Missä vaiheessa pennun tulisi kävellä kunnolla? Naapurin cairnin(?) pennuista kaksi ei vielä kovin hyvin kävele... ovat 5 viikkoisia.
Sorry jos kyselen tyhmiä... en uskaltanut naapurilta kysyä
Pentujen kävelemään lähteminenhän on ihan yksilöllistä - osa tuntuu jo "kävelevän" syntyessään, osa nousee jaloilleen vasta myöhemmässä vaiheessa. Kävelemään lähtemiseen liittyy läheisesti myös pentuemäärä; Pienissä pentueissa pennut lähtevät kävelemään usein jokseenkin hiukan hitaammin, koska ovat usein aika pullukoita ja jo syntyessään reilun kokoisia, eivätkä siten jaksa täysin kannatella painoaan. Toiseen suuntaan mentäessä aivan valtavan kokoisten pentueiden pennuilla joku saattaa jäädä hieman heikommalle ruoalle (terve ja normaali pentu kyllä pitää puolensa) ja sen vuoksi "säästää" energiaansa.
Viisiviikkoisten pentujen ei kuulukaan vielä "kunnolla" kävellä (käveleminen ei kuitenkaan viittaa epänormaaliuuteen), mutta jos pentu ei luovutusiässä vielä pysy jaloillaan, kannattaa huolestua, eikä tällaista pentua välttämättä tulisi vielä myydä eteenpäin.
Mikäli naapurisi on koirallaan pennut teettänyt, niin eiköhän hän ne myös tutkituta eläinlääkärillä, joka varmasti havaitsee epänormaalit asiat.