Kumpaa suositte pennuille, vai jätättekö nämä asiat ostajan huoleksi :)
Eilen tatuoitiin pentueemme, josta tuli mieleen, että mitä muut kasvattajat suosivat ;)
Meillä on aina (= siitä asti kun sirutus yleistyi) sirutettu pennut ennen luovutusta.
Minä tatuoitan edelleen kasvattini, sillä kahden koiran kasvattajallani on ko. oikeudet =ei tartte mennä ell:n luokse maksamaan kalliisti. edelleen 13-vuotiaalla tipsullani näkyy tatska
Omille ehdottomasti sirutus ja pennunostajat saavat itse päättää, mutta suosittelemme sirutusta
Lapinkessu
8.7. 2003, 18:14
Omilla vanhemmilla koirilla on tatskat, mutta nuoremmilla on siru samoin pennut sirutan. Karvakorvalla tatskat ei pahemmin näy... Pennuille laitan sirut ihan siitäki syystä, että jos myöhemmin tulee jotain "vikaa", niin ainakin voisin kuvitella, että iso koira on se sama pentu, jonka olen myynyt... (ai minäkö vainoharhainen...)
Vanhimmalla leonbergillä tatuointi, nuoremmalla mikrosiru. Chineille laitettiin mikrosirut, pienikorvaisia kun ovat.
Itse olen saanut päättää. Kasvattaja ei ole määräillyt näissä asioissa.
Meillä omilla koirilla ja pennuilla mikrosirut. Tosin pennun ostajat ovat saaneet itse päättää kumman haluavat.

:hii:
Meidän nuorimmilla kaikilla on mikrosiru..ja sitä suosittelen pennun ostajillekin,He saavat päättää...kaikki ovat kuitenkin sen sirun ottaneet :D
Sakemanni pennut tatuoidaan aina ennen luovutusta.
Walesin terrieripennut olen siruttanut ennen luovutusta, samalla kun käydään eläinlääkärin tarkastuksessa.
Tassuttelija
8.8. 2003, 13:28
Pennuille tatuointi juuri ennen luovutusikää. Hyvin pysyy ja näkyy sammarilla

Jatkamme samaan malliin.
Mikrosirujen yleistyttyä ei meiltä ole tatuoitu ainuttakaan, eikä tatuoida..
Pennut sirutetaan ennen luovutusta.
Katja72
28.8. 2003, 07:43
Meillä on siirrytty sirutukseen
Retu -97
28.8. 2003, 10:54
Vaikken kasvattaja olekaan, vastaan kuitenkin...
Vanhemmilla koirillani on tatskat, ja 3:lla nuoremmalla on sitten siru. Ja taitaapa jollain olla molemmat.
Siru, ehdottomasti.
Se on paljon kivempi laittaa, eikä näy ulospäin. Eikä tarvitse uusia!
Pennut tatuoitiin aina ennen luovutusiässä, nyt kolme viimeisintä pentuetta sirutettiin. Peke-vauvat ovat niin pieniä, että niille en raaski vielä siruja laitattaa..

. Vähän vanhempana sitten, vähennän myyntihinnasta, jos en itse vie ennen kuin lähtevät uusiin koteihinsa.
shaairah
6.9. 2003, 20:51
Meillä tatuoidaan, vientipennut toivomusten/määräysten mukaan lisäksi sirutettu.
Salukilla hyvän, tutun tatuoijan tekemä tatuointi kestää hyvin ja on musta turvallisempi versio jos esim. koira karkaa. Kaikki mattimeikäläiset eivät osaa sirua tarkistuttaa mutta tatuointi näkyy jo päältäpäin ennemmin tai myöhemmin. Salukilla siis
Siksi mä oon jopa tehnyt niin että joa tuontikoirallani on ollut pelkkä siru oon laitattanut sille myös tatuoinnin.
Plus, mä oon niin paranoidi ja vanhakantanen että vieraan esineen lykkiminen elävään olentoon tuntuu jotenkin epäilyttävältä
Amber Queen
6.9. 2003, 23:57
Viimepennuille laitatin tatskat, mutta kun sen paikan hakeminen niin pikkuruisesta korvasta 6vk iässä oli niin vaikeaa, olen ajatellut, että siirryn mikrosiruihin. Molemmilla on omat hyvät puolensa, mutta pennulle siru on varmasti vähemmän kivulias
Sirua suosittelen
En tunnistusmerkinnyt pentuetta millään tavalla. Jotenkin tatuoiminen tuntui liian kivuliaalta operaatiolta ja toisaalta tiesin, että suurinosa laittaa koiralleen juuri tatuoinnin.
Itsekkin sitä olin omalle pennulleni laittamassa syksyllä, mutta eläinlääkärin vakuuttelujen jälkeen koira lähtikin sirun kanssa kotiin.
Taidan jatkaa samalla linjalla, veikkaisin. Kun kuitenkin niiin moni haluaa tatuoinnin ja sirutus olisi tavallaan "turhaa".
Siru
jööttifani
10.2. 2004, 18:17
Mä aion laittaa taskan. Helpompi jos koira karkaa! tatuoinnin huomaa helposti, ainakin pystykorvaisilla koirilla. Ja numeron nähtyään koira on helpompi jäljittää. Mistä löytäjä tietää että koiralla onkin siru? Se kun ei näy.
JOS pennuissa on joku lupaavampi, jonka myyn näyttelyistä kiinostuneelle, niin voin laitattaa molemmat. Mut ikinä en laita pelkkää sirua. JOS sille käy jotain, niin sotku on melkoinen! Mut jos koira on myös tatuoitu sen "virallinen tunnistaminen" on helpompaa!
Vaikka en olekaan kasvattaja, niin vastasin.
Laitan pennulle sirun, koska tatuionnit on mun mielestä aika rumia..

Toki, niinku joku muukin tossa aiemmin sanoi, tavallinen matti meikäläinen ei sirua osaa edes havaita, toisin kun tatskan, mutta toivotaan, että koira ei koskaan karkaa ja jos karkaakin, niin että siru löytyy
Kissallekin (sisäkissa) meinasin laittaa tunnistusmerkinnän, jos se joskus karkaisi, mutta ei ollut varaa, ja nyt onkin huomannut, ettei se kovin ulkona edes uskalla ollakaan (paitsi toisaalta voi käydä niinkin, että jos se ikkunasta häippäsee, niin peloissaan vasta katoaakin!

)
Onkohan mulla ihan väärä muistikuva, joskus joku on sanonut että 2007 (?) koirille kelpais ulkomaille vietäessä pelkkä siru? Ja olikohan puhetta että tatuointiki voipi jäädä kokonaan tunnistusmerkintänä pois?
Korjatkaa jos olen väärässä!
lunalovekiva
5.5. 2004, 04:14
Fool, oikein olet kuullut. Tatuointi on väistymässä.
Itse sirutan pennut, koska se on siistimpää puuhaa kuin tatuointivärien kanssa pelaaminen.
Sit, kun ehkä mahdollisesti kasvatan joskus tulevaisuudessa, aion laittaa tatskat ennen luovutusta, jos se vaan on validia. Ihan vaan mahdollisen karkaamisen varalle. Suosittelen ahkerille reissaajille ihan varmasti sirua siihen rinnalle.
Tuossa kuukausi sitten hain tuon uuden pennun ja ennen kotimatkalle lähtöä se sai tatuoinnin korvaansa ja sirun niskaansa. On siis tuplatunnistettu.

Ei siis tarvitse tuon kanssa lonkkakuvissakaan yrittää tulkita sitä tatskaa korvakarvojen seasta, mutta se on sieltä sitten tosiaan tarvittaessa kuitenkin löydettävissä.
Vanhemmalla lappalaisella on toistaiseksi vain tatska, mutta sille on kanssa tarkoitus hankkia siru. Ja tuo sijoituskotia etsivä lapsi on vissiin kanssa tunnistusmerkittävä, että ehkä me lähdetään tosiaan kesän mittaan sen verran reissuun, että haetaan näiden kasvattajalta vähän lisätunnistimia.
Meillä on isommilla koirilla tatuoinnit ja pienillä sirut. Sirun laittaminen on operaationa mukavampi.
Kuulin myös tuosta tatuoinnin väistymisestä ja ihmettelin sitä kovasti. Siruhan on helppo löytää (ainakin lyhytturkkisilla, jos ei ole lähtenyt vaeltelemaan) ja se saattaa mennä helposti rikki. Tatuointia ei saa pois, siru helpompi korvata toisella tunnusmerkinnällä... siis jos koira esim varastetaan. Minäkö vainoharhainen? Jos koira on tatuoitu se on helppo kenen tahansa tunnistaa ilman mitään erityisiä laitteita...
Meijän pojan oli jo kasvattaja tatuoinut, mutta karvakorvalla näkyy niin huonosti tatuointi, että jännitettiin, päästääkö edes näyttelyalueelle. Mikrosiru laitetaan heti kun mahdollista!
Käytin juuri 6-viikkoiset pennut eläinlääkärissä perjantaina. Tatuoinnit laitettiin, mutta kuulemma eivät enää niitä juurikaan tee. Tatuointi poistuu Suomesta kuulemma vuonna 2011. Rauhoitettiin pentuset totta kai, ja silti vähän kitisivät. Saa itse kukin omistaja sitten lisäksi siruttaa rokotusten yhteydessä, jos haluaa.
Minusta tatska on parempi, sillä sen näkee ilman mitään laitteita (jos koira esim. karkaa tai jää auton alle tms). Sirunlukijalaite on kuitenkin vielä aika harvalla koiratarhalla, poliisilla jne.
Wilma01
23.6. 2004, 14:44
Maksoi mitä maksoi, niin sirut laitetaan.
Mä en kestä tatuoimista....
Buuhacas
21.7. 2004, 20:04
mä laitan koiralle mielummin mikrosirun ku tautointi haalistuu ja sen joutuu sit uusimaan...
chin.fani
7.8. 2004, 20:37
Juu, en mäkään oo kasvattaja, mutta vastaan siitä huolimatta

.
Eli meidän chinillä on mikrosiru
Tanja L
19.9. 2004, 21:24
Aikaisemmin olin ehdottomasti tatskan kannalla (aina näkyvissä).
Nykyään sirutan pennut ennen omiin koteihinsa menoa, helppo ja nopea eikä "tunnu" missään
tuhkakuono
8.12. 2004, 19:53
en oo kyl ainakaa vielä kasvattaja, mut oon sirujen äänekäs kannattaja.

Jotenki mielummin otan sen ku vihreen läiskän korvaan ku siru on nii nopee ja kätevä tuikatakki. Tai siis eläinlääkärin on helppo.

Kohtuullisen kivutonta kutienki, tosin en oo ikinä tollasen tatuoinnin laittoa todistanut.
Henrietta
9.12. 2004, 10:42
Siru ehdottomasti, minusta tatuointi on ikävän näköinen pystyssä korvassa. Oma seuraava pentue, sirutan sen jos vain rekisterikirjat tulevat ajoissa. Käytän ei kotimaista urosta ja uroksen kotimaassa mikään ei tapahdu nopeasti tai tehokkaasti. Joka tapauksessa jos pentuja ei siruteta meillä, suosittelen sitä pentujen ostajille tatuoinnin sijasta.
sa-an-ri
14.12. 2004, 12:25
En kylläkään itse kasvata, mutta suosin mikrosirua

Meidän koiraa ei ollu tunnistusmerkitty, vaan jouduin itse sen hoitamaan. Mirkosirun laitatin, ei ainakaan haalistu tai mitään...
Kun ne tatuoinithan lopetetaan?? Että mirkosirusta tulee se ainoa tapa...
Hiipivä Siiseli
14.12. 2004, 14:56
En mäkään mikään kasvattaja ole... Meidän koira on tatuoitu, tosin se on aika haalean vaalea tatuointi. Kasvattaja sanoi että koiraa ei saa pestä viikkoon ettei se tatuointi lähde pois, ja me tietysti heti kun viikko oli kulunut vietiin koira uimaan. Taisi silloin vähän haalistua... Ehkä se siru olis ollu vähän parempi, tai ainakin ite laittaisin mieluummin sirun.
Elina.P
14.12. 2004, 22:31
Elmolle laitettiin mikrosiru kun se oli vuoden ikäinen.
Meillä laitettiin pennulle mikrosiru noin puoli vuotiaan.
Tatuointi on tatuointi ja sen voi koiran katoamistapauksessa tavallinen mattimeikäläinenkin todeta ilman mitään "härveliä". Metsästyskoiriille joilla luppakoravt vallan mainio vaihtoehto, kuten saksanseisojalle..
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms.
klikkaa tässä!.