Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Mitä ruokaa
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > FCI 10: Vinttikoirat
Lazer
Kun meillä alkoi nyt tämä "olen nirso afgaani enkä syö!" vaihe niin olen ajatellut vaihtaa ruokamerkkiä.
Koira syö siis tällä hetkellä Eaglea.
Mitä mieltä olette Advancesta?
Tai Nutrosta?
Ovatko nuo millaisia ruokamerkkejä?

Ja muutenkin ihan yleistä keskustelua vinttikoirien ruokinnasta smile.gif
agathar
Meillä Dali syö kasvattajan ohjeen mukaan vuoden ikäiseksi Eaglen jättirotujen penturuokaa. Hyvin näyttää maistuvan, ja luulen että näin mennään vuosi jos maistuu jatkossakin. Turkki oikein hyvässä kunnossa ja kasvu on ollut tasaista. Muista ruuista meillä ei siis kokemusta ole.
mirella_88
Mun mielestä jos kyseessä on pentu niin kannattaisi kuitenkin jatkaa tuon syöttämistä. Sillä yleensähän pennuille tulee jossain vaiheessa se kohta että ei enää tee mieli syödä niin paljoa. Sillä jos ruoka muuten on sopinut koiralle ettei ole mennyt maha sekaisin niin en kyllä suosittelisi vaihtamaan. Koira syö silloin kun on nälkä. Tuolla tavalla vain melkein opetat sen nirsoksi, kun se saa valita mitä syö. Mutta tee minkä parhaaksi näet smile.gif

Muita ruokamerkkejä: Eukanuba, Royal Canin, Robur, Pro Formance, Bento Krone ja Hill's. Itsellä ei ole näistä kokemusta, mutta kasvattajat ovat näitä suosineet. Mutta tuolla Eaglella on ainakin hyvä penturuokamaine, jotta se käy ainakin ihan hyvin penturuuaksi smile.gif Mutta kerro mihin päädyit biggrin.gif
-maria-
Suomalle syötämme Frank's Pro Goldia ja tuntuuhan se siitä pitävän wink.gif


kirjoitusvirheitä rolleyes.gif
Wipu
Meillä syödään nutra nugettia, hyvä hinta/laatusuhde mun mielestä, ja koirillekkin tuntuu maistuvan. dogrun.gif
Untamo
meillä Unto (John Deer) syö Fran's Pro Goldia lihan kera
shaairah
Meillä barffataan smile.gif
<Aino>
Meillä Vimma saa Royal Caninin nappulaa, sekä heviNEUta smile.gif
-anna-
Advance sencitive vai mites se nyt kirjoitetaan.. mutta pää asiassa kotiruokaa , ja barffausta. wink.gif
Tiger's Chaos
Meillä wiipotit syö NEUta, kisakaudella heviNEUta. Wanna-be-vinttari Pozzu-basenji syö Eaglen Natural Lamb & Ricea, epävinttarimme eli Reco-bokseri sitten Eaglen Large & Giant Breed Puppya.

Lisäksi jauhelihaa ja naudan mahaa.

Pentueet ja kantavat nartut ruokitaan Eaglen Puppy Formulalla.
¤janette¤
Tällä hetkellä kaikki syö Pedigreetä ja Nippa ja Uffis vielä siihen päälle Frolickia smile.gif
Charmy
LAINAUS(Lazer @ 2.11. 2005, 19:07)
Kun meillä alkoi nyt tämä "olen nirso afgaani enkä syö!" vaihe niin olen ajatellut vaihtaa ruokamerkkiä.
Koira syö siis tällä hetkellä Eaglea.
Mitä mieltä olette Advancesta?
Tai Nutrosta?
Ovatko nuo millaisia ruokamerkkejä?

Ja muutenkin ihan yleistä keskustelua vinttikoirien ruokinnasta smile.gif

Minusta sinun ei kannata vaihtaa ruoka merkkiä, sillä niin monella on monen laista mielipidettä koiran ruoista.

Itse syötän myös Eaglea, sillä se tuntuu olevan paras ruoka Manulle. Kotona muille koirille syötän Nutro Choicea, ja Virbaggia.

Syötin alun perin Manulle Nutron LB- puppyä, mutta siirryin Eagleen, sillä Nutron ruoka ei oikein täydentäny odotuksiani ja halusin antaa koiralleni kala-pitoista ruokaa, sillä afgaaninhan tunnetaan kauniista turkistaan.
Lazer
Me syödään nyt eaglea mutta monet vinttareiden omistajat ovat kyllä suositelleet Nutron large breediä (mainentenance) tai nutron vähän rasvaisempaa lammas&riisiä.
Mutta holisticia syödään smile.gif *Kirjotus virheitä...*
~Riikka~
Meillä on saluki, jolla on allergiaa ja on sen takia pakko syöttää allergiaruokia... Jos antaa tavallista ruokaa, rapsuttelee koira itseään niin paljon, että iho menee ihan vereslihalle... Hirveän vaikea selvittää, että mille kyseiselle ruoka-aineelle Nefi on allerginen... Ja lisäksi allergiaruoka on aikamoisen kallista, eikä tietysti yhtä maittavaa, joten sitten neiti päättää olla syömättä... confused.gif
agathar
täytyypäs päivittää tieto, meillä syödään nyt frank'sin activeruokaa plus HEVIneuta ja välillä possurouhetta. on aika kevyessä kunnossa dali, joten painoa koitetaan nostaa vähän. vaikka ehtiihän tuo sitä massaa viel keräämään, mut kun se rupes totaalisesti olemaan syömättä.
ellien
Pro Plania vetelee meidän koira nassuunsa. Koitettiin silloin joskus vaihtaa Frank's Pro Goldiin(edellinen koira söi sitä) mutta eihän se meidän herralle kelvannut. Se napsi siitä sekotuksesta vaan niitä Pro Planin nappuloita rolleyes.gif .
pips_a
Meillä ollaan Eagle fanaatikkoja ja pennut syövät Eaglea ja myöhemmin vaihdetaan Royal Caniniin ja siksi ehkä täytyy sanoa, että älä ihmeessä vaihda ruokaa.
Kuten joku jo mainitsi ei koira ruokakupin viereen kuole.. Se syö viimeistään sitten kun on nälkä!
Jos alkaa kuihtumaan, liika laihtumaan yms. niin se on merkki, ettei kaikki ole kunnossa.
Yleensä ruuan vaihtamisella tai laittamalla sinne kaikkia herkkuja mukaan saa vaa koirasta nirson ja se oppii, että se saa valiokoida mielensä mukaan...
Eagle on laadukasta ruokaa ja siinä on kaikki mitä koira tarvitsee... (toi on mun kantani laadukkasta koiraruuasta ja siis kyllä meidänkin koirat saavat kotiruokaa nappulan lisäksi kuienkin).

^^tossa normifaktoja... vinttikoirista mulla ei ole kokemuksia, mutta koiriahan nekin on wink.gif

edit:// siis meillä EI ole vinttikoiraa...!
Ja sitten vielä, että minkä ikäisestä ahkaanista on kyse?
Lazer
Joo Castro oli tollon kun aloitin topicin vissii 6kk biggrin.gif nyt ollaan kokeiltu eaglen lisäksi 3 eri ruokaa vuoden sisällä ja nyt syödään royal canin saksanpaimenkoira ruokaa, 100g raakaa jauhellihaa ja rypsi tai lohiöljyä. Siksi tuo seefferi ruoka kun sen maha ei nykyään kestä melkein mitään, ja tuo on suunniteltu juuri herkkä vatsaisille koirille smile.gif Nyt syö hyvin ja voi hyvin smile.gif
suvi-
Meillä wipu syö heviNEU:ta ja hyvin maistuu smile.gif
Midian
Toinen barffaa (ei suostu syömään nappuloita) ja toinen sekaruokinnalla (raakaa lihaa + Frank's raceria). Näin mennyt puoli vuotta ja sopii molemmille todella hyvin.
pips_a
LAINAUS(Lazer @ 19.1. 2007, 11:22) *
Joo Castro oli tollon kun aloitin topicin vissii 6kk biggrin.gif nyt ollaan kokeiltu eaglen lisäksi 3 eri ruokaa vuoden sisällä ja nyt syödään royal canin saksanpaimenkoira ruokaa, 100g raakaa jauhellihaa ja rypsi tai lohiöljyä. Siksi tuo seefferi ruoka kun sen maha ei nykyään kestä melkein mitään, ja tuo on suunniteltu juuri herkkä vatsaisille koirille smile.gif Nyt syö hyvin ja voi hyvin smile.gif


Aa okei laugh.gif joku vissiin nostanut vähän vanhemman ketjun esiin...
Royal Canin on hyvää ruokaa ja ainakin kaikki mun tuntemat koirat (ainakin kolme kasvattajaa ja omat koirat), jotka syö Royalia niin tykkäävät siitä aivan mahottoman paljon! Meilläkin hurtat syö nyt kaikki royal caninia.
snella
Usva grey syö Frank`s Pro Goldin penturuokaa ja sekaan lihaa + piimää.
wiputar
Nutron Performancea syönyt viime syksystä asti lihotusmielessä. Ei vaan läskiä kerry ja viitisen selkänikamaa näkyypi...
Midian
Iines vaihtoi ruuan Frank's Pro Gold adultiin.
Ida-Maria
Meillä syödään tällä hetkellä Royal Canin Medium Junioria ja siihen sekotettuna yleensä naudan mahalaukkua, NEUta tai jotain lihaa (mm. munuaisia, jauhelihaa jne.).
Tuon nappulasäkin jälkeen alotetaankin siirtyminen aikuisten ruokaan smile.gif Ja koirana siis 10 kk whippet.
pakke
Wiputar: Ainaki lihaisalla rasvalla saa koiralle läskiä lisää. Sitä myydään ainaki KennelRehulla. Muistaakseni 5kg/9€.

Meillä syödään Frank´s Raceria, raakaa lihaa, kalaa, sisäelimiä, rasvaisia maitotuotteita, kananmunaa kuorineen ja joskus laitan vähän jotain rehujaki sekaan. Lisäksi sitten kylmäpuristettua rypsiöljyä ja TehoBaktia laitan ihan pikkiriikkisen joka päivä, ku siinä on maitohappobakteeria ja merilevää, jotka rauhoittaa mahaa. Kävin nyt myös keräämässä voikukan lehtiä, joita aion kans alkaa antamaan whippetilleni ruuan mukana, koska sen ruuassa on niin paljon proteiineja. Kun suuri proteiinin määrä haittaa haiman toimintaa, ni voikukan lehdet, juuret ja nuput puolestaan parantavat haiman toimintaa. Voishan sitä haimaakin toki ostaa koiralle sitä koiran omaa haiman toimintaa parantamaan, mutta ku se on niin pirun kallista.

Aiemmin annoin myös maksaa suoraan ruokakuppiin, mutta ku Kennel Rehulta ostaa raakaa jauhettua maksaa, ni se on 600g pusseissa. Se on kuitenki aika iso annos, ku mulla on vaan kaks koiraa. Ja se toinen on vaan 4,6kg. Maksaa ei kuitenkaan kannata liikaa antaa. Siispä oon nyt sitten tehny maksa-nameja, joita annan esim. metsässä, ku koirat on irti.
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.