Päivitin listan:
Sileäkarvainen noutaja 15
Kultainennoutaja 11
Novascotiannoutaja 11
Labradorinnoutaja 4
Kiharakarvainennoutaja 2
Chesapeakelahdennoutaja 0
Oma TOP6:
1.
Flatti-Mukava rotu, sopivasti särmää, energiaa ja hulluutta. Kekseliäisyyttäkin riittää, samoin aina on paikka kujeilulle. Omat eivät ole kamalasti kujeilleet (vielä

). Ulkonäkö miellyttää myös, harmittavasti vain rotu on kasvanut ja muuttunut "raskaammaksi". DualPurpose koira.
2.
Tolleri- Liian pieni omaan makuuni, luonnevikoja, herkkä hermoisia. Hyvät harraste mahdollisuudet, monikäyttöinen näpsäkkä pakkaus.
3.
Kihara- Kaunis, yhden ihmisen koira. Hieman kovapäisiä, mutta muuten toimivia, kunhan saa yhteistyön sujumaan.
4.
Chessi- Turhan itsenäinen, saisi olla enemmän miellyttämisen halua. Hyviä työkoiria.
5.
Kultsu- Parempi nimitys olisi valkoinennoutaja. Ainakin näillä näyttölinjaisilla. Liian massavia, luonteissa vikaa, joko liian lepsuja lapasia tai sitten agressiivisia. Käyttökultsut, jota olen tavanneet on olleet ihanan virkeitä,
kultaisianoutajia, sporttisempia ulkomuodoltaan ja todella hyviä työkoiria.
6.
Labu- Ei miun rotu, ei sit ollenkaan. Näyttöölinjaiset, erhm. Ne on liian massiivisia ja yleensä vielä läskejä (sehän Ei ole koiran vika). Mie ihmettelen, et miten ne kaikista paksuimmat pääsee eteenpäin missään mettässä? Luulis, että ne jää mahastaan kiinni jos ne hypää jonkun kaatuneen puun yli? Käyttölinjaiset on hienoja työkoiria, ulkomuotokin joillain koirilla ihan mukava, mutta siinäkin pitäis kiinnittää enemmän huomiota ulkonäköön.
Nämä ovat minun omia näkemyksiäni perustuen omiin kokemuksiini, yleistyksiäkin on. Tarkoitukseni ei ole loukata ketään!