Amber Queen
1.10. 2005, 12:35
Itselläni on hyvät välit molempiin. Helmin kasvattajalta olen saanut ne arvokkaimmat neuvot aikanaan. Sitten on tullut lisää ja lisää. Kuitenkin Helmin kasvattajan neuvot on syöpyneet päähäni ollakseen. JOnkin verran olen niitä ajan kuluessa muuttanut, mutta kuitenkin. Helmin kasvattajan kanssa tulee juteltua lähes päivittäin. Netissä tietenkin

Miljan kasvattajaan pidän myös säännöllisesti yhteyttä. Hänellä vaan ei ole nettiyhteysmahdollisuutta, ja soitella ei aina jaksa. Silloin tällöin tekstaria laitan tai soitan

Itse pyrin pitämään välit kasvatteihini mahdollisimman hyvinä, koska on tärkeää saada seurata kasvatin kehitystä ja elämää muutenkin. Neuvoa ja opastaa jos joku asia omistajia askarruttaa...
Aapon kasvattajan kanssa jutellaan netissä mesen kautta päivittäin ,maileja
lähetellään silloin tällöin. Esimerkiksi jos jotain kuvia lähetetään.
Ja tekstarille yleensä nly tuloksia ja tällaisia.
Aapon trimmaajan kanssa kans päivittäistä mese keksustelua ja silloin tällöin mailailua. Halusin laittaa tämänkin koska Anu on neuvonut mua paljon
näissä turkin hoito hommissa ja junnu hommissa ,sekä monissa muissa asioissa.
Lovskars
1.10. 2005, 16:31
Babun kasvattajan kanssa pidettiin yhteen aikaan tiivistäkin yhteyttä, mutta nyt hän on lopettanut tibbejen kasvattamisen, niin lähetän yleensä vain jouluterveiset.
Bellan kasvattajan kanssa pidetään yhteyttä, hän asuu 40 km päässä.
Fengrin olen itse kasvattanut.
Indun kasvattajalle mailaan välillä uutiset. Valitettavasti hän on hyvin kiireinen kun on Amerikan Tiibetinterrieriklubin presidentti, mutta aina sieltä onnittelut tulee kun laittaa F-pentujen ja Indun kuulumisia.
-Tintti-
1.10. 2005, 19:17
Vaikkei koirani ihan ysiryhmään kuulu

, mutta vastaan silti, kun täällä palstalla tulee pyörittyä
Minulla on molempien koirien kasvattajiin todella hyvät välit!

Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, molemmat ihmiset ovat todella mukavia
Mulla on tosi hyvät välit Itse kasvattajaan sekä Teamiläisiin, veilä en ole ainakaan mokannut missään

myös Igorin kasvattjaaan on toderlla hyvät välit!
saa onna onnelinen kun koirani kasvattajat ovat halukaita opastamaan ja neuvomaa, eivtkä katso alta kulmien kun kysyn jotain ( "hei ooksä ihan tyhmä!?!?!")
valentine
2.10. 2005, 18:13
Tosi hyvät välit on

mailaillaan,tekstaillaan ja joskus soitellaankin. näyttelyissä autellaan jos jompikumpi tarttee esim. esitykses apuu

Tosi kiva kasvattaja on vilillä
Hyvät välit on joo, ei olla Liisan kanssa oltu vähään aikaan yhteydessä, mutta tänään nähtiin pitkästä aikaa, ja juteltiin ummet ja lammet. Vimman kasvattajan kanssa on tosi tosi tosi hyvät välit, soitellaan lähes päivittäin (tosin nykyään mailaillaan, kun Salla sai hommattua netin

).
Flatin kasvattajaan aikanaan pidin paljon yhteyttä. Silloin hän asui lähes naapurissa ja on vanha koulukaveri. Nyt se vain on jotenkin jäänyt tuo yhteydenpito.
Kaksi tibbeä on samalta kasvattajalta. Ihan normaalit välit. Silloin tällöin pidetään yhteyttä, mutta vähemmän kuin joskus ennen.
Ilona on oma kasvatti ja Vilman kasvattajan kanssa on oikein hyvät välit. Sähköposteja heitellään aika usein.
Suuret kiitokset vain kasvattajille ihanista koirista
Minulla ei valitettavasti ole minkäänlaista yhteydenpitoa Nellan kasvattajaan.
Tiedän kyllä nimen ja osoitteen. Olen lähettänyt kirjeenkin jossa pyydän kuvia ja tietoja Nellasta. Mutta eipä ole vastausta vielä kuulunut.
Meilläkin hyvät välit ; viikottain mailaillaan ja soitellaankin usein. Ja nyt kun näyttelyissä ruetaan käymään niin sielläkin varmasti tulee törmättyä ..
Meillä on hyvät välit kasvattajaan, neuvoo kaikessa kun kysyn. Ja muutenkin.

Ei tuu kovin usein vaan pidettyä yhteyttä.
Molempiin kasvattajiin hyvät välit. Pidetään yhteyttä ja kuljetaan mahdollisuuksien mukaan kimppakyydillä näyttelyihin.
MuruNaku
7.10. 2005, 09:46
Hyvät välit on kaikkien koirien kasvattajiin. Kaikilta oon saanut kullan arvoisia ohjeita koirien hoitoon ja kaikki kolme kasvattajaa on mukavia ihmisiä. Kiitos myös heille että ovat jaksaneet enemmän tai vähemmän mun kyselyjä ja muita juttuja
Nyt tulee keskimmäisen koiran kasvattajaan pidettyä eniten yhteyttä kun koira on siellä hänen luonaan pentujen kanssa.
Amber Queen
7.10. 2005, 13:28
Laitetaan toinen kyssä samaan... ottaisikko koiriesi kasvattajilta uudelleen koiran?
Mä ottasin sekä Helmin, että Miljan kasvattajalta kyllä. Molemmat on hyviä kasvattajia ja mukavia ihmisiä.
Kyllä ,voisin ottaakkin. Mutta riippuu tietenkin ,että mistä yhdistelmästä.
isan kasvattajan kanssa soitellaan n. pari kertaa vuodessa eli hyvät välit on. vakkei anu ei kuulu 9 ryhmään, mutta... erittäin hyvät välit kasvattajaan. kasvattaja asuu meistä n. 15 km päässä ja käydään näyttely harkoissa hänen kanssa.
Sheer Bliss
9.10. 2005, 22:15
Vanhemman kasvattajan kanssa on ok välit.Jutellaan usein netissä...Nuoremman koiran kasvattajan kanssa ollaan hyvissä väleissä ja tekemisissä ollaan tosi paljon, muutenkin kun koira asioissa.
Neuvoa voin kysyä molemmilta just sillon ku tarvii.
Vanhemman koiran kasvattajalta voisin ottaa toisenkin koiran jos yhdistelmä on vaan minusta tarpeeksi kiinnostava. Nuoremman kasvattajalta tulen joskus vielä toisen koiran ottamaankin...eli voisin sieltä ottaa myös toisen hyvin mielelläni

Mullahan on: 3 Lady-Nellyltä, 2 Mon Aminettelta ja 2 Björntassenilta

Tottakai ottaisin. Mut Björntassen leot ei onnistu, kun kasvattaja nukkui pois
MuruNaku
10.10. 2005, 16:46
Kahden nuoremman koiran kasvattajilta voisin ottaa toisenkin koiran, mutta vanhimman koiran kasvattajalta en, koska ei kasvata rotua enää.
Vaikka en omista 9 ryhmän koiraa mutta...
Hyvät, mailaillaan viikottain
Danalla ja Colalla on sama kasvattaja. Yhteyksissä ollaan säännöllisesti ja nähdäänkin aina sillointällöin. Ottaisinko sitten enään sieltä koiraa niin en. Koska tähän taloon ei enään tule aprikoosia villakoiraa

Oikein mukava kasvattaja on kyllä ja paljon olen häneltä apua ja neuvoja saannut.
Castron kasvattajan kanssa ollaan myös yhteyksissä ja nähdään näyttelyissä sekä silloin, kun vien poikaa sinne trimmiin. Mutta kiirettä pitää Castiksen kasvattajalla.
Aina olen saannut apua, kun sitä ollaan tarvittu. Ja ottaisinko tältä kasvattajalta enään koiraa, niin mikä ettei. "Oikeita" värejäkin vielä kasvattaa ja koko(ja)
-anniina-
17.10. 2005, 18:57
Huonot. Suoraan sanottuna. Kerran tai kahdesti on taidettu kasvattajalle soittaa sen jälkeen kun Minka meille tuli. Jotenkin epämääräinen ihminen, ei oikein tee mieli ottaa yhteyttä. En tiedä. Sähköpostia olen kahdestikin yrittänyt lähettää, minkäänlaista vastausta ei ole tullut :/ Ekasta viestistä taitaa olla aikaa yli vuosi.
Tuntuu vain niin oudolta, kun tämä kasvattajan koirat kuitenkin menestyvät näyttelyissä todella hyvin. Pentueita hänellä on... hmm... yli 20 muistaakseni, samana päivänä kun Minka syntyi, hänellä syntyi pennut kolmelle nartulle. Paitsi että meille kerrottiin, että kaksi narttua sai pennut. Muutenkin sanoi puhelimessa aivan toista mitä teki. :/
Toista koiraa en häneltä ottaisi missään nimessä, mutta tiedän jo erään toisen jolta luultavasti pennun ottaisin, jos toisen koiran saisin. Paitsi etten taida saada
nantukka
17.10. 2005, 19:14
Hyvät kaikkiin kolmeen ja toivottavasti ne jotka ovat minulta koiria ostaneet ajattelevat minusta samoin. Yhteydenpito on aktiivista puolin ja toisin. Kaikilta voisin kyllä uudelleenkin koiran ostaa tai ottaa sijoitukseen.
ShanDong
20.10. 2005, 20:47
hyvät välit on, alkuun soiteltiin vähän väliä..nyt on viimeiset 4 kk ollu hiljaista, koska itselläni painoi koulu pahasti päälle..nyt päätin taas alkaa pitämään viikottaista yhteyttä kun koulussa helpottui..

ja erittäin mielelläni ottaisin toisenkin koiran häneltä..
Elviksen kasvattajaan en ole yhteyksissä. Hassen ja Hymyn kasvattajan kanssa taasen yhteyksissä melki päivittäin nyt kun asutaan samalla paikkakunnalla. Ja Priscillan kasvattajaan on myöskin hyvät välit
ElinaP
23.10. 2005, 07:57
Khenya
28.12. 2005, 18:47
Kaikin puolin hyvät välit. Kun koirani oli nuorempi (tosin nytkin se on vasta 3 v), tuli pidettyä useammin yhteyttä, kun tämän ensimmäisen villakoirani kanssa toki silloin tällöin tuli jotain kysyttävää turkinhoidosta ja muutenkin toki trimmauksen merkeissä kasvattaja näki koiraa. Monista hyvistä neuvoista on kyllä kasvattajaa kiittäminen. Nyt yhteydenpito on harventunut, koska trimmaan koirani aina itse. Toki sitten näyttelyissä aina törmäillään. (:
Kat-Ma
31.12. 2005, 18:19
Erittäin hyvissä väleissä kaikkiin kasvattajiin, myös tuon aikusena tulleen tipsun kasvattajaan!
En tiedä olenko ollut onnekas, vai olenko osannut valita sellaiset kasvattajat joiden kanssa kemiat pelaa, joka tapauksessa olen saanut paljon arvokasta tietoa, oppinut paljon ja päässyt myös osalliseksi kokemuksen tuomasta viisaudesta niin harrastamistani roduista kuin niiden kasvatuksenkin osalta.
cavalier
4.1. 2006, 11:29
Hyvissä väleissä ollaan. Lähetellään sähköpostia aika useesti !
Ollaan me tän vuoden aikana noin kolme kerta soiteltu toisillemme.
Molemmat koirat on samasta kennelistä, eli siinä lienee vastaus kysymykseen, ottaisinko toisen koiran

Välit on periaatteessa hyvät, ei mitään kitkaa tai riitaa, mutta myönnetääköön että vähään aikaan en ole soitellut, eikä näyttelyissäkään näkynyt.
-Maija-
17.11. 2006, 12:48
tohon otsikkoon viitaten, mun koiran kasvattaja on mun äiti
australianpaimenkoira
17.11. 2006, 17:41
weeran kasvattajaan on ihan hyvät välit kun kerran parin kolmen kilsan päässä asuu ja piipahdetaan aina välillä (kun kerkiää) tervehtimässä.
pinnin kasvattaja on kerran soittanut vain kertoakseen että pinnin yks sisko oli kuollut

(sekin 6kk ikäisenä jo) mutta muuten ei.
saran kasvattaja ei todennäköisesti enää muistaisikaan saraa vaikka veiskin sen näytille!
Aliina
24.11. 2006, 00:29
Minulla on tyttöjen kasvattajan kanssa todella hyvät välit ja arvata saattaa niin minulla on neljä cavaa otettu samalta kasvattajalta, niin ottaisin kyllä seuraavankin sieltä

Toivottavasti tulevan koirani englanninkääpiöterrierin (astutetaan helmi-maaliskuussa) kasvattajan kanssa ollaan pidetty yhteyksiä ja tapaamme messarissa ekaa kertaa
Emilia.H
24.11. 2006, 22:13
On erittäin hyvät väliin kaikkiin kolmeen eri kasvattajaan.
Kahteen Suomessa asuvaan tulee pidettyä enemmän yhteyttä kuin tuonne länsinaapurin puoleen, mutta sähköpostit ja joskus puhelut kulkevat sinnekin suuntaan

Ehdottomasti voisin ottaa koiran samalta kasvattajalta vielä.
Ihan hyvät välit on kaikkien kolmen koiran kasvattajiin.
Ensimmäisen ja toisen koiran kasvattajan kans lähetellään sähköpostia ehkä muutaman kerran vuodessa nykyään. Pentuaikaan tuli oltua tiiviimmin yhteyksissä. Pentua en kuitenkaan kummaltakaan enää ottaisi...
Parhaat välit on nuorimman koiran kasavattajaan, jonka kans jutellaan melkein päivittäin mesessä ja lähetellään sähköpostia ja soitellaa silloin tällöin. Kunhan pennulla on tarpeeksi ikää, niin tiedossa on yhteisiä näyttelyreissuja. Ehdottomasti voisin ottaa häneltä vielä uuden pennun, tosin riippuen tiestysti vähän yhdistelmästä!
Todella hyvät välit kolmen koiramme kasvattajiin. Melkein päivittäin ollaan yhteydessä, tehdään yhteisiä näyttelymatkoja, jutellaan kaikkea asiallista ja asiatonta...seuraavat koirat tulevat myös heiltä, ei epäilystäkään..ja tarvittaessa ollaan saatu koirille hoitoapua ja yösijakin itsellemme...että terveiset vaan vorssaan
Onhan meillä

. Välillä on taukoa yhteydenpidossa, välillä pidetään yhteyttä lähes päivittäin. Mailaillaa ja näyttelyissä jutellaan. Ehdottomasti (jos vaan toisen saman rotuisen haluan

) voisin ottaa samasta kennelistä.
Hyvät välit

! Soitellaan / tekstaillaan melkein joka päivä!
hyvät välit. meistä on tullu kavereita
*Sanni
26.12. 2006, 18:14
Editeditedit. // vastaan uudestaan.
Vanhemman koirani, bichon frisé Aapon kasvattajan kanssa ollaan yhteyksissä mesen,sähköpostin ja puhelimien välityksellä. Mesessä kirjoitellaan aina kun ollaan yhtä aikaa paikalla, sähköpostilla lähetellään kuvia ja kännyköillä vaikkapa tuloksia näyttelyistä. Hyvät välit on!
Nuoremman koirani, löwchen Tiffanyn kasvattajaan minulla on erityisen hyvät välit. Olemme jo ennen tätä nuorempaa koiraani olleet tuttuja ja hyvissä väleissä, sillä hän on vanhemman koirani trimmaaja. Välit ovat parantuneet ja meistä on tullut ihan ystäviä tämän toisen koiramme myötä. Ja Anua saa kyllä kittää kovasti kaikesta avusta ja ohjeista.
Kummaltakin voisin ottaa koiran, tosin bichonini kasvattajan pentuetta miettisin kyllä ja saattaisi riippua kovastikkin yhdistelmästä. Mutta tän nuoremman koirani kasvattajalta voisin kyllä hankkia vaikka kuinka monta koirulia...
Ronja & Arska
26.12. 2006, 18:27
LAINAUS(Puzu @ 2.12. 2006, 11:36)
Hyvät välit

! Soitellaan / tekstaillaan melkein joka päivä!
sama kasvattaja, samat suhteet
Nessin kasvattajaan ei olla melkein mitään yhteyttä pidetty, hän ei enää niin useasti kasvata, ja välimatka on pitkä

.
Mokon kasvattaja asuu tuossa 2 kilometrin päässä, niin että siellä käydään usein katsomassa kasvua jne. ja handleriavuksi olen menossa. Sähköposteja myös lentelee

ja parhaat vinkit tulee sieltä.
Moi !
Itselläni on hyvät suhteet kasvattajaan. Saan aina häneltä koiria junnuihin ja hän jaksaa aina kannustaa minua. Reissaamme paljon yhdessä ja aina on kivaa
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms.
klikkaa tässä!.