Kun kerran Sarakin niin miksi ei itsekin

Meillä myös olisi paikka vapaana "toimeliaalle kotiorjalle", joka haluaa touhuta koirien kanssa.
Koiria meillä on yhdeksän vakituisesti (7 borderterrieriä ja 2 farkkua), siiten siihen väliin tulee välillä kasvattejamme hoitoon ja välillä on pentujakin (n. 3-4 pentuetta per vuosi).
Näyttelymatkoja tehdään aika runsaasti, junnuihin saa koiria, voin opettaa trimmausta sekä "synnytysasioita". Esittämisapua/oppeja myös saa samoin kaikkea "koiran normaaliin elämään/terveydenhoitoon" ... yms mitä nyt näiden karvaisten nelijalkaistenystävien kanssa joutuukin tekemään.
Varoituksena sen verran että meidän koirat syövät raakaruokaa, joten kenneltytön tulisi pystyä ilman pahoinvointia käsittelemään raakoja sisäelimiä, kokonaisia raakoja kanoja ... yms.
Omiakin toiveita on.
Toivoisin että meille tuleva kenneltyttö olisi väh 15 v (ikäraja ei nyt ole ihan ehdoton, tapauskohtaisesti arvioidaan) ja siten käytettävissä että tarpeenvaatiessa voi olla meillä yön tai kaksi viikonloppuisin/kesäisin, kun olemme itse reissussa.
Luotettavuus on myös arvo jota arvostamme.
Kiinnostuneet voivat käydä ensin kotisivuillamme ja sitten jos vielä kiinnostaa niin ottaa yhteyttä vaikka maililla ja kertoa itsestään lisää.
Me asumme keravalla, n. 1,5 km päässä keravan asemasta.
P.S. Luotettavalle, vakituiselle ja "asiansa osaavalle" olen myös valmis maksamaan välillä hieman palkkaa (esim. pidemmistä hoitojaksoista) sekä kustantamaan esim. joitan jh-kisoja ja tarjoamaan kyytiä näyttelyyn yms.