mielipiteensä kärkkäästi esittävä (onneksi kaverit ymmärtävät suorasukaisuuden), vieraammassa porukassa täytyy välillä vähän miettiä mitä suustaan päästelee.

Uusiin ihmisiin tutustun helposti, mutta ystävystyminen vie kyllä pidemmän tovin.

En ole mikään erakko tyylinen ihminen, mutta olen kuitenkin himan "varautunut" vieraiden ihmisten seurassa. Tuttujen kavereiden kanssa kyllä juttua riittää !

Mie oon ihan mielettömän ujo vieraitten ihmisten keskellä. Kavereiden kanssa tulee kyllä keskusteltua ja naurettua ihan tyhmillekin asioille.

Siis mä oon toooooosi sosiaalinen! Se joskus jopa pelottaa ihmisiä kun uskallan katsoa silmiin, puhua mistä vaan ja uskallan näyttää tunteeni samalla kun keskustellaan. Varsinkin tyypit joilla on heikko itsetunto tai ne on ujoja, niin ei kestä mun juttuja. Annan jotenki itsestäni liian yli-itsevarman kuvan tai jotain.. Näin oon kuullu