Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: kanasiivet ja possut luut kieltoon
Puskaradio > Puskis > Rehuja & rohdoksia > Murua rinnan alle
kitiska
KTTK (kasvintuotannon tarkastuskeskus) on tekemässä lakia joka kieltäisi
broilerin ja sianluiden myynnin. Perusteluiksi kerrotaan, että koirat eivät
voi syödä teräviä luita suolen repeytymisen/suolitukosten vuoksi. Yhtenä
perusteena on myös siasta saatava trikiini riski ja broilerista salmonella
riski. Myös aikuisen koiran syömistä raakoja luita pidettiin vaarallisena.
Kerroin heille, että muun muassa allergia koirille raakaruokinta on
pelastus, mutta tämä osuus koirista on kuulemma vain promille...

Jos haluamme edes vähän yrittää vaikuttaa tulevaan kieltoon ainoa
mahdollisuutemme on lähettää Kttk:on sähköpostilla kokemuksia allergisten,
mahaongelmaisten, kutisevien, hilseilevien koiriemme kokemuksia raaoista
lihaisista broilerin- ja sian luista. Lisäksi kokemukset aikuisen koiran
siirtämisestä raakaruoalle olisi hyvä laittaa, koska tämänhetkisen
mielipiteen mukaan vain esim. rekikoira, jolle syötetään pienestä pitäen
luita voi syödä barfia.

Kttk:sta sain ilmoituksen, että kaikki kiellosta eriävät mielipiteet voi
lähettää eläinlääkäri Heli Karhulalle (heli.karhula@kttk.fi). Voit myös
halutessasi lähettää kuvauksen koirastasi postmaster@murrenmurkina.com, joka
lähettää tekstit eteenpäin.
Lydia
Toisella foorumilla tästä olikin paljon juttua...
Itse en ole raakaravinnon syöttämiseen perehtynyt, mutta aika ihmeelliseltä tuonlainen kielto kuulostaa.
Pitääpä ottaa asiasta selvää...
Chellie
Ja kirjottaakaan ihmeessä omia kokemuksia raaka/BARF ruokinnasta koska on koiria jotka ihan oikeasti saattavat joutua mullan alle jos tällainen idioottimaisin laki astuu voimaan.
Taffinaff
Tuli kieltoja tai ei, en aio koirani ruokavaliota muuttaa.....jos kanansiipiä ei saa enää ostaa Murren murkinasta tai suoraan teurastamolta, ostan sitten valmiiksi pakattuja broilerin koipireisipaloja ja sian luita läheisestä päivittäistavarakaupasta

Onko olemassa pitkältä ajanjaksolta tilastoitua tietoa esim. noista suolitukoksista? Minuakin on useampi eläinlääkäri pelotellut (luista aiheutuvista) suolitukoksilla, mutta kellään ei kuitenkaan niistä ole ollut omakohtaista kokemusta....entäs trikiini ja salmonella, miten iso riski oikeasti on? Onko kyseessä hätävarjelun liioittelu? huh.gif
sipa
Mä en koskaan anna koiran syödä linnun luita en myöskäänn porsaan.. ohmy.gif Niin monet koirat ovat meinanneet tukehtua niihin ja mitä se tekee suolistolle.. ohmy.gif Jos terävät reunat repivät suoliston halki.. Kauheeta edes ajatella moista.. ohmy.gif
kitiska
Kokeileppa miten joustava ja ei terävä RAAKA kanansiipi on!Eri asia on sitten jos siiven kypsentää sitten ne ovat tosiaan vaarallisen teräviä syötettäväksi koirille
Taffinaff
RAA'AT (kanan)luut on ainakin mun koirille tehneet vain hyvää - suolen toiminta on parantunut ja ulosteen määrä vähentynyt.

Kannattaa ehkä miettiä, mitä koirat söivät ennen kuin kuivamuonaa oli "keksitty" (teollisten eläinruokien historia kun on kovin lyhyt)? Tai mitä kesykoiriemme villit serkut luonnossa syövät..... huh.gif
Chellie
EELAn tekemän tutkimuksen mukaan riski saada salmonella on alle 1% ja trikiiniä ei esiinny suomessa joten se testaaminen on lopetettu jo v.-95. Viimeksi trikiiniä oli suomessa 70-luvulla. Näin kertoi minulle kokki. Salmonellan voi saada ihan mistä vain, ei ainoastaan siipikarjan tuotteista. Minulle sanoikin yksi yli25v keittiöalalla töissä ollut ihminen että hän ei näe mitään estettä syödä raakaa kotimaista siipikarjan tuotetta, niistä tautien saaminen on todella pieni riski, melkein olematon, yhtä kuin suuri todennäköisyys että lentokone putoaa päähän ja hänen mielestään suurempana riskinä ovat ulkolaiset rehut.

Sipa: Raa'asta kanan ja sian luusta ei lähde teräviä palasia. Saati että koira niihin tukehtuisi, tosin se on mahdollista jos koira ei osaa pureskella ja on todella ahne. Siipikatjan luut eivät ole teräviä, ne on pieniä ja pehmeitä verrattuna muihin eläimiin. ja sitä piatsi syöhän villit koiraeläimetkin niitä luonnosa. Omani olisi jo kuollut jos "väittämäsi" pitäisi paikkaansa. Mutta KAIKKI luut ovat KYPSINÄ VAARALLISIA, koska silloin niistä lähtee teräviä palasia jne.
-serafina-
Mietinpä vaan, että jos tuollainen laki astuu voimaan, sitä on aika hankala valvoa...Kuten Taffinaff sanoikin, luita yms. voi ostaa myös muualta, kuin eläintarvikeliikkeistä tms.
sipa
Chellie Arvaa vaan onko meidän koira ahne.. biggrin.gif Se vie sormetkin mukana jos sille jotian antaa, on ollut syntymästään asti sellainen ja se tapa ei ole unohtunut vuosien varrella, vaikka ketään ei ole veiressä viemässä ruokaa pois.. huh.gif
kitiska
Meillä tuo leonbergi on alusta pitäen tyyliin niellyt siivet melkein purematta ja hyvin on koirassa henki pihissy täyttääpi kohta 2v laugh.gif eli kyllä ne tosiaan on pehmyitä luita ja sulavat hyvin vatsassa
Anne-Marie
LAINAUS(Taffinaff @ 18.4. 2005, 07:38)
Minuakin on useampi eläinlääkäri pelotellut (luista aiheutuvista) suolitukoksilla, mutta kellään ei kuitenkaan niistä ole ollut omakohtaista kokemusta....entäs trikiini ja salmonella, miten iso riski oikeasti on?

Moi,
Koirani käynnyt läpi sulistotulehduksen joka aihetui naudan potkaluusta.
Meni sen verran huonoon kuntoon että säikähdin pahanpäiväsesti.
Silloin lensi luut ja rustot roskikseen sad.gif

Naapurin koira sai salmonellan ilmeisesti siankorvista, ja naapuri joutui itse sairaslomalle saman vaivan takia.

Kaikkeen kai tottuu yleensä jo pelkästään kuivamuonamerkin vaihtaminen saattaa aiheuttaa vatsavaivoja, mutta kun jatkaa niin kyllähän siihen uuteen merkkiin tottuu, ellei oireet ole kovin pahat.

Meillä syödään yrjölän puuroa höystettynä lampaalla tai peuralla, ja jos ei parempaa ole tarjolla niin possulla.

MIKÄ SOPII YHDELLE EI VÄLTTÄMÄTTÄ KÄY TOISELLE!

Hassua kun joka paikassa on tarve yleistää stupid.gif
Chellie
Kuten sanottu jo aikasemmin sen salmonella voi saada mistä vain ja ihan taatusti tulee suolitukosta ym. jos koira ei saa niitä luita raakana ja jotain liukoista kuitua perään seuraavalla aterialla.
kerinkallion pelastaja
meillä broiskunsiivet,koipireidet ja luomupossunluut ja rustot ja selkärangat on maistuneet. viisvuotiaalle tuli ruokavalion vaihdoksen jälkeen suolitukos joka johtui pelkästään minusta. en antanut riittävästi kasvishedelmämössö-osastoa ja luita tuli liikaa.(tosin sinne suoleen oli sitten joutunut aimomäärä styroxiakin ohmy.gif mistä lie sellaista saanut) toipuminen oli nopeaa koska tukos oli loppupäässä suolta ja huuhtelu auttoi hyvin. jatketaan edelleen tällä ruokinnalla,ei ongelmia.kahdeksan kuukauden ikäinen ei ole muuta syönytkään,vaavista asti ne siivet ja luut on mennyt joko nielaistuna tai pureskeltuna,ei ongelmia. tämä sopii meille. smile.gif ja itse keittiöalan ihmisenä kannan huolta enempi siitä että muistan itse pestä käteni ja työvälineet käsiteltyäni raakoja broiskuja tai possuja tai muita kökköjä, kuin että saako se eläin nyt salmonellan tai jonkun muun pöpön,koirilla taitaa kuitenkin olla vähän erilainen vatsahappo,yms.muu systeemi masussa kuin meillä ihmisillä. smile.gif
Taffinaff
LAINAUS
Hassua kun joka paikassa on tarve yleistää


Anne-Marie, kerroin etten tunne tai tiedä yhtään koiraa, joka olisi raakojen luiden syönnin seurauksena saanut trikiini- tai salmonella-tartunnan, tai suolitukoksen. En siis mielestäni yleistänyt tai väittänyt etteikö sellainen olisi mahdollista. Sen sijaan tunnen kyllä paljonkin koiria, joiden epämääräiset iho- ja ruoansulatusoireet on saatu häviämään raakaruokinnalla (samasta syystä siirryin itsekin raakaruokintaan).

Jos KTTK:ssa vakavissaan suunnitellaan moista kieltoa, silloin meillä "barffaajilla" on oikeus kysyä, mihin kielto perustuu. Varmastikin KTTK:lta löytyy ihan tilastoitua faktaa esim. koiren raaoista luista saamista salmonella- ja trikiinitartunnoista, tai kananluiden aiheuttamista suolitukoksista?

LAINAUS
MIKÄ SOPII YHDELLE EI VÄLTTÄMÄTTÄ KÄY TOISELLE!
Eiköhän me kaikki olla tästä yhtä mieltä... wink.gif
Chellie
Jännä kyllä että vielä ei ole kuulunut mitään tästä uudesta ehkä tulevasta laista?!
AnnaElina
Itsekään en ole kuullut mitään tuollaisesta laista, mutta olenkin tosi kiinnostunut tietämään jos tuollainen laki tulee niin mihin se perustaa.

Kauhulla jo rupesin miettimään että jos en voisi syöttää raakaravintoa niin mitä oikein annan tilalle. Koiralla, kun on vilja allergia ja olen kokeillut niitä lisäaineettomia ja viljattomiakin nappuloita niin koiran maha oli kuralla.

Vaikka muilla koirilla olisi allergioita niin täytyy kyllä todeta että voi olla että niille ei raaka ravinto sovi. Mutta meillä tämä on auttanut.

Itsekin keittiöalan koulutuksen saaneena huolehdin hygienista.
Chellie
Jos nyt ihan oikein muistan niin juttu oli perusteltu sillä että kun siipikarjan tuotteista voi saada salmonellan ja luista voi tulla suolitukoksia ja repiä suolen.

No ihan varmasti repii ja tukkii jos luu on kypsää ja ei anneta minkäänlaista kuitua mukana.

Ja itseasiassa ei mahda monikaan tietää että sen salmonellan voi paljon herkemmin saada rehuista kuin lihoista ja kun sen voi saada ihan mistä vain eikä vain pelkästä lihasta.
Taffinaff
Jos riski saada salmonella raa'asta kanasta olisi oikeasti niin suuri kuin mitä väitetään, ei lähikaupasta olisi saanut ostaa raakaa broileria enää vuosiin... whistling.gif
Chellie
EELAn tekemän tutkimuksen mukaan mahdollisuus saada salmonella tartunta on alle 1%.

Ihmettelen tätä kauheeta salmonella kammoa ihmisillä siipikarjan suhteen koska sen voi ihan oikeasti saada muualtakin, esim. naudasta.

Silti jotkut syöttävät siipikarjan tuotteet kypsinä mutta eivät ajattele että se tartunta voi tulla muustakin eläimestä.
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.