Koska tämä on aika hiljainen palsta, niin yritän viritellä hieman keskustelua. Minua kiinnostaa, mikä saa ihmiset valitsemaan, minkä rotuisen koiran he ottavat. Kun hankit koiraa, mikä juuri siinä rodussa viehätti? Miksi juuri se oli ylitse muiden? Vaikuttiko joku/jotkut päätökseesi? Entä miten "tutustuit" tähän rotuun, ja löysit siitä tietoa? Miten taas valitsit juuri sen yksilön, vai valitsiko se sinut? Siinä nyt kysymyksiä vastattavaksi. Lähinnä nyt tarkoitan pystiksiem ja alkukantaisten omistajia, mutta muutkin saavat vastata.

No meijän koira tuli silleen kun meijän iskä metsäsätää niin meille tuli sitten hirvikoira kun niitä oli ollut ennenkin. Pessi tuli meille kun mummolan koira sai pentuja ja kun pennut ovat niin söpöjä niin yks sitten tuli meille

Niin, olihan niitä paljon rotuja, joita tuli mietittyä silloin.... Mutta kuitenkin loppujen lopuksi päädyttiin tähän portugalinpodengoon...!
Podengo on osoittautunut todella hyväksi roduksi. Ja meidän hauvasta tuli vielä niin hyväluonteinen ja kiltti (joskus pikku-riiviö, mutta...) on se ihana.
Tässä pentueessa oli vain kaksi urosta. (Mortti ja Vertti ) Rakastuin ensisilmäyksellä pienenpään, elikäs Verttiin. Nyt se on jo kasvanut Mortin (nykyisen Monten) kiinni. Taitaa olla pojat aika saman kokoisia, jos ei Vertti isompikin...? Huh, saattaa olla jo isänsä kokosia! Hui!
Ensin tuli mietittyä lyhyt karvaista podengoa, (jos siitä ei lähtisi niin paljon karvaa...)
mutta kyllä tämä karkea ja pitkä karva on aivan yhtä hyvä, ja vielä paljon hienonpikin!
hmm. Kyllä olen tyytyväinen tähän rotuvalintaan. Ja jos toinen koira tähän perheeseen otetaan,
se on myös pieni karkeakarvainen portugalinpodengo.
Kyllä kannatti hakea 'pikku herra' Iisalmesta asti, kun tuli niin ihanat kasvattajat!
Ja jos pitää nyt sanoa, että mikä tässä rodussa minua viehätti ja viehättää, niin kyllähän se on pieni koko ja suuret korvat ... tietysti ihana energisyys, pään muoto (koiran näköinen pää, ei mikään lättänaama...) ja hieno pitkä karkea karva. Nyt kun olen Verttiin tutustunut, olen ihastunut myös luonteeseen...

Jokainen koirahan kaipaa virikkeitä ja uusia mielenkiintoisia juttuja, niin myös Vertti. Mutta joskus se on sellainen laiskimus, että nukkuu koko päivän. heh.
Ja jos on satanut, ei voi mennä ulos. Kuka nyt kastelisi tassunsa ja vielä aamulla...? Nooh, kyllähän sen sitten ulos saa, väkisin viemällä!

On se aikamoinen, ihana...

No tuohon lappalaiseen olen päätynyt jo pitkän aikaa sitten....

Vuosia sitten jo mietin itselleni sopivaa rotua, kriteereinä mm. sopiva koko (säkä n. 40 cm), helppohoitoinen turkki ja koiran piti olla erilaisiin harrastuksiin sopiva, mutta siitä piti löytyä myös off-nappi, niin ja tietysti ulkonäkökin piti olla kohdallaan. Suomenlapinkoira siis nämä kriteerit täytti ja hyvä valinta on ollut, tuskin tarvitsee enää rotua lähteä vaihtamaan, omani olen löytänyt

Lapinkoiriahan olin tavannut livenä jo ennen kuin itse rotuun hurahdin, joten aika tuttu rotu oli kyseessä. Tuttavilla nimittäin lapinkoiria on ollut. Netistä sitä tietoa nykyään helposti löytää ja kasvattajalle mailatessa tulee myös kysyttyä kysymyksiä, jotka askarruttavat...

Nyt meillä asustelee tuo Fidelis Pikku Apulainen eli Enja. Itse näin Enjan vasta sitä hakiessani, tosin olin muutaman kuvan neitokaisesta etukäteen nähnyt. Itse en siis pentua valinnut, vaan kasvattaja teki sen puolestani (ja hyvin valitsikin ) Mä etsin harrastuskoiraa ja Enjan suvusta tykkäsin, joten päätin että siitä yhdistelmästä pennun haluan ja kasvattajalle mailasin. Kasvattaja sitten mulle sopivan pennun katsoi puhelinkeskustelujen pohjalta, ja tosiaan ei ole tarvinnut katua.

no päätökseeni vaikutti tietenkin se että minulle päättettiin hankkia 13-vuotis lahjaksi samojedi. ja se hankittiin juuri sen luonteen ja kauniin ulkomuodon vuoksi. eikä olla kaduttu!

No..naapurisamme asui ja asuu edelleen shiboja. Äiti aina ihasteli niitä ja sanoi "taas siellä menee noi mun koirat" Joten rupesin itse perehtymään rotuun tarkemmin. Meillä oli siinä vaiheessa vielä kissa joten tiedettiin että ei koiraa taloon vielä muutamaan vuoteen tule. No kisumme nukkui pois viime marraksuussa Ja koiran hankita tuli siis ajankohtaiseksi. Äitini oli aika suuri vaikuttaja rotuvalinnassamme koska hän on perheen pää Kävimme näyttelyissä kyselemässä kasvattajilta lisää rodusta ja kyselin mahdollisia pentueita sähköpostitse. Noh, me sitten melkeen jouduttiin luopumaan ajatuksesta että shiba joskus tallustelisi talossamme sillä melkein kaikilla kasvattajilla oli näyttely vaatimus. ja me ei tiedetty silloin oikeastaan mtn näyttelyistä eikä ollut minkään näköistä kiinnostusta näyttelyitä kohtaan. (mitä nyt muutamissa käytiin pikaisesti kukkaamassa) Ja tuli aika etsiä uusi rotu ja päädyttiin parsoniin. Löysin kasvattajan jolta olin varaamassa pentua kunnes huomasin että joltain kasvattajalta oli tullut mailia Mailissa kerrottiin että kyseisellä kasvattajalla olisi vielä 2vko vanha shiba uros vapaana..ja näyttely "pakkoa" ei ole pieni toivomus vain että käytettäisiin edes joissain näyttelyissä. Joten en varannutkaan parsonia (ja onneksi kävi näin..sillä naapuriin muutti vähän sen jälkeen parsoni ja täytyy myöntää että se ei olisi ollut meidän rotu) vaan päätimme että se shiba on tarkoitettu meille kun se pentu löydettiin näin "sattumalta". Ja sitten 6 viikkoa myöhemmin taloomme tallusti shiba! Emme saanneet oikeastaan itse valita yksilöä, sillä pentueeseen syntyi kaksi urosta ja toinen perhe sai valita ensin kumman ottaa ja meillä jäis ns. se "jämä koira" mutta se osoittautui maailman rakastettavammaksi jaa niin ihana otukseksi kuin vain voi . Kasvattajan kanssa pidän kovasti yhteyttä ja hän on erittäin mukava ja asiantunteva ja en voi muuta sanoa kun että: TÄMÄ ON JUURI MEIDÄN ROTU! vaikka välillä herra osaa olla "pikku piru enkelin kuoressa" niin silti emme olisi parempaa valintaa voinneet tehdä..

ainiin noihin näyttely kommenteihini. Arvatkaa vaan kuka on kerran näyttelyssä katsomisen jälkeen jäännyt koukkuun ja odottaa innolla erkkaria joka on seuraava ja samalla ensimmäinen virallinen näyttely! eheh..

Itsekin voisin omiin kysymyksiini muiden iloksi vastata:

Alun perin meidän ei pitänyt todellakaan ottaa mittelspitziä, tai mitään sen tyyppistäkään vaan harkinnan alla oli mm. villakoira ja bichon frisé. Sitten aivan sattumalta kuulimme rodusta nimeltä mittelspitz ja sitten vaan netistä ottamaan selvää. Rotu osoittautuikin meille juuri sopivaksi ja tarkemmin ajatellen, ei meidän perheeseen olisi oikein trimmattava rotu sopinutkaan. No, äitini sitten kuuli eräästä pennusta, ja meidän oli tarkoitus mennä sitä katsomaan. Siitä ei sitten tullutkaan mitään, mutta äiti soitti rotuyhdistykseen ja kuuli sieltä, että eräällä kasvattajalla olisi viiden kuukauden ikäinen urospentu vailla uutta kotia. No, ei sitten muuta kuin pentua katsomaan, ja kun talosta lähdimme, niin oli suloinen karvapallero mukana. Ja kuten sanotaan, päivääkään en ole katunut, että tämän koiran hankimme. Välillä kyllä meinaa mennä hermot, kun sattui meille niin fiksu yksilö, että se huijaa minua, eikä toisin päin Rotupäätökseen vaikuttivat koko perhe, mutta lähinnä minä ja äitini. Lopullisen päätöksen teimme kuitenkin koko perhe yhdessä ja kaikki me olimme pentua katsomassa ennen ostopäätöstä.

Mä en valinnut nykyistä rotuani. Edellinen koirani oli just kuollut ja vaikka olin päättänyt et ei IKINÄ enää uutta niin kävi just päinvastoin...eihän sitä ilman enää osaa olla ! Etsin sakemannia (edelleen mun ihannerotu mut voi olla et en koskaan osta semmoista kuiteskaan...) ja sit eräs mun tuttu sakemannikasvattaja sanoi et älä ihmeessä osta sakemannia kun niissä on niin paljon sairauksia ja kun olin etsimässä urosta niin se olis aikamoinen treenattava (ei siis vaikea mutta isotöinen, tarvii paljon tekemistä) ja HÄN suositteli mulle nykyistä rotuani. Tunsi kasvattajan jolla oli pentuja, mä soitin sille ja ei mennyt kauaakaan kun varasin pennun. Häpeän tunnustaa että katsoin rodun tiedot vasta vähän ennen pennun hakemista , ja siihen asti kuvittelin rodun olevan hieman toisenlainen. Olin sotkenut tricolor-värisen corgin gööttiin ja yllätyin kun huomasin että corgeja on trikkejä ja että göötti onkin vähän erilainen kun luulin . Mutta ei mikään ikävä yllätys sikäli että göötti on (minusta! ) paremman näköinen rakenteeltaan kuin corgi. En ole katunut rotuvalintaani (vaikka se tulikin "vahingossa" ) ja nyt en haluaisi vaihtaa, eli gööttejä tulee aina olemaan !

Minulla on ollut Suomenlapinkoiria vuodesta-83
Ihastuin tähän pörröseen rotuun lapsuuden ystäväni kautta
Heillä oli lapinkoira uros aikoinaan ja olin myyty

Ensimmäinen tuli siis 1983 meijän rakas Pipsa muori.
Pipsa eli upean 13,5v elämän kunnes voimat hiipuivat
Jo vuonna 1993 meille tuli Poju joka on nyt jo siis 12,5vuotias arvokas pappara
Kun Pipsa vuonna -97 lähti sateenkaari sillan toiselle puolelle keväällä,elämä jatkui meillä syksyllä -97 kun kotiimme tuli Laila
Hänkin on jo 8v
Nyt vuonna 2002 kotiimme kiisi Rino joka on nyt siis 3v
Eli elämäni on SUOMENLAPINKOIRILLE

No shiboja minulla on ollut vuodesta -98 asti jo useamman koiran voimalla
Alunperin tämä rotu tuli mukaan kuvioihin kuin vahingossa monen vuoden rotuetsinnän tuloksena sen "löydyttyä" tutultamme joka omisti tällöin suomen ensimmäisiä tuontikoiria. Tältä nartulta olimme pentua varanneet jo muutamaa vuotta aiemmin, mutta ikäväksemme yhtään urosta ei syntynyt. Sensijaan ensimmäinen oma pentumme, shibauros Natural Shogun "Jasso" tuli taloon -98 arvostetusta shibakennelistä nimenomaan näyttelykoiraksi ja harrastuskoiraksi agilityyn ja tokoon. Ja mahtavampaa koiraa ei olisi voinut löytää

Rotu tuntui oikealta ja tulee varmasti olemaan "minun rotuni" niin kauan kun elämä jatkuu En voisi löytää toista koirarotua joka muistuttaa luonteeltani niin paljon itseäni

kun meille tuli musti, olin n. 6 vuotias eli siis vanhempani valitsivat tämän rodun.. en tiedä miksi päätyivät lappariin pidän itse lapinkoirista paljon, ja seuraavan koiran, jonka otan, rotu on varmasti myöskin tämä

Lapinporokoira meille tuossa perjantaina kotiutui. Syynä rotuun ensinnäkin se, että olin jo pitkään ollut ihastunut kyseiseen rotuun, ja kun netistä pamahti sopiva pentue vastaan niin heti piti soittaa kasvattajalle

Kun aikoinaan kävimme shibamme kanssa näyttelyissä, huomasimme siellä pienen kk podengouroksen, joka usein arvosteltiin samassa kehässä shibamme kanssa. Tuo nyt jo edesmennyt Jesper podengo hurmasi meidät iloisella ja virkeällä olemuksellaan ja kun seuraavan koiran hankinta tuli ajankohtaiseksi, ei rodun valinta ollut vaikeaa...
Niin meille tuli Jarra podengo, joka hurmasi meidät totaalisesti sekä yksilönä että myös rotunsa puolesta. Ja nythän meillä noita podengoja on jo kolme ja jälkikasvua noiden 'hatti^^' viestissä tuossa edellä mainitun Vertin ja Monten verran.

velmunen mistä kennelistä hankit lapinporokoirasi?