Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: verijälkeä...
Puskaradio > Keskustelua metsästyksestä sambaan! > Metsästyskokeet & metsästys
Buuhacas
millainen sen sienen pitää olla?mitään erikoisvalmisteista vai kotoa vain ottaa joku vanha sieni?? blink.gif
Tanja_V
Pesusieni se kai yleensä on, me käytimme kavereiden kanssa myös jotain vaahtomuovia kerran. Ihan hyvää jälkeä silläkin sai.
Daraaa
Tavallinen pesusieni on hyvä smile.gif
Cerasi
Minä olen ainakin hakenut ihan tavallisesta marketista aina sellaisen kolmen pesusienen pakkauksen. Saa suht halvalla, eikä tarvitse olla koko ajan hakemassa uusia.
Kesyinen
Omissa kokeissa tulee käytettyä esim. vanhan vaahtomuovipatjanpalasia. Kaikki yhtään sieneä muistuttavat käy, ei sillä niin väliä ole.
arado
Tavallinen pesu sieni tai vastaava, niin kuin muut sanoo myös:)

Itse välillä vedän verisellä maksa palalla, joka on kiinni narussa. Jätän sen palkaksi päähän(ilman narua). Omat koirani tykkäävät raasta maksasta, herkkua.
Kerran viikossa noin tehään verijälki.

Mutta teen myös pesusienellä ja naudan verellä jälkeä, päähän verinen liha pala.
ShanDong
Minä ostin kaupasta ihan normaalin ihmisten ison pesusienen ja sen halkaisin, oli todella hyvä käyttää kyseisessä hommassa.
Lara
Me otettiin vanha pesusieni smile.gif Ja hyvin toimi
Omppo
Kaikenmaailman halpahallilöytötavaratalomarketeista saa sellaisia "pesusieniklönttejä", siis kolmesta kuuteen todella tavallista pesusientä samassa paketissa. Niistä saa jokaisesta sienestä hyvin parikin jäljenvetoon soveltuvaa sientä, eihän sen suuri tarvitse olla olleskaan.

Hätätapauksessa myös froteesukka käärittynä rullalle on ihan toimiva ratkaisu smile.gif
Nel
Hätätapauksessa jokin rättikin (siis esimerkiksi tiskirätti) kelpaa, jos ei pesusientä löydy, joka tosin sitten kuitenkin parhaiten toimii.
Flavia
Täälläpäin ollaan käytetty vaahtomuovipatjan palasia, niihin kun vielä leikkaa saksilla "säröjä" niin veri imeytyy paremmin ja siten myös sitä säilyy sienessä kauemmin.

Tosin hyvin käy pesusienen palaset, jos ei vaahtomuovipatjaa halua palastella innocent.gif
marvel
Minä kanssa vedin maksanpalaa narussa kun ekan kerran kokeilin. Kun ei löytynyt siihen hätään verta ja veristä se maksa kyllä oli. Hyvin toimi ja ihana herkku se oli kun löytyi jäljen päästä.

Torstaina mäykkymies täyttää vuoden, ja tähän asti ei ole tehty verijälkeä kuin yhden kerran, alkukesästä huvikseni halusin kokeilla kuinka nenä toimii. Ja sehän toimi ihan LOISTAVASTI!!! Kuinka usein ja missä iässä sitä pitäisi tehdä? Ja mitä se sanotte koiralle? Siis käskettekö etsimään tms?

t. Noviisi vaan jolla olisi kyllä intoa oppia...
Cerasi
^Monet aloittavat verijäljen harjoittelun jo ihan pentujen kanssa. Pennuilla tottakai jäljet ovat tosi lyhyitä ja helppoja ja touhu on muutenkin enemmän sellaista vereen tutustumista yms.
Yleensä ihmiset eivät kovin usein jälkiä tee, ts. verijäljen treenaustahti on aika erilainen kuin esim. tokossa, jota on hyvä treenailla ihan jopa päivittäin.

Meillä on jäljen "käskynä" ollut yleensä ihan vain "jälki". Sehän on loppujen lopuksi ihan yksi ja sama, mitä sille koiralle sanoo, ei jäljen käsky eroa millään tavalla muista koiralle opettavista käskyistä.
Liewec
Itse en tiedä verijäljestä mitään, mutta kuulostaa vähän hassulta, ettei koiran kanssa harjoiteltaisi suhteellisen usein? Jos ajatellaan esimerkiksi tavallista jälkeä, niin siinähän on suositeltavaa tehdä jälkiharjoituksia viikottain, mieluiten kuuliruontoisesti, eli esimerkiksi viikon ajan joka päivä, viikko taukoa jne. Toisaalta pk-jälkeä tehdessä on otettava myös tuulen suunta huomioon (alussa), mitä verijäljellä ei ilmeisesti tehdä?
Cerasi
Erityisesti nuorten koirien kohdalla on yleensä kyse motivaation ylläpidosta. Liian tiheällä harjoittelulla saa helposti pilattua koiran innon tehdä töitä. Lisäksi jäljestäminen on erittäin rankkaa työtä, joka on siis koiralle varsin väsyttävää puuhaa. (Varsinkin kun jäljet ovat pituudeltaan 900-1400m. (siis "täyspitkät" jäljet, alussa tietty harjoitellaan lyhemmillä.) Joskus jostain lueskelin, että jonkinlainen maksimiraja harjoitteluun on kerran viikossa, mutta monet harrastajat tosiian kyllä treenailevat paljon harvemminkin...
Liewec
^ Mutta yhtä lailla pk-jälkikin on koiralle rankkaa?
Anni
Kerran viikossa korkeintaan jälkeä - oli se sitten verijälki tai pk-jälki. Tiedän kyllä että pk-jälkeä jotkut vetävät päivittäin dry.gif , mutta koiralle nenänkäyttö on kuitenkin niin "rasittavaa" että en tekisi kuin sen kerran viikossa. Sieneksi käy tosiaan mikä sieni vain, tärkeää on kuitenkin kastella sieni ennen veretystä, niin veri imeytyy paremmin eikä sitä kulu niin paljoa. Kokeissahan kuitenkin mennään tosi pienellä verimäärällä. Mulla on jäljen päässä peuransorkka, en laita sinne mitään syötävää ettei sitten kokeissa käy huonosti. Tarkoitushan ei ole että koira alkaa napostella kaatoa. Palkkaan runsain mitoin sen jälkeen kun on merkannut kaadon. Tällä hetkellä kaato hieman jänskättää mutta uskaltaa kuitenkin sitä haistaa joka siis riittää.

Verijälki on harrastuksena mitä mainioin, varsinkin kun tekee jo pitempää jälkeä (900 m tai yli). Saapi suunnistaa sekä olla metsässä eikä tätä tarvitse kirjaimellisesti harrastaa "verenmaku suussa". Monet pitävät hieman suttuisena harrastuksena ja kyllähän sitä alkuun kun käyttää paljon verta, niin koiran tassut ja ohjaajan puntit ovatkin veressä ....
Cerasi
LAINAUS(crim @ 27.10. 2007, 16:51) *
^ Mutta yhtä lailla pk-jälkikin on koiralle rankkaa?

Niin onkin, siksi minustakin on vähän outoa treenailla pk-jälkeä kovin tiheästi... Mutta kaiketi se sitten kuitenkin johtuu lajien erilaisista luonteista, vaikka ne ainakin teoriassa ovatkin kovin samanlaisia.. tiedä häntä huh.gif
Liewec
Pk-jälkeä tosiaan olisi hyvä ajaa mahdollisimman usein. Itse olen pyrkinyt tekemään viikossa vähintään yhden jäljen, pennulle mieluiten joka päivä yhden (tosin en ole ehtinyt aina). Näin jälkityöskentely varmistuu. Alussahan pitää olla tuulen suunnan kanssa tarkka, vasta myöhemmin voidaan jälkiä alkaa tehdä tuulesa välittämättä. Ilmeisesti tuuli ei verijälkeen vaikuta?

Itse en kyllä ymmärrä miksie verijälkeä voisi tehdä koiralle päivittäin tai edes 3-4 kertaa viikossa. Yön yli levättyään koira kyllä jaksaa taas.
Lydia
Mua kiinnostaisi tuon mäykyn kanssa kokeilla mejää ja sainkin eräältä mäykkyharrastajalta neuvoja.
Vielä itse en ole saanut mitään aikaan tongue.gif

crim: En tiedä miten asiaan vaikuttaa, mutta verijäljen tulisi kuulemma olla vanha (mulle sanottiin 12 tuntia) eikä tosiaan verta paljoa laiteta, kun koira on asiasta jyvälle päässyt. Ainakaan kokonaista jälkeä (yli 900m) en kovin usein koiran kanssa treenaisi. En ole perehtynyt kuinka pitkiä jäljet pk-puolella on. Pk-puolellahan käytetään erilaisia maastoja ja mejässä maastokin on rajattu ( en enää muista kuinka tarkkaan)
Liewec
^ Alokasluokan jälki on vain 500m, avoimen 1000m ja voittajaluokan 1500m. Maasto voi olla oikeastaan mitä vain ja se voi sisältää ojien, teiden, kallion ylityksiä ja se voi olla tehty pellolle, metsään... Eli oikeastaan ei mitään rajoituksia.
Lydia
^ vaikka nyt meneekin ohi aiheen, niin utelen vielä... onko pk-puolella mitään sääntöä siitä kuinka vanha jäljen tulisi olla? Koirille kuulemma tuoreet jäljet ovat vaikeampia, siksi kiinnostaa smile.gif
Cerasi
LAINAUS(Lydia @ 31.10. 2007, 18:03) *
En tiedä miten asiaan vaikuttaa, mutta verijäljen tulisi kuulemma olla vanha (mulle sanottiin 12 tuntia) eikä tosiaan verta paljoa laiteta, kun koira on asiasta jyvälle päässyt.

Alkuharjoittelussa usein jäjestetään kyllä paljon tuoreempiakin jälkiä, monet menevät pentujen kanssa ihan jopa sellaisia puoli-yksi tuntia vanhoja.. tosin näillä on usein pituuttakin erittäin vähän, ja kuten taisi jo aiemminkin kirjoitella, kyseessä on tosiaan enemmän vain vereen tutustuminen.

Kyllähän tuuli yhtälailla mejässä vaikuttaa, se kun voi periaatteesa "siirtää" jälkeen sivulle suht paljonkin. Mutteipä sitä kokeissakaan voi tuulen suuntaa ja voimakkuutta oman vuoron ajaksi valita..
Liewec
^ Ei voikaan. Siksipä koiran alkuharjoittelu tehdään tuulen suunta huomioiden. Muistaakseni joku guru joskus sanoi, että noin sadan jäljen jälkeen koiran voidaan olettaa jäljestävän täydellisesti huolimatta tuleen suunnasta tai voimakkuudesta. Tämä tyyppi tosi treenasi FH-jälkeä, joka on taas eri juttu, mutta metsäjäljen alkuopit opetetaan pennuille nykyään samalla tavoin kuin FH-jäljen alkuopetukset, joissa koira jäljestää jokaisen askeleen, ei vain etene jälkeä pitkin oikeaan suuntaan.

Pk-jälki vanhenee alokasluokassa tunnin ja muissa luokissa 1,5 tuntia. Jälki pitää päästä läpi tietyssä ajassa, joka on 20-30 minuuttia. Periaatteessa aika sopiva aika, mutta jos satut eksymään ne jälkeen kun koira on löytänyt kaikki kepit ja aika menee siksi yli, niin se on melko harmillista.
Turunen
LAINAUS(Lydia @ 31.10. 2007, 18:03) *
Mua kiinnostaisi tuon mäykyn kanssa kokeilla mejää ja sainkin eräältä mäykkyharrastajalta neuvoja.
Vielä itse en ole saanut mitään aikaan tongue.gif
...mutta verijäljen tulisi kuulemma olla vanha (mulle sanottiin 12 tuntia) eikä tosiaan verta paljoa laiteta, kun koira on asiasta jyvälle päässyt.


Ei kun kokeilemaan vaan, itsekin olen tuon kouluni ansiosta päässyt harjoittelemaan verijäljen tekoa ja seuraamaan kokeneiden koirien jäljestystä sekä verijäljellä että ihan oikeilla haavakko peuroilla. Suunnitelmissa olisi tehdä jatkossa omallekin koiralle joitakin harjoitusverijälkiä.
Tuon verijäljen todellakin pitää olla kokeissa ainakin tuo 12 tuntia vanha ja itseasiassa kokeneet jäljestyskoira ihmiset sanovat että se on koiralle paljon helpompi jäljestää kuin ihan tuore verijälki. Sen takia haavakko peuran tai minkään muun eläimen perään ei heti lähdetä vaan annetaan tilanteen ensin hieman rauhoitua, yleensä puolesta tunnista tuntiin.
Unikko
Itse olen MEJÄä harrastanut viitisentoista vuotta ja kisannut yhden jälkivalion verran (seitsemällä kokeella valioksi kauden 2007 aikana) ja olen kyllä aina aloittanut harjoittelut ainakin 12 tuntia vanhalla jäljellä. Tuore veri pelottaa usein nuorta koiraa ja vanhempi jälki on jo muutenkin helpompi koiran ajaa. Aloittelevan koiran kanssa kannattaa ottaa tuuliolosuhteet huomioon, etenkin jos jälki on tehty suht aukealle paikalle, esim. kangasmetsään jossa ei ole juurikaan aluskasvillisuutta - tuuli pääsee herkästi pyörittämään hajua ja jäljestys muuttuu pyöriväksi.

Treenijäljet meillä on max. 300 metrin pituisia noilla vanhemmillakin, nuorelle koiralle teen myöskin lyhyitä jälkiä koko ajan pituutta vaihdellen ja ennen kokeissa starttaamista teen muutaman täyspituisenkin että se varmasti jäljestää riittävän pitkään smile.gif Koskaan en tee kahta täyspitkää jälkeä peräkkäin (siis tällä viikolla pitkä, ensi viikolla lyhyt ja siitä parin viikon päästä taas pitkä) ja jos kaksi koetta on lähekkäin toisiaan, voin tehdä koiralle lyhyen treenijäljen kokeiden välissä (lähinnä oja, keli tai katkokulmatreeniä). Kaiken kaikkiaan me treenataan tosi vähän enkä aina jaksa ymmärtää tuttua joka treenaa PK-jälkeä orjallisesti ja yrittää neuvoa samoja oppeja minullekin MEJÄän. Kun kuitenkin jos koira osaa jäljestää niin se riittää, ei sitä MEJÄä sille yleensä sen kummemmin opettaa tarvii. Jos tulee joku sellainen kohta mitä koira ei osaa niin sitten sitä harjoitellaan (omalla koirallani makausten osoittaminen ja katkokulma) muttei kuitenkaan läheskään viikottain.

Kokeissa jäljen ikä on käytännössä lähes aina 20 tunnin paikkeilla, eli kannattaa harjoitella vanhempiakin kuin se vaadittu 12 tuntia jos kokeisiin tähtäätte.
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.