Nuorimman nartumme tullessa kotiimme oli meidän uros vielä itsekkin täysi kakara ja oli tahattomasti vähän kovakourainen pennun kanssa.
Meidän uusi pentu oli alussa sellaisessa pentuaitauksessa joka saatiin vanhemman narttuni kasvattjalta lainaksi.Sielä pikkarainen sai rauhassa temmeltää työpäväni ajan niin, että näki jatkuvasti muut koiramme, mutta minä sain olla huoleti, ettei vaaville tapahdu mitään yksin olessaan.
Pikku neiti nukkui aluksi yönsä tuolla pentuaitauksessa, mutta alkoi myöhemmin protestoimaan kova äänisesti huomattuaan, muiden hauvojemme nukkuvan meidän makkarissa

Eihän sitä parkua voinut vastustaa, joten siirsimme tytön nukkumaan sängyn viereen kaikista isoimassa näyttelyhäkissämme ja tyttö oli tyytyväinen kun sai tillitellä meitä ja nukkua turvallisesti omassa häkissään no eipä mennyt kauaa kun tyttö tuli tyytmättömäksi tähänkin tilanteeseen, joten se sai nukkua vieressämme muiden koirimme tapaan