Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Pomeranian keskustelua
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > FCI 5: Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
Sivuja: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15
-Essi-
Pisara- Ensimmäinen yö meni aika hyvin. Aika vähän itki, että molemmat taidettiin nukkua ihan hyvin.

A&A- Kiva nähdä Aatusta kuvia, suloinen on. Yritän nyt saada myös aikaiseksi laittaa kuvia tulevaan smile.gif ehkäpä jo tänään..
Nina & Duracell
se väri mitä sillä on korvien takana on sen väriseksi mitä se tulee olemaan. Niin meidän kasvattaja sanoo. Ja kokemusta on yli 20v. Tietenkin voi olla jossain paikolla vaalempi ja jossain tummempi. Mutta pääasiassa toi väri. Pommien turkki ja sen väri muuttuu yleensä vielä 3-4 vuotiaksi asti.
A&A
Kyllä meillä olisi tarkoitus Aatun kanssa käydä näyttelyssä, jos vain pennusta on näyttelykoiraksi.

Tänään Aatu tapasi ensimmäisen kerran toisen koiran, kiltin cockerspanielin uroksen. Aatu oli ihan ihastuksissaan ja seurasi tätä koiraa kaikkialle (oltiin sisätiloissa). Cockerspanieli jopa haki oman lelunsa ja toi sen Aatulle leikittäväksi. Lopuksi he nuolivat toistensa kasvoja, kyllä oli hauska näky rolleyes.gif

Käyttekö muuten paljon Pienpystykorvien tapaamisissa tai onko jotain muita yhdistyksiä mihin kuulutte? Kuinka vanhana pennun kanssa voi aloittaa nämä tapaamiset, riittääkö ensimmäinen rokotus 12 viikkoisena?
Ninjuska
Kylläpä Aatu on suloinen! wub.gif

Tässä on pari kuvaa puolivuotiaasta Ninjasta:
http://i68.photobucket.com/albums/i24/Ninj...injamuut284.jpg
http://i68.photobucket.com/albums/i24/Ninj...injamuut285.jpg

Turkki on kyllä vaalentunut paljon koiran kasvaessa varsinkin, kun tuo harmaa pentukarva on vähitellen lähtenyt pois.

A&A> Oltiin juuri pari viikkoo sitten ensimmäistä kertaa pienpystykorvatapaamisessa täällä Tampereella ja oli mukavaa nähdä muita pienpystykorvia, vaikka pommeja tosin oli vain neljä sillä kertaa. Heinäkuussa ollan menossa pienpystykorvapäiville Rymättylään.
Itse en veisi koiraani vielä tapaamaan toisia koiria ennen kuin toinenkin rokotus olisi kunnossa. Olen kyllä antanut silti tutustua tuttuihin koiriin ennekin, jotta pentu sosiaalistusi mahdollisimman hyvin eikä siitä tulisi arkaa ainakaan sen vuoksi.
Pisara
^Ninja on kasvanut hurrrjasti. blink.gif Mutta nätti se on edelleen. wub.gif
labrdr
Onpa Ninjan karva muuttunut paljon sitten viime näkemän. Tosi hienon näköinen! teehee.gif biggrin.gif
Nina & Duracell
ninjalla on taas karvaa. Kivaa! Kyllä se on niin söpö. Puhuiko elmasta siitä kuinka isoksi siitä tulee? Kun hän on nyt jo aika pieni. Minnekö näyttelyyn seuraavaksi olette menossa?
Pisara
LAINAUS(Nina & Duracell @ 17.6. 2006, 15:12)
Kun hän on nyt jo aika pieni.

Minusta tuo näyttää ainakin ihan oikeankokoiselta pommilta ikäänsä nähden.
-Essi-
A&A- Rölli olisi ihan kade jos tietäisi kuinka komea auto Aatulla on biggrin.gif

Tässä nyt muutama kuva Röllistä. Parempia tulee, kunhan saan vaan laitettua kuvat koneelle baa.gif

Rölli1

Rölli2
Rölli3
-Essi-
oops.gif yksi kuva tuli kaksi kertaa..
Rölli

Tuossa oli siis nyt se kolmas, minkä oli tarkoitus tulla jo tossa viime viestissä.
-Else-
Ninja ja Essi aivan ihania kuvia..
A&A
smile.gif Olipas kiva nähdä Aatun veljen kuvia!

Heh, kyllä veljessä paljon samaa oli. Johtuiko valaistuksesta vai onko Rölli Aatua noin paljon tummempi/punertavampi?

angry.gif Aatulle on nyt pari päivää sitten alkanut kova näykkimisvaihe. Koko ajan Aatu näykkii käsiä/jalkoja, eikä usko kieltoja. Lisäksi heti, kun kyykistyn lattialle Aatu on roikkumassa hiuksissani kiinni, eikä suostu irrottamaan. Onkos kenelläkään hyvää vinkkiä, miten tuosta näykkimisestä pääsisi mahdollisimman tehokkaasti?

Nimimerkki "Auts"
Suvi
Nams mitä pomminpentuja! Saas nähdä, pyöriikö meilläkin tollasia ens vuonna wink.gif


A&A, hahhah, Millikin repi hiuksia pentuna... Olin niin hullu, että pidin päätäni siinä lähellä niin että tuo oikein tuli syömään niitä. biggrin.gif Ei siihen taida olla muuta konstia kuin kieltää topakasti, kun koira syöksyy hiuksia repimään. Kyllä se alkaa uskomaan. Nyt pieni vain uhittelee ja testailee hermojasi.
-Essi-
A&A- kyllä Rölli on tummempi. Selästä löytyy oikein mustaakin, tosin luulen että se lähtee siitä ajan kanssa pois.

Rölli on myös tosi kova näykkimään. Kaverin chihu kyllä lopetti sen lähes itsestään kun hiukan kasvoi. Ja kyllähän ihmisvauvatkit tykkäävät pureskellaa kaikenlaista biggrin.gif
Toivon että se poistuu siitä ajan kanssa kun kiellot eivät tunnu kovin tehokkaasti purevan.
Pisara
-Essi-: Rölli on tosi sulonen. happy.gif wub.gif
Mandy näykki myös pentuvaiheessa jonkin verran, mutta tosiaan niinkuin Suvi jo sanoikin, kannattaa vaan pysyä topakkana ja komentaa sitä. Se menee ohitse kun ikää tulee lisää.
-Essi-
Pisara- Kiitos ja kumarrus Röllin puolesta. Yhdyn kyllä, suloinen hän on wub.gif vaikka tosi itsepäinen ja uhkarohkea. Kiipeä kaikkialle ja hyppii kaikista paikoista. Pelottaa confused.gif enkä ehdi edes estää, ja jos estän niin siitäkös jätkä vasta innostuu ja yrittää kahta kovemmin. Tosin eipä näytä hänen luitaan kolottavan tuo hyppely.
Ovatko/olivatko teidän pennut yhtä hulluja?
labrdr
Aatusta ja Röllistä huomaa kyllä, että veljeksiä ollaan. Molemmat todella ihania ja supersuloisia karvapalloja.
Tico söi myös pienenä hiuksia, ja roikkui housun lahkeessa ym. vähemmän mukavaa. Tässä kuussa kuukausia tulee täyteen 11 ja hiusten ym. syöminen on kyllä aikaa sitten unohtunut. Onneksi! biggrin.gif


Tico noin 11kk
http://i62.photobucket.com/albums/h85/AnnT_2006/pikkut.jpg
(Muokkasin kuvasta oman käteni pois)
-Else-
LAINAUS(labrdr @ 19.6. 2006, 12:10)
Tico noin 11kk
http://i62.photobucket.com/albums/h85/AnnT_2006/pikkut.jpg
(Muokkasin kuvasta oman käteni pois)

ihana kuva. On tuo kyllä nätti pommi wub.gif
labrdr
Kiitos paljon -Else- smile.gif
Suvi
Tico on komistunut! Kaverini koiralla (Silences Joshul) on muuten sama isä kuin sillä. Huomaan jotain pieniä yhtäläisyyksiä Leevin ulkonäössä. Yhtä suloinen naama sillä ainakin on!
Ninjuska
Hieno kuva Ticosta! wub.gif

Nina> Ninja on tosiaan vielä aika pienen näköinen, eikä siitä ikinä mitään isoa pommia tulekaan. Painoa oli juuri 1,6 kg ja kunhan saa kunnon aikuiskarvan tuohon pohjavillan päälle niin sitten näkisi kunnolla millainen siitä oikein tulee. biggrin.gif Korkeus on kuitenkin ihan normaali ja muutenkin 1:1 kokoinen.

Tullaan seuraavan kerran näyttelyyn vasta elokuun erkkariin, kun ei noita pentuluokkia viisti paljoa kierrellä.whistling.gif
Pisara
LAINAUS(labrdr @ 19.6. 2006, 13:10)
Tico noin 11kk
http://i62.photobucket.com/albums/h85/AnnT_2006/pikkut.jpg
(Muokkasin kuvasta oman käteni pois)

Ihana! wub.gif

-Essi-: Joo tuttua tuo itsepäisyys, meillä tuo lenkilläkin joskus tahtoisi mennä minne huvittaa, mutta tottelee onneksi, ja näkee, että on jo mennyt perille se, ettei saa todellakaan aina periksi, eikä kukaan mene sen mielen mukaan.
-Essi-
Ihana kuva ticosta wub.gif

Rölli on kyllä ihan kaista smile.gif rappuset on kyllä ihan in nyt. Ne sujuvat ylös erittäin hyvin, alaskin jo jotenkin (siis ulkoraput, askelmia taitaa olla 6) välillä tullaan kuperkeikkaa alas, mutta siitä kaveri vaan innostuu stop.gif niin vikkelä on ettei perässä aina pysy.

Tänään oltiin moikkaamassa hänen tyttökaveria. Viivi on 5 kuukautta ja rodultaan cokkeri. Koko eroa on laugh.gif ja sen huomaan välillä leikeissä.
Rölli näytti tänään myös olevansa ulos. Pienet "nylpytykset" vetäisi siihen viivin jalkaan. Ja ikää tosiaan vasta se 9 viikkoa. Ehtivä kaveri blush.gif
labrdr
teehee.gif Rölli kuulostaa kyllä vauhdikkaalta ja todella ehtiväiseltä dogrun.gif kaverilta.

happy.gif Pistäkäähän molemmat A&A sekä -Essi- kuvia niistä veijareista heti kun vaan vähänkin kasvavat. Jännää nähdä miten veljekset kehittyvät.
Pisara
LAINAUS(labrdr @ 20.6. 2006, 09:50)
happy.gif Pistäkäähän molemmat A&A sekä -Essi- kuvia niistä veijareista heti kun vaan vähänkin kasvavat. Jännää nähdä miten veljekset kehittyvät.

Totta biggrin.gif. Minuakin kuvat kiinnostavat tulevaisuudessa. thumbup.gif
-Else-
minuakin kasvu kuvat sitten tulevaisuudessa kinnostaa..
Liewec
Miten helppoa on saada musta pommi? Tulevaisuuden haaveena on seurakoiraksi sopiva rotu, jonka kanssa harrastetaa ainakin agilitya ja tokoa ja muutaman kerran vuodessa ehkä näyttelyitäkin. Pommi ei ole se ainoa vaihtoehto, vaan katselen ja kummastelen josko se oikea rotu sitten löytyisi.

Muta jos se on pommi, niin se on sitten musta.
Pisara
crim:
Pommithan sinänsä ovat yleensä aika vaikeita saada. Joskus saattaa joutua odottamaan montakin vuotta, että saa haluamansa. Tosin joskus pääsee vähemmälläkin odottelulla. Koska pentujakaan ei synny yleensä kuin se 1-3, ja kysyntä on kova, kannattaa alkaa jo hyvissäajoin kyselemään eri kasvattajilta, ja käydä tutustumassa vaikka aluksi ko. kasvattajaan, ja hänen koiriinsa.
En osaa sanoa miten harvinainen tuo musta pommi on, mutta kaikestapäätellen ei niitä ihan kamalasti tapaa, joskus olen muutaman kerran nähnyt, mutta nuo oranssinsävyiset taitavat olla niitä yleisempiä.
Mikä on muuten saanut sinut ihastumaan mustaan pommiin? biggrin.gif.
Ei tainnut kyllä olla kovin paljoa hyötyä kirjoituksestani. rolleyes.gif
Nina & Duracell
niitä muita värejä kun oranssit ovat kyllä tosi vaikea saada. Ja kuten aikaisemmin sanottiin niin odotusaika on pari vuotta. Tuuria on jos saa pennun alle vuoden....Oletko miettinyt hakea pentu ruotsista? Sieltä on helpompi saada erivärisiä, kuten mustat.
Nina & Duracell
ninjuska> toi kasvuvaihe on kyllä paljon kiinni myös geeneistä. Suomalaislinjoista pentu voi kasvaa aika hitaasti mutta esim amerikkalaislinjoista kasvaa aika nopeasti. Esim meidän jovi, paino on jo 2,2 kg ja säkä on 20 cm. Ninja oli vaan tosi pieni silloin kun me nähtiin somerolla. Mutta silloin kyllä huomasin että kovin iso sitä ei tule. Koska elma ei varmasti myy lupavat nartut. Vaan jos ne ovat liian pieniä.
-Else-
LAINAUS(crim @ 20.6. 2006, 13:20)
Miten helppoa on saada musta pommi? Tulevaisuuden haaveena on seurakoiraksi sopiva rotu, jonka kanssa harrastetaa ainakin agilitya ja tokoa ja muutaman kerran vuodessa ehkä näyttelyitäkin. Pommi ei ole se ainoa vaihtoehto, vaan katselen ja kummastelen josko se oikea rotu sitten löytyisi.

Muta jos se on pommi, niin se on sitten musta.

muaki toi musta väri jotenkin viehättää. en tiedä miellyttääkö vain sen värin harvinaisuus vai mikä. mutta minä tiedän kennelin jossa ainakin mitteleissä yritetään "tehdä" vaan mustia ja ruskeita pentuja. En tiedä että onko pommin kasvatuksessa sama ajatus... kuka tietää.. tällä kyseisellä kasvattajalla on joka tapauksessa tulossa ensimmäinen pommi pentu nyt kesällä..

Mutta oletko ajatellut harrastus koiraa? Itselläni on mitteli ja sen kanssa voi harrastaa vaikka mitä tahansa.. tässä vielä yhdistyksen netti sivut Mittelspitz ry.
Suvi
LAINAUS(Nina & Duracell @ 20.6. 2006, 16:46)
Koska elma ei varmasti myy lupavat nartut. Vaan jos ne ovat liian pieniä.

Jaa'a, jos Elman kanssa vaan ystävystyy niin kyllähän hän aika helpostikin myy sen lupaavimman pennun (esimerkkinä ystäväni ja hänen perheensä), ja Elmaan on kuulemma suhteellisen helppo tutustua. Ensin vain pidetään pieni ristikuulustelu. smile.gif


Mutta musta on todellakin melko harvinainen väri. Tirhan ( http://ttspitz.com ) kennelissä kyllä niitäkin yritetään "tehdä", etteivät kuolisi ihan sukupuuttoon, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä väriä sieltä tulee.
-Essi-
Rölli on kyllä kasvanut jo mielestäni todella paljon. Jos en nyt ihan väärin muista/tiedä, niin hänen isänsä on Amerikasta tuotu, joten ehkä siinä sitten se syy. Toivottavasti ei vain kasva klenin mittoihin.

Tänään Rölli joutui olemaan 8 tuntia yksin confused.gif mutta hienosti herra oli pärjännyt. Nyt on vaan virtaa herralla niin paljon, että taidetaan tästä lähteä vielä ulos vähän leikkimään dogrun.gif
Liewec
No musta väri yleensäkin on koirissa se lempparivärini, ja joka rodussa jossa vain on mustan värin mahdollisuus, niin tottahan toki se on suosikkini. Arvatkaa minkä värinen nykyinen koirani on?

Olen kyllä valmis odottamaan koiraa. Belgit ovat päärotuni, joten niitä tulee talossa aina olemaan, mutta olen sitä mieltä, että jokainen koti tarvitsee yhden sylikoiran sohvaa lämmittämään. Erityisesti ei ole tarkoitus lähteä mitään harrastamaan, mutta tuskin minusta on pitämään yhtäkään koiraan poissa kisakentiltä..

Ruotsista hakeminen on toki yksi vaihtoehto, mutta kielitaito ei riittäne. Mieluiten tyytyisin tähän kotimaiseen kantaan, kun pommit ovat muutenkin minulle vielä ihan ?-rotu.
Pisara
LAINAUS(-Essi- @ 20.6. 2006, 21:34)
Tänään Rölli joutui olemaan 8 tuntia yksin  confused.gif  mutta hienosti herra oli pärjännyt. Nyt on vaan virtaa herralla niin paljon, että taidetaan tästä lähteä vielä ulos vähän leikkimään  dogrun.gif

Meillä aloiteltiin tuota yksinoloa vähitellen, mutta yllätyimme kyllä positiivisesti, koska se oppi tosi hyvin olemaan yksin. smile.gif Pikkusisko, kun on vasta ala-asteella, sillä ei kovin pitkiä koulupäiviä onneksi edes ole.
Hyvä, ettei sielläkään yksinolon kanssa mitään ongelmia. thumbup.gif
Nina & Duracell
suvi> ihan totta, jos tuntee kasvattajan niin onhan se helpompi sitten saada sekä näyttelykoira tai jalostuskoira. Kyllä minäkin saisin ostaa ruotsista melkein mikä koira vaan.....
-Essi-
Pisara- kyllä ollaan Röllin kanssa harjoiteltu pienempiäkin jaksoja, eilen oli vain sellainen tilanne, ettei ollut muuta mahdollisuutta. Mutta oli kyllä huojentavaa huomata, että se meni näinkin hyvin. Mutta ei tuosta 8 tunnista tapaa nyt tule. Että ns. pehmeällä laskulla taas jatketaan... baa.gif wink.gif
-Else-
Crim
mitä ajattelit koirasi kanssa harrastaa? näytelyitä?? vai jotain muuta..
labrdr
Hyvää juhannusta ja kauniita ilmoja kaikille!! cool.gif
Toivottavat Anne flowers.gif ja Tico jockey.gif

Kuinka moni on lähdössä Pienpystykorvien kesäpäiville 22.-23. heinäkuuta? Me lähdetään.
labrdr
Essi ja A&A, miten tenavien kanssa on mennyt? yawn.gif Pentuaikana ei kyllä tuu aika pitkäks, niin hauskoja koheltajia nämä pommit ovat. wink.gif

Kuinka paljon Rölli ja Aatu painaa? Saisiko uusimpia kuvia näytille? smile.gif
Pisara
LAINAUS(labrdr @ 23.6. 2006, 17:23)
Hyvää juhannusta ja kauniita ilmoja kaikille!! cool.gif
Toivottavat Anne flowers.gif ja Tico jockey.gif

Kuinka moni on lähdössä Pienpystykorvien kesäpäiville 22.-23. heinäkuuta? Me lähdetään.

Samoten, hyvää myöhästynyttä juhannusta. biggrin.gif. Ai se olisi silloin? Taitaa olla jossain Etelässä päin, Helsingissä? Jos siellä, niin eipä ole mahdollisuuksia tulla.

-Essi-: hyvähyvä. smile.gif

Minuakin nuo Röllin ja Aatun "uudemmat" kuvat kiinnostaisivat. wub.gif
-Essi-
Jusseja myös täältä päin Suomea!!!

Kesäpäivät ovat Turun lähellä. Me ei olla kyllä Röllin kanssa vielä tulossa, kun ei ole toisia rokotuksia vielä silloin. confused.gif

En tiedä yhtään paljonko Rölli painaa, meillä kun ei ole vaakaa jolla mitata. Henkilö vaaálla on vaikea katsoa, kun se heittelee niin paljon joka punnituskerralla, jos ottaa pennun vaikka syliin. Yksin pentua se ei punnitse..

hmm.. hitto viel, kyllä se punnitsi, en sitten tiedä kuinka tarkka oli smile.gif painoa oli kuitenkin vaaán mukaan 1300g blush.gif taitaa olla aika paljon? Säkää on kyllä jo noin 15cm, kun tossa hiukan yritin mittailin. Kylkiluut tuntuvat kyllä hyvin.

Kuvia voi käydä katsomassa irc-galleriassa blush.gif nimimerkki on Sandri-
Liewec
LAINAUS(-Else- @ 21.6. 2006, 16:11)
Crim
mitä ajattelit koirasi kanssa harrastaa? näytelyitä?? vai jotain muuta..

No rehellisesti snaottuna en pidä näyttelyitä "oikeana" harrastuksena, mutta eiköhän pari-kolme kertaa vuodessa sielläkin käytäisi. Tokoa varmaan kisamielessäkin voisi kokeilla, agilitya ja jälkeä huvikseen.
-Else-
LAINAUS(crim @ 24.6. 2006, 23:22)
No rehellisesti snaottuna en pidä näyttelyitä "oikeana" harrastuksena, mutta eiköhän pari-kolme kertaa vuodessa sielläkin käytäisi. Tokoa varmaan kisamielessäkin voisi kokeilla, agilitya ja jälkeä huvikseen.

JOs aiot harrastaa agia ja tokoa ihan kisoihin saakka niin suosittelisin ennemmin mittelspitziä. se on ehkä paras harrastuskoira näistä saksalasista pysyt korvista, koska se on sopivan kokoinen säkä 34 +- 4cm
-Essi-
Laitan nyt tänne myös kyselyä.. olen pesemässä Rölliä varmaan lähiaikoina. Kannattaako hankkia koiralle tarkoitettuja aineita, vai tyytyä kotoa löytyviin, vai käyttää ainoastaan vettä. Miten hoitoaine, käytättekö?
Suvi
LAINAUS(-Essi- @ 25.6. 2006, 17:30)
Laitan nyt tänne myös kyselyä.. olen pesemässä Rölliä varmaan lähiaikoina. Kannattaako hankkia koiralle tarkoitettuja aineita, vai tyytyä kotoa löytyviin, vai käyttää ainoastaan vettä. Miten hoitoaine, käytättekö?

Koiralle tarkoitettua ainetta kannattaa (ja oikeastaan täytyisikin) käyttää. Ei sitten iho tai turkki kärsisi. Me käytetään Millille muistaakseni sellaista kuin RING 5 -merkkistä, jotain sellaista keltaista samppoota. Riittoisa, ei ole vieläkään loppunut. Hoitoainetta en käytä, eikä tuo turkki sitä vaadikaan. Kananmunaa välillä syötetään ja öljyä ruuan sekaan niin se pitää turkin kiiltävänä. Kyllähän noita hoitoaineitakin toki löytyy monenmoisia, jos tykkää niin sellaistakin voi ihan hyvin ostaa kun menee lemmikkiliikkeeseen ja tutustuu niihin eri merkkeihin.
A&A
sleepy.gif Meitä kesäpäivät kiinnostaisivat, mutta mietin sitä rokotusta. Aatu on kesäpäivien aikana 14 viikkoinen eli hän on saanut siihen mennessä vasta ensimmäisen rokotuksen. Tiedustelin asiaa kesäpäivien yhteyshenkilöltä ja hän sanoi, että voimme osallistua. Mitä mieltä te olette? Uskaltaako tulla?

Joku kyseli, kuinka paljon Aatu ja Rölli painavat. Röllistä en tiedä, mutta punnistin eilen Aatun (vanhalla) henkilövaa'alla ja lukemaksi tuli 1,4 kg. En tiedä kuinka luotettava vaaka on eli näyttääkö ala/yläkanttiin.

Tässä näitä uudempia kuvia Aatusta.

Nämä kuvat ovat otettu alkuviikosta:








Tässä eilinen kuva (Aatu juoksee kohti kameraa):


rolleyes.gif Tällä viikolla olisi tarkoitus nähdä Aatun kanssa Rölli. Saas nähdä, miten veljesten tapaaminen sujuu! Voin ottaa pojista kuvia ja laittaa vaikka tänne, jos Essille vaan sopii. teehee.gif
-Essi-
Kyllä minulle sopii erittäin hyvin, että Anne laitat kuvia pojista biggrin.gif
Aatu on kyllä todella suloinen ja paljon vaaleampi kuin Rölli. Röllillä on selässä aika iso erittäin tumma alue. Saa nähdä jääkö se siihen, vai lähteekö aikanaan. Tuntuu että soopeli tuosta olisi tulossa eikä oranssi, no sen näkee sitten myöhemmin blush.gif

Kiitos Suvi vinkeistä, pitää käydä katsastamassa kaupassa.
Nina & Duracell
toi paino on kyllä niin kiinni jalostuslinjoista. Jotkut yksilöt kasvavat tosi nopeasti ja paino tietenkin silloin enemmän. Äidin pommi uros painaa 2,2 kg nyt ja hän on kohta 7 kk. Hän on n. 20 cm ja kylkiluut tuntuvat ihan sopivasti. Hänellä on amerikkalais linjoja ja kasvoi aika nopeasti ensimmäiset kuukaudet. Mutta 6 kk ja eteenpäin ei melkein yhtään...
Nina & Duracell
miksikö sun täytyy pestä rölliä? Onko likainen? Turha pestä jos ei tarvi. Se on minun mielipide. Iho kärsii liian usein pesusta. Jos näyttelyyn ajattelee niin vähän likainen turkki näyttää paremmalta.....
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.