Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: MITÄ MAAILMASSA?
Puskaradio > Keskustelua näyttelyistä > Kehän reunalta
Sivuja: 1, 2
mammanpoika
Jos viestiketjun aiheena on NN:n TULOKSIA, niin miksi h*tissä kyseisessä ketjussa on neljä sivua lähes pelkkiä ONNITTELUJA? Osa kun haluaisi ihan oikeasti niitä tuloksia, eikä kahlata turhaan sivukaupalla onnitteluita, joista suurin osa on yksärillä tms. hoidettavissa? Perustakaa vaikka onnitteluketju erikseen kyseisille toivotuksille jos haluatte bestistänne tai koiranne kasvattajaa onnitella tuloksesta.

Ihan oikeasti, TULOKSET ei ole synonyymi sanalle ONNEA. angry.gif

PS: Juu, tiedän, että noin 40 ihmistä "komppaa edellistä" ja siitä huolimatta kirjoittaa niitä onnitteluita tulosketjuun. Miksi? Aivotoiminnassa jotakin vikaa, vai eikö vain välitetä?
-anna-
totta.. vaikkakin minusta voi kirjoittaa onnittelut, jos kirjoittaa ne oman jutun oheen... eli tuloksien oheen.. mutta kyllähän tuo täyttyy onnitteluista nopeeta kun kaikki onnittelevat melkein yksikerralla jokaista cool.gif
-Milli-
YHDYN! Olen itse ollut kokoajan samaa mieltä, ja kertonutkin mielipiteeni,ei vain vissiin mene perille. Onnittelut ymmärrän siinä yhteydessä,jos samassa viestissä on myös tuloksia. Ja sama (esim. junnupalstalla) tämä kuviakuvia juttu ph34r.gif
-Tintti-
No junnupalstalla on monien näyttelyiden kohdalla jo hoksattu pistää kuvat omaan aiheeseen että ne löytää helpommin.
Tosin sielläkään mä en ymmärrä sitä että jotku käy koko ajan pistämässä että missä kuvat, eikö kukaan ottanut kuvia tms.
Kyllä ne kuvat tulee jos on tullakseen..

Kyllä mun mielestä saa onnitella. Erityisesti on kiva junnupalstalla huomata että onnitellaan toisia (vaikkei nyt kasvotusten mutta tääällä ainakin..) , tuntuu että koiranäyttely piireissä ne aikuiset on nimeenomaan niitä jotka ei voi onnitella voittajaa jos ite on jäänyt kakkoseksi, mutta on kiva nähdä että junnuissa ei ainakaan tätä kateutta niin paljon ilmaannu ja voidaan onnitella aina voittajaa smile.gif .
Aina ei voi olla itse ykkönen.

Mun mielestä vasta typerää oliski ollut että pistettäis esim. "Joensuun tulokset" "Joensuun onnittelut".

Noh, ihan miten vaan mua tää ei oo häirinnyt...
mammanpoika
^ no ei tosiaan ole näyttänyt häiritsevän...

Eikö sitä nyt maalaisjärjellä vois edes sen verran ajatella, että vaikkapa vain 20 henkilöä tuumii "ei se mua häiritse, eikä varmaan muitakaan jos mä tähän kirjotan onnittelut" niin kuinka hiiskatin mukavaa sieltä suosta on kaivaa niitä TULOKSIA?

Juttuhan on kokonaan toinen, jos kirjoittaa tulokset ja samaan viestiin onnittelut esim. kaikille pärjänneille tms. Ketjun pituutta se ei kasvata, mutta ne "kiitos hurjasti, ihanaa, enpä ois uskonu"- ja "onnee sinne ja tänne" - viestit. Miksi niitä ei mitenkään vois laittaa eri ketjuun?

Naurettavampaa on se, että aiheena on tulokset, mutta siellä neljällä sivulla onkin vain kahden rodun tulokset, ja niistäkin suurin osa sellaisia, jotka jo siellä junnupalstalla ovat saaneet onnittelut ja kiitokset.

Jotku kun haluaisi ihan oikeasti lukea tuloksia, eikä onnitteluja. Onnitteluille on oma palsta olemassa, mutta siitähän ei taida saada pisteitä, vai?
-Tintti-
Junnutuloksissahan on monesti vielä silleen et aiheen aloittaja muokkaa omaan viestiin kaikki tulokset kun on tullut joten ne löytää helposti ensimmäiseltä sivulta ja ne muut sivut ovatkin sitten sitä muuta..
*Anna*
^ No tuo on kyllä aika mahdotonta rotukohtaisissa tuloksissa... Jatkuvasti sais olla muokkaamassa sitä ekaa viestiä, ja siltikin varmaan joku korjaus tms. jäis huomaamatta siltä aiheen aloittajalta. Junnutuloksissa varmaan toimiikin hyvin, mutta tuskinpa rotukohtaisissa.

Kannatetaan mameron ajatusta, eli tulokset tuloksina ja onnittelut onnitteluina. Kiitos nam.
Lotta
Itsekkin juuri tästä asiasta revin harmaita hiuksiani irti päästä! On TODELLA rasittavaa yrittää löytää niitä oikeita tuloksia noiden kymmenien onnitteluviestien joukosta! Onnitelua varten on olemassa yksityisviestit ja voihan sitä vaikka ihan erikseen sitten avata onnitelu topicin, jossa voi sitten ihan sydämensä kyllyydestä onnitella kaikkia!
pips_a
Yhdyn aikasempiin viesteihin...
Käyttäkää yksäri ja itse onnittelen yleensä laittamalla shelttitulokset ja sitten perään onnittelen, jos on tarvis... siitä ei omasta mielestäni ole mitää haittaa... vai onko?
se on kyllä rasittavaa... ja junnutuloksia kun yritän selata ja ettiä, että ketä siellä on sheltillä kisannut (jotta saan tulokset lehteen) ja se on aika tuskallista etsiä hajanaisia tuloksia topiccista jossa on about 10 sivun edestä onniteluja rolleyes.gif sama on vähän kun yrittää ettiä täältä kehän laidalta palstalta jonkun näyttelyn BIS- ja ryhmätuloksia...
ja miksi tulin kirjoittamaan tähän topicciin on se, että itse joudun vielä pitämään tietokoneeni fontin hyvin suurena jotta saan luettua tekstiä niin se on tuskallista muutenkin... niin sitten vasta pattiin ottaakin kun on älyttömästi sivuja selattavana ja tietää että surin osa on onnitteluja...
tiedä sitten... tuskin olen ainut kellä on näön kanssa ongelmia..

Minusta ei olisi yhtään huonompi laittaa juuri "Joensuun tulokset" ja Joensuun onnittelut" ... ainakin siinä olisi näpäytystä. sleepy.gif

edit.// tulipas purattua...
-Tintti-
*anna*: kirjotinki sen lähinnä tuohon mammanpoika viestin vastaukseen, enkä tarkoittanut näitä rotukehä juttuja todellakaan..

taas jos onnittelut ja tulokset ois erikseen niin pitäis avata kaksi eri ikkunaa ja katsoa aina tulokset et ketä onnitella ja sit taas mennä sinne onnitteluihin..
noh, enää en tähän ota kommenttia oman mielipiteeni oon jo kertonut.
Jemmis
Minua ei itse asiassa haittaa se, että foorumeilla onnitellaan, koska viestit voi yksinkertaisesti jättää lukematta, mutta onko teistä moni sähköpostin kautta toimivalla postituslisalla (esim. oman rodun), jolla ilmoitetaan koirien tuloksia? SIELLÄ se onnitteleminen on rasittavaa, koska sähköpostilaatikko menee umpeen ja kuitenkin kaikki viestit on pakko lukea, JOS niissä sattuu olemaan jokin muukin tärkeä ilmoitus :/
Lottie
CTRL+F toimii hyvin. Avaa sivun kerrallaan ja laittaa hakusanaksi kyseisen rodun wink.gif
pips_a
LAINAUS(Jemmis @ 28.5. 2006, 16:14)
Minua ei itse asiassa haittaa se, että foorumeilla onnitellaan, koska viestit voi yksinkertaisesti jättää lukematta, mutta onko teistä moni sähköpostin kautta toimivalla postituslisalla (esim. oman rodun), jolla ilmoitetaan koirien tuloksia? SIELLÄ se onnitteleminen on rasittavaa, koska sähköpostilaatikko menee umpeen ja kuitenkin kaikki viestit on pakko lukea, JOS niissä sattuu olemaan jokin muukin tärkeä ilmoitus :/

Meillä on shelttipalsta, joka kulkee sk-postin kautta ... meille se tulee äidin outlookkin, joka ei hävillä täyty (siis ei todellakaan)!
Meillä ainakin shelttipiirissä onnitellaan paljonkin ja kyllä sieltä muutkin viestit löytyy hyvin smile.gif
kukaan ei ole ikinä valittanut siitä että onnitellaan ... ja meillä kyllä kiertää kaikki shelttitulokset siellä mitä tulee.... ja se meinaa sitäkin, että onniteluja tulee paljon...

mutta se on vähän eriasia kyllä kun täällä... sleepy.gif sk-postissa onnittelut voi poistaa deletellä ja tulokset jättää... täällä on toisin wink.gif

mutta luulen, että ne sk-postin onnittelut ei mua haittaa sillä tavalla kun tuntee koko porukan ja tuntee onniteltavat koiratkin... täällä se voi ärsyttää siksi, että porukkaa ja koiria ei tunne ja tulee, vaikka ei haluisikaan, sellainen olo, että "onnittelisivat toisiaan jossain muualla"... sleepy.gif tai en tie... tää on vähän hankala juttu...

mutta jotain voisi joku viisas kehitellä... smile.gif

edit.// ja vielä yksi juttu... ja kun nyttenkin on tuolla sk-postissa tampereen, järvenpään, joensuun ja piikkiön tulokset, niin ne jotka eivät varsinaisesti ketään niin laittavat yleisesti onnittelut kaikille vkn lopun menestyneille tms...

no mutta tämä on hankala juttu koska joitan tulokset häiritsee ja joitain ei... sleepy.gif eikä sille luonnollisesti voi mitään..
-Milli-
LAINAUS(Lottie @ 28.5. 2006, 17:40)
CTRL+F toimii hyvin. Avaa sivun kerrallaan ja laittaa hakusanaksi kyseisen rodun wink.gif

Noh, monessa rodussa on paaaaljon lempinimiä jne. ja välillä ei ole edes rotua mainittu.
Mutta joskus Etsi toimintoa tulee käytettyä.

Meidän rodulla on oma keskustelupalsta, meininki on rentoa, mutta/vaikka siellä ei onnitteluja yleensäkään satele, ja en itse ainakaan ole siitä loukkaantunut etten ole sitäkautta onnitteluja saanut rolleyes.gif
Rochas
Jees kyllä minä olen sitä mieltä että voi onnittelut hoitaa joko sen viestin yhteydessä mihin laittaa tietämiään tuloksia, tai sitten yksärillä.. Koska varmemminhan ne onnittelut sitä kautta perille menevät smile.gif
pips_a
LAINAUS(Rochas @ 28.5. 2006, 18:05)
Jees kyllä minä olen sitä mieltä että voi onnittelut hoitaa joko sen viestin yhteydessä mihin laittaa tietämiään tuloksia, tai sitten yksärillä.. Koska varmemminhan ne onnittelut sitä kautta perille menevät smile.gif

Sitä minäkin tarkoitin smile.gif

mutta kun opittua tapaa on kovin hankala enää alkaa muutamaan ja hankalaa se nyt on tämän keskustelun avulla vain saada muutettua, ettei onniteltaisi... sleepy.gif (ääh... en osaa selittää, ymmärsköhän kukaan...siis tarkoitin, että auttaako tämä keskustelu tähän asiaan kuitenkaan... sleepy.gif )
-inessa-
LAINAUS(pips_a @ 28.5. 2006, 19:27)
mutta kun opittua tapaa on kovin hankala enää alkaa muutamaan ja hankalaa se nyt on tämän keskustelun avulla vain saada muutettua, ettei onniteltaisi... sleepy.gif (ääh... en osaa selittää, ymmärsköhän kukaan...siis tarkoitin, että auttaako tämä keskustelu tähän asiaan kuitenkaan...  sleepy.gif )

Niinhän se on. Varmin tapa tosiaan olisi tuo yksäri tms. mutta mahtaa täyttyä posti onnitteluista jos on pärjännyt lookaround.gif Se on tosiaan joskus hankalaa etsiä niitä tuloksia onnittelujen keskeltä mutta.. ^^
-Milli-
Ja täällä palstalla liikkuu todella harva näyttelyissä kävijä,ja jos onnittelet jotakuta täällä,niin varmaankin sitten myös kasvotusten/puhelimessa/meilillä jnejne. sleeping.gif
Liewec
Mun mielestä olis parempi odotella kunnes tulokset tulevat nettiin näyttelyn sivulle ja sitten laittaa siihen visetiin vain linkki niihin tuloksiin, jolloin saadaan kaikki tulokset.

Mua ei niinkään häiritse jos on paljon onnitteluja, vaan se, että viestin otsikko on "Tampereen tulokset" ja koko topicissa on YHDEN rodun tulokset. Jos siis kyseessä on monen rodun näyttely eikä esim. erkkari. Otsikkoon voisi siten laittaa minkä rodun tulokset sieltä löytyy.
seuraneiti
baa.gif Musta on ihan jees, jos ilmoittaa tulokset ja onnittelee siinä samassa viestissä niitä, joita haluaa blush.gif blush.gif
Khenya
Minulla ei ainakaan mene kuin hetki siihen, että silmäilen läpi esim. neljä sivua tuloksia etsien sieltä muutaman rodun tuloksia. Eivät ne onnittelut siellä välissä ainakaan minua juuri häiritse, mutta...

Pieni ehdotus kaikille:

Miten olisi, jos ihan muutenkin otettaisiin noissa tulosketjuissa sellainen tapa, että kaikki tuloksia listaavat kirjoittaisivat kyseessä olevan rodun nimen aina esim. ISOLLA LIHAVOIDUSTI, jolloin rotujen nimet varmasti sattuvat silmiin helposti, eivätkä muutamat onnittelut välissä olisi enää niin kauheasti häiriöksi? Ja tietysti voisi toivoa, että rotujen nimet kirjoitettaisiin siten kuten rodun nime oikeasti kirjoitetaan, esim. dalmatiankoira sen sijaan, että sanotaan, että tässä on dallutulokset. Jos rotunimi on ns. oikein, voi jokainen helposti CTRL+F avulla etsiä haluamansa. Tai jos näinkään eivät tulokset erotu onnittelujen seasta, miksei sitten oteta käyttöön esim. yleinen tapa, että kaikki tulokset kirjoitetaan vaikkapa punaisella, niin kyllä alkavat kummasti erottua?

s-ml
Moneskohan kerta tämä on jo, kun tästä pitää muistuttaa? On se ihme, ettei sinne kaaliin mene, ettei täytä TULOSketjuja onnitteluilla! Muistaakseni Vahtikoira on luvannut puuttua ja jakaa huomatuksia turhien viestien kirjoittelijoille. Olisi aika minusta jakaa muutamille aktiiveille onnittelijoille jo jäähyjä sneaky2.gif

Jännä, miten näistä onnitteluista tuleekin mieleeni joku kisa; kuka tuntee kenetkin ja kenen koirat, jopa lempinimiltään. Tässä aina vähän väliä tuttavien kanssa naureskelemme tälle kilpajuoksulle, ehkä huippu oli laittaa tänne jo ruotsalaisille onnittelut. Varmaan juu lukevatkin biggrin.gif Jos niin hyvin (muka) tuntee, miksei sitten laita menemään tekstaria, sähköpostia tai soita onnitteluja, mitä niitä tänne tulosketjuihin änkee?
Ymmärrän juuri ja juuri onnittelut samassa viestissä, missä on tuloksia ja onnittelut kaikille, mutta muuten se on ärsyttävää ketjujen sotkemista!
Sundae
LAINAUS(s-ml @ 29.5. 2006, 11:56)
Jännä, miten näistä onnitteluista tuleekin mieleeni joku kisa; kuka tuntee kenetkin ja kenen koirat, jopa lempinimiltään. Tässä aina vähän väliä tuttavien kanssa naureskelemme tälle kilpajuoksulle, ehkä huippu oli laittaa tänne jo ruotsalaisille onnittelut. Varmaan juu lukevatkin biggrin.gif Jos niin hyvin (muka) tuntee, miksei sitten laita menemään tekstaria, sähköpostia tai soita onnitteluja, mitä niitä tänne tulosketjuihin änkee?

Suoraan sanottuna olen itse ajatellut aivan samaa. Naurettavaa, mutta minkäs teet rolleyes.gif

Ihan oikeasti ne onnittelut voisi hoitaa jotain muuta kautta kuin täällä. Minua ne onnittelut eivät häiritse, koska osaan hyppiä niiden yli (ja omat onnitteluni laitan yleensä aina tuloksien yhteyteen), mutta koska se näköjään häiritsee useampaa ihmistä täällä, niin olisi hyvä, jos asialle todella tehtäisiin jotain.
Apila
Itse syylistyn tähän , pakko myöntää blush.gif , siis että onnittelen TULOKSIA-ketjuun, saatan onnitella monestikin. Ja sen jälkeen menee hermot kun yritän etsiä juuri sitä tiettyä tulosta ja kun ei meinaa löytyä ei.... Yleensä onnittelen myös henk.koht.

Ymmärrän että onnitellaan tuohon ketjuun jos foorumilla on se tietty porukka, eikä kovin suuri. Puskaradiossa kuitenkin on aika iso porukka, niin voisi oikeesti jättää ne onnittelut muualle. Myös minä biggrin.gif.
showing
Mua ärsyttää myös aivan kympillä nuo onnittelut. Tulosketjut tuloksille, kiitos!

Jos haluaa jotakuta onnitella, sen voi tosiaan tehdä muulla (ja järkevämmällä) tavalla. Ja yleensä muuten se muu tapa tavoittaakin onnittelujen kohteen paremmin cool.gif . Tuskin kovinkaan moni täällä onnitteluja saava itse asiassa niitä koskaan täältä edes lukee...
.Sini.
cool.gif Minunkin mielestäni onnittelut -viestit vievät tilaa, ja sitten se hankaloittaa jonkun tietyn tuloksen etsimistä, koska niitä on monesti kymmeniä peräkkäin.. olen itsekin syyllistynyt tähän aina välillä, mutta yleensä jos laitan jotain tuloksia, niin mainitsen onnittelut niiden yhteydessä. smile.gif
Meri-
Mutta eikö meillä täällä puskassa ole juuri onnitteluja varten oma palsta "PÄIVÄN PELASTUS :-D"??
Eikö sinne voisi siirtää nämä mielestäni tyhjänpäiväiset onnittelut, joita ei voi hoitaa henkilökohtaisesti syystä tai toisesta.
<Aino>
Mua taas inhottaa ku ei osata muuta ku kitistä. Saa kai sitä oikeesti olla onnellinen toisen puolesta. no ihan miten tykkäätte, kohta tänne ei oikeesti varmaan saa kirjottaa mitää baa.gif
Tarja
Tämä on yksi syy miksi siirryin puskasta pois ja käyn nykyään vain satunnaisesti. Enkä todellakaan tuloksia tältä palstalta jaksa edes lukea. Saa niitä tuloksia muualtakin, ilman että tulosten välissä on "onnee sinne, onnee tänne ja onnee vielä serkullekin sinne thaimaaseen ja kaikille muffeille maailmassa, eiks oo ihquu, mitä sä teet lauantaina, tuuk sä meille?" jne. Kyllä tällaiset viestit häiritsevät kun niitä alkaa olla joka toinen viesti vähintään ja jos on hidas nettiyhteys, arvatkaapas kuinka kauan sivun lataaminen kestää? Vaikka olisikin nopea netti, niin koitappa kiireessä löytää sitä oman rodun tuloksia sieltä onnitteluiden keskeltä.

Juuh, tosiaan tästä joskus keskusteltiin puskassakin, mutta ei näytä täällä parannusta tapahtuneen. Ihan jees palsta, mutta monessa viestissä on niin paljon turhaa onnitteluita tai mini chattaamista tai sitten jotain siltä väliltä. Ei sitä aikuinen ihminen aina jaksa seurata ja jossain vaiheessa se alkaa ottamaan päähän. Taidan edelleenkin pysyä noilla muilla palstoilla niin kauan kuin tähän joskus (?) muutosta tulee.
Lazer
No entäs jos sen onnittelun laittaa vaikka oman tulosviestin yhteyteen? Esim. jh palstalla onnitellaan koska ollaan oikeasti iloisia toisen puolesta... itte laitan yleensä onnitteluviestin. Anteeksi jos joitain ihmisiä häiritsee.. confused.gif
isaliini
^^ Aamen! Tarjan teksti voisi olla minun näppikseltäni!

Täällä toinen joka on siirtynyt enimmäkseen toisille palstoille, koska en jaksa lukea tuota (ilmeisesti nuorten) samojen käyttäjien sisäpiirichattailua ja onnitteluja tulosketjuissa, ja muissakin.
Se on ihan todellakin pidemmän päälle rasittavaa ja alkaa ärsyttämään, kun _tulos_ketjuissa niitä tuloksia saa sieltä höpölöpö-viestien joukosta etsimällä etsiä angry.gif

Eikös täällä tosiaan ole onnitteluille oma palstakin? Jos niitä jostakin syystä ei kerta voi muuta kautta hoitaa... rolleyes.gif
Cola1
Onhan täällä tälläinenkinki:

Päivän pelastus ;-D
Tällä foorumilla voit onnitella tuttuja ja tuntemattomia näyttelymenestyksestä, kertoa omista iloisista (sekä neli- että kaksijalkaisten, rotuun ja sukupuoleen katsomatta) perhetapahtumistasi, ja miksei myös muiden. Muista kuitenkin kunnioittaa ihmisten yksityisyyttä. Kaikki eivät halua kaikkea julkisille keskustelupalstoille, vaikka viestisi olisi kuinka positiivinen tahansa.

Siinähän se tuli jo ensimmäisenä. Miksei ihmiset käytä vaikka tuota onnittelu palstana.

KhEnyan idea hyvä, mutta kaikki ei varmasti sitä tule käyttämään. Ellei sitten väärin laitetusta tekstitstä ala ropisemaan varoituksia wink.gif
>tinja<
No juu, onhan sitä muilla palstoilla samoja ongelmia, mielestäni lemmikkipalstoilla vielä pahemmin kun täällä wink.gif ja jos nyt rupeaa kymmenelle pärjänneelle laittamaan sähköpostia niin se on aika turhaa, kyllä onnitella saa, kunhan ei joka väliin, ei siinä mun mielestä oo mitään väärää.
showing
^ Miten niin turhaa, ainakin viesti tavoittaa kohteensa, toisin kuin täällä. Olen nimittäin satavarma, etteivät kaikki keitä täällä onnitellaan, ikinä edes käy tällä palstalla.
Rochas
LAINAUS(Lazer @ 30.5. 2006, 01:26)
No entäs jos sen onnittelun laittaa vaikka oman tulosviestin yhteyteen? Esim. jh palstalla onnitellaan koska ollaan oikeasti iloisia toisen puolesta... itte laitan yleensä onnitteluviestin. Anteeksi jos joitain ihmisiä häiritsee.. confused.gif

Joo kyllä junnupalstalla tämä onnittelujuttu on ihan käsissä vielä, kun tulokset päivitetään ekoille viesteille eikä niitä tarvitse hirveästi etsiä. Tällä palstalla, jota koko ketju koskeneekin, juttu on eri kun tuloksia tulee niin paljon eri roduista, ettei aloittaja voi oikein millään niitä päivittää. Ja reippaasti suurin osa aktiivisesti kisaavista junnuistahan käyvät Puskaradiossa, joten onnittelut menevät perillekin. smile.gif
-Milli-
Ja junnupalstalla ei tule kun päivässä se tavallaan kaksi tulosjuttua (nuoremmat + vanhemmat)...

Tarjaa komppaan minäkin, ja mäkään en täältä mitään tuloksia lähde havittelemaankaan (täälä ei edes oman rotuni edustajia kovasti pyöri rolleyes.gif ), Lemmikkipalstoilta käyn ne kattomassa, siellä porukkaa muutenkin enemmän kuin täällä. [ja nyt ei sitten ollut Puskan "dissausta" tämä!]
Lazer
Mie kyllä olen löytänyt täältä hyvin affe tulokset aina kun on tarvinnu ettiä smile.gif
sa-an-ri
LAINAUS(Lazer @ 30.5. 2006, 18:23)
Mie kyllä olen löytänyt täältä hyvin affe tulokset aina kun on tarvinnu ettiä smile.gif

Riippuuhan toi jonki verran rodustakin. Oman rotuni tuloksia ole löytänyt kait kertaakaan, muistaakseni kerran laittanut itse.

En ole tuloksia täältä kautta etsinyt, lukenut sitten koirauutisista kun on ilmestynyt. Tulosviestiketjut ovat aina venyneet aivan älyttömiksi, etten ole edes käynyt selaamaan vaikka nopea yhteys onkin.
Patu
Mua häirittee eniten tulos-ketjuissa kun jotkut kirjoittaa "erityisonnittelut pekalle ja pertille". Vähän saattaa tuntua kivalta kun jotain erityisonnitteluita jaellaan, eikö voi tasapuolisesti kaikille sanoa jos on niin pakko tunkea se onnitteluviesti sinne? Vois yksityisesti laittaa mieluummin, ihan pöljää joku 10 sivua pelkkää "onnea onnea" jos on tuloksista kysymys. rolleyes.gif
<Iida>
Minusta tuloksia on turha laittaa ellei ne ole rodun osalta kokonaisuudessaan... ROPit ja muut kyllä löytää näyttelyn omiltakin sivuilta. Itse kyllä syyllistyn onnitteluun, mutta 98 prosenttisesti laitan onnittelut samaan viestiin, mihin olen tuloksetkin laittanut ja mielestäni se on ok.

Miksei saisi erityisonnitteluja laittaa tutuille? blush.gif
-Milli-
LAINAUS(sa-an-ri @ 1.6. 2006, 14:56)
Riippuuhan toi jonki verran rodustakin. Oman rotuni tuloksia ole löytänyt kait kertaakaan, muistaakseni kerran laittanut itse.

Komppaan täysin!
Bernien tuloksia en ole täältä koskaan löytänyt, pari kertaa ROP:n, ja jos on sij. ryhmässä. Nöffi ja PON tuloksia vielä harvemmin...
No yleensä täältä löytää just afgaani, havanna ja bichon yms. tulokset, kun "sen rotuista porukkaa" täälä paljon on..
-Juulia-
LAINAUS(crim @ 28.5. 2006, 20:53)
Mun mielestä olis parempi odotella kunnes tulokset tulevat nettiin näyttelyn sivulle ja sitten laittaa siihen visetiin vain linkki niihin tuloksiin, jolloin saadaan kaikki tulokset.

Mua ei niinkään häiritse jos on paljon onnitteluja, vaan se, että viestin otsikko on "Tampereen tulokset" ja koko topicissa on YHDEN rodun tulokset. Jos siis kyseessä on monen rodun näyttely eikä esim. erkkari. Otsikkoon voisi siten laittaa minkä rodun tulokset sieltä löytyy.

Näyttelyn sivuille tulevissa tuloksissa tuskin koskaan on täydellisiä tuloksia, tai ainakaan itse en ole muistaakseni koskaan löytänyt rotukehien tuloksia kokonaisuudessaan näyttelyn sivuilta. Sinne tulee yleensä vain ryhmä- ja bis-tulokset, joskus esim. voittajanäyttelyistä rop:it, vsp:t, cacib:in ja serti:n saaneet ym.

Topicin aloittaja laittaa tulokset niistä roduista, jotka tietää, ja muut sitten lisäilevät topiciin muita saman näyttelyn eri rotujen tuloksia. Ei topicia aloittaessa voi tietää kuinka paljon muut sinne kirjoittavat lisää tuloksia. wink.gif

Ctrl + F toimii, vaikka myönnän että joskus harmittaa kahlata useita sivuja ja huomata ettei kyseisen rodun tuloksia edes ollut koko topicissa dry.gif wink.gif
pips_a
LAINAUS(-Juulia- @ 6.7. 2006, 12:51)
Näyttelyn sivuille tulevissa tuloksissa tuskin koskaan on täydellisiä tuloksia, tai ainakaan itse en ole muistaakseni koskaan löytänyt rotukehien tuloksia kokonaisuudessaan näyttelyn sivuilta. Sinne tulee yleensä vain ryhmä- ja bis-tulokset, joskus esim. voittajanäyttelyistä rop:it, vsp:t, cacib:in ja serti:n saaneet ym.

Topicin aloittaja laittaa tulokset niistä roduista, jotka tietää, ja muut sitten lisäilevät topiciin muita saman näyttelyn eri rotujen tuloksia. Ei topicia aloittaessa voi tietää kuinka paljon muut sinne kirjoittavat lisää tuloksia. wink.gif

Ctrl + F toimii, vaikka myönnän että joskus harmittaa kahlata useita sivuja ja huomata ettei kyseisen rodun tuloksia edes ollut koko topicissa dry.gif wink.gif

muuten olen kanssasi täysin samaa mieltä kirjoituksesi kanssa...

mutta toi Ctrl + F on huono siinä mielessä, että moni käyttää rotu lyhenteitä.. esim. dalmis, cottoni, sheltti, aussi jne...
ja se olisi aika tuskaista koluta vaikka 7 sivua läpi ja joka sivulla hakea muutamilla eri nimillä, joita voi kuvitella rodusta käytettävän...
-Juulia-
LAINAUS(pips_a @ 6.7. 2006, 17:53)
muuten olen kanssasi täysin samaa mieltä kirjoituksesi kanssa...

mutta toi Ctrl + F on huono siinä mielessä, että moni käyttää rotu lyhenteitä.. esim. dalmis, cottoni, sheltti, aussi jne...
ja se olisi aika tuskaista koluta vaikka 7 sivua läpi ja joka sivulla hakea muutamilla eri nimillä, joita voi kuvitella rodusta käytettävän...

No, juuri siksi joskus meneekin aikaa ja melkein jopa hermot kun niitä oman rodun tuloksia sieltä haeskelee. Ja samasta syystä itse kirjoitan tuloksiin rodun "oikean" nimen, enkä mitään lempinimeä/lyhennettä, juuri siksi että jos joku niitä tuloksia etsii niin sitten löytyy wink.gif
henkkui
LAINAUS(-anna- @ 28.5. 2006, 09:48)
totta.. vaikkakin minusta voi kirjoittaa onnittelut, jos kirjoittaa ne oman jutun oheen... eli tuloksien oheen.. mutta kyllähän tuo täyttyy onnitteluista nopeeta kun kaikki onnittelevat melkein yksikerralla jokaista cool.gif

Olen samaa mieltä.... Itse kun laitan tuloksia, niin onnittelen siinä samassa viestissä smile.gif Ei se tietysti haittaa jos on pari onnittelua siellä, mutta että ois kaks kolme sivua onnitteluita niin......
mammanpoika
LAINAUS(<Aino> @ 29.5. 2006, 21:22)
Mua taas inhottaa ku ei osata muuta ku kitistä. Saa kai sitä oikeesti olla onnellinen toisen puolesta. no ihan miten tykkäätte, kohta tänne ei oikeesti varmaan saa kirjottaa mitää baa.gif

MITÄ helkutin kitinää se on, jos EI onnittele jokaikistä serkun kumminkaimaa? Ei kaikki ole kateellisia muitten menestyksestä, ja jätä sen takia miljoona seitsemänsataatuhatta kolmekymmentä yksi onnentoivotusta puskaradion ketjuun NN TULOKSIA.. . kasva vähän...

EIKÄ kalastele viestejä lisää noilla tyhjänpäiväsillä onnentoivotuksilla. Jos on niin hyvä kamu jonkun kanssa, niin kai ne onnittelut voi hoitaa jotain muutakin kautta, eikä kaiuttaa koko maailmalle, miten tuntee jonkun hyvin näyttelyissä menestyneen koiran ihan henkilökohtaisesti? Kun niissä onnitteluissa tuppaa olemaan vielä teksti "Onnittelut vielä tätäkin kautta". Eikö ne yhdet onnentoivotukset suuntaansa riitä per nenä?

Mitä kuvittelet, että esim. tv:n urheilu-uutisista tulisi, jos siellä vaan onniteltaisiin "jarkko niemistä upeesta menestyksestä" ja ne tulokset olis sivuseikkana? Mainittaisiin sitten, kun muistettaisiin, että ai niin, olihan siellä muitakin, mutta ne taisivat pärjätä vähän paremmin.
Lamppu
^ thumbup.gif
Xenju
Niinpä , pitää varmaan ylläpidon sitten piikittää jos onnittelee TULOKSISSA sneaky2.gif
mammanpoika
^eiköhän se jossain vaiheessa muutu, kun riittävän moni asiasta harmistuu.. tai sitten ei, vahtiksella on muutakin tekemistä.
Netta
Täällä on viitattu nuihin junnutuloksiin, mutta niiden kohdalla asia on kuitenkin vähän eri. Usein (toivottavasti) ketjun ensimmäinen/pari ensimmäistä viestiä on tuloksia, ja ymmärrettävästi käydään sitten onnittelemassa tuttuja ja tuntemattomiakin. Tulokset on kuitenkin yleensä ollut vielä suhteellisen helppo löytää, jos ketjuun ei ole sadellut turhia viestejä tyyliin "olisko jo niitä tuloksia? joko päivänparas-kilpailu on käyty?" jne. Näyttelytuloksia saa kuitenkin kokonaisen ketjun täyteen, eikä joka väliin ole tarvis käydä heittämässä näitä onnea kaikille -viestejä. Junnutulosten suhteen asia on sikälikin erilainen, että suurin osa aktiivisesti kilpailevista junnuista myös suht aktiivisesti pyörii ko. palstalla, ja näin ollen onnittelut menevät perille. Rotukehien suhteen asia on vähän toinen (: Kun koiramäärä on tuhansia ja menestyneitä näin ollen ihan kiitettävä määrä, on päivänselvää etteivät tällä palstalla julkistetut onnittelut löydä läheskään aina perille.

Äh, sen siitä saa kun ei lue koko ketjua läpi lookaround.gif Hanna oli näköjään jo kirjoittanut melkein täsmälleen samasta asiasta.

Kaiken kaikkiaan aika pitkälti samaa mieltä mammanpojan ym. kanssa. Ja vähän henk.koht. ihmetyttää joidenkin aiheeseen kommentoineiden asenne... Oman mielipiteensä voi tuoda esille ilman aiheettomia huomautteluja. Ja hei, vaikkei olisikaan henkisesti valmis niin jotain rajaa...
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.