Pääasiassa koirat syövät nutron kanariisi nappulaa sekaan lisään päivittäin jauhelihaa raakana sekä rypsiöljyä, toisinaan myös riisiä(jos töissä on riisipäivä

) ja piimää, raejuustoa ja kanamunaa, ruoantähteitä tms. sillointällöin keittelen koirille myös yrjölänpuuroa se tuntuu maistuvan kaikille todella hyvin...
HoneyDream
4.9. 2005, 15:35
Viikossa noin neljä-viisi kertaa Nutro-nappuloita, seassa joskus öljyjä, raejuustoa, piimää jne. Yleensä kahtena päivänä myös jotain naudanmahaa, maksalaatikkoo, kasviksia (soseena), kananmunaa, riisii (joskus)... jne. Eli hieman "lihaisampaa" ruokaa tuolloin.

Kaipa siinä kaikki..?
Aamulla collielle vain vähän Yrjölän puuroa+piimä, ettei vatsa ole ihan tyhjä ( paitsi, jos illalla on treenit. Silloin vatsa saakin olla tyhjä ). Terrieri-vanhus saa niinikään puuroa+muutaman nappulan sekä kurkkua tmv. Illalla sitten varsinainen ruoka, colliella 1/3 puuroa, 1/3 raakaa naudanlihaa 1/3 nappuloita. Terrieri saa nappulaa ja puuroa sekä auringonkukkaöljyä
Niki syö kaksi kertaa päivässä. Pääruokana on Jahti&Vahti Energia -nappulat, välillä ihan pelkästään, välillä sitten joukkoon sekoitetaan maksalaatikkoa, jauhelihaa tms.
Lisäksi saa silloin tällöin aitoja luita (ja myös tavallisia puruluita) sekä tietysti erilaisia keksejä/koulutusnameja treeneissä.
-NoOrA-
3.10. 2005, 17:40
Tässä meidän koirien
ruokalista
Meillä (4 kk valkkarityttö) syödään 3 kertaa päivässä, puolet ruuasta suunnilleen kasvis-liha-elinmössöä (ainekset vaihtelee) ja puolet lihaisia luita (broileri, lammas, possu).
Välillä (eri päivinä) Joseran kids-nappulaa, piimää, jne. Ja usein loraus pellavansiemen-vehnänäalkioöljyä ruuan sekaan.
Koirien tämän päivänen ruokalista;
- 4 muikkua
- merilevää
- raakaa jauhelihaa
- pieni ripaus valkosipulia
- kasvissosetta
<Iida>
17.10. 2005, 17:29
Tällä hetkellä Manu saa joka toinen päivä itse tehtyä lammasriisiä ja joka toinen taas "risottoa", joka sisältää keitettyä riisiä, maksaa, sydäntä, jauhelihaa ja kasvissosetta. Muutaman kerran viikossa lammasriisin sekaan kalaa. Epäsäännöllisen säännöllisesti saa ydinluita, rustoluita ja lampaan luita, nyt syksyllä myös hirven luita, jotka ovat suurinta herkkua
Verdana
17.10. 2005, 21:38
No ny vaihettiin Pedigreen pikkukoirien muonaan.
~Wanda~
19.10. 2005, 19:50
Meillä aamulla ja illalla nappuloita (Nutroa). Mutta joskus keitän riisiä, tms. ruoan joukkoon. pian olen kuitenkin siirtymässä barffiin, että sitten tuleekin todella erilainen menu!
Tänään koirat saavat: Luut, merilevää, puoliraakaa jauhelihaa, riisiä
ElinaP
20.10. 2005, 14:16
sppedy saa
aamuisin nappuloita lisukkeena maksalaatikkoa jos on tarjolla
iltaisin nappuloita
niin ja PEDIGREENIN TIEYSTI JA JOSKUS JOTAIN ROYAL CANON:IA
niin ja luita silloin tällöin
JennaS
31.10. 2005, 21:46
Aamulla ja illalla pro pacin nappuloita ja sekaan tietenkin lämmintä vettä. Ja jos on niin lisukkeeksi oman ruoan tähteitä sekä joskus tulee puuroakin keitettyä. Ja luitahan nuo tietysti saa.
Tänä päivänä Tupu on syönyt: nappuloia 300g, makkaraa sekä pienen nökäreen puuroa. Ja söihän se sian sorkankin tuossa päivemmällä.
peikkovuorelainen
1.11. 2005, 10:40
Kerran päivässä annan koirilleni ruokaa:
Nappuloita pohjalle (hyvin vähän) sekaan lihaista rasvaa pienen nokareen, kyyti pojaksi pellavaöljyy ja rasvatonta piimää

Jos ei ole rasvaista lihaa niin sitten kennel Reikon Neu tai hevi-lihaa
h.hoysniemi
9.11. 2005, 18:40
Hussen nappuloita ja kotiruokaa (tähteet), lihaa päivittäin, riipuen lihasta, joskus raakana, joskua keitettynä.
Lisäksi aina ku on tarjolla saa kaluttavaksi ison luun (nautaa,hirveä tms.)
Imettävät nartut ja pennut saavat hussen "vauvaruokaa" valppia.
Aamulla arkisin:
-Nappuloita
-Jokatoinen päivä piimää
-Ja jotain satunnaista herkkua, esim. rouheluu.
Päivällä arkisin:
-Nappuloita
-Kotiruoka mössöä
-Ja ehkä jotain herkkuja, kinkkua esim. temppuja vastaan

Iltaisin:
-Nappuloita
-Piimää sillointällöin, muttei aina.
*****
Aamulla lomat/viikonloput:
-Nappulat
-Jos kotoväki paistaa esim. kananmunaa niin sitten sitä.
Päivällä lomat/viikonloput:
-Kotiruokaa
-Pieni annos nappuloita
-Namia ja satunnaisesti joku luu.
Illat lomat/viikonloput:
-Nappuloita
-Piimää, mutta viikonloppuisin vain sunnuntaina.
-Luu, saa jäystää sitä ja sitten nukkumaan.
*****
Siinä teille
<Iida>
12.11. 2005, 15:00
LAINAUS(<Iida> @ 17.10. 2005, 17:29)
Tällä hetkellä Manu saa joka toinen päivä itse tehtyä lammasriisiä ja joka toinen taas "risottoa", joka sisältää keitettyä riisiä, maksaa, sydäntä, jauhelihaa ja kasvissosetta. Muutaman kerran viikossa lammasriisin sekaan kalaa. Epäsäännöllisen säännöllisesti saa ydinluita, rustoluita ja lampaan luita, nyt syksyllä myös hirven luita, jotka ovat suurinta herkkua

Lisäyksenä vielä yrjölänpuuro
Nappuloita ja kaikenlaista kotiruokaa Esim.
-yrjölänpuuro
-riisi
-tonnikala
-pasta
-paistettu jauheliha
-maitotuotteet
Kotiruokaa, naksuja ja koiranmakkaraa. Siis ei tiettykään kaikkea samalla kerralla ;D
Poikkeuksiakin varmaan joskus tulee, kotiruoka Rickylle kyllä parhaiten maistuu
Metelimäki
21.2. 2006, 09:59
Jaahasta.
Meillä ukko syö vain kerran päivässä, illalla, satsin maistuvaa Eagle-nappulaa
Joskus mausteeksi raakaa lihaa tai koiranmakkaraa tai perheen jämiä...
Gilda syö Nutron kuivanappuloita, mukaan puuroa/raejuustoa tms. mitä meidän ruuista jää tai sille ostetaan.
Gitta syö varsin sekalaista ruokaa. Viikottain menee alas kasvissoseita + lihoja, sisäelimiä, kalaa tai mahaa, broilerin siipiä, rustoluita, lampaan ja naudan luita, yrjölänpuuroa ja suunnilleen kolmisen kertaa viikossa nappuloita. Meikäläisen aika ja energia ei riitä kotiruuan väsäämisen kahdelle isolle ja yhdelle pienelle koiralle, joten isot koirat saavat nappuloita säännöllisesti.
wenakko
25.2. 2006, 22:02
Mistä te hommaatte noi sisäelimet? Mahat, sydämet sun muut?
LAINAUS(wenakko @ 25.2. 2006, 22:02)
Mistä te hommaatte noi sisäelimet? Mahat, sydämet sun muut?
Naudan mahaa saa meillä päin sekä tavallisista ruokakaupoista että eläinkaupoista. Maksaa, munuaisia, sydäntä ym. myydään myöskin ihan ruokakauppojen lihaosastoilla
Emilia.H
26.2. 2006, 20:12
Molempien jokapäiväiseen menuuseen kuuluvat riisijauhelihaseos, nappulat ja lohiöljy. Lisäksi saavat piimää ja kermaviiliä vaihtelevasti. Ja toki viikottaiset puruluut sun muut, ja treeneissä broileripullat.
~keiko~
26.2. 2006, 20:33
Kirjoitampa uudelleen kun on ruokavalio hiukan vaihtunut.
Tico syö nykyään kerran päivässä. Pääasiassa ruoka koostuu yrjölänpuurosta mutta sitä "maustetaan" kalalla, lihalla ja milloin milläkin. Sekaan laitetaan aina kuitenkin raejuustoa tai tavallista juustoa, Öljyä.
Ticolla on esillä koko ajan muroja joita se syö jos maistuu. Ja aina se sieltä välillä käy raksuja napsimassa
Vastailempa minäkin...
meillä syö kaksi vanhinta (10v & 8v) senioriruokaa, tällä hetkellä Brit-merkkistä. Lisäksi siihen nuorempi saa vielä 1/3 aktiiviruokaa, kun en sitä osaa ihan sennuna vielä pitää...
keskimmäinen (4v) syö "mitä sattuu" aikuisruokaa, eli mitä nyt on sattunut jostain voittamaan, tai vaihtoehtoisesti aktiiviruokaa.
2 vuotias syö edelleen junioriruokaa (Brit/Royal Canin) tai vaihtoehtoisesti aktiiviruokaa, ainakin nyt kun kisakausi alkaa taas lähestymään...
ja nuorin, 10 viikkoa, syö Royal Caninin mini junioria.
Pääasiassa meillä on nappuloina ollut Nutro, mutta nyt näin... Royal Caninia syöttäisin, jos noi ei söis niin pirun paljon...
Kaikki saa lisäksi joko hevi NEUta tai itsekehiteltyä liha-riisi-yms-seosta... yleensä.
valentine
12.3. 2006, 15:59
Vili syö aamulla nutro choicen adult miniä ja siihen sekaan raejuustoa & juustoa. sitten joitaki luita päivällä ja illalla nutro choicen adult miniä ja sekaan raejuustoo ja juustoo + merilevää ja pellavaöljyä
meitin koiruus on opetettu hyvälle..
siis äitee meni ja opetti sen niin hyvälle, et se ei suostu syömään enään muutakun caesaria ja sit jotain kuiva muonaa...
tulee kyllä kalliiksi koiran ruokinta, kun meillä sales maksaa yks caesar purkki 1,20€
jos muuten jollain on joku ehdotus, että kuinka koiran saa syömään jotain halvempaa koiran ruokaa, niin olisin kiitollinen jos kerotisitte
kyllä se kotiruokaa syä, mutta harvemmin me kotiruoka tehdään...
Helmi&Aatu
15.3. 2006, 07:36
-nappuloita
-liha+riisi mössöä
Senna syö aamuisin nappuloita ja illalla nappuloitten kanssa maksalaatikkoa. Joskus iltaruoan joukkoon laitetaan myös riisiä, lihaa, kanaa yms.
Riiviömme syö 2 kertaa päivässä. James Wellbeloved nappuloita ja hauhau koiranmakkaraa tai purkki ruokaa lisänä. Ja kerran päivässä vähän kylmä puristettua rypsiöljyä sekaan. Välillä yrjölän puuroa yksinään. Ja välillä pelkkää tummaa riisiä ja jotain lihaista.
Olisin kyllä kiinnostunut tosta Barf-ruokinnasta, mutta muu kotiväki ei oikein lämpene ajatukselle...
Eli 12wee uros cottonimme:
Raakaa/puoli rakaa lihaa ja nappuloita ala Hill´s Veteraniry 7+ kana ja valkosipuli rouhetta hyppysellinen.
Nuori narttumme seropi:
5%vettä, raakaa/puoliraakaa lihaa 50% ja 45% Bento kronen Regular
Hyvin kelpaa jopa nirso neidillemme

Vanhempi syö illalla/yöllä ja nuorempi päivällä jos huvittaa ja illalla/yöllä iltalenkin jälkeen.
Ja luita saavat säännöllisen epäsäännöllisesti.
1v 6kk novascotiannoutaja uros:
Aamu: 100 grammaa kasvissosetta, 100 grammaa lihaa/elimiä/kalaa/mahaa. Raakana.
Lisäksi 1tbl Ester-C:tä , 2tl oluthiivaa ja 2 1/4 tl merilevää. Kerran viikossa reilu 1tl omenaviinietikkaa ja 1 rkl kalanmaksaöljyä. Pari kertaa viikossa saa raa'an kananmunan ja jauhettua kananmunankuorta. Satunnaisesti kuivattua nokkosta.
Ilta: 300 grammaa luita (sikaa, kanaa, nautaa, hirveä..).
-Milli-
23.3. 2006, 18:08
Meillä pojat (berni ja nöffi) syövät aamulla makaroonia (vähän) + risottoa, koiranmakkaraa, ja jos on jäänyt ruokaa niin sitten sitä. Ja Teräsrekkua myös
Illalla sitten Pro Packin muroja + vähän herkkulisuketta.
Ja pari kertaa viikossa syödään seitiä.
Meillä se ei ole niin tarkkaa
Meijän koira syö 2 kertaa päivässä. Aamuisin ja Iltaisin. Hän saa kuivamuonaa johon on sekotettu Pedigree purkki ruokaa. Ja joskus hyviä tähteitä.
Meillä koirat syövät päivittäin itselleen sopivia nappuloita ja Yrjölän puuroa. Lisäksi ne saavat raakaa lihaa tai sisäelimiä, kasvissosetta ja raejuustoa/kermaviiliä/piimää. Pari kertaa viikossa korvaan lihan kalalla. Ruoan sekaan lisään aina valkosipulia ja lorauksen auringonkukkaöljyä. Molemmat koirat syövät kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla.
minni syö kaksi kertaa päivässä. Kuivaruoka on aina pohjana kaikille aterioille. Sen lisäksi laitan mitä kaapista löytyy. MInni syö esim. cecar purkki ruokaa skeä ihan tavalliset kastikkeet (kana, jauheliha ym.)
LAINAUS(Wupsu @ 14.3. 2006, 22:09)
meitin koiruus on opetettu hyvälle..
siis äitee meni ja opetti sen niin hyvälle, et se ei suostu syömään enään muutakun caesaria ja sit jotain kuiva muonaa...
tulee kyllä kalliiksi koiran ruokinta, kun meillä sales maksaa yks caesar purkki 1,20€
jos muuten jollain on joku ehdotus, että kuinka koiran saa syömään jotain halvempaa koiran ruokaa, niin olisin kiitollinen jos kerotisitte
kyllä se kotiruokaa syä, mutta harvemmin me kotiruoka tehdään...

No olis ehdotus.. meillä kävi aluks samoin kun oli yhden viikon mamilla hoidossa.. lihoi pirusti ja veti samaaa kuin teilläkin -- minä tarjosin herkkuja mutta halvempia.. eli pikkuhiljaa ensin pedigreen hyytelöpötköä ja siihen oliiviöljyä tms öljyä pikkusen joukkoon niin johan maistui ( ja muistin aina sanoa että nyt OIKEIN HERKKUA kun laitoin öljyä päälle) näin koira luuli saavansa jotain MAHTAVAA ..
myöhemmin vaihdoin sekaan vähän nappuloita yms. ja aina välillä, eli ei joka aterialla kuten aluksi pikkusen taikaöljyä HERKKUA mukaan niin lopulta se syö mitä tahansa kun saa hiukan `HERKKUA mukaan - nykyään kun vain sanon että herkkua se yhdistää sen johonkin extra hyvään juuri hänelle jolloin mikä tahansa mitä sen pitää syödä menee herkusta ilman öljyäkin.. ja tietysti sanan merkitystä voi aina vahvistaa kun TODELLA ON JOTAIN herkkua tarjolla esim meillä tuore tonnikala on maailman parasta (kun itse syö vaikka joskus sushia) mutta kyllä meillä ne caesarit on jääny..
Sofi syö aamulla nutra goldin adult lammasta ja riisiä + keitettyä porkkanaa tai -maissia, öljyä, raejuustoa tai kotiruokaa. Illalla sama juttu, joskin illalla neitokainen syö hieman vähemmän. Kyseessä siis n. puolitoista vuotias hava.
pimpula
28.5. 2006, 13:14
No, meillä neiti on vähän nirsoa sorttia joten ihan joka päivä ei edes suostu syömään

mutta tässä parin viikon ruokalista..
- Naudan mahaa
- Lampaan lihaisaa rasvaa
- Jauhelihaa
- Hevosta (silloin tällöin, on suurta herkkua)
- Possun sydäntä/sisäelinmix kerran viikossa (jos suostuu syömään:)
- Raakaa jauhettua lohta kerran viikossa
- Joskus kypsää kanaa
- Kasvissosetta (sis. kasvikset ja juurekset, pari/kolme kananmunaa kuorineen, pellavasiemenöljyä, joskus pähkinää)
- Ravintolisät
- Possun kylkirimpsuja päivittäin
- Broilerin siipiä (aina ei kelpaa nekään)
- Joskus piimää tai kermaviiliä
- Palkkioksi saa kuivattuja Kuoreita
- Parsakaalin varsiin ja kurkkuun on himona
Ammulla: nappuloita + koirien purkkiruokaa sekoitettuna
Illalla: sama juttu.
+ Yleensä jotain porkkanaa/kurkkua tai jotai vihannesta
ville syö eläinlääkäristä ostettua erikoisruokaa (virtsakiteiden estämiseen). Pussi on merkiltään Urinary ja poika syö sitä 2 kertaa päivässä. Kuivan ruuan sekaan laitetaan jtn koiran lihahyytelöö makua antamaan
Tessa syö tavallista purina proplan lamb & rise tai purinan lohi-riisiä. Tessallaki lihahyytelöt sekaan 2 kertaa päivässä.
Essi syö sitä mitä löytyy, eli yleensä essi syö mätsäri ja näyttely palkinnoksi saamat ruuat.

essi on jo niin vanha että syö (yleensä) kerran päivässä, mutta aina se riitä
Tältä näyttää meidän menuu
Ninnura
25.6. 2006, 17:03
Meidän mäyrikset syö aamulla hiukan Royal Canin Dachshund- kuivamuonaa.
Päivällä koirat syö tota samaa ruokaa Caesarin kera
Mindy suo aamulla puolikkaan ruisleivänpalasen ja iltapäivällä ½dl Royal Caninia ja n.ruokalusikallisen yrjölänpuuroa ja joskus lisäämme kala-tai pellavaöljyä sekaan,mutta ei olleenkaan mitään muuta esim. kotiruokaa (sellaista mitä itse syön) Mindy ainakin lihoo siitä ja se hotkii sen liian nopeasti ettei ehdi täyttyä.
Hugo syö Jameswellbelovedin kalkkuna-riisinappuloita ja välillä sinne sekaan keitettyä seitä. Myös silakat keitettyinä menevät ja lohi. Allergioiden takia ei sitten muuta. Nappuloita menee noin litran verran päivässä.
Helmi-herkkusuu syö Nutron isojen pentujen nappuloita, lisänä jauhelihaa, piimää, kermaviiliä, raejuustoa, keitettyä kalaa, mun jämäruuat ja mitä nyt ikinä sattuu löytymään. Nappula-annos on noin puolitoista litraa päivässä ja lisukkeita menee todella reilusti

Itse sitten opiskelijana syön kaurapuuroa ja makaronia
Patu syö vielä viikon ajan (=10vkon ikään asti) 4krt päivässä, joten aterioiden ruokamäärä on vielä sen mukaista. Eli Purina Pro Plan Puppy, Chicken & Rice -nimistä kuivamuonaa, n. kourallinen, niiden sekaan lähes joka aterialla jotain seuraavista: raakaa jauhelihaa, maksamakkaraa, piimää, juustoa, raejuustoa, makaronilaatikkoa, makkaraa, kinkkua, Nutricen valmiita riisi ja/tai maissi -vellejä, yms, kotiruoan tyylistä. Ruokalusikallisen verran suunnilleen kuivamuonan sekaan, mutta ei joka kerta lisukkeita.
Vilma syö nappulaa (eri merkkejä, ostetaan sitä mitä sillä kertaa halutaan kokeilla) ja toisinaan siinä ohessa jotain herkkua kuten maksaa ja muita sisäelimiä ja yrjölänpuuroa. NIrsona koirana osa jää joskus syömättä mutta sen takia emme ole lakaneet ruokailua muuttamaan.
Talossa asustaa siis puudeli -
erittäin nirso sellainen

Daisy syö päivittäin ns. kotiruokaa, joko riisiä/makaroonia johon on lisätty esim. jauhelihaa. Joskus sekoitetaan mukaan myös raejuustoa, kermaviiliä, nakkeja..

Välillä saa maksalaatikkoa. Kuivamuonaa se ei ole koskaan oppinut syömään ruokana, mutta jos tarjoan sitä palkkiona, se tekee sen eteen mitä vain. Kupista se ei kyllä kelpaa, vaikka niitä joka päivä tarjotaan.
Kotona tulee välillä saatua liiankin hyvää ruokaa, näyttelynamien pitää olla sitten todella herkkua!
tuunanen
3.7. 2006, 14:22
Ago taitaa syödä tällä hetkellä Pro Formancea, seassa sitten millon mitäkin, esim lihaa jne..
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms.
klikkaa tässä!.