Ajattelin, että täällä olisi hyvä jakaa kokemuksia noista ihanista tempperamenttisista kavereista Kuinka elämä on näiden otusta kanssa sujunut, mitä kömmähdyksiä teille on tapahtunut, mitä ihania muistoja teillä on, milloin olette kironneet todela raskaasti koiran takia ja kaikenlaista keskustelua näistä ihanista omista mussukoista Ja eikun jakamaan kokemuksianne

En tiedä mihin kohtaan noista tämä juttu kuuluu, mutta perus-sattumuksia terrierin kanssa.

Mökillä olimme, lenkkeilemässä. Yhtäkkiä Mindi kuuli ojasta jonkun äänen, ja teki kuuluisan "metsästyshyppynsä" (kaikki raajat hyppäävät ponnistamatta yhtäaikaa korkealle, tuttu juttu muillakin terrieriomistajilla?), ja lähti etsimään saalista. Mindin korvat yleensä kuulevat tosin väärin, tai saalis ehtii karata, mutta tällä kertaa ei käynyt kumpaakaan, vaan tyttöpä löysi peltohiiren. "Noo mitäs sille tehtäis kun ei nälkäkään ole? Ei kai hienoa saalista nyt karkuunkaan voi päästää. KRUNTS, puraistaan hiiri kuoliaaksi, ja senhän voi sitten jättää siihen." Niinpä, Mindi.

Tuttua Meillä kun puskassa vähänkin rasahtaa, niin poika on heti korvat pystyssä ja pomppaa kaikki neljä raajaa suorana eteenpäin saaliin kimppuun Yhtään ei oo kyllä saanut kiinni, mutta toivottavasti ei saakkaan...

Vähän epäterrierimäistä käytöstä olen saanut kokea meidän pikku-Klaaralta tällä viikolla...

Meidän miesväki (avokki ja Kasper-koira) lähti lomailemaan mökille ja me jäätiin Klaaran kanssa pitään huushollia pystyssä. Arvaahan sen, että itsellä on taas orpo olo yksikseen, mutta niin on kyllä Klaarallakin. Kotona ollessa se istuu vaan sylissä tai kiertää etsimässä Kassua . Ulkona ei uskalleta kulkea kun kolme askelta kerrallaan ja sitten pitää pysähtyä vahtimaan ääniä ja liikettä lähiympäristöstä. Kaikille vastaantulijoille, mopoille, autoille ja fillareille on ihan pakko murista ihan pikkuisen mamman jalkojen takaa ja muutenkin pahistellaan tosi hurjana kun kuuluu ääniä.

Hurja muutos normaalisti niin reippaassa ja topakassa pikkuskotissa! Ilmeisesti tämä viikon erossaoloharjoitus tuli ihan tarpeeseen, vielä kun Klaara on vasta puolivuotias. Eipähän tule yllätyksiä myöhemmin...