Hyvät lemmikit!

Kun sanon "siirtykää", se tarkoittaa johonkin toiseen paikkaan menemistä, eikä paikkojen vaihtamista keskenään niin, että olette edelleen molemmat tielläni.

Astiat joissa on tassujen kuvia, sisältää teidän ruokaanne. Kaikki muut astiat ovat minun ja niissä on minun ruokaani. Huomioikaa, että tassun laittaminen keskelle minun lautastani ja ruokaani ei tarkoita, että niistä tulisi teidän omaisuuttanne, enkä myöskään pidä sitä esteettisessä mielessä yhtään miellyttävänä.

Portaikko ei ole NASCAR:in suunnittelema, eikä se ole kilparata. Ehtiminen ennen minua alas ei ole tarkoituksena. Minun kompastuttamiseni ei auta, koska putoan nopeammin kuin te pystytte juoksemaan.

En voi hankkia king-size -kokoa suurempaa sänkyä. Olen hyvin pahoillani tästä. Älkää luulko, että nukun jatkossakin sohvalla teidän mukavuutenne takaamiseksi. Katsokaa videoita joissa koirat ja´kissat nukkuvat; ne voivat suorastaan käpertyä palloksi. Ei ole välttämätöntä nukkua kohtisuorassa toisiaan vasten venyttäytyen niin pitkäksi kuin mahdollista. Tiedän myös että on pelkkää sarkasmia ojentaa hännät suoriksi ja roikottaa kieliä ulos suusta tilan viemisen maksimoimiseksi.

Minun CD-levyni eivät ole pienois-frisbeitä.

Viimeisen kerran, kylpyhuoneesta ei ole salaista uloskäyntiä. Jos jotenkin ihmeessä onnistun pääsemään ennen teitä kylpyhuoneeseen ja sulkemaan oven, teidän ei tarvitse raapia, inistä, yrittää kahvaa kääntämällä tai oven alareunasta tassulla vetämällä avata ovea. Minun täytyy tulla ulos samasta ovesta josta menin sisään. Lisäksi, olen käyttänyt vessoja jo monta vuotta, eläinten läsnäolo ei ole tarpeellista.

Oikea järjestys on se että ensin pussaatte minua, ja vasta sitten menette haistelemaan toisten koirien pyllyjä. En voi korostaa tätä asiaa tarpeeksi. Se olisi niin pieni muutos teille.

Teidän lepyttämiseksenne olen laittanut seuraavan viestin etuoveemme:

SÄÄNNÖT VIERAILEVILLE, LEMMIKITTÖMILLE HENKILÖILLE, JOTKA HALUAVAT
VALITTAA LEMMIKEISTÄMME:

1. Ne asuvat täällä. Te ette.

2. Jos ette halua niiden karvaa vaatteisiinne, pysykää kaukana huonekaluistamme.

3. Pidän lemmikeistäni paljon enemmän kuin useimmista ihmisistä.

4. Sinulle ne ovat eläimiä. Minulle ne ovat lapsia, jotka ovat lyhyitä, karvaisia, kävelevät neljällä jalalla ja puhuvat epäselvästi.

5.Koirat ja kissat ovat parempia kuin lapset. Ne syövät vähemmän, eivät pyydä koko ajan rahaa, ovat helpompia kouluttaa, yleensä tulevat kutsuttaessa, eivät koskaan aja autollasi, eivät roiku huumeita käyttävien kavereiden seurassa, eivät polta eivätkä ryyppää, eivät halua ostaa muotivaatteita, eivät käytä sinun vaatteitasi, eivät tarvitse ziljoonia euroja opiskeluun, ja jos ne tulevat raskaaksi, voit myydä seuraukset.

SK

Sanna Aivan parhaita tuollaset jutut

Ihania Täällä hei on kyllä nyt aika huolestuttavan hiljasta..

Olen miettiny ihan samaa Kaikilla taitaa olla kiire koulun, töiden, harrastusten jne. kanssa?

Varmaan juu.

Iines on mökillä vanhempien kanssa, ja minä täällä mummilla. Muuten olisin kyllä lähtenyt mutta kun oli tuo noutajaerkka, ja siellä piti esittää yksi koira Ja olihan se junnukisakin siinä samalla, iskä oli ilmottautunu mun puolesta

Heti kun se neiti sitten tulee mökiltä (eli tiistaina) niin odottaa kunnon pesu! On se varmaan niin likanen että..

Juu hirvee kiire. Syyslomaa tässä viettelen koko viikon.

Hehee, hauska tuo Sannan laittama juttu.

Vitsi tää syksy on kyllä ihanaa aikaa.. Koko kämppä täynnä hiekkaa ja lehtisilppua, mitä koirat kantavat mukanaan turkeissa. Imuri on ahkerassa käytössä, tai ainakin pitäisi olla. On muuten jo todella kylmät ilmat, sais se talvi kuitenkin jo tulla.

Eilen olin katselemassa ja kuuntelemassa Johannan (Markkola) näyttelytrimmauskurssia. Johanna veti kyllä todella upean ja täyteläisen kurssin!

Mulla alkaa syysloma keskiviikkona vasta

Johannan sukunimi on muuten Markola *pilkunviilaaja* Sattuikos kukaan ottamaan kuvia kurssilta?

niimpä Koko talo täynnä kaikkea koiran jaloista tullutta pikkuroskaa, kokoajan saa olla imuroimassa niitä. Nyt ei edes vielä oo pahimmat mahdolliset kelit, kauhulla niitä odotellen..

Kiirettä pitää täälläkin koulun ja kaiken muun kanssa. Onneksi syysloma ens viikolla, ehtii koirankin kans touhuta enemän

Ihana juttu tuo Sannan laittama

Olen katsellut kyllä ihmeissäni, kun on ei ole oikein mitään keskustellua ollut.
Mekin tässä ylihuomenna aloittelemme syysloman viettoa, keskiviikkona on taksvärkkipäivä, päätän jäädä kotiin tekemään hommia (krhöm, pesen vain koirat ).
Sitten nautinkin pari päivää viikonloppu mukaan laskien. Ja tänään oli myös herran ensimmäinen rokotus, aika hyvin suoriutui, naama täynnä keksiä eikä mitään huomannut. Ja kamalaa vauhtia kasvanut. En malta odottaa kun on tarpeeksi "vanha", että päästään tekemään vaikka mitä ..

Täytyy saada tää palsta eloon.. Galluppia pukkaa..

Miten ja milloin saitte ensimmäisen villiksenne?

Miten tutustuitte rotuun? Kertokaa kaikki! Itsellä nyt vähän kiire, niin kerron meidän jutun toiste.

No kyllä se Paula nyt jaksaa sitä pilkkua viilailla. Kyllä siellä ainakin Helinin Anne kuvia napsi ja joku muukin... Munki piti, mut kamera jäi tietty kotiin.
(Pääsetkös Paula muuten torstaina JH reeneihin? )

Eli kuvia tullaan ilmeisesti näkemään seuraavassa Puudelissa

Mhäh, mitkä junnureenit? Milloin ja missä?

Voevoe sinnuu, Paola. Oli ihan pakko todeta. Vastailkaa ihmiset kalluppiini!

Aateltiin to pitää JH treenit etelä-puistossa, ehkä klo 17 tms.. Laitan junnu-palstalle infoo. ( http://www.koirauutiset.com/forums/index.php?showtopic=16266 )

Muistan päivän, jolloin kotiimme saapui pieni koiranpentu, joka sai nimekseen Kalle. Kalle oli ensimmäiseni ja sydämeni ykkönen (tulee aina olemaan). Kalle jouduttiin nukuttamaan tänä keväänä (lisää löytyy sivuiltani).

Mutta muistan kuin eilisen päivän miten aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, kun lähdimme kohti Loviisaa hakemaan pikku Kalleamme. Meitä jännitti kovasti millainen veijari kotiimme olisi tulossa. Kalle ylitti kaikki odotuksemme. Kalle valloitti meidät kaikki heti ensimmäisellä hetkellä kun hän astui kotiimme. Mikään ei koskaan enää palannut entiselleen. Kalle oli se vaikutin, joka sai kennel Trucker´sin näkemään päivänvalon.

Olen ikuisesti kiitollinen Kallesta hänen kasvattajalleen Helena Railalle, joka antoi minulle mahdollisuuden tutustua näin suureen sydämeen pienessä koirassa ja myi minulle Kallen.

Aiemmin meillä oli kokemusta kääpiövillakoirista mieheni suvun puolelta.
Heillä oli musta, harmaa ja valkoisia kääpiövillakoiria. Ensimmäinen villakoira heille oli otettu 1940-luvulla.

Olen kaikki koirani aina ostanut, eli minulla ei ole ollut koskaan esim. sijoituskoiraa.

Lapsena pelkäsin koiria. Sitten kaverin perheeseen ostettiin koira ja mökille naapuriin tuli samaan aikaan pentu. Vuoden ajan siinä sitten kitisin koiraa, mikä tahansa olisi käynyt minulle. Lupasin hoitaa koiran itse, muita kun ei kiinnostanut koko juttu ollenkaan, isäni ei esim. halunnut koskea koko koiraan (mitenköhän se asia sitten taas muuttuikaan ). Äidilleni kävi vain villakoira, ajattelimme keskikokoista, mustaa tai harmaata. Keskareita ei ollut tarjolla noissa väreissä, joten kyselimme sitten kääpiöitä. Niitähän löytyi mustina useilta kasvattajilta ja niinpä meillekin sitten pian tuli Vade. Vade tosin jäi toyksi, minkä varoituksen saimme jo ostaessamme. Pennut olivat hyvin kasvatettuja ja hoidettuja ja saimme sitten valit kahdesta pojasta. Saimme ohjeet ja neuvot kasvattajalta ja jatkossakin hän opetti minut mm. trimmaamaan. Ilman tätä kasvattajaa ei harrastuksestani olisi varmastikaan tullut tällaista.

Ahmin tietenkin koirakirjoista tietoa, ja isäni tuttavan perheessä oli kaksi villakoiraa ja ne kyläilivät meillä ennen pennun tuloa. Sitten myöhemmin näyttelyssä muutamat harrastajat/kasvattajat auttoivat ja neuvoivat myös ja katsoin mallia toisista ja opettelin trimmausta ja esitystä jne. Mm. nykyisen koirani kasvattaja auttoi meitä saksien valinnassa. Kyllä sitä tietoa ja apua saa jos pyytää.

Täytyy vielä kertoa, ettei meillä äitini kanssa ollut kuitenkaan käsitystä villakoiran turkinhoidosta, millaista se oikeasti onkaan, kun ei lähde karvaa. Kuitenkin voin sanoa selviytyneeni kiitettävästi siitä, vaikka olinkin hyvin nuori silloin. Sain jopa vanhempani niin vakuuttuneeksi, että kahden vuoden kuluttua Vaden saapumisesta ostimme yhdessä toisen villiksen, Minon. Tässä vaiheessa päässä oli kilahtanut jo mittari pahasti sekaisin villakoirista.

Monta vuotta sitten harrastin näillä koirilla (harjoituskoirilla), ennen kuin hankin uuden koiran, eli Erinin.

Elettiin -80/90 luvun vaihdetta ja 90-luvun alkua. Kokkolaan oli tullut uusi tibben pentu, ja siitä se alkoi.
Pentu nimittäin oli perheessä jossa oli tuolloin - muistaakseni 3 villakoiraa, musta kääpiö uros, musta toy narttu ja valkoinen keskari uros. Heillä oli pari pentuettakin. Käytiin siellä aika usein, koska he ostivat meiltä useamman koirankin tulevina vuosina, minä lukien villakoiralehtiä, muut puhuen tibbeistä. Olin täysin "rakastunut" Kitiin, toy narttuun.
No, ruikutuksista huolimatta en saanut villakoiraa, ja se asia jäi.

Kunnes - loppuvuodesta 98 meidän perhetutut haki Canmoys kennelistä keskari uroksen. Jolli oli NIIIN ihana, joten äiti soitti Tiinalle, ja kuukauden kuluttua siitä niille tuli Mimi. No, se oma villakoira-kuumehan siitä yltyi - mutta en halunnut keskaria, koska halusin pienemmän. Tuohon aikaan mustilla kääpiöillä oli mielestäni paljon PRAta, joten se oli sitten valkoinen... pääsiäisenä 99 haettiin sitten valkoinen toynarttu kotiin.

Ensimmäisen kerran villakoiriin ihastuin agilityn parissa. Erään kaverini kanssa roikuttiin joka ikisessä agility kisassa tai seura cupissa katsomassa ja ihastelemassa. Siellähän niitä villakoiria pyöri kaiken kokoisia ja värisiä.
Omaa koiraa oon vinkunu niin kauan ku muistan. Pienenä melkein asuin naapurin ajokoiran häkin kulmalla, oli se NIIN ihana joka ikistä koiraa olis pitäny päästä silittelemään ja vähän vanhempana kavereiden kanssa kierrettiin lähitaloja ja kyseltiin koiria ulkoilutettaviksi. Oman koiran hankintaa esti (nuoren iän lisäksi) äidin pelko koiria kohtaan.
Kun lopulta sain vanhemmat suostumaan koiraan, ehtona oli että koira olisi pieni. Tässä vaiheessa oli jo selvää että koira on villakoira, valkoinen ja ei mielellään toy, vaihtoehtoina siis keskari ja kääpiö. Vähän turhankin innoissani aloin etsimään pentuja ja löysinkin vähän ajan päästä lehdessä ilmoituksen villakoiran pennuista. Niin sitä mentiin katsomaan ja löytyi valkoinen iloinen kääpiö, joka oli kuin meille tehty Puppe oli kasvattajalle palautunut ja oli siis jo pari kuukautta yli luovutusiän. Äitikin pääsi koirapelostaan ja on yksi tärkeimmistä ihmisistä Pupelle. Ja voin kyllä sanoa ettei kukaan meidän perheestä osaisi olla ilman Puppea, vaikka veli ja isä joskus toisin väittää.
Tässä sitä nyt ollaan, kohta 5 vuotta villakoiran omistajana miten aika noin nopeaa meneekin. Haaveissa toinen villakoira.

Kerronpas meidän jutun..

Koirakuume iski vuoden 2004 alussa. Koiran hankkimista esti äitini koira-allergia. Kuulin ystävältäni sillon keväällä, että bichon frise olisi allergisoimaton rotu.. Etsin rodusta lisää tietoa ja siihen sitten ihastuttiin.. Pentuja ei vain ollui valitettavissa saatavilla. Bichon Frise Ry:n sivuilla luki, että villakoiria ja vehnäterriereitäkin pidettiin allergisoimattomina. Kiinnostuimme villakoirista. Mutta kun ei oltu villistä "livenä" nähty niin se jäi sitten siihen vähäksi aikaa.. Pian sukulaisillimme muutti musta keskari.. Siihen sitten ihastuttiin ja kuukauden päästä oli omakin varattu.. Pikkuinen oli meillä muutama viikkoa, mutta nukkui sitten pois.. Ei aikaakaan, kun Justus saapui meille! Tässä nyt ollaan oltu vähän yli vuoden villiksen omistajia eikä kaduta tämän rodun valintaa yhtään! Niin valloittavia nämä ovat..

No kerrompas minäkin sitten oman tarinani

Koiraa olen halunnut koko pitkän (tai lyhyen, miten sen ottaa) ikäni, mutta siihen ei ollut mahdollisuutta äitini allergian takia. Itsellänikin oli koira-allergia joskus pienenä, mutta se sitten lähti onneksi jotenkin pois. Kävin aina kavereiden kanssa ulkoiluttamassa naapureiden koiria, kun ei kenelläkään ollut sitä omaa koiraa.
Itse villakoirista en ollut muutama vuosi sitten kiinnostunut, ennenkun kuulin että se ei allergisoi ja tutustuin tohon ihanaan neitiin

Mummini muutti Järvenpäähän jokunen vuosi sitten. Hän tutustui Iineksen omistajaan, joka sitten pyysi minua käymään kotonaan, ja siitä lähtien aloin sitten ulkoiluttamaan neitiä.
Se kiintyi muhun todella paljon ja olikin sitten huomaamattani meillä aina välillä hoidossa viikonloppuisin. Siitä seurasi sitten sellaista, että Iines oli meillä yhä useammin (pisin aika oli vajaa 2 viikkoa) ja kun veimme sen takaisin kotiin, se pissaili mielenosotus-pissoja (ja kakkojakin joskus) matoille ja lattioille.
Luulen että kaikki tietävät miksi Iines kiintyi meihin niin paljon eikä omistajiinsa.. Iineksen turkinhoito oli jäänyt vähälle ja sen turkki oli pelkkää takkua. Ed. om. sitten sanoi, että jos haluan niin voisin viedä sen trimmaajalle. Kun kävimme sitten hakemassa Iineksen, samalla omistaja kysyi että haluammeko sen nyt ihan omaksi. Hän varmaan itsekkin huomasi että Iineksen oli parempi olla meillä Kaikki kaverit kyselivät minulta että miksi en ole yhtään innoissani, mutta tiesin että se päivä tulisi jossain vaiheessa eteen kuitenkin.. <33

Aluksi olin vähän ulkona turkinhoidosta, mutta kiitos Lauran ohjeiden ja villakoira-sivujen, nyt olen jo oppinut En kyllä kadu hetkeäkään, että Iines muutti meille lopullisesti, se on ollut paras mahdollinen ensimmäinen koirani <33 Se on opettanut mulle paljon ja tulevaisuudessakin villakoiria tulee olemaan talossa

Paraisten aikataulut netissä!

Osoitteessa http://parhau.com/show.php

A&h kääpiövillakoiria tulossa kokonaiset 17 kappaletta! Sanna, kuinka monta koiraa sinä olet tuonne ilmoittanut?

Onkos teidän Iines rekattu Suomen Kennelliittoon?

Ainakin tiedän Helsingin suunnalta tulevan a+h kääpiöihin koiria.

Piti itsekkin aluksi ilmoittaa Cola tuonne. Mutta en sitten kuitenkaan. Enkä ilmoittanut poikaa Jyväskyläänkään. Seuraavan kerran kehään sitten ensivuonna

Mitä koiria?

me emme olekaa tulossa Jyväskylään..
no mutta Helsinki nästa,
mitäs muita villakoiria tulossa Helsinkiin Voittaja ja PM voittaja näyttelyyn?

Pari hassua

Multa tulee noin 15 koiraa

SK

Saanko kysyä, ketkä?

Paulalle ja Sannalle ainakin onnea Paraisiin!

Vai keitä muita sinne on menossa, mulla on menny näitä näyttelyjuttuja toisesta korvasta sisään, toisesta ulos...

Tässäpä meidän tarinamme:

Olin juuri aloittanut koulun (nyt olen 8lk.) ja me olimme muuttaneet kaupungista maalle. Vanhemmat lupasivat että hankkisimme koiran sitten kun asuisimme maalla. Joten aloimme katsella ilmoituksia koirista. Siinä vaiheessa oli aivan sama mitä rotua koira oli, mutta sen piti olla pienikokoinen ja kohtuullisen helppohoitoinen. Parissa paikassa kävimme katsomassa, ensimmäisessä oli länsiylämaanterrierin pentuja, seuraavassa aivan ihania valkoisia toyvillakoiranpentuja. Mutta hinta oli liian kallis (molemmissa silloin yli 2000mk.) vanhempien mielestä joten asia jäi siihen.
Kesällä sitten lähdin äitini kanssa lomamatkalle Lahteen. Katseltiin sielläkin sitten lehti-ilmoituksia ja silmiin pisti kaksi ilmoitusta, joissa myytiin mustia kääpiövillakoiria. Toiseen emme saaneet yhteyttä mutta kun soitimme toiseen, toisessa päässä puhuva nainen ilmoitti että heillä on myynnissä kaksi mustaa kääpiövillakoira urosta, ja jos niitä ei tulla hakemaan ennen kello 19.00. niin ne viedään eläinlääkärille nukutettavaksi. Päätimme sitten mennä katsomaan ja mukaamme lähti toinen niistä koirista, Max nimeltään. Maxilla ei ollut minkäänlaisia papereita eikä tavaroita kun otimme sen mukaamme. Ja pojan häntä oli typistetty. Ikääkään emme tienneet (eikä entinen omistajakaan) mutta veikkasimme iäksi jotain 4-5 vuotta.
Ajoimme sitten sen 300 km matkan samana iltana kotiin ja koko matkan Max istui sylissäni ja silittelin sitä. Sen matkan aikana poika kiintyi minuun niin paljon, että se ei edes totellut ketään muuta kuin minua. Poika asusteli luonamme seuraavat neljä vuotta kunnes kuoli 12.7.2002 vanhuuteen.

Siitä sitten syntyi kipinä villakoiriin ja kaksi viikkoa Maxin poismenon jälkeen hankimme Nellan, aprikoosin keskarinartun.
Ja edelleenkin Nella asustelee meillä.

Toivottavasti jaksatte edes lukea.

Päätit sit ilmoittaa vähän enemmän noita koiria sinne

Juu on Eikös teidän Jusukin ole?

Ei ole.. Ajattelin, ku jostakin olin lukevinani, että Viron tuonti ja näyttelyissäkin on käynyt, niin tuli mieleen, että onko rekattu.

Ai te olette saaneet rekattua Iineksen Suomen Kennelliittoon? Miksi mie muistin, että sen virolaiset paperit oli hukassa ja jotain semmosta.. Mutta hieno juttu, jos on saatu koira rekattua

15 koiraa on jo aika paljon Helsingistä tiiä vaan, että tulloo Colan kasvattajalta koira/en ole varma koiri(a) En ole niin jutellut.

Ai Iines on rekattu Suomen kennelliittoon! Miten mäkin luulin, että ei olisi.

Meiltä Nemo tulossa messariin kehään molemmiksi päiviksi.

Meiltä Sergei tulossa

Tässäpä pari uutta otosta Nataliasta

Heidi, on se niin nätti Ihanat silmät neidillä

Oi, Natalia on kyllä ihana
Oliko Natalia muuten oulun näyttelyssä kurkkimassa villiskehällä?

Joo, olihan se vähä kattelemassa näyttelyelämää

Paula: onhan se tollane pikkune rääpäle vielä

No mitäs muutakaan ton ikänen pikkuneiti voisi olla? Huoh, olispa mullakin tuollainen rääpäle jaloissa pyörimässä tuon isomman kakaran lisäksi

Onpa Natalia ihana. Saanko kysyä, onko kokonaan sinun vai osaomistuksessa jonkun muun kanssa?

Ihan kokonaan minun

Paula: No kyllä sullaki vielä sitte joskus!

Tokihan Sitten joskus vuonna käpy ja keppi. Mutta enköhän mä sinne asti jaksa odottaa

Miten sä osasit "tuoda" Suomeen? Jos saan kysyä.. Hurmaava neitonen.

Voikun on Natalia pikkunen ja söpö

Toista se on jo meillä ... Castrosta on nähtävästi tullut iiiiso poju. Itse mitattuna sain joka kerta 60cm. Ja olihan tuo poju roimasti mustaa siskoaan isompi.

Voi että Natalia on suloinen. Tuommoisen kun saisi tännekin pyörimään.

minkä hintasia noin suurin piirtein on keskikokoiset villakoirat näyttelyihin

Kuvia...?

diva, mitäs teidän pennunhankinta-asialle kuuluu? Tuleeko pentu? Millos muuten äitisi sivut aukeavat?

ELI SIIS VOITTEKO TE KERTOA MINKÄ HINTAISIA KESKIKOKOISET VILLAKOIRAT ON?

No halvin rekisteröity villakoira, jonka tiedän on 600 €. Kallein taas 1200 €. Eli hintahaarukka on siinä välillä rekatuissa villiksissä.