Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Haaveissa villakoira; toyvillakoira vai "keskari"?
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > FCI 9: Seurakoirat ja kääpiökoirat
villishaaveissa
Hei,

Olen aikeissa hankkia villakoiran lähitulevaisuudessa ja olisin tarvinnut apua "villakoirasta kokemusta"- omaavilta smile.gif.

Ensimmäinen koirani, shelttinarttu, kuoli 13-vuotiaana viime kesänä ja nyt olen alkanut haaveilemaan toisesta koirasta. Olen päätynyt villakoiran hankintaa, sillä pidän sen ulkonäöstä ja muistakin ominaisuuksista (ystävälläni oli isovillakoira). Mietin ensimmäistä koiraa ottaessani shelttiä sekä villistä ja silloin päädyin turkin hoidon vuoksi shelttiin. "Shelttifani" tulen kyllä olemaan loppuelämäni smile.gif ja varmaan sellaisenkin vielä uudelleen otan jossain vaiheessa.

Asiaan..eli kysymykseni koskee sitä, että mikä koko olisi minulle sopivin villikoirista? Olen urheilullinen ja käyn esim. lenkillä usein. Kaipaan siis lenkkiseuraa ja harrasteseuraa koirastani. Sheltistäni sain aina seuraa ja harrastimme sen nuoruudessa myös agilityä, mitä kokeilisin myös mielelläni mahdollisen villiksenikin kanssa. Jotenkin toy-villakoira on vienyt suloisuudellaan ja koollaan sydämeni tällä hetkellä, mutta en tiedä saako siitä yhtä aktiivista liikkujaa kuin esim. keskikokoisesta? Isovillakoiraa en kerrostaloasuntooni voi ottaa. Olisiko minulle siis parempi isommat koot kuin toy-villakoira?

Kiitos avustanne!
Cola1
Jos harrastuskoiraa haet on keskari nappikoko! Säkä liikkuu siinä 35-45cm, ei siis mikään jättiläinen sekään, mutta kestävyydeltään harrastuksiin parempi, kuin toyvillis.
Lovable
Mulla on kokemusta toyvillakoirasta, keskikokoisista kokemusta ei ole paljon. Sen voin sanoa, että toyvillakoirasta voi saada vähintäänkin yhtä hyvän lenkkikaverin kuin isommastakin kaverista. Lenkillä painelee kuin mikäkin eikä perässä meinaa pysyä. Energiaa riittäisi vaikka muille jakaa - juoksulenkeillekin väsymätöntä seuraa! Agilityssä myös varmasti menestyisi hyvin. Ja on se suloinen... wub.gif

Keskikokoinen on varmasti myös hyvä vaihtoehto. Kätevä koko; ei liian pieni eikä liian suurikaan smile.gif. Ja jos harrastuksissa Oikein huipulle tähtää, niin sinänsä parempi koko.
JaanaJ.
Kannattaa kuitenkin muistaa semmoinen juttu, että kylmää eivät pienemmät villat kestä niin hyvin kuin isommat. Eli jos lenkkikaveria kaipaat, niin en suosittele toyta. Se meinaa paleltua pakkaskeleillä, tai paleltuu ainakin herkemmin kuin isompi. Eli talviaikaan kaveria ei ole aina ehkä mahdollista ottaa mukaan.

Tiedän tapauksen, jossa koira on tällä hetkellä kenties jopa pahimmassa tapauksessa lopetusuhan alla, kun on palelluttanut jalat niin hyvin, että ovat vaarassa joutua kuolioon...Enkä usko, että koiraa on jouduttu väenvängällä viedä ulos, ei vaan ole hirmutarkasti ajateltu loppuun saakka asiaa.

Pärjää toykin ulkona pakkasilla, en sitä sano. Vaatii vaan viihteliäisyyttä omistajalta pukea koiralle tarpeeksi vaatteita päälle. Ja vähän maalaisjärkeä jättää koira ottamatta lenkille paukkupakkasilla.

Cola1 voisi laittaa kuvan (jos on kuulolla) esimerkkinä siitä, kuinka mä ja koirani ulkoiltiin 28 asteen pakkasessa vähän aikaa sitten. Koirat siis keskari ja 30cm kääpiö. Tunnin lenkit tehtiin joka ilta, mutta ei voinut kuvitellakaan lähtemistä ulos ennen pukeutumisoperaatiota. Huomatkaa hienot tossut =)

Toinen pointsi, mitä kantsii miettiä on, että toy "hajoaa" huomattavasti helpommin kuin isompi versio villasta. Eli koirakamut on valittava aika tarkoin. Vahinkoja sattuu helposti, jos painoerot on suuret. Vaikka kamu olisikin miten kiltti tahansa.
oriental
LAINAUS(JaanaJ. @ 24.2. 2006, 20:37)
Tunnin lenkit tehtiin joka ilta, mutta ei voinut kuvitellakaan lähtemistä ulos ennen pukeutumisoperaatiota. Huomatkaa hienot tossut =)

Näissäkin on ilmeisesti hirveästi koirakohtaisia eroja, meidän Viivi (sakemanni-malinois) haluaa takin ylleen jo -15 asteen pakkasissa, kun taas Jarolle riitti tuossa kuukausi takaperin Kemin reissulla fleece ja loimi, mitään tossuja ja vastaavia se ei ylleen huoli, vaikka mittari näyttäisi kolmeakymmentä. Reipasta kävelyä ja vapaanakirmailua vaan, niin hyvin on tarettu, vaikka tuolla sellainen perseapinakampaus onkin. smile.gif

Varmasti mahdollista tuokin, että pahimmassa tapauksessa voi tassut tai muu paikka kirjaimellisesti jäätyä, mutta kyllä noi meidän hienohelmat ainakin kertovat hyvin selvästi, jos ulkoilma ei miellytä. biggrin.gif Jarolla sellaisia ilmoja tosin harvemmin löytyy, ehkä se on vaan tyhmä...
Cola1
Tässä siis kuvia miten pakkasiin varaudutaan:





(Kuvat JaanaJ)
Khenya
Jos ei osaa päättää keskarin ja toyn välillä, aina voi tehdä kompromissin ja hankkia kääpiön. wink.gif

Ida K
Itsellä kokemusta kaikista kokomuunnoksista, mutta toy täällä kotona pyörii wub.gif

Jos harrastuskoiraa haluat, esim. agilityyn keskari sopii paremmin kuin toy. Nekin radalla pärjäävät ja vauhtia riittää, mutta pieni koko ja juuri tuo "hajoamisen" vaara jne. Mutta jos vaikeaksi menee, vit tosiaan tehdä kompromissin ja hankkia kääppärin laugh.gif
johva
Vaihteeksi taas sivuan aihetta, kun on pakko kommentoida tuota ylempää kuvaa. Siinä on optinen harha stupid.gif

Meikäläisellä meni ekalla kerralla sitä kattoessa sormi suuhun kun mustalla koiralla olikin aprikoosi häntä blink.gif Nytkin vielä pitää ajatuksella ajatella missä se musta häntä on ettei näytä häntä aprikoosilta blush.gif
JaanaJ.
Hyvä Johanna biggrin.gif !

Nyt vasta mäkin ton hokasin ja sain hyvät naurut cool.gif

On se jännä, kun ei noita omia kuvia (ja koiria) tajua katsoa ollenkaan 'sillä silmällä'...
_berni_
LAINAUS(Johanna Väisänen @ 3.3. 2006, 19:11)
Vaihteeksi taas sivuan aihetta, kun on pakko kommentoida tuota ylempää kuvaa. Siinä on optinen harha stupid.gif

Meikäläisellä meni ekalla kerralla sitä kattoessa sormi suuhun kun mustalla koiralla olikin aprikoosi häntä blink.gif Nytkin vielä pitää ajatuksella ajatella missä se musta häntä on ettei näytä häntä aprikoosilta blush.gif

ihan samaa katoin itte blush.gif blush.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.