Koska palsta tuntuu toisinaan olevan melko kuollut, ajattelin laittaa tällaisen pulina-tyylisen topicin pystyyn. Eli tarkoituksena on, että pk-harrastajat voivat täällä keskustella ja jakaa kokemuksiaan joa jos joku kysymys askarruttaa niin kysyä neuvoa toisilta. Ja tietenkin, toisten treenikertomuksia on mukava kommentoida.

Minä tässä voisin sitten aloitella, kun ei muutakaan tekemistä oikein ole. Paitsi huoneen siivousta, mutta sitä nyt ei kukaan jaksa.

Kävin tänään Vilman kanssa ottamassa pitkästä aikaa esineruutua. Oli pakko tehdä jotain, kun olen sen kanssa löysäillyt koko kevään ja kesän. Kerran käyty jäljelläkin vain, kyllä nolottaa.

Joka tapauksessa esineruutu meni todella hyvin. Tallasin kaverini kanssa 50m pitkän ja 10m leveän kaistaleen, jonne kaverini vei kolme esinettä koirani katsellessa. Lähetin Vilman ja se haki ensimmäisen esineen heti sieltä kaukaa takareunasta. Toistin saman muillakin esineillä ja vaikka ne eivät ihan heti löytyneetkään, oli Vilman työskentely varmaa, joskaan ei kovin vauhdikasta (liekö lämmin päivä tehnyt tehtvänsä kun vesikuppikin unohtui kotiin).

Kolmen esineen jälkeen vein esineet kaverini aussielle, joka haki ne niin hyvin kuin kolmannella esneruutukerralla nyt voi hakea. Tämän jälkeen äätin otaa Vilmalla vielä yhden esineenhaun.

Sanna vei kuitenkin kaikki kolme esinettä sillä välillä kun kävelytin koiraa ja sain sen tekemään asiansa. Menun ruudun reunalle, ja koska tiesin koiran olevan hieman nuutunut, hetsasin sitä ennen kuin päästin sen lähtemään. Työskentely oli laiskanpuoleista, mutta koira kuitenkin teki hommia koko ajan ja pysyi alueella ja toikin sitten sen esineen melko pikaisesti.

Omaa tyhmyyttäni päätin haetuttaa koiralla vielä yhden esineen ja taas hetsasin sitä kunnolla. Koira lähtikin innokkasti hakemaan, ja hakikin koko ajan innokkaasti. Tällä kertaa koira löysi kuitenkin ruudun ulkopuoleletakin hajuja, ja jouduin kutsumaan en pois. Menin pari askelta lähemmäs esinettä ja lähetin Vilman, joka juoksi takarajalle ja siellä olevan esineen ohi, kääntyi minua kohti ja poimi siten sen minua lähempänä olevan esineen. En todellakaan tiedä miksi se juoksu sen kauimmaisen esineen ohi?

Sellainen kysymys, että miten olette lähteneet opettamaan koiralle janaa ja keppien ottamista? Jäljestä siis kyse.

Gitta, 5 vee, jäljestää jo ihan mukavasti ja seuraavaksi olisi tarkoitus aloittaa keppiharjoittelu.

Jana

Koira oppii janan perusteet parissa viikossa, mikäli jäljellä käydään usein (mieluiten joka päivä). Jana olisi hyvä tehdä koko ajan samaan paikkaan, mutta jäljen suunta voi toki vaihtua. Siis joka päivä tehdään kuitenkin uusi jälki.

Koira viedään aluksi vain metrin päähän jäljestä ja lähetetään janalle. Jäljen alkukohta pysyy koko ajan samassa kohtaa, etteivät vanhojen jälkien hajut häiritse. Vähitellen sitten itse siirrytään poispäin jäljestä, 1-2m kerrallan.

Lopulta koira osaa edetä jälkeä hakien. Jos koira osaa eteenmenon, sen voi lähettää jäljelle vaikkapa käskyllä "EteenJälki", jolla ainakin meidän sessu löytää jäljen hyvin vaikka innostuukin välillä siksakkaamaan janalla..

Kepit

Etsi tiselesi sopivat kepit, kaikki kuusi kappaletta. Leiki niillä koiran kanssa kotona ja palkitse koiraa kun se kiinnittää niihin huomiota. Sitten voit alkaa opettaa ilmaisua. Piilottele keppejä vaikka ollohuoneeseen ja anna koiran etsiä. Jos halut että koira ilmaisee kepit tuomalla ne sinulle. piilota kepit paikkoihin joista se saa ne itse. Jos taas halut ilmaisutavaksi vaikka maahanmenon, piilota kepit esim. kaappiin. Aluksi neuvo koiraa ilmaisutavassa, mutta älä liian kauaa.

Seuraava askel on lyhyt jälki, vain 30m. Ripottele kepit jäljelle ja pidä huoli että tiedät itse missä ne ovat. Kun koira lähetyyy keppiä, hoe missäkeppimissäkeppi tms. innostavaa sanaa. Kun koira löytää kepin se saattaa hylätä opettamasi ilmaisutavan. Oma koirani teki näin, mutta annoin sen tehdä niin, joten ilmaisutapa muuttui. Tietysti voi yrittää pitää kiinni valitsemastaan ilmaisusta, mutta ehkä koiralle on parempi valita sille kaikkein luonnollisin tapa.

Tällä tavalla itse sain koirastani melko keppivarman. Kevään ekat jäljet menevät hakemiseen, mutta lopulta neiti tas muistaa että kepeistä saa makkaraa. joskus palkkaan koiran nameilla vasta jäljen jälkeen ajatellen kokeita, vaikka eipä siellä koeissakaan kukaan sinua ole seuraamassa ja vahtimassa että palkkaatko koirasi nameilla vai et.


Niin, ja jana kannattaa ottaa mukaan nopeati, sillä useille koirille se on vaikeampi kuin kepit. Meille kasvattaja suositteli tätä ja koska hänellä on sattunut olemaan useampikin voittajaluokan jälkikoira, ei minulla ole mitään miksi kyseenalaistaa. Tietysti koirat ovat yksilöitä.

Varsin hiljaista, ilmeisesti puskasta ei löydy kovin monta pk-harrastajaa. Harmi, olisi mukava saada lisää nuoria mukaan pk-piireihin.

Asiaan joka tapauksessa. Mökillä tein Gitalle kaksi jälkeä, piiiitkän tauon jälkeen helpon 35 metrin suoran ja 60 metrin jäljen, jossa yksi melkein 90 asteen kulma. Ensimmäisen jäljen aloitus oli surkea ohjaajan kämmistä johtuen, en muistanut laittaa koiraa aluksi istumaan ja rauhoittumaan, joten reilut 5 metriä jäljen alusta oli sähläämistä ja hakemista. Loppu sujui kuitenkin tosin hyvi, Gii otti hyvin vainun rutikuivasta maasta 29 asteen helteessä ja vauhtikin oli sopiva.

Toinen jälki oli positiivinen yllätys (seuraavana päivänä siis). Jäljen aloitus sujui hyvin, lähetin etsimään jälkeä "janalta" = kahden metrin päästä 90 asteen kulmassa ja hyvin onnistui ensimmäiseksi kerraksi. Jälki sujui tosi hyvin, kulman namitin, koska ei ilmeisesti ole koskaan tehnyt kulmia (näin antoi ed. omsitaja ymmärtää). Gitta tutki kulman erittäin tarkasti ja selvitti sen loistavasti, mutta jostain kumman syystä loput 40 m jäljestä ei enää mennyt niin hyvin.

Ihan tyytyväinen saa olla, kun lämpöasteita tosiaan oli huimasti ja maasto (sammalinen kuusikko) oli niiiin mielettömän kuivaa. Keppityöskentely aloitettiin pihanurmikolla, kepit kiinnostivat rouvaa kovasti ja muutaman päivän leikkimisen jälkeen piilottelin keppejä mökin metsäiseen pihaan, mistä ne löytyivät hyvin. Viimesenä päivänä tein n. 7 metrin pikkujäljen pihan reunaan ja laitoin yhden kepin hajustamattomaan jäljen kohtaan (metrin pituinen pätkä ilman askellusta). Hajun "loppuminen" kesken kaiken sai Gitan hidastamaan vauhtiaan ja keskittymään tarkasti haisteluun minkä seurauksena keppikin nousi

Nyt kesän ja syksyn aikana jatketaan maastossa, tottiksen aika on talvella.

Jeps, nykyään tuntuu, että koko koiranuoriso on kasvatettu harrastamaan vain junior handleriin ja näyttelyihin. Itse äyttölajeissa meitä näkee ihan liian vähän.

Totta. Agility on sitten kolmanneksi yleisin harrastuslaji nuorilla? Harmi että PK lajit jäävät vähemmälle.

Tästä puheen ollen, mökin jälkimaastot odottavat! Jos niitä keppejäkin alkaisin vihdoin ja viimein Hannan opeilla opettamaan..

Ainakin vähemmän mitä näyttelyissä taikka agilityssä. Meille kun koira tuli, niin ennen mitään muuta harrastusta itselläni tuli tutustuttua hakuun, ja sehän se mukana pysyy vieläkin, vaikka myös nuo muut lajit ovat tulleet mukaan.

Niinpä.. Johtunee varmaan osittaisin siitä, ettei junnuihin tarvitse panostaa niin paljon kuin PK-lajeihin. Tietenkin junnuihin pitää panostaa todella paljon, etenkin jos haluaa menestyä, mutta siltikin. Ja tavallaan näyttelyitä on "helpompi" harrastaa kuin käyttölajeja.. Toivottavasti joku tajuaa mitä ajan takaa..
Miulta kyllä kiinnostaisi haku/jälki/viesti, mutta kun.. Koiran hermot eivät (vielä ainankaan) riitä, ja mie en osais kumminkaan kun pilata koiran... Tai siis me tarttettaisiin joku ryhmä, missä olis joku asiantunteva kouluttaja. Yksin en edes uskalla kokeilla mitään, etten tekisi jotain mitä saisi katua..

Olen samaa mieltä, se kun on niin helppoa vain ravata näyttelyissä viikonloput, että ihan mielelläni sitä itsekkin harrastan
Älkää ymmärtäkö väärin, treenaus on toki kivaa ja antoisaa, mutta hakukisoihin lähteminen vaan vaatii niin paljon enemmän kun näyttelypapereiden esille kaivaminen.
Mutta toivottavasti palaamme kisakentille haussakin vielä syksyllä

Hyvä, kun joku ainakin tajusi mitä ajan takaa.. On huomattavasti helpompi lähteä näyttelyharkkoihin kentälle, kun jonnekkin jumalan selän taakse siperiaan haku harjoituksiin.. Tästä huolimatta haluaisin aloittaa jonkun PK-lajin..

Mäkään en tiedä mikä mua noissa pk-lajeissa viehättää. Eniten tykkään sittä tottiksesta, kun se on vapaampaa kuin tavallinen toko. Ja maastossa haluaisin harrastaa kaikkea hausta viestiin asti.

Ja näyttlyihin on tosiaan helpo lähteä, paperit vaan kasaan ja menoksi. Eikä näyttelyissä voi epäonnistua kun kaikki riippuu tuomarista. Muissa lajeissa se on kiinni koiran mielentilasta, säästä, maastosta jne.

Näinpä, siksi aina ihmettelenkin miksi jännitän näyttelyitäkin.

Mun puolesta ei tarvittais tottista lainkaan, me pärjättäis ihan hyvin esineruudulla ja maasto-osuudella
Ei vais, mutta ei nuo hyppy ja estenoudot ole todella mun lemppareita, meillä taitaa se asenneongelma noutokapulaa kohtaan olla minulla eikä koiralla.

Itselleni on kuitenkin toko jotenkin mieluisampaa, vaikka itselläni ei ainakaan nyt tunnu olevan intoa esim. voittajaluokan koulutustunniksia tavoittelemaan. Mutta helpompaa kun kerrotaan jokainen käännös ja käsky, eihän niitä kaikkia voi muistaa

Nimimerkillä ensimmäisessä hakukokeessa kaikki kaaviot unohtanut.

Näimpä! Tosin mulla ei ole kisapaineita jäljessä, kun koirani ei voi kisata niissä.

Ryhdistäydyin tässä vähän, ja katsoin Grecolle nyt kuutisen hakukoetta syksymmäksi
Kaikkiin ei varmaan mahduta tms, joten hyvä yrittää mahdollisimman moneen.
Onneksi BH on suoritettu jo "aikoja" sitten, niitä kun yritin Safille katsoa elokuusta eteenpäin, niin aika vaikealta vaikuttaa. Yksi mihin olisin tahtonut oli täynnä, ja olen muutoinkin silloin reissussa.
Toivottavasti mahdutaan nyt sitten yhteen toiseen joka on elokuun alussa. Muuten menee vasta lokakuulle.

Se on tietysti totta, että pk-lajit vaativat sekä koiralta että ohjaalta paljon enemmän kuin junior handler, näyttelyt, jopa toko ja agility. Pk-lajit eivät ole niin helppoja ja pelkästään yhden lajin koe vaatii esim. sen jäljestystaidon lisäksi myös tottiksen ja esineruudun. Lisäksi olen myös monilta kuullut, ettei yksinkertaisesti pysty pk-juttuja harrastamaan, vaikka haluaisikin, koska treenit eivät ole aina siinä samalla läheisellä kentällä, vaan vanhemmat joutuvat kuskaamaan pitkällekin eri maastoihin jne. treeneihin. Onneksi on toinen vanhemmista aktiivinen harrastaja ja toinen aktiivinen kyyditsijä, roudari ja kustantaja

Tokossa mua nimenomaan häiritsee se, että tuomari sanoo luvan kaikkeen. Yhdessäkin kokeessa liikkenohjaaja sanoi aina huutan "HUOMIO KÄSKY!" aina kun piti jotain tehdä ja mua alkoi räsyttämään..

Jostainhan se koiraharrastus pitää aloittaa. Lähinnä käy sääliksi kun jotkut nuoret yrittävät pitää ison, voimakkaan koiransa hanskassa palveluskoirakentillä eikä siitä näytä tulevan mitään. Varsinkin, jos nuorella ei selkeästi ole rahkeita kouluttamaan koiraa vaativammalla tasolla. Toisinaan taas näkee unelmapareja, että ei se aina huonostikaan mene.

Itsekin aloitin nuorena tokosta ja agilitysta, mutta nälkä kasvoi syödessä Joten miksei muillakin. Kannattaa mennä oman tason mukaan eikä väheksyä mitään lajeja. Jokainen niistä valmentaa eteenpäin.

No en nyt ihan allekirjoittaisi tuota väitettä. Esimerkiksi TOKOn erikoisvoittajaluokan liikkeet ovat huomattavasti haastavampia opettaa koiralle, vaikka ovatkin lähinnä "tempun" omaisia asioita, eikä niinkään hyödyllisiä asioita, millaisina itse pidän PK-tottelevaisuuden liikkeitä. Mutta TOKOssa esim. tunnistusnouto tai ruutu tai ohjattunouto ovat huomattavasti haastavampia opettaa koiralle kuin mitä on PK-kokeen eteenmeno tai estenouto.

Ja agility, siinä sitä vasta onkin taitoa ja osaamista vaativa laji, kun puhutaan SM- ja MM-tasolla pärjäämisessä.

Tosin PK-puoli on mielestäni sikäli vaativampaa, että tottelevaisuus suoritusten tulee olla intensiivisiä ja voimakkaita, täsmällisiä ja erittäin energisiä ennen kuin ne miellyttävät omaa silmääni ja ennen kuin niillä saavutetaan Suojelussa yhtään mitään. Myöskään kansallisen puolen mestaruuskisat, ainakaan sakemanni puolella eivät ole ihan mitään liirumlaarumia. TOKO sen sijaan on oman näkemykseni mukaan laji, jossa haetaan iloista suoritusta, mikä ei vastaa millään tavalla omaa ihannettani tottelevaisuus suorituksesta. Mielestäni on teknisesti oikeaa ja iloista suoritusta parempi sellainen suoritus, jossa jyllää voima, sanoinkuvaamaton Halu tehdä ja joka on suoritettu erinomaisen intensiivisesti ja keskittyneesti (= esim. häntä ei heilu), mutta teknisyys ei ole just ja tismalleen, toki liikkeet pitää osata, eikä esim. kierto saa olla ilmava tms.

Näyttelyihin ja juniorhandleriin en ota kantaa antinäyttelyihmisenä



Jos on selittelee koiran huonoa menestystä säällä, niin silloin ei ole treenannut erilaisissa sääoloissa, jotta koira voisi niissä pärjätä. Tai jos syyttää koiran mielentilaa, niin silloin ei osaa löytää oman koiransa hyvää virettä ja oikealla hetkellä viedä sitä sen vireen alueelle. Tai jos maastoa syyttää niin silloin olisi korkea aika treenata erilaisissa maasto-oloissa eikä aina samassa maastossa. Säähän, päivämäärään ja maastoon vetoavat selitykset saavat mut pyöräyttämään silmiä päässäni sen vuoksi, että sellaisella ohjaajalla ei mun mielestäni ole minkäänasteista rohkeutta kohdata puutteita omassa treenaamisessaan.

Sitä paitsi, näyttelyissäkin voi epäonnistua, erityisesti juniorhandler-kilpailuissa. Ei nekään ole "vain" kehän kiertoa ja seisomista.

Ja jälleen korostan, että ei herneitä nenuun, sillä nämä ovat vain minun mielipiteitäni!

Itse harrastan myös tokoa ja agilitya ja kilpailen kummassakin ja tiedän, että myös ne vaativat todella paljon erityisesti korkeammissa luokissa. Ja vaikka pk-tottiksen liikkeet eivät olekaan ehkä niin vaikeita kuin EVL-liikkeet niin koiran täytyy sen tottiksen lisäksi osata myös maastohommat. Monipuolisuus ja koiralta vaaditta laaja osaaminen tekee mielestäni pk-lajit tokoa ja ehkä agilityakin vaativammiksi. Mielestäni tokon alokasluokkaan ei kauheita rutistuksia vaadita, ei koiralta eikä ohjaajalta, kun taas mentäessä esimerkiksi jälkikokeeseen koiran täytyy olla suorittanut BH:n ja sen täytyy osata 1-luokan tottiksen lisäksi myös esineruutu ja jäljestäminen (johon kuuluu muutakin kuin sen jäljen seuraaminen).

Mitään lajia vähättelemättä olen tätä mieltä . Jokainen laji on varmasti enemmän ja vähemmän vaativa SM- ja MM-tasolla mentäessä, mutta kyllä mielestäni pk-lajit ovat alusta alkaen kaikista haastavimpia.

No ei kyllä BH-kokeessakaan rutistuksia tarvita, jos vaikka satuitte katsomaan viimeviikon pätkän Pet-TV:ltä. Ko. nauhan koirista kaikki paitsi yksi olivat päässeet BH-kokeen läpi ja niissä suorituksissa ei ollut kuin ehkä kaksi suht ok suoritusta ja loput olivat omasta mielestäni BH-kokeen häpäisemistä, sillä ohjaajilla ei ollut mitään tatsia koiriinsa ja koirilla ei ollut mitään tietoa saati sitten tottelevaisuutta. Olen suorastaan järkyttynyt moisesta "tasosta". BH-kokeen läpäisee siis jokainen, joka osaa opettaa koiran hillumaan hihnan päässä ja ehkä istumaan, jos koiraa huvittaa

Jäljestäminen taas on PK-puolen lajeista kaikkein helpoin opettaa, vaikka puhuttaisiin FH-jäljestä, sillä jäljestys on koirille luontainen asia. Ja keppien/esineidenkin ilmaisu on suhteellisen simppeli asia opettaa ja saada varmaksi, jos tuntee koiransa ja tietää mistä narusta sen kanssa kannattaa vetää. JK1 tulee suhteellisen helposti. Myös esineruutu on helppo opettaa koiralle, kunhan muistaa pennusta asti vahvistaa oikeita asioita ja kehittää koiran saalisviettiä.

Suojelu nyt taas on sitten jo ihan oma lukunsa, eikä se ole millään tavalla verrannollinen kansallisiin PK-lajeihin tai TOKOon tai agiin tms. sillä Suojelu asettaa niin koiralle kuin ohjaajallekin aivan oman tasoiset vaatimukset.



Ei sen haastavampia kuin muutkaan lajit, mun mielestäni. PK-puolella vaan ei juurikaan ole ns. sunnuntai harrastelijoita, jotka kävisivät kokeissa vain jos tulee sellainen fiilis, sillä PK-puoli on erittäin voimakas mittari jalostuksessa, mitä TOKO ym. lienevät aika harvoin. Kaikki lajit ovat vaativia, jokainen omalla tavallaan. Mielestäni kuitenkin suojelu on ainoa laji, joka poikkeaa vaativuudeltaan merkittävästi muista lajeista.

BH-koe sinänsä nyt on ihan naurettava, koska eri tuomarit tulkitsevat sääntöjä ihan eri tavalla ja jokaisella on oma näkemyksensä kokeen läpäisevästä suorituksesta. BH-kokeen arvostelua pitäisi oikeastikin tiukentaa, sellaisia sunnuntaikävelijöitä siellä näkee.

Meidän Milo ei päässyt viime syksynä BH-kokeesta läpi, koska sen kontakti ei pitänyt koko seuraamiskaavion ajan ja nuo pienet hetket, jolloin kontakti katosi, myös seuraaminen oli hieman väljempää. Mutta siis todella vähän, ei mitään parin metrin tallustelua jossain ohjaajan takana. Kesäkuun alussa uudestaan kokeeseen ja tuomari kehui maasta taivaaseen upeasta suorituksesta. Muutamia muita BH-kokeita nähneenä ei voi muuta kuin ällistellä sitä pelleilyä, mitkä monet tuomarit sallivat... Koira karkaa paikalla olosta liikkeitä suorittavan koiran luo leikkimään, koirat leikkivät ympäri kenttää eikä kumpikaan ohjaaja saa koiraansa kiinni. Tulos: myös häirikkökoiralle hyväksytty BH

Kyllä sen ymmärrän, että BH-koe testaa koiran koulutettavuutta ja tavallaan myös yhteiskuntakelpoisuutta eikä liikkeiden suorittaminen millilleen oikein ole tarkoituksena, mutta jotain rajaa sentään...

En todellakaan ole palveluskoiraharrastaja, enkä sinänsä kuuluisi tälle foorumille, mutta nyt olin ihan tylsyyttäni täälläkin. Ja huomasin...Karvakoirien omistajille se ei ole ihan vaan, paperit kasaan ja menoks.
Nämä asiat vaikuttaa ihan yhtälailla näyttelyihinkin, mielentila: koira voi olla flegmaattisella tuulella, jolloin sitä ei saa liikkumaan eikä seisomaan ryhdikkäästi, säästä: kylmällä/sateiselle säällä (kippurahäntäisillä, lyhytkarvaisilla ym.) häntä laskee, ilme muuttuu ''kärsiväksi', maasto: soralla/kivisessä 'maastossa' koira voi ontua (ja 5 minuutin päästä nurmikolla ei).
Tätäkin kaikkea voi treenata, käydä erilaisissa 'maastoissa' harjoittelemassa näyttelyjuttuja, mutta ei näyttelyissä kaikki ole tuomarista kiinni.
Älkää vetäkö herneitä, jokaisella omat mielipiteet.

Panenpahan lusikkani tähänkin soppaan.
Minä harrastan koirani (perron) kanssa sekä tokoa että pk-hakua. Alo-luokan ykköstulos tokossa on saavutettu, BH-koe suoritettu ja tarkoitus olisi nyt keskittyä enemmän tuohon hakuun ja siinä kilpailuun.

Joku täällä kirjoitti, että toko on vaativampaa varsinkin evl:ssa kuin pk-lajit. Onhan tietenkin liikkeiden tarkkuus ja liikkeet sillä tasolla enemmän vaativia, kuin pk-puolen tottis, sitä ei käy kieltäminen.

Mutta se maasto. Vaatii ohjaajalta sekä koiralta aika paljon lähteä pari-kolme kertaa viikossa rämpimään "jumalan selän taakse" metsään erittäin huonojen autoteiden taakse, jossa mäkäräiset, itkikat ja myöhemmin hirvikärpäset ovat syödä elävältä. Tokoilu on siihen nähden helppoa ja siistiä meininkiä.

Jokin ihme kuitenkin hommassa viehättää, että sinne lähtee ja harjoittelee. Koira nauttii ja itse nauttii mukavassa ryhmässä toimimisesta ja mikä ilo, kun edistystä tapahtuu.
Ei ne pk-jutut niin helppoja ole, kuin jotkut antaa ymmärtää. Pari viikkoa sitten seuramme järjesti jälkikisat, 6 osallistujaa eikä yhtään hyväksyttyä tulosta. Joillakin meni tottis pieleen, toisilla taas maasto. Kaikkien osa-alueiden kun on onnistuttava, että tulosta tulee.

Minä pitkän linjan koiraihmisenä pidän kunniassa ihan noita perinteisiä pk-lajeja, kuten jälkeä, hakua, viestiä ja etsintäkoetta. En ymmärrä, kun nykyään tuntuu, ettei ole koirakaan, jos ei sen kanssa halua tai pysty harrastamaan suojelua.
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Meidän Agokin taitais tuon perusteella päästä BH-kokeesta helposti läpi, vaikkakin siihen aikaa meneekin, ennenkuin me sinne mennään. Keskenkasvuisen koiran, joka ei osaa vaadittavia aisioita lähes täydellisesti, kanssa en lähde, vaikka kuinka mieli tekisi. Meidän pitää vaan alkaa nyt treenaamaan häiriön alaisena.

Olin Safin kanssa kaverin mökillä, ja me korkattiin tämä jälkikausi "hieman" myöhäisessä vaiheessa
Kaverini tosin oli jo ennättänyt kisoissakin käymään, mutta me siis vähän talvihorteessa vielä jäljen suhteen.
Lähdimme ensin minä, Safi, Carita, Christa ja Wicky-pentu jälkimetsälle, Christa kävi tallomassa meille puolisen kilometriä pitkän jälken kuuden kepin kanssa. Jätimme jäljen vanhenemaan ja kävelimme toiseen paikkaan tekemään Wickylle makkarajäljen joka oli parikymmentä metriä pitkä. Tosi hienosti pikkuinen sen meni, tarkasti nenä maassa
Kävelimme takaisin Safin jäljelle, ja päätimme aloittaa jäljen ollessa reilut ½h vanha. Vähän varauksella lähdin jäljelle, Safi kun on melko aloittelija (viime vuonna pääsi iskän kanssa jäljestämisen makuun, mutta ei kovin montaa jälkeä ehditty tekemään) ja tauko takana.
Hienosti kuitenkin meni! Ainoastaan yhdellä kohdassa Safi meinasi vähän herpaantua, mutta jatkoi jo pian tarkasti jäljestäen. Neljä keppiä nousi todella hyvin, yhden kohdalla jouduin vähän hidastamaan ja yhden kohdalla opastamaan vähän enemmän. Pari 90 asteen kulmaa oli myös, ja niillä ei voinut kuin ihailla Safin työskentelyä.
Todella hieno nähdä miten jäljestys on jotenkin niin luontainen ja mieluinen homma Sapulle
Christa talloi meille tosi hyvän jäljen ja opasti perässä, kiitokset vielä!

Esineruutua kävimme vielä ottamassa illemmalla Daralle ja Safille. Se ei sujunut tälläkertaa kummallakaan, Safi juoksi ruutuun, kävi ravistelemassa hanskan ja päätti lopettaa homman siihen Vähän soveltamiseksi se sitten molempien kanssa meni.

Mutta todella hyvällä fiiliksellä lähdetään taas jälkeä treenailemaan.

Miten te olette aloittaneet jäljen opettamisen koirillenne?

Missä te muuten treenitte esineruutua? Itse kun olen aina treenaillut metsässä, niin totesin tänään, että ei aina kannata. Kisaruutuhan voi olla myös tavallisella nurmikolla (kuten jonkun vuoden SM-kisoissa) ja koira menee helposti sekaisin.

Millaiset ne kepit ovat, mitkä pitää jäljellä nostaa?

Me ollaan treenattu esineruutua sekä metsässä että omalla pihalla (=nurmikenttää), mutta suurimmaksi osaksi metsässä kyllä.

Tuunanen: Meidän jälkikepit on ihan tavallisista tikuista pätkäistyt, halkaisijaltaan ehkäpä ~1½cm. Numeroidut helpottaa jos laittaa esim. kaverin tekemään jäljen niin voi katsoa että mikä keppi mahdollisesti jäi välistä Aina ei kylläkään noilla samoilla treenata, vaan esim. leirillä ollut paksumpia/pidempiä jne.

Pakko kyllä myöntää, että me ollaan treenattu vain metässä . Gittaa on ilmeisesti treenattu myös jäljellä pelkästään metsässä, koska siellä jäljestää hyvin, mutta pellolla oli ihan hukassa. Harmi kun täällä ei ole mitään hyviä peltoja jäljestykseen... Eikä sen puoleen metsiäkään . Saakelin tottis ärsyttää niin paljon, ettei edes sitä viitsis tällaisessa mielentilassa treenata herkän koiran kanssa.

Jälkikepit on noin 10 cm pitkiä ja 2 cm pitkiä, luonnonpuusta sahattuja keppejä. Näin muistaakseni sääntöjen mukaan (?).

Itselläni on jäljellä milloin mitäkin. Välillä esineitä, välillä joku maasta just ennen jäljen tekoa napattu keppi. Ei se niin tarkkaa ole. Jos koira on opetettu ilmaisemaan ja on motivoitunut ilmaisemaan varmasti, niin se ilmaisee vaikka mitä sieltä jäljeltä, jos se vain on riittävästi hajustunut.

Esineruutua teen erilaisissa metsämaastoissa. Tällä hetkellä tehdän ihan vaan vietit pilviin -treenejä ruudussa, jotta saadaan luovutus kolahtamaan paikoilleen.

Jäljellä tällä hetkellä ei mitään ongelmia Ja tottis on kolahtamassa paikalleen!