Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: NEU
Puskaradio > Puskis > Rehuja & rohdoksia > Murua rinnan alle
Metelimäki
Haku ei suostunut toimimaan, toivottavasti ei ihan vasta ole tästä ollut pulinaa...

Lähinnä niin, että onko kenellekään käynyt niin ettei NEU-ruoka sopisikaan koiralle ja mistäpä sen huomasit?
Olen nyt antanut neuta kuivamuonan lisäksi ja koiran vatsa TOIMII... liiankin sleepy.gif hyvin, sillä paukkuja pääsee koko ajan ja ne on aivan kamalan hajuisia, sekä tarpeet ovat kooltaan kuin edesmenneen doggini... Kyseessä kuitenkin megapaljon pienempi perro.

Tämä on alkanut sen jälkeen kun lisäsin neun mukaan. Tasoittuukohan vai lopetammeko sen syöttämisen?
<Iida>
Siltä kuulostaa, että NEUssa on jokin ainesosa, joka ei koirasi mahalle sovi. Mikäli ei viikossa tasoitu niin itse ainakin lopettaisin NEUn antamisen smile.gif
mirka
NEU:ssa on eri vaihto ehtoja. Kannattaa kokeilla. Koiran suolisto voi reakoida nopeaan ja äkkinäiseen ruoka muutoksiin. Niissä kannattaa olla kärsivällinen ja yleensä aloittaa pienillä annoksilla ja pikkuhiljaa.

Meillä koirat ovat NEU:ta syöneet muutamia vuosia ja hyvin on mennyt kaikki.
kitiska
neu on tuhtia perusruokaa,joten ei kannata antaa hirveitä määriä jos annat koiralle muutakin ruokaa lisäksi.Ja sen aloittaminen kannattaa aloittaa varovasti vähän kerrallaan varsinkin jos koirasi ovat olleen nappulakoiria koko ajan.
Omat koirat ovat syöneet aina neuta tai neuppia.Olen antanut sakemanneille päivässä puoli pötköä jompaa kumpaa,loput raakaa lihaa ym.vastaavaa ja lisukkeet.
kikka
Meillä syödään Neuta,Neuppia ja Vogelia ja sopivat hyvin.
peikkovuorelainen
Syötin Rinolle ihan pennusta asti NEU:ta ja hyvin toimi, kundilla on ollu niin mahtava turkki aina ja ei oo sairastellu p...kakaan thumbup.gif
Suostittelen kyllä ja Kennel Rehun lihasta rasvaa myös jos haluaa turkin ja sit pellavaöljyä thumbup.gif
amina
On sopinut oikein hyvin, eniten syövät Vogelia mutta perusneuta ja Alttia ovat saaneet myös.
Flavia
LAINAUS(Metelimäki @ 3.6. 2006, 12:41)
sekä tarpeet ovat kooltaan kuin edesmenneen doggini... Kyseessä kuitenkin megapaljon pienempi perro.

Meillä seisojalle syötetään koirien palkintoruuat, ja siitä kyllä huomaa että mikä ruoka on laadukasta ja mikä ei. Nyt kun palkinto ruuat loppui, ajattelimme kokeilla mustin ja mirrin omaa ruokaa, mutta koira paskoo enemmän kun syö ja on kokoajan nälkäinen, toisin kuin silloin jos vaikka syö spanieleiden ruokaa (royal caninia), sitä täytyy antaa puolet vähemmän eikä mitään merkkejä nälästä, ja pihalle tulee pienen pieni kikkara.

Tuohon ilma/maha vaivaan taitaa olla syynä se, että ruuassa on joku koirallesi sopimaton ainesosa, tai sitten se yksinkertaisesti nielee nappuloiden mukana ilmaa.
Summer.
Anteeksi, kun olen tyhmä mutta mitä tuo NEU on? En ole kuullutkaan aiemmin
Dilli
LAINAUS(*Dalmatian* @ 27.7. 2006, 19:47)
Anteeksi, kun olen tyhmä mutta mitä tuo NEU on? En ole kuullutkaan aiemmin

http://www.canismythos.fi/neu.htm
Hugis
Mä taidan kyllä kääntyä kokeilemaan tuota NEUta, kun Hugolla on taas korvatulehdus. Vehnä- ja nauta-allergia on jo todettu ja nyt syönyt Jameswellbelovedin kalkkuna-riisinappuloita. Puoli vuotta meni ihan hyvin, ruoka maistui ja ripulit, näppylät ja korvatulehdukset jäi pois. Nyt taas korvissa mustaa töhnää ja punoittaa. Onneks meidän eläinkauppa myy tuota NEUta, ei tartte lähteä pidemmältä etsimään smile.gif
KatiT
Suosittelen minäkin kokeilemaan NEUta. Sortteja on monia, usealle erityisruokavaliolle omansa...
Itse lähdin kokeilemaan NEUta kun partikseni ei tahtonut syödä mitään, ja lopulta tilanne kärjistyi niin ettei se välttämättä edes liikahtanut kun ruokakuppi laskettiin lattialle. Koiru laihtui ja laihtui... NEU oli niin maistuvaa, ettei se voinut vastustaa enää ja heviNEUta kun syötin, niin koiran kunto palautui hyvinkin pian. Siinä samassa yhteydessä annoin toki välillä sitä muillekin ja hyvin on siedetty, turkit on loistokunnossa ja ennenkaikkea se on maistuvaa.
<Iida>
Nyt on meidänkin poppoolle kokeiltu NEUta raakaruokinnan ohella. Koirille maistuu (mikä niille ei maistuisi...) ja voivat oikein hyvin. Mammakin tykkää, kun saa suoraa eläinkaupasta eikä tarvitse itse keitellä puuroja ym. hemoannoksia biggrin.gif
Liewec
Meillä on NEUta annettu joskus nappuloiden joukossa, nyt on taas ollu tauolla. Käydään niin harovin ostamassa mitään eläinkaupasta, joten usein tuokin jää itten ostamatta. En ole ainakaan marketeista tuota bongannut, vaikka joissakin on eläinten pakasteruokaosastokin.
KatiT
Eipä sitä taida marketeissa tosiaan olla, alan liikkeet myyvät. Jos on tilaa kotona pakastaa isommissa erissä, kannattaa ilman muuta tilata Reikosta suoraan isommassa erässä. Tai kerätä porukka ja kimpassa tilata suoraan, toimitetaan lähimpään transpointin terminaaliin. Tuleehan se niin edullisemmaksikin. Hyvin pakattuna styroxlaatikoihin NEUt on vielä vuorokauden matkan jälkeen ihan hyvin jäässä.
Hugis
Kävin perjantaina vähän kyselemässä tuosta NEUsta siellä eläinkaupassa ja sieltä se oli tällä hetkellä loppu, mutta lisää on kuulemma tulossa. Aion kokeilla sitä ainakin Hugolle, varmaan Helmillekin nappuloiden seassa. Katsotaan mitä koirien keho siitä tykkää... shifty.gif
peikkovuorelainen
Me emme ole nyt syöttäneet pitkään aikaa NEU:Ta mutta pitää taas talvex alkaa syöttämään thumbup.gif
Kristiina
Saako tuota NEU:ta jostain pääkaupunkiseudun eläinkaupasta? ja jos saa niin mistä?
<Iida>
LAINAUS(Kristiina @ 16.8. 2006, 15:09)
Saako tuota NEU:ta jostain pääkaupunkiseudun eläinkaupasta? ja jos saa niin mistä?

Saa varmasti vaikka kuinka monesta eläintarvikeputiikista. Lähimpien eläinkauppojen pakastealtaita vain kaivelemaan wink.gif
Cee
Sitä saa toki myös tilattua suoraa valmistajalta http://www.reikon.net/. Silloin kyllä kannattaa tilata vähän enemmän kerralla.

Cee
Kiiwi
Hei syötättekö NEU:ta pelkästää, vai nappuloiden kanssa? Tuolla valmistajan sivuillahan sanotaan ettei ruokaan tarvitse lisätä mitään, mutta tänään kun kävin Amalle tuota ostamassa, niin eläinkaupan myyjät sanoivat että ei NEU:ta voi antaa pelkästään. Ketä tässä nyt uskoa?

Ja kuinka paljon te tuota olette antaneet? smile.gif
Essi
LAINAUS(Kiiwi @ 23.3. 2007, 19:16) *
Hei syötättekö NEU:ta pelkästää, vai nappuloiden kanssa? Tuolla valmistajan sivuillahan sanotaan ettei ruokaan tarvitse lisätä mitään, mutta tänään kun kävin Amalle tuota ostamassa, niin eläinkaupan myyjät sanoivat että ei NEU:ta voi antaa pelkästään. Ketä tässä nyt uskoa?

Ja kuinka paljon te tuota olette antaneet? smile.gif


Meillä toinen koira syö pelkkää NEU:ta. Kannattaa tosin puristaa jossain siivilässä ylinmääräiset nesteet pois, muuten saattaa koira pissiä sisälle... Muuten sopii kyllä ainakin meidän Nastalle paljon paremmin, kuin nappulat! smile.gif
suvi-
Meidän whippet syö ainakin NEU:ta ihan sellaisenaan ja hyvin on kunnossa pysynyt, eikä mitään ongelmia ole ilmennyt;)
wenakko
Olen ajatellut että Lolalle vois koittaa antaa nappuloiden seassa NEUta. En saanut Reikon sivuja auki? Paljon maksaa suurinpiirtein?
bellfegor
LAINAUS(wenakko @ 5.4. 2007, 18:11) *
Olen ajatellut että Lolalle vois koittaa antaa nappuloiden seassa NEUta. En saanut Reikon sivuja auki? Paljon maksaa suurinpiirtein?



En muista hintoja,mutta ne varmaan Reikon sivuilta selviää. Muistaakseni jossain 40-50€ / 25 kg. Pitää tilata isommissa erissä ja 25 kg jaollisina eli jos suoraan Reikosta tilaat, niin kysele muita kimppaan. Muistaakseni tulee rahtikulut vielä päälle.
Essi
LAINAUS(wenakko @ 5.4. 2007, 18:11) *
Olen ajatellut että Lolalle vois koittaa antaa nappuloiden seassa NEUta. En saanut Reikon sivuja auki? Paljon maksaa suurinpiirtein?

Eläinkaupoista yksittäin ostettuna maksaa n. 2,80/kg riippuen siitä, minkälaista NEU:ta on.
Kiiwi
Täälläpäin eläinkaupassa maksaa 3.30€. Tosi kallista! sleepy.gif
briard-lady
LAINAUS
Sitä saa toki myös tilattua suoraa valmistajalta http://www.reikon.net/. Silloin kyllä kannattaa tilata vähän enemmän kerralla.

kaliiksi tulee jos haet kilon kerrallaan!! kerää porukka ja tilatkaa suoraan! ja jos on autollisia/kortillisia, kyselkää reikolta jos vois tulla hakemaan? tulee vielä halvemmaksi! tai siis enhän tiedä missä asti asutte? mutta luulisin.. rahtikulut voi pompata aika huimiksi jos tilaa vaan jonkun alle sata kiloa?

^edit: sekavaa tekstiä!!
Kiiwi
Muutama pötkö Amalle syötettiin, mutta nyt äiti meni taas ostamaan nappulapussin eli nappuloita syötetään taas. Jokus kyllä tuohon NEU:hun siirrytään kokonaan ja sillon tilaan tuolta valmistajalta suoraan. wink.gif
dii.
Meidän toinen koira söi NEU:ta. Aika hirveetä mössöä, mutta se tykkäsi siitä. Vaihdettiin kuitenkin nappulaan.
peikkovuorelainen
Olisiko täällä halukkaita tilata NEU:ta kimpassa? Kun ne toimittaa aina niin HIMO annoksen ison määrän että tulis halvemmaksi laittaa erä puoliksi tai vaikkapa kolmeen osaan ja rahtikulutkin jaettais...
Yhteystiedot kotisivuiltani.
ASun Espoossa
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.