Hei,
Olen hankkimassa villakoiraa (todennäköisesti keskikokoista) lähitulevaisuudessa. Olisin tiedustellut, miten olette ajoittaneet pennun kotiin oton töiden ja lomien suhteen?
Ensimmäisen koirani sain ollessani 11-vuotias. Silloin pentu hankittiin koulun lomien aikaan, joten pennun ei tarvinnut olla yksin pariinkaan kuukauteen. Nyt kuitenkin olen valmistumassa korkeakouluopinnoista ja työelämää käynnistämässä, joten tuleva koirani joutuu olemaan valitettavasti arkisin aika usein yksin työssäoloaikanani. Minua pohdituttaa vain se, että riittääkö neljän viikon loma pentua ottaessa siihen, että pennun voi jättää yksin? Miten olette toimineet? Tuntuu kauhealta, että pentu jäisi yksin jo niin pian
Kiitos kommenteista!