Väliaikakuulumisia.
Neljä kertaa ollaan siis nyt käyty kentällä, ja kyllä vaan Ulpu oppii ja uskaltaa. Mä pistän kyllä silmät kiinni, kun toinen tallustelee melkein mun pään korkeudella puomilla. Eli kumpi meistä olikaan se rohkea... Ulpu tietysti.
Ei se edes epäröi putken, pussin tai renkaan kanssa, ei edes ekalla kerralla.
Nyt varmaan alkoi sitten se osuus, kun minun pitää yrittää pysyä Ulpun tahdissa. Tänään jo nähtiin sekin ihme, että A-este mentiin ihan omiin nimiin, ja siitä olis neiti vielä jatkanut putkeen.
Ilmeisesti Ulpu tykkäs saada elämäänsä huvia ja urheilua, kun mä olin tulkinnut koiran väsyneeksi.
Uskomattomasti sitä oppii omasta koirasta uusia juttuja, kun lähtee liikkeelle tauon jälkeen, ja koirakin on jo hieman aikuisempi. (buahahaa, puhuinko jotain aikuisesta ja Ulpusta samassa lauseessa, oli varmaan vahinko.
) Mutta on se vaan kivaa.
Toivottavasti esteet pysyy suht koht ehjinä, kun tuo pikku toheltaja rynnii niistä läpi.
