Hitsi kun en huomannut tätä keskustelua aiemmin. No, parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Niin, idoli-juttu saattaa tietysti kuulua johonkin tiettyyn ikään, mutta entäs sitten kun esikuva on myös idoli? Minun tapauksessani en näe näiden kahden välillä mitään suurempaa rajaa.. Esikuvia minulla on monia, mutta tämä idoli-esikuva esikuva-idoli johon nyt viittaan on mies nimeltä Tuomas Holopainen (Nightwishin kosketinsoittaja+biisintekijä). Hän on todella älykäs ja viisas jne (listaa voi jatkaa) mutta ennen kaikkea ihailen hänen kykyään ilmaista tunteitaan musiikillisesti melodioissa ja varsinkin sanoituksissa. Tuomas on itsekin sanonut että jotkut sanoitukset menevät äärimmäisen henkilökohtaisuuksiin (mutta silti niitä kuulee singlebiiseinäkin).
Se on hienoa mielestäni että hän julkaisee henkilökohtaiset tunteensa levyllä eikä häpeä tunnustaa niitä. Menestys maailmallakaan ei ole noussut miehen päähän, mikä osoittaa jonkinlaista luonteenlujuutta.
Nyt taitaa riittää Tuomaksen ylistys (sitä voisin kyllä jatkaa) ja siirtyä aiheeseen: mitä esikuva oikeastaan on? Esikuva on mielestäni joku jota ihailee. Esikuvaa ihaillaan hänen saavutustensa, elämäntapansa tai jonkun muun asia perusteella. Esikuva ei välttämättä voi pitää roolimallina, mutta toisaalta miksikäs ei. Kuten jo sanoin, ainakin minun on vaikea erottaa esikuvaa ja idolia. Mikä sitten on idoli? (aihetta sivutakseni..) nii-in. Siihen en osaa vastata. Ovatko idolit vain julkisuden henkilöitä vai voiko idoli olla esim. oma äiti? Miten määritellään idoli? Ihan samalla tavalla voisi kysyä miten määritellään esikuva.
Minusta tuntuu että kaikilla ihmisillä on edes jonkinlainen esikuva, joko he tiedostivat sen tai eivät. Esikuvasta ei minun järkeni mukaan voi olla kamalasti haittaakaan, riippuu tosin miten pitkälle menee esikuvan ihailemisessa. Otetaan esimerkiksi joku joka pitää Antti Tuiskua esikuvanaan. Jos ihailee hra Tuiskua kotona tai satunnaisesti keikoilla, sitä voisin vielä pitää esikuvan ihailemisena. Mutta jos esikuvaa aletaan vainoamaan öin ja päivin ja kärkytään nimmareita yms backstagen ovella, niin siinä minun mielestäni ylittyy joku raja. Silloin mennään jo fanittamisen puolelle, pahimmassa tapauksessa fanitus voi johtaa pakkomielteisiin. Mitähän yritän tällä kaikella sanoa...? En enää itsekään tiedä..
Kuinka paljon esikuvani on minuun vaikuttanut? Kuten aiemmin sanoin, minulla on monia esikuvia. Äitini esimerkiksi. Hän on vaikuttanut minuun aika paljon. Hänen ansiostaan tiedän että elämän vaikeuksista voi selvitä ja hankalatkin asiat voi hoitaa puhumalla. Jos mennään toiseen ääripäähän, minun tapauksessani hra Holopaiseen, joudun ehkä vähän miettimään (en kauaa) miten hän on minuun vaikuttanut. Positiivisesti ainakin, ja olen hänen ansiostaan huomannut että maailama kaikkine kauheuksineen voi olla joiltain osin ihan ok paikka elää. En tunne (valitettavasti) Holopaista henkilökohtaisesti, mutta sanoituksista saattaa ymmärtää aika paljon mitä hänen päässään liikkuu, ainakin niistä jotka hän on selittänyt.
Toivottavasti joku saa tästä jotain irti, kello on paljon ja olen väsynyt kun tämän kirjoitin