Niin eli mitä rotuja pidät ns. ominasi?

Ehdottomasti suomenlapinkoira
Lappalaisessa löytyy juuri ne ominaisuudet mitä koiralta haluan. Se on koira, jonka kanssa voi harrastaa kaikenlaista, mutta se ei kokoajan halua olla jotain tekemässä. Turkki on helppo ja ulkonäkö miellyttää silmää ja koko on sopiva.

Toinen haaveissa oleva rotu on irlanninsusikoira ja siinä miellyttää luonne ja ulkonäkö.
Vielä en ole käytännössä päässyt kokeilemaan, onko irlis myös "mun rotu", mutta eiköhän se joskus tule testattua... (Niin monta vuotta ihastus on kestänyt, ei laantumisen merkkejä näkyvissä)

ehdottomasti shiba
siitä kiinnostuin jo monia vuosia sitten, mutta kissan takia sain sen vasta nyt!
shiboissa on niin paljon mielenkiintoisia piirteitä ja siinä haastetta riittää. ja koska ne ovat pienenä niin suloisia ja isoina niistä tulee ylväitä ja hienoja yksilöitä

Ainut rotu, jota olen tosissani itselleni koskaan harkinnut ja toistaiseksi ainut omistamani on siis sheltti . Taitaa tämä pieni paimen olla vienyt sydämmeni niin, etten enää rotua vaihda tai muita ota rinnalle .

Ihastuin shelteissä ensimmäiseksi niiden mahdottoman suloiseen ulkonäköön. Kun sitten luin niistä enemmän tietoa ja sain kokemusta mm. kavereiden kautta, myös shelttien persoonallinen ja valloittava luonne teki minuun lähtemättömän vaikutuksen .

Nyt olen elänyt tällaisen otuksen kanssa pari vuotta ja täytyy kyllä sanoa, etten parempaa rotua olisi pystynyt itselleni löytämään...

Sheltti Kaunis, älykäs, miellyttämishaluinen. Mahtava pakkaus. Menossa mukana, mutta osaa olla rauhallinen. Pitkään olen sheltistä jotain yrittänyt kirjoittaa, mutta miksi juuri sheltti, en osaa selittää, se vaan kolahti

Cockeri Hellyyttävät luppakorvat energisen iloiset kaverit. Mahtavia koiria kertakaikkiaan. Se luonne on sitä jotain

Villakoirat ovat kyllä luonteeltaan jotain niin mahtavaa <3.
Villakoiriin tutustuin näyttelyiden yhteydessä ja lopulta meille tuli sellainen kotiinkin. Aivan mielettömiä koiria, ei voi muuta sanoa.

Toinen on kiinanharjakoira.
Joskus näyttelyissä tuli vastaan oikein vekkulin näköinen "melkein karvaton koira", joka kulki omistajansa vierellä nätisti vapaana. Oikein hurmaava herra <3. Sen jälkeen on tullut luettua kiinureista netistä kaikenlaista ja joskus hamassa tulevaisuudessa vielä sellaisen hankin, miksen kasvattamistakin aloittaisi, kunhan käytännön oppia saadaan.

No ykkösenä on ehdottomasti samojedi, kun olin pikkutyttö niin naapurissa asui aivan mahtava samojedi herra. Silloin päätin että samojedin haluan! Koskaan en ole katunut päätöstäni ja aina tulen omistaan ainakin yhden kpl sammareita.

Toinen on alaskanmalamuutti. Kiinnostunut olen niistä jo muutaman vuoden, uljas, voimakas ulkonäkö, luonne mahtava ja paljon töitä tekevä koira jolla voimaa riittää, yhteystyöhaluinen koira. Malamuutti tulee sitten kun omakotitaloon.

Vehnäterrieri on kyllä minun rotuni. Todella rauhallinen kotioloissa, kiltti, helposti koulutettava ja seurallinen. Ulkona energinen, reipas, iloinen, sosiaalinen,yms.. Ainoa huono puoli on tämä että se ei useimpia uroksia siedä.. Olen kuullut monilta muiltakin vehnisuroksien omistajilta että melkein täydellinen rotu mutta ei tule useimpien uroksien kanssa toimeen...
Cockeria olen myös halunnut pienempänä. Aivan kuten Nassikka sanoi "Hellyyttävät luppakorvat energisen iloiset kaverit. Mahtavia koiria kertakaikkiaan. Se luonne on sitä jotain" juuri näin! Tosin tuskin cockeria tulen saamaan, siloin kun muutan omaan taloon olisi ehkä mahdollisuus, koska jos meille toinen koira tulee niin pysymme varmaan vehniksessä.

alaskanmalamuutti,
en omista, kun en vielä voi. asun rivitalossa ja kunnon harr. mahdollisuuksia tuskin pääkaupunkiseudulta muutille löytyy..
pidän muuttia rotunani, sillä olemme kummatkin ulkoilijoita, pidämme vaeltamisesta luonnossa(patikointi), olemme kestäviä ja minulle sopii tämä isorotu.

pidän susista joten kestosuosikkeina ovat ceskoslovenky vlcak ja saarlos.
omakohtaista kokemusta tästä rodusta ei ole, kun se on onneksi niin harvinainen.
se vähä mitä nyt olen selville saanut, on jotain aivan käsittämättömän fantastista.
tollasen minäkin haluan, muuta tuskin hankin..
rotu kun on niin vaativa omalla tavallaan.

no samojedi on mulla kans ykkösrotu. toinen on sitten saluki..en vielä salukia omista mutta enköhän viel joskus....

no mullahan on Cavalieerit<33333333333333


Ja sitten on myös Tiibetinmastiffit ,ja Australianterrierit <3

minun "omia" rotuja ovat:

australianpaimenkoira (se on ykkösrotu)
ja saksanpaimenkoira(kakkosrotu)

ja perässä tulevat rottweiler ja suursnautseri!!

Ehdottomasti mäyräkoira Meillä ollu niitä jo varmaan nakkisodasta asti aivan mahtavia otuksia..
Toinen on olde niihin tutustuin noin pari vuotta sitten,aivan mahtava rotu myöskin,omistinkin yhden sellaisen,mutta taivas kutsui ystävääni

Ehdoton ykkönen on tietenkin lk.collie Se on erittäin älykäs, urheilullinen, rotuna suhteellisen terve ja aivan verraton, monipuolinen harrastuskaveri miltei lajiin kuin lajiin Ja tietysti silmää miellyttää myös kaunis, atleettinen ulkonäkö.

Toinen lempparini on saksanpaimenkoira, nimenomaan käyttölinjainen sellainen. Myös australianpaimenkoira on kiinnostanut pitkään ja nyt hakuryhmässämme onkin yksi aussie, joten pääsen tutustumaan rotuun suoraan harrastusympyröissä

Jos vielä listaisin ei-paimenkoiria, niin suursnautseri, dobermanni ja kultainennoutaja ovat sellaisia, mitä voisin kuvitella asustavan jonain päivänä meikäläisen nurkissa Aika palveluskoiravoittoista

Valkoinen länsiylämaan terrieri reipas, iloinen, itsepäinen, omaa luonnetta, tempperamenttia, kohtuullisen helppo koulutettavuus.... Kaikkea tuota ja paljon enmmän ! Mahtava koira pienessä pakkauksessa, josta ei voi olla pitämättä (ainakaan minä en voi olla pitämättä !) En osaisi kuvitella omistavani muun rotuisia koira, ainakaan vielä

Kauneushan on katsojan silmissä... Mua ainakin viehättää kovasti monet sellaiset rodut, joita ei monikaan ulkonäön perusteella kauniiksi sanoisi esim. irlanninsuskoira, kk portugalinpodengot ja nyt uusimpana olen ihastunut galgoihin (nimenomaan pidempikarvaisiin)

Niin ja näitä erirotuisia koiria kun mulle on kertynyt, kuitenkin sitä huomaa etsivänsä koirista jotain tiettyjä ominaisuuksia, kun kuitenkin aika samankaltaisia ne koiruudet kuitenkin luonteeltaan ovat, vaikka eri rotuja edustavatkin. Noiden jo aiemmin mainittujen rotujen (slk+irlis) lisäksi mua kyllä monet rodut kiinnostaa, mutten tiedä voisinkin niitä omiksi roduikseni kutsua.

Bichon frisé

Ehdottomasti eniten tiedän tästä rodusta, ja muutenkin oon toiminut aktiivisesti näitten koirien parissa kaikin puolin koko koiraharrastusaikani. Lumoava seurakoira, jonka valitsimme aikoinaan lähinnä "allergiasoimattomuuden" (todella lainausmerkeissä!!) vuoksi, ja josta nykyisin on tullut osa arkeani. Valloittava luonne ja ihana ulkonäkö, sopii monenlaiseen menoon.

Saluki on oma rotuni, ehdottomasti. Rodussa kiehtoo sen luonne, sulavalinjainen ulkonäkö ja ikiaikainen historia. Tuulikoira...
Leijona viehättää hauskalla ulkonäöllään, upealla luonteellaan ja reippaalla olemuksellaan. Suuri koira pienessä paketissa.

Saksanpaimenkoira on jo kauan ollut lempi rotuni. Niissä viehättää
nimenomaan niiden vahva luonne ja monipuoliset käyttöominaisuudet. Ja ulkonäkökin on jotain niin komeaa Näyttelyissä tulee kyllä paljon pompittua
sakemannikehillä kamera räpsyen, mutta olisi ihanaa joskus päästä oikein
kunnolla tutustumaan tarkemmin johonkiin yksilöön.
Sen lisäksi "omiksi" roduikseni voisin sanoa belgianpaimenkoiran ja
australianpaimenkoiran.
Myös villakoiriin olen täysin ihastunut tutustuessani yhden tuttavani
toyvillaan

Tanskandoggi
Se vaan on mun sydämen rotu.Minkä sille voi jos kolahtaa ni klahtaa.Hellyyttävä luonne, toisinaan tollo tietty.Omistajan oma kulta.

Berninpaimenkoira
Siinä mua kiehtoo eniten sen luonne kiintyä omaan omistajaan, sen melkein ainainen iloisuus (=aina heiluva häntä ). Isojen koirien ystävänä koko on minulle mitä parhain, ei liian suuri mutta kokoa löytyy kuitenkin. Jatkossakin varmaan minulta bernejä löytyy,vaikka mieli tekisikin kokeilla jotain uutta.

Ja newfoundlandinkoira omalla tavallaan..
Luonne ei samalla tavalla kolahda minuun kuin bernillä (mun nöffistä ei ainakaan löydy sitä iloisuutta niin paljoa),sekä nöffillä on ehkä liikaa sitä omapäisyytä minun makuuni. Mutta nuo ihanat roikkuposket ja hellyyttävä katse tehoaa minuun! Nöffejä mulla ei varmaan jatkossa tule olemaan sen työlään turkin ansiosta,mutta eihän sitä koskaan tiedä....

Japanese chiniä pidän omana rotunani. Juuri mulle sopiva kaikinpuolin.
Chinillä on luonnetta, jota mielestäni koiralla pitää olla, rauhallinen, mutta osaa myös pitää hauskaa. Sopii harrastuskoiraksi ja myös kotikoiraksi . Turkissa on vähän hoitamista, mutta ei mitenkään liian vaikea. Haluaa oppia uusia temppuja, kun sille päälle sattuu
Ihastuin chiniin totaalisesti, kun hankimme ensimmäisen chinimme vuonna 2000, sen jälkeen olen pitänyt rotua omanani.

Ylipäätänsä pidän pienistä lyttynaamasista koirista, joistakin isoistakin kyllä.
Mutta eniten olen näihin lyttynaamaisiin ihastunut, chinin lisäksi bostoninterrieriin, petit brabanconiin, griffon belgeen, griffon bruxelloisiin ym., mutta en ole näihin muihin rotuihin niin paljon tutustunut, että pitäisin niitä ominani.

Tipsuja meillä oli heti kun synnyin.. ^__^ Eli ne ovat olleet aina elämässäni mukana, sillä se rotu on äitini rotu.

Ensimmäinen shelttini minulle tuli vuonna -00 isänpäivänä. Sain sen isältäni.. ^__^

Sen jälkeen meille on "ilmestynyt" koiria milloin mistäkin (tipsuja) ja nykyinen lukumäärä on 7 koiraa.. ^___^

Karkeakarvainen saksanseisoja ja punainen irlanninsetteri, on rodut jotka tuntuvat omiltani

Seisoja siksi, että niitä on ollut kotonani aina, joten sitä kautta olen tutustunut rotuun ja todennut sen omakseni

Punainen hurmasi minut täysin luonteellaan ja olemuksellaan.Tällä hetkellä minulla on ensimmäinen setterini, ja sen voin sanoa et se rotu tuli jäädäkseen!!

saluki

Mä oon koko ikäni asunu salukien kanssa.Salukeissa ihastuttaa niiden ulkonäkö ja se miten ihanan sulavalinjainen se on Saluki on parhaimmillaan ku se saa juosta sydämmensä kyllyydestä

Kiinanharjakoira (itselläni kaksi) ja saksanpaimenkoira (isälläni kaksi). Mielestäni, kun ne kasi luonneta yhdistää niin saa aika tarkkaan sama kuin minun. Rakastaa lämpöä, sängyssä löhöilyä, uskollinen ystäville ja perheelle, helposti koulutettavissa, karvoitusta hieman liikaa ja tarpeen vaatiessa puollustan kuin sakemanni omaani.

Minulla näitä rotuja on useampiakin. Esimerkiksi lk. saksanseisoja, Weimari, groendael, hovawart,akita, husky, malamuutti etc. Mutta kaikkein eniten kihetoo ehkäpä groendael (lk. saksanseisoja hyvänä kakkosena. Kiinnostus siihen on vhän laimeampa akuin groendaeliin, juuri siitä syystä että omistan lk. saksanseisojan).

Pidän niiden luonteesta uskomattoman paljon. Sellaisen kun omaksi saisi <3

Itse pidän vähän isommista koirista, jotka ovat oppivaisia ja osaavat tarpeentullen puolustaa perhettään. Täsmää täydellisesti kaikkiin ylläoleviin, eh.

Borderterrieri <3 Itselläni on ollut tämmöinen, ja se vei kyllä sydämeni täysin. Luonne on mahtava ja rotu on monipuolinen. Ulkonäkö myös viehättää, samoin koko on näppärä.

Kultainennoutaja lempeä, miellyttämisen halu ja se koko ajan heiluva häntä Monipuolinen ja kauniskin koira, mielestäni todella ihania. Yksi löytyy kotoa, syksyllä toinenkin.

Saksanpaimenkoira niihin olen ollut ihastunut varmaan aina, ja vielä enemmän ihastuin tutusttuani muutamaan treeneissämme. Saksanpaimen on vain jotenkin niin ihania, hyvä koulutettavuus ja monipuolisuus siinäkin rodussa, ja ovathan ne komeita, siis niemenomaan käyttö- ja sekalinjaiset, ei ääripään näyttelylinjaiset, joilla on selkä kuin liukumäki.
Omaa saksanpaimenkoiraa ei ole, mutta joskus vielä tulen sellaisen hankkimaan.

Molemmat rodut aika erilaisia, mutta silti juurii sellaisia, mitä koiralta haluan.

Sileäkarvainen noutaja on ollut mulle aina noutajista mieleisin. Vilpittömän iloinen kaikesta, häntä heiluu koko ajan. Mä oon jotenkin aina tykännyt tälläsistä "yli-aktiivisista" roduista, jotka on koko ajan säheltämässä jotain.

Toinen suosikkini on FCI 2-rodut. Niistä kuitenkin lähimpänä sydäntä pinserit, rotikat ja dobberit. Ihan toisenlaisia kuin nuo flatit, mutta myös niin ihania. Tykkään jos koiralla on vartiointi- ja puolustusviettiä ja myös luonnetta saa löytyä. Noista varsinkin dobberit on jotenkin niin arvokkaan ja ylvään naköisiä. Sellaisia kunnioitusta herättäviä.

Kyllä se on tiibetinterrieri. Ei sille voi mitään, mutta kun olen kasvanut 75% elämästäni tämän rodun parissa, niin täytyyhän sen vaikuttaa.
Toinen on borzoi, niilläkin on ollut osuutta elämässäni.

Apsoja olen seuraillut 7-vuoden ajan enemmän tai vähemmän tiiviisti, mutta en tiedä vielä onko se minun rotu.

Omat rotuni.. Ehkä ykkösenä on se villakoira, kun omakin koira on. Bichon Frisekin on todella ihana ja toiseksi paras rotu! Kauhee bichon-kuume meneillään. Kyllä se toinen villakin kelpais! Ja niitä muita rotuja kiinanharjis, nöffi, keeshond, sammari, norjan harmaa. Niitä on paljon, mutta kyllä bichonit ja villat vie voiton!

Espanjanvesikoira ja ibizanpodenco.

Lisäksi tietty löytyy sellaisia rotuja joista haaveilen kovasti, mutta joita en vielä ainakaan omista (lähinnä vesikoira- ja vinttikoiraporukasta löytyvät nämä suosikit). Kiinanharjakoira meille tulee joskus toivottavasti pikkufifiksi.

Sheltti minulla on nyt ja se tuntuu erittäin omalta rodulta. Tosin haluaisin tulevaisuudessa kokeilla kooikerhondjea, australianpaimenkoiraa, villakoiraa...

papillon on se kaikista paras rotu minulle japanese chin tuntuu olevan myös ihana rotu mutta harrastuksieni puolesta ei ehkä ihan niin sopiva.
yleisesti pienet rodut ovat kaikista lähinnä sydäntäni

Mun "omat" rodut on ehdottomasti clumberspanieli ja bullmastiffi.
Mulla oli clumberi yli kymmenen vuotta ja aivan mahtava koira oli,todella ihana luonne.
Nyt meillä on reilu vuoden ikäinen bullmastiffi ja kyllä sekin rotu on kieltämättä vienyt mukanaan. Tosi persoonallinen poika on.
Ihania molemmat

Bichon frisé on se rotu joka minnuu miellyttää.
Toinen on kanssa villakoirat, turkkirotu sen pitää olla
Mutta bichoni sen olla pitää

kyllä se rotu on tuo dalmis. se vei sydämen mennessään. rotuun vain yksikertaisesti jäi koukkuun.
Ihan eka tuntemani dalmis oli Eppu(Marnellin Zonate), Zinnan veli. Kävimme Yläpöntisen Tiian kanssa pieninä tyttöinä lenkkelitymmässä sillouin tällöin Eppua...tosin enhän älynnyt koirista vielä silloin mitään, ainakana sitä että niitten kanssa voisi harrastaa jotain.
Zinnaan tutustuin noin nelisen vuotta sitten kun muutimme pois Palokasta tänne vaajakosken taakse korpeen aloin sitten hoitamaan hevosia tuossa naapurissamme ja Heillä oli tämä dalmis tyttö Zinna(Marnellin Zitronella) jonka kanssa aloin sitten lenkkeilemään ja ystäväni Suomalan Johannan kanssa päätimme sitten mätsäriin lähteä, Johanna esitti Zinnan. Zinna oli jo aikoja kierrellyt näyttelyitä tuloksenaan kaksi serttiä. Itse innostuin siltä istumalta näyttelysitä ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Zinna on opettanut minulle kaiken mitä dallusita tiedän. sen kautta sainkin tämän "dallukärpäsen pureman". vuonna 2003 viikko ennen joulua haettiin meille kotiin mustatäpläinen narttu Oili(Marnellin Olive Oil), Oilin kanssa olen sitten todellakin tutustunut tämän rodun luonteeseen ja todennut että välillä tuntuu siltä kuin tuosta koirasta oiekasti haluisi eroon, koettelee hermoja muuten aika kovasti. Mutta rotuvalintaani en kadu hetkeäkään ja toinen tuollainen tähän talouteen vielä jokunen päivä muuttaa. Sen voi vain sanoa että dalmis ei ole jokaihmisen koira, rodun kanssa tarvitaan kärsivällisyyttä ja huumorintajua, dalmis on meinaan huumorikoiria.

Olen myös itsekseni ajatellut että sellainen lapinporokoira olisi kiva kaveri sitten oman kodin aikaan dallujen seurana. Isäni otti porokoiran ja ihastuin luonteeseen ja sen hurmaavaan sekarotuiseen ulkonäköön heti. Joten eiköhän sellainenkin paimen minulle joskus vuosien kuluttua tule. Mutta en voi sanoa että se on se minun koirani ja rotuni, mutta ehkä sitten joskus....

Perheessäni on aina ollut vähintään yksi sakemanni ja pelkäänpä että tulee olemaan jatkossakin. Tälläkin hetkellä isäni luona asustaa narttu ja kotona osaomistuksessa uros. Joten kyllä nuo ovat kaivertaneet sen oman kolonsa tämän tytön sydämeen ja tuntuu että ei se kolo sieltä lähde kulumallakaan. Koskaan en ole innostunut sakemannin kanssa mitään harrastamaan, näyttelyt niiden kanssa ei oiekin iske eikä myöskään minuun kolahda suojelu. Jos itselleni ihan omaksi sellaienn tulee niin se tyttö on kyllä sitten kotikoira jonka kanssa harrastetaan TOKOa.

Kultainen noutaja. Itseasiassa kultsi ajautui meille ihan vahingossa, vaikka olinkin jo siskon kultsia ihastellut. Leevi tuli meille siis vuodeksi hoitoon(ja samalla tiellä on edelleen, kymmenen vuoden jälkeen...) ja kultsut ovat kyllä vallanneet sydämen pysyvästi.

Afgaani. Mitä luultavammin seuraava rotuni on afgaani, sellaisesta haaveillut jo pitemmän aikaa. Se on vain niin kaunis ja mikä parasta, luonnettakin löytyy .

Jenkki. Jenkki-innostus on mulla ollut jo viitisen vuotta. Kun aloitin junnuilun, sain tilaisuuden kokeilla yhteistyötä jenkin kanssa ja se oli menoa. Sitten kun sain vielä paremmin tutustua rotuun, etenkin Annan jenkkien kautta, tiesin että vielä joskus mullakin on jenkki.

Suomenlapinkoira on ehdoton ykkönen.
Muita vois olla sheltti, tolleri, nöffi tai saksanpystykorvat

Ainiin, Dalmatiankoira tietysti.. melkein unohdin

kyllä se ainut ja oikea on afgaani! kukapa muu ei käyttäytyisi niin itsenäiseesti ja olisi niin valloittava persoona
Toinen on tietenkin aina yhtä ihana ja iloinen löwchen.

Komppailen Vähitellen olen siihen ajatukseen tottunut, että lyttynaamaiset rodut ovat "omiani". ^_^

Tosin myös muutamia muitakin rotuja pidän ominani, shiba, pomeranian ja borderterrieri. <3

Mutta eniten chinit ja muut lyttynaamat.

No mä nyt olen aika monen ihmisen koira. Mulla on bichoni, joten se tätytyy tietysti sanoa. Nyt viimeisin ihastus on kääpiö- ja keskikokoset villakoirat, etenki mustat ja harmaat. Pidemmän aikaa olen nyt kuitenkin salukia ihaillut. Saa nähdä tuleeko sen hankinnasta mitään, kun kuitenkin tuota allergiaa jonkin verran on. Lapinkoirat ja lapinporokoiratki kuuluu mun listan kärkipäähän. En mä osaa niitä sen kummemmin perustella, kun ovat kaikki aika erilaisia, mä vaan pidän niistä todella paljon.

Monet paimenet. Paimenkoirien valppaus, älykkyys, terävyys/toimintakyky, räjähtävä voima silti täydellisesti hallittuna. Paimenten katse on läpitunkeva ja älykäs, mutta samalla herkkä ja ymmärtävä.

Kaikkein rakkaimpia ovat sheltti, bordercollie, belggari ja kelpie. Kaikki voisin ottaa itselleni.

Uusin ihastus on whippet, etenkin kun Järvenpään agikisoissa näin sellaisen helmen...

Mun oma rotu on tietenkin australianpaimenkoira.. Lasken "omiks roduiks" myös bokserin, dobermannin ja tanskandogin.. Lisäks mä tykkään mm. irlanninvesispanieleista, kiharakarvaisista noutajista ja tanskalais-ruotsalaisista pihakoirista.. Oikeestaan melkein kaikista roduista..

Kyllä on tainnut käydä niin, että walesinspringerspanieli on se mun "oma" rotu. Welshien kanssa hommailut aloitin n.puoltoistavuotta sitten Sarin luona ja nyt kotonani on kultaisennoutajan kanssa welshipoika 4,5kk. Welshi on todella energinen ja aktiivinen rotu, se ei ole räksyttäjä eikä aggressiivinen toisia rotuja kohtaan. Sen lisäksi, että welshit ovat ihmisrakkaita ja todella suloisia&hellyyttäviä niin ne ovat myös paljon liikkuvien ihmisten koiria, eikä haittaa vaikka rapa roiskuu.. ..ja toinen welshi tekee tuloaan tänne meijän suunnalle
Kultainennoutaja on sitten tietysti toinen oma rotu..ellieniä toistaen, "kultaiset ovat vallanneet sydämeni pysyvästi"..vaikka en aina tulisi kultaista omistamaan niin rotu tulee aina olemaan jotenkin siellä taustalla.
Sitten rotu, joka voisi olla/tulee olemaan vielä oma rotu(toivottavasti?) on cockerspanieli..se sitten joskus, kun ollaa niin isoja, että on kunnon tilatkin käytettävissä eikä opiskelijakämppää...

Cavalier se on oma rotu. Hellyyttävä luppakorva. Todella lapsirakas rotu. Ei mikään sohvaperuna, vaan cavan kanssa voi todellakin lenkkeillä Aina mulla tulee varmasti cavalier kotona olemaan.

Toinen rotu on jenkki. Ennen mulla jenkki olikin, mutta sitten tuli rodunvaihto. Jenkki on kylläkin suunnitelmissa.

Kolmas "oma rotu" on ehdottomasti pun.irlanninsetteri! Toivottavasti saan joskus omistaa ihanan, energisen irkun

Toy- ja kääpiövillakoirat. Olen panostanut rotuharrastukseen jo 12 vuotta, joten tästä on hyvä lähteä kasvattamaan pikkuhiljaa. Muutkin villakoirat on tietysti ihania, mutta pikkuiset vievät voiton.

Upea, kaunis, herttainen, temperamenttinen, iloinen, herkkä, rakastettava, lutunen Amerikancockerspanieli, mikäs muukaan. Sopii mulle kuin nyrkki hattuun, ja sitä en vaihda! Tällä hetkellä 2 itellä, yhteensä 5 kotona, eikä niihin voi kyllästyä.. jos koiralla on huumorintajua, niin näiltä pikkukavereilta sitä löytyy!



Toinen on ylväs ja rauhallinen Rottweiler, vielä joskus tulevaisuudessa mullakin on sellainen, niitäkin ollut kotona, jäänyt haave kytemään..