Jos ette jo ole huomanneet Palautetta ja toivomuksia foorumilla olevaa keskustelua turhista viesteistä, niin se kannattaa käydä lukemassa.
Olen nyt ensimmäisenä toimenpiteenä nostanut spammaus puskurin 30 sekunnista kahteen minuuttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että kirjoitettuaan viestin Puskaradiossa on odotettava vähintään kaksi minuuttia, ennen kuin Puskaradio antaa kirjoittaa seuraavaa.
Samalla on poistettu Pikakusti, jota käyttämällä tuon spammaus puskurin saattoi kiertää.
Lisäksi Kysely on poistettu käytöstä melkein kaikilla palstoilla.
Katsotaan rauhoittuuko tilanne tällä, jos muutosta ei tapahdu niin toimenpiteet kiristyvät. Nukun vielä yön yli, mutta harkitsen myös vakavasti, josko näin paaston kunniaksi poistaisin viestilaskurin kokonaan käytöstä...
Seuraavat toimenpiteet lienevät vielä yleisiä, eli koskevat kaikkia Puskaradiolaisia, mutta lopulta toimenpiteet alkavat kohdistua häiriköihin itseensä. Toimenpiteitä ovat tuolloin viestitilin nollaaminen ja jäähylle heittäminen.
Kun olette huolella lukeneet yllä mainitun viestiketjun, ymmärrätte kyllä millaisesta spmmauksesta ja häiriköinnistä on kyse. Ainoan myönnytyksen annan Päivän pelastus ;-D foorumille, jolla jokainen voi käydä viestiketjuun lisäämässä oman onnittelunsa.
Sitten vain tsemppiä meille kaikille Puskaradion viihtyvyyden parantamiseksi.
