Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Melkein sukua Julkkikselle
Puskaradio > Puskis > **OFF TOPIC**
Sivuja: 1, 2, 3
Lanttu
Eli näitä siis. Ovat vain yksin kertaisen hauskoja kun sitä tosiaan ollaan MELKEIN sukua julkkikselle smile.gif
Eli kertoilkaas biggrin.gif julkkis tutuistanne niin "koirajulkkiksita" kuin ihan oikeista julkkiksistakin laugh.gif


Itse olen Chillanut kokonaisen viikonlopun TENAVATÄHDEN kanssa smile.gif biggrin.gif joten siis melkein sukua ollaan biggrin.gif
_berni_
olen jotain sukua lapsia ja aikuisia elokuvan ohjaajalle.... niinku melkei (pikkuserkun mies tai vastaavaa) laugh.gif
Sundae
Haha biggrin.gif Mun kummisetä on sukua hiihtäjä Virpi Kuituselle, olen siis aivan varmasti itsekin melkein julkkis, eikö vain? wink.gif
Lanttu
Hei tuli just mieleen koira Julkkiksista että Olen saanut pistää Chic Choic Marlon brandolle Pinnit biggrin.gif ( ko koira on siis Lhasa apso useita kertoja bis veteraani sijoilla, mieletön veteraani ) wub.gif

JA sitten kahlekunigas elokuvan ohjaaja ( tai tuottaja) on läheinen perhe tuttu biggrin.gif
Netta
Pienenä etenkin olin aivan älyttömän ylpeä siitä, että vaarini oli pitkään Suomen Kennelliiton puheenjohtaja teehee.gif Mikäpä koirakuumeiselle lapselle mukavampaa biggrin.gif Minulle tuo oli suurikin julkkistitteli ja hämmästelin kovasti kun kaikki eivät heti tienneetkään kenestä puhutaan.
Apila
Pelle Miljoona on meijän äitin pikkuserkku.
Salkkareis oli joskus se Maarit , se on miun pikkuserkun miehelle jotain sukuu.

Siinä se biggrin.gif
Laurlia
Pelle Miljoona oli rehtori-matikanopeni opettaja ala-asteella! \o/
ellien
Yks Jean S.:stä oli opettajani yläasteella tongue.gif ...
Liisa
Pikkuserkkuni on kolmosen uutistenlukia laugh.gif (tai siis onko isän serkun lapsikin minulle pikkuserkku? biggrin.gif )

// muokkasin kirjotusvirheen. biggrin.gif
Reyal's
Mika Myllylä on isäni joku sukulainen (muistaakseni joku pikkuserkku...) smile.gif Sitten tottakai oon "melkeen sukua" Isolle-D:lle elikkäs Dannylle laugh.gif , ajettiin sentään sen keikkabussin kanssa pikkukolari viime vuonna cool.gif
HetaK
Isäni suunnittelee Saku Koivulle kesämökin, joten olen selvästi sukua julkkikselle. Ja Kristian Fors on:
-istunut takanani kahvilassa
-ex-isäpuoleni entisen työkaverin veljenpoika

Sitten olen koristellut mansikkakakkua Maija-Liisa Peuhun (Ulla Taalasmaa) kanssa ja ulkoiluttanut sen vehnäterrieriä.
Mun pappapuoli on Harri Syrjäsen isän ex-liikekumppani liha-alalla ja mun äiti on nukkunut Harrin vieressä.
¤janette¤
Ukkini on jotakin sukua Kari Tapiolle ja he ovat kalastanetkin monta kertaa rautalammella. Ja Kari Tapion oikea sukunimi on Jalkanen biggrin.gif varmaankin biggrin.gif
Kaiku
Äitini on Niklas Hagmannin pikkuserkku. biggrin.gif
_berni_
isäni on korjannut katri helenan auton eli olen melkein sukua laugh.gif laugh.gif laugh.gif
Fitzgo
Joku Mikko Kivinen on mulle jotain sukua. biggrin.gif En kyllä tiedä kuka se on, mutta joku stand-up koomikko tai jotain. tongue.gif
-Tintti-
Kristiina "Tintti" Wegelius on mun pikkuserkku biggrin.gif tongue.gif Mä sain tietää tän pari vuotta sitte, eli mähän melkeen tunnen tään baa.gif

(itse asiassa mun lempinimi tuli tuon kautta! silloin pikkuserkusta ei ollut tietoakaan..)
Once
Mun isosiskopuoli on seurustellu Lenni-Kalle Taipaleen kanssa biggrin.gif ja isä on opettanu mm Linda Lampeniusta, äiti Irinaa... happy.gif ja meiän perhetutun ex-naapuri on Tuomas Holopaisen eno laugh.gif

siinä muutama, lisääkin löytyy teehee.gif

niin ja Hesarin vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen on meiän mummin ja ukin mökkinaapuri biggrin.gif
Lydia
Tää on huippu aihe... mulla näitä on, muistankohan ees kaikkia...

*Enoni korjasi Dannyn juxeboksin tässä taannoin ja äitini on nuorena hengaillut Dannyn ja tämän veljen kanssa (tai jotain)
*Oon ollut samalla leirillä Neil Hardwickin tyttären kanssa
*Mun entinen opettaja oli PikkuKakkosessa kesätyöläisenä (siis juontajana)
*Tuuli Matinsalo veti joskus ikuisuus sitten telinevoimistelukerhoa, jossa mä kävin ja sen äiti opetti meidän koulussa
*Oon ollut n. metrin päässä Tarja Halosesta (kuten varmaan moni muukin, mut oli pakko tongue.gif)
*Äitini on tehnyt Hectorille housut
*Olen ollut Miitta Sorvalin kanssa yhtä aikaa katsomassa nukketeatteria sekä leffaa
*Olen ollut Marco Bjurströmin kurssilla
*Olen saanut Peter Pihlströmiltä (heh, tuskin kukaan tietää) mailia
*Jarkko Martikainen on toivottanut mulle hyvää joulua kädestä pitäen (tää oli huippujuttu)
*Seinäjoella näyttelyreissulla oltiin hotelissa melkein Jean. S seinänaapureita (yksi huone oli välissä)
ja joku niistä meille puhuikin...
*Isäni veljen vaimon sisko on näyttelijä (ennen ainakin oli Svenska Teaternin palkkalistoilla about 20 wee sitten)
*Olavi Uusivirran kanssa monet kerrat tullut juteltua, ja Olavi mulle moikkaakin
*Kun olin leirillä ohjaajana, samaan aikaan siellä oli Samuli (Calf nimestä bändistä *never heard*)
*mulla on mesekaverina erään loistavan bändin keulakuva biggrin.gif

Kyllähän tässä näitä olikin... jos muistuu jotain mieleen lisäilen
Veera
Woah, no Helena Meripaasi vastasi mailiini pari vuotta sitten, kun tein kirjaesittelyä Koirahullun päiväkirjasta.

Enoni on ollut Yö-yhtyeen basisti ja mun setä on näytellyt esim. Hymypojassa ja Tyttö sinä olet tähdessä jne. On näitä jotain.
ellien
LAINAUS(Lydia @ 15.3. 2006, 01:43)
*Tuuli Matinsalo veti joskus ikuisuus sitten telinevoimistelukerhoa, jossa mä kävin ja sen äiti opetti meidän koulussa

Et sattumoisin oo ollu Kuusikon koulussa tongue.gif ?
marih
Salkkareitten lapsi Sofia oli entisen kesähoitotätini kummilapsi cool.gif
Havahava
*Meidän isä, tv- & radiojuontaja teehee.gif (siis ihan superjulkkis joo!)
*Oon ollut Heidi Willmanin kanssa (ihan kirjaimellisesti siis) mm. pulkkamäessä sekä yhdessä gaalassa, Heidi istui meillä monina iltoina..
*Oon ollut meidän isän kanssa Jasper Pääkkösen, sekä sen pikkuveljen kanssa kahvilla
*Salkkareiden Ossi, eli Sami Sarjula on setäni vaimon tätitettävä, ja vieraillut meillä useaan otteeseen.
*Kalle Palander on käynyt meillä (ellei muistini tosi pahasti petä!), ainaski ne on isin kans hyviä kavereita. Samoin Tanja Poutiainen, isi on käynytkin sen kotona. ph34r.gif
*Isi tuntee (/tai sit sillä on ollut töissä, en oo ihan varma..) Karita Tuomola, ja sit joku muu missi kans....
*Riittä Väisäsen vanhemmilla on Nannan sisko tongue.gif
*Pirjo Manninen seurustelee meijjä tutun kanssa.
*Tivoli Sariolan tyypit on meidän tuttuja, joten oon puhunut jotain myös Idols-Villen kans tongue.gif

cool.gif oon kyllä 100% varma et joku jäi, mutta ei kyllä tod. tule nyt mieleen biggrin.gif
Hannaa
No mun kaverin serkun kaveri seurusteli joksus (3vuotta sitten?) Ville Valon kanssa... laugh.gif
Ja minun tädin miehen siskon poika on laulaja... pinch.gif tosin ei mikään kovin kuuluisa... biggrin.gif
-Milli-
-Unelmakämpän Sarita (kilpailija siis) on mun serkun ex-naisystävä.
- Heidi Kyrö on laulanut mulle konsertissaan whistling.gif
-Olen ollu samaan aikaan Mika Häkkisen kanssa samassa kaupassa, sekä Mika on käynyt meidän naapurissa olevassa museossa
- Elisabet Rehnillä on samasta kennelistä koiria (siis samasta kuin meidän Dino)
- Eeva-Leena Sarjola (joku lastenlaulujen laulaja tms...) on isäni pikkuserkku
- Isoisoisäni perusti yhden kuuluisan leipomon
Tosi cool julkkiksia kaikki
Noore
*Isäni on The 69 Eyes - bändistä Jyrki 69:n työkaveri tongue.gif
*Nykyinen (on ollut jo 2 vuotta) luokavalvojamme on Eija Mikkonen-Budsko, näyttelijä. Näytteli mm. FC Venus ja Äideistä parhain - elokuvissa
*Olen nähnyt Daruden bokserit joskus vuosia sitten, kun olin äitipuoleni kanssa hänen siskonsa luona kyläilemässä biggrin.gif
*Olen saanut Markus Pöyhösen nimikirjoituksen, vielä kun sitä ei edes tunnettu! (taisi olla vuosi 01 tai 02, olin ystävieni kanssa liikuntaleirillä ja päätimme pyytää tuntemattomilta ihmisiltä huvikseen nimmareita, Markus juoksi meitä kohti ja kysyimme häneltä, emmekä tieneet kuka on hän oli)
*Pete Seppälä - kun olin ala-asteella - oli koulussamme pari kertaa sijaisenamme, kun 1. Suomen Idols oli menossa ja muistan vieläkin sen päivän, kun hän oli tippunut kisasta, oli todella vihaisella päällä ja myöhemmin kun koulukin sai tietää sen, niin... tongue.gif
*(tämä ei kyllä oikeestaan liity minuun) Kimi Räikkönen ja hänen ystävänsä tarjosivat äidilleni Sveitsissä vuosi sitten shamppanjaa, kun Kimi ja ystävänsä olivat puhuneet "baananeista ja sen erikoisjutuista ... "

Ja koira-asioista:
*Sternhimmels - kennelin kasvattaja Anneli Pukkila on äitini entinen työkaveri


Muita ei nyt tule mieleen... Ehkä lisäilen niitä jos mieleen muistuu jotakin smile.gif
sahku
-Meidän äidin serkun mies on Ruotsin kruununprinsessan henkivartija eli olen melkein nähnyt Victorian ! w00t.gif
-olen kätellyt salkkareiden jenniä ja aleksia ja saanut nimmarit joskus yläasteella
-olen nähnyt Hanna Pakarisen ihan livenä
-Ilkka Jääskeläinen pelasi paikkakuntani lentopallojoukkueessa
-oon ollu TV:ssä kerran ja se meni videolle ja se on myynnissä ihan kaupoissa biggrin.gif

onhan siinä jo jonkin verran whistling.gif
Nekku
-Pikkusiskoni on ollut Tarja Halosen kanssa samassa kuvassa vierekkäin, kun Tarjan tytär otti heistä Seurasaaressa kuvan.
-Hector sauvakäveli automme ohitse.
-Käenpesän Jussi(ko se oli) on ollut äidinkielen sijaisenani. Hän on äikänmaikkani veli.
-Kävelin hautausmaalla Jone Nikulan vierestä.
-Isäni serkun poika juonsi radio Novalla joskus jotain ohjelmaa..
Kurotora
- Siis olen ollut Hannu Mannisen kanssa samaan aikaan uimarannalla.. tongue.gif Tai siis se oli kai lenkillä... Sukua selvästikkin w00t.gif
- Olen lentänyt samalla lentokoneella Lenni-Kalle Taipaleen kanssa.
- Lordin laulaja Tomi Putansuu on käyntyt samaa päiväkotia ja ala-astetta kun minä, ja minulla on myös nimmari.

Koira jutuissa
- Olen mennyt samalla hissillä Juha Kareksen kanssa.

Siis kaikille niinku sukua whistling.gif
Kettis
Joo-o. Mä oon ollut Marco Bjuströmin tanssitunnilla, eli mähän oon siis selvästi sukua sille. w00t.gif
Gin
- Olen halannut ja vaihtanut pari sanaa BLOODin laulajan (Fukin) ja kitaristin (Kiwamun) kanssa eli olen melkein sukua niille :D
- Olen nähnyt Jääskeläisen Ilkan kaupungilla useammankin kertaa (ennen julkkikseksi tuloaan tosin) eli olen melkein sukua hänellekin.
- Poets of the Fallin laulaja on laulanut & irvistellyt alle puolen metrin päässä kasvoistani minulle, eli olen kai sukua hänellekin? XD
- Minulla on ollut Wallu Walpion puhelinnumero eli... Melkein soitin sille kesken juontokeikan, mutta poistin sen numeron lopulta kokonaan.
- Olen törmännyt Technicolourin poikiin kaupassa ja tökkinyt Tonia olkapäähän.
- Minulla on The 69 Eyesien Bazien plektra (oli kaksikin) eli olen varmasti ainakin yhtä hyvä soittamaan kuin se.
- Äitini on samassa työpaikassa Heini Koivuniemen (maailman vahvin nainen) kanssa ja olen tavannut hänet pari kertaa sekä bongannut koiransa kanssa kaupungilla.
Ja sitten yksi todellatodella kaukaa haettu... Olen hoitanut kahta niistä islanninhevosista, joilla Idols I-finalistit ratsastivat yhdessä vaiheessa ja jotka näytettiin myös TV:ssä ;D
suvii
Joel Hallikainen asuu naapurissamme, ja olen käynyt siellä virpomassa joskus vuonna nakki. Sit oon kans leikkiny sen lasten kanssa, ja myyny sille kahvia :>

Heikki "Hessu" Hilander on kanssa naapuri ja oon käyny siellä virpomassa. Silloin Hessun vaimo tuli avaamaan ja antoi meille karkkia, mutta Hessu seisoi sen vaimon takana kalsareissa ;> Ja haukotteli, ja venytteli ;>

Bomfunk MC's:in entinen jäsen on äitini työkaverin mies (Kizmo tms.)

Olen ollut luistelemassa samaan aikaan Ilkka Kanervan kanssa. Ilkka löytyy myös ukkini sukupuusta, joskin ehkä aika kaukaa ;>

Olen halannut kaikkia Smakin poikia :>

Naapurissa tossa ihan ihan vieressä asuu SIG-bändin (kukaankoskaankuullu?) syntikansoittaja Juha Oksanen. Oon puhunu sen kanssa aika monta kertaa, sain niitten levynkin ilmaseks nimmareilla varustettuna ;> Sitten Juha on ollut tuomarina karaokekilpailussa, jossa mä olin kisaajana ;> Puhuin siinäkin sen kanssa.

Se yks kokki siitä kokkiohjelmasta oli kerran mun ja iskän edellä pankkiautomaatilla. Ja sillä oli musta silmä ;>

Joo, melkeen sukuu julkkikselle ;>
phard
- Oon jutellu Leena Harkimon kans eduskunnassa
- Oon jutellu Jani Wickholmin kanssa ja mulla on sen nimmari
- Oon jutellu Antti Tuiskun kans ja mulla on senki nimmari
- Oon jutellu Vesa Keskisen ja sen brasilialaisen naisystävän kans ja ne anto mulle suklaata laugh.gif
- JeanS:n Antti on mun kaverin serkun mies
- Joku oopperalaulaja on mulle oikeesti sukua
- Olin messuilla töissä ja törmäsin ilmakitaransoiton maailmanmestariin (joku australialainen) sellasessa "takahuoneessa"

ei noloa ei laugh.gif iha selevästi sukulaisia.


muoks. opettelen kirjottaan
zwiebel
* kummisetäni soitti ennen Dingossa koskettimia (Pete Nuotio)
* koko Dingon porukka on yöpynyt meillä
* The Rasmuksen Lauri Ylönen on halannut mua, antanut nimmarit ja posauttanut shamppanjapullon korkin otsaani
* olen kaatanut back stagella vettä Tik Takin tyttöjen päälle (vahingossa..)
* saanut Nylon Beatin nimmarin
* ollut Elämä lapselle -konsertissa lavalla Marco Bjurströmin kanssa
* Paavo Lipponen on koulukummityttöni isäpuoli
* hoidan IBM:n jonkun ison osan toimitusjohtajan koiria
* käyn kahvilassa, joka on näyttelijä Juho Milonoffin (Käenpesä) kantakahvila
Melon
Epistä,akikki täällä ovat jotain sukua julkkikselle wink.gif
Itse en ainakaan tiedä olenko sukua julkkiksille ^^
vesikoira
*Olin James Bluntin entisen tyttöystävän häissä (sen veli oli mun aupairisä)
*Kaverin isällä on Harri Kirvesniemen vanhat sukset
*Veli ja sen kaverit on laulanu Tarja Haloselle

Eipä mulla kyllä hirveesti kehuskelemista oo laugh.gif
hennu_
Voi hitsi, munkin on nyt ihan pakko!

- Olen Kekkoselle (siis sille pressalle) jotain ihmeen kautta kaukaista sukua. Äidin puolelta. ^^
- Kun olin ihan pikkuinen napero, uimari Anu Koivisto vahti minua ja antoi vauhtia kun olin keinussa. Äitini tunsi myös Anu Koiviston äidin.
- Salkkareissakin näytellyt Sami Uotila on isäni työkaverin veljen (tai siskon..) poika.
- Olen saanut sähköpostia Peter Pihlströmiltä. *wink wink lydia*
- Meselistallani on erään hyvän bändin laulaja. (Ja olen jopa puhunut sille, ihan livenä siis!)
- Tennispalatsissa oli lähellä etten kävellyt NRJ:n juontaja Tenkasta päin.
- Isäni opasti Samuli Edelmannin pois Paloheinän pururadoilta, kun Samuli oli hieman eksyksissä. biggrin.gif
- Työssäoppimispaikassani on eräs tyyppi, joka tekee Maikkarilla ohjelmajuontoja.
- Tyttö sinä olet tähti- elokuvan Sune on tarhakaverini poikaystävän veli. Ja jos katsotaan toista kautta niin sama tyyppi on kaverini veljen kaverin veli.

Sitten yksi koirajulkkisjuttu.
- Olen hoitanut superhienoa englanninvinttikoiraa, Nandoa (Windrock Fernando). Se on jopa ollut useaan kertaan puoliksi sylissäni, kun ei kokonaan mahtunut. ^^

Selvästi olen siis melkein sukua julkkiksille. cool.gif
Cola1
Biletin NRJ:n jatkoilla VIP:pi tiloissa Jone Nikulaisen, Wallun, Ilkka Jääskeläisen + muut idols kilpailijat, Darin, Westlife yhtyeen poikien ja moooooonen muun "julkkiksen" kanssa! Olen siis taatusti melkein sukua monelle julkulle laugh.gif
Siskoni ja hänen ex-miehensä rivitalon osti hiihtäjä Virpi Kuitunen, tiedän siis missä hän asuu, vaikken tee tiedolla mitään biggrin.gif Lisäksi siskon ex-miehen sukuun kuuluu Janina Frostell, taatusti povipommen sukua...
Lydia
LAINAUS(-tuikku- @ 15.3. 2006, 23:07)
- Olen saanut sähköpostia Peter Pihlströmiltä. *wink wink lydia*
- Meselistallani on erään hyvän bändin laulaja. (Ja olen jopa puhunut sille, ihan livenä siis!)

Hehehehe... miksiköhän on meillä noi kovin samankaltaiset tongue.gif
Lisättäköön, että olen mä noi molemmat ihan livenäkin nähnyt ja niitten kanssa jutellut (ihan enemmänkin kuin yhen sanan... whistling.gif [toisin kuin eräät] )

Niin ja Ellien... olin kyllä Päiväkummun koulussa, siellä Marja opetti ainakin 90-luvun alkuun asti eli niin kauan kun mä olin ala-asteella, en tiiä minne siitä sit meni, ilmeisesti sit Kuusikkoon, jos sielläkin on ollut.

Juu... ja olihan mullakin noita enemmän... mut ei meinaa mieleen muistua shifty.gif
Sanotaan nyt ainakin eräs "julkkis" koiramaailmasta, joka on kyllä muutenkin tunnettu maailmalla
eli entisen koirani kasvattaja Jouni Seppänen (on huippufloristi)
*Vilkkumaan Maijan kanssa olen jonkun sanan vaihtanut
*Olen melkein törmännyt Ville Pusaan & Pate Ekmaniin (Jizo) (enkä ees meinannut tajuta ketä ne oli tongue.gif)
*Paasosen Heikin kanssa samalla keikalla oon ollut (tai useammallakin) ja se seisoi ihan mun vieressä
*Oon nähnyt Olavi Uusivirran rummuissa! [pakko oli laittaa, kun -tuikku- ei laittanut, vaikka sekin on tongue.gif]
*Jimi Pääkallon oon nähnyt niin Tavastialla kuin Tennispalatsissakin
*Tavastialla oon muuten bongannut vaikka ketä: Lasse Kurjen, se yhen Sillä silmällä tyypeistä, Risto Asikaisen... ja eiköhän ne siinä ollutkin...
Pulina
okei, munkin on pakko biggrin.gif

~oon käyny kylässä Popedan rumpalilla (Arskalla siis..) ja se moikkailee mua ja sen poika on mun kaveri biggrin.gif
~oon tehny vaatteita Bloodpitin Matthaulle
~mulla on Jonne Aaronin ja Jannen (oliks se nyt Jay?) Negative-yhtyeestä puhelinnumerot wink.gif ja olen myös myynyt Jannelle koiranketjuja biggrin.gif
~Olen myös halannut Jonnea useampaan otteeseen wink.gif
~Oon halannu Spihan Nennee rolleyes.gif
~Oon halannu Private Linen Jackia
~Uniklubin Jussi on tullu sanoon mulle sillon kun ne ei ollu vielä isoja eräässä Tamperelaisbaarissa: "Tiäks et mä oon Jussi-Uniklubi" biggrin.gif
~Mun hyvä kaveri miksaa mm.Disco ensemblee, Lapkoo jne.. ja toinen tekee niille valoja
~Olen myynyt Pate Mustajärvelle koiranruokaa
~Jimi Pääkallo on potkassut mua päähän biggrin.gif

Ja koirapuolelta: Tunnen Fynder Freethinkerin (irl.vesispanieli) toisen omistajista cool.gif

Joo, siinä niitä nyt oli, aika musiikkipainotteisia rolleyes.gif

Mä siis olen sukua julkkikselle.Ehdottomasti.
~Ninja~
*Olen pelannut sen YleX:n Juuson kanssa Xboxia ja puhunut sille ja saanut Xbox-pipon ja kännykkäpussin laugh.gif Sain myös Juuson ja Peltsin nimmarit

*NRJ:n Kristiina Komulainen on haastatellut mua samalla kun pelasin Xboxia ^^

*jotkut HIFKin pelaajat on silittänyt mun koiraa

*mun setä on ollu joskus Irwinin kanssa juomassa biggrin.gif

*mun entinen luokanvalvoja on ollut myös Kimi Räikkösen luokanvalvoja

*Idols-Pete on käynyt samaa koulua kun mä ennen kävin

*mä oon jotain kaukaista sukua Aki Parviaiselle(sille keihäänheittäjälle siis)

*Mun serkun tekemä kyltti näkyy Technicolourin Nowhere to go-musavideon alussa laugh.gif

*Esko Kovero (Salkkareiden Ismo) on asunut mun isäpuolen naapurissa, kun se oli pieni

*Olen ollut samassa kassajonossa Ismo Alangon tms. kanssa

*Ruotsinopettajani poika asuu samassa talossa kuin Geir Rönning laugh.gif


Ei tule nyt enempää mieleen, lisäilen sitten kun muistuu..
---
ÖÖ...
Mun isoveljen kaverin isän kaverin poika on Duudsoni-Jukka. laugh.gif
Olen jutellut entisen Nylon Beatin likkojen kanssa. lookaround.gif
Pääsin Helsingissä juttelemaan Mamban laulajan kanssa shifty.gif
Mun kummisetä on Metro FM :n toimittaja laugh.gif
tuunanen
On mullakin näitä toodella läheisiä julkkissukulaisia:
*serkku on kalastanut samalla paikalla samaan aikaan Jasper Pääkkösen kanssa
*kaverini isoveli seurustelee juoksija Ilona Rannan kanssa
*olen kävellyt melkein päin kotiteollisuuden Jouni Hynystä (selkeesti ollaan sukua)
*Hanna Pakarisen serkku asuu melkeen naapurissa (tästä en oo varma.. innocent.gif )
*Kotiteollisuuden Jari Sinkkonen on asunut ennen kaverin naapurissa, nähtiin me ihan livenäkin moonta kertaa.. thumbup.gif
*Arvi Lind (?) on ollu samas koulussa miun kanssa (eri aikaan tosin) samoten Sonja Nurmela (ekasta Idolsista)

noi tuli nyt mieleen, lisäilen jos on lisättävää.. wink.gif
Melon
Mtv3:n tuottaja asuu samassa talossa ja samassa rapussa kuin minä ^^
Olen jutellu sen kanssa pyykkituvalla kun mattoja menin pesemään happy.gif
<Iida>
* Olen ollut Mel C:n kanssa samassa lentokoneessa
* Olen ollut Jari Kurrin luistelukoulussa
* Olen astunut Rodrigo Pessoan kantapäille
* Meidän musamaikat on Jean S bändissä
* Olen ollut monta kertaa Pirkka Pekka Peteliuksen kanssa samassa kassajonossa
* Olen ratsastanut Matti Vanhasen tytön kanssa samassa ryhmässä ja käynyt heillä
* Olen myöskin ratsastanut yhtä aikaa maneesissa näyttelijä Ville Virtasen kanssa biggrin.gif
Jasmin
* MTV3:n entinen uutisankkuri asuu naapurissamme.
* Olen käynyt samaa ala-astetta kuin Matti Vanhanen.
* Mauri Kunnas asuu tässä lähellä.
* Isäni kävi yliopisto-aikoinaan Simo Frangenin kanssa samoilla luennoilla.
* Tuttavaperheemme isä on ollut Linnan juhlissa (ja tupakoinut suoraan tv- kameran edessä minuuttikaupalla... ph34r.gif )
* Olen kuunnellut ensimmäisen avaruudessa käyneen kiinalaisen pitämää luentoa. (Uskokaa pois, se kaveri on julkkis Kiinassa ja ehkä Venäjälläkin...
rolleyes.gif )
* Olen istunut huoltoaseman kahvilassa muutaman metrin päässä (presidenttiehdokas) Sauli Niinistöstä. Välissä oli tupakkahuoneen seinä ja Niinistö oli se, joka istui tupakka huulessa... laugh.gif

Nuo nyt ainakin. biggrin.gif

///Jaa että Mauri Kunans. biggrin.gif
Avispa
Salkkareihin tuleva näyttelijä Ville Seivo on ollut viime vuonna opettajana koulussani. Ja kaikki 7 lk:n tytöt kilpaili kenellä on paras kuva sen bebasta. biggrin.gif.

Se joku Koivusalo ( juontanu tuttu-juttu showta) on omistanut mökin meidän mökin lähellä.

Mun vanha nluokkakaverin äiti on laulaja Sanin serkku.
Meidän lähellä asuu myös yks näyttelijä jolla on leonberginkoira ( en kuolemaksenikaan muista näyttelijän nimeä, mutta joku hiukseton suomalainen näyttelijä : ) )
Entisen luokkakaverini isä on kansan edustaja ja hänen veljensä on myös aktiivisesti politiikassa mukana. biggrin.gif
hennu_
Haa, tulikin mieleen pari vielä.

- Olen ollut samalla ala-asteella kuin Mika Häkkinen. Eri aikaan tosin. biggrin.gif
- Olen ollut samalla yläasteella kuin Mika Salo.
Lydia
-tuikku-: Mikset Oltsua kelpuuta (varo vaan vielä mä raahaan sut sen juttusille, halusit tai et tongue.gif)

Juu ja koulujutuista tuli mieleen... mun rinnakkaisluokalla olivat
*Hannes Suominen (sen kaa jopa samassa näytelmässä oltiin)
*Sinikka Salminen
siis kumpainenkin näyttelijöitä... [tosin tuskin noita kukaan tietää, mut silti tongue.gif]

Olavi Uusivirran isä on jutellut mulle, niin ja Kwanin Tidjaninkin oon nähnyt....
Terhi
No jos minäkin sitten laitan jotain mitä muistuu näin äkkiseltään mieleen:

*olen kaukaista sukua Irwin Goodmanille (ja kehtaan vielä tunnustaa laugh.gif )
*mulla oli nuorempana tapana hengailla kansanedustaja Erkki Pulliaisen kotona (olin sen tyttären "kenneltyttönä" kaverini kanssa)
*mun serkku on kihloissa Tampere Unitedin pelaajan Janne Räsäsen kans (asuvat nyt kyllä Norjassa)
*Juha Lindin isän pikkuserkun lapsenlapsi on antanut mulle Twix-patukan
*mut on kutsuttu VIP-bileisiin Jasper Pääkkösen kans
*oon ratsastanut esteratsastaja Pinja Immosen entisellä hevosella
*mun serkku on kouluratsastaja Kyra Kyrklundin tallimestari
*olen jutellut Nylon Beatin Jonnan kanssa
*mut on kutsuttu Vares-leffan ensi-iltaan ja VIP-jatkobileisiin näyttelijöiden kanssa
*tuttu on kihloissa Kärppä-pelaajan kanssa (ja Kärppä-pelaajia olen muutenkin tavannut)
*Negativen Jonne Aaron on kaatanut mun päälle pullollisen vettä
*mun hyvä ystävä on näyttelyt pääosaroolin Häräntappoase-musikaalissa
*Tanssii tähtien kanssa-ohjelman tanssijoista suurin osa on tuttuja ja Katja Koukkula on äidin kaverin tyttö
*mulla on vuoden -95 Miss Suomen, Heli Pirhosen nimmari
*olen ollut avustamassa taikuri Simo Aaltosen (eli sen Jokeri Pokeri Box-tyypin) esityksessä
*Kwanin Tidjan hengaili hame päällä mun ja ystäväni kanssa Hesan yössä
*kaverini on jutellut naisen kanssa, joka oli matkustajana Titanicilla

Lisäilen sitten jos tulee vielä muita mieleen. Nyt on pakko mennä nukkumaan... sleeping.gif
Pauliina
hmmm... mitäköhän näitä suuria julkkiksia olis biggrin.gif

- oon ollu Jani Sievisen pihalla kun iskä on rakentanu sille jotain varastoa ja oon jutellu samalla Janin kanssa.

- Anssi kelan ex-vaimo Minna oli mun uskonnon opettaja ylä-asteella.

- oon jutellu extremeduudsoneitten kanssa skiexpo messuilla wub.gif

- olin samassa hississä kerran laivalla kolmosen uutisryhmän kanssa smile.gif

- mun poikaystävän sukulainen on vesa keskinen biggrin.gif (oon viel suurempi julkkis koska oon kihloissa poikaystäväni kanssa)
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.