Onnittelut menestyneille. Erityisonnittelut meidän treenikaverille borkku Obelixille sertistä

Meidän koirista Aatos oli VAL ERI3 ja Selma VAL ERI4. Sylville VAL EH jo hieman huonoksi menneestä purennasta. Yhtään ei harmittanut sillä hyväkuntoisesta 6,5 vuotiaasta kyllä näki kuka nautti näyttelypäivästä

Junnuketjulle ei sijoituksia mutta pitkän päivän päätteeksi kunniakas esiintyminen kasvattajaryhmässä kruunasi päivän. Kasvattajaryhmiä oli bullmastiffeissa muuten ilmoitettu peräti seitsemän joista kuusi esitettiin

Hienoa, että kasvattajaryhmiä saadaan kasaan enemmän kuin 1 tai 2. Toivottavasti näin on jatkossakin.
Kiitokset kaikille kasvattieni omistajille että olitte mukana. Kiitos myös kaikille koirieni esittämisessä avustaneille
Erikoisnäyttelyn plussat ja miinukset:
+ Hyvä näyttelypaikka jossa isot kehät ja riittävästi tilaa kehien ympärillä
+ Majoitusmahdollisuus aivan kehien välittömässä läheisyydessä
+ Pysäköinti sopivalla etäisyydellä ja autojen purku/lastaus mahdollista kehän vieressä
+ Rokotustodistusten tarkastus sisäänajon yhteydessä
+ Hyvä fiilis
- ISO miinus siitä, että bullmastiffeja ei nimenomaisesta lupauksesta huolimatta esitettykään yhdessä kehässä. Nyt junnunartut olivat kesken ja nuorten luokan urokset alkoivat toisessa kehässä. Itselläni oli kummassakin kehässä koira jota esittää. Sain kummatkin koirat juuri ja juuri esitettyä kun ensin esitin junnun, ryysin esittämään Aurin Ozzyn alkukierrokselle nuoriin. Menin takaisin junnunarttujen kilpailuluokkaan, iskin junnunartun hihnan yhteen käteen, juoksin toiseen kehään ja sain toisen koiran hihnan käteen. Olin sopinut Ozzyn esittämisestä jo pari kuukautta sitten! Vaikka olenkin näyttelyssä näytteilleasettaja ja esitän toistenkin koiria haluan MYÖS EHDOTTOMASTI nähdä muut näyttelyyn ilmoitetut koirat. Minua kiinnostaa toisten kasvattajien kasvatustyö sekä bullmastiffi! Terveisiä vaan aikataulun laatijalle että ainakin minulta jäi nyt sekä junnunarttujen että nuorten luokan urosten katselu pahasti väliin. Kun alunperin oli tarkoitus aloittaa bm pennut + junnut kehässä 1 ja samaan aikaan aloittaa nuorten luokan urokset kehässä 2, esitin eriävän mielipiteeni jo ennen kuin aikataulukirjeet oli postitettu sillä tiesin, että useilla kasvattajilla ja handlereilla on mukana useita koiria eri luokissa ja edessä olisi kahden yhtäaikaisen kehän systeemillä ongelmia!! Kyse ei siis ollut mistään S. Vakkilaisen omasta mukavuuden halusta tai näyttelyteltan paikasta vaan *yllätys, yllätys* siitä miten näyttely parhaiten palvelee sekä näytteilleasettajia että katselijoita. Seuraavalla kerralla siis skarppausta aikataulun laadintaan. Jos on ongelmia niin seuraavalla kerralla kannattaa kysyä neuvoa esim. näyttelyohjaajalta sillä näyttelyä ei tehdä näyttelyä varten vaan ihmisiä varten!
- Liian myöhäinen ajankohta. Onneksi päivä oli yhtä kuuroa lukuunottamatta kaunis ja aurinkoinen mutta kylmä. Tämä korjaantuukin heti ensi vuonna
- Ruoka oli kuuleman loppunut illallisella kesken
- Tuomari ei oikein tiennyt mistä kasvattajaryhmän arvostelussa oli kyse.
Ensi vuonna taas innolla mukaan