Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Rauhallisuus
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > Arkistoidut foorumit > FCI 2 (a): Molossit
upponalle
Tämä sydämeeni livahtanut mies omaa koiran, lapinkoiran ja minkälie sekoituksen. Koira käyttäytyy superenergisesti ja minun silmille stressaantuneesti.

Noh.

Olen seurannut vuosia ihmetellen, kuinka nopeasti Uppo saa kaikki ympärillään olevat rentoutumaan. Kaiken takeena on rauhalliset liikkeet ja tietty jatkuva tyyneys. Tämä tekee vaikutuksen lähes poikkeuksetta kaikkiin koiriin niin, ettei mitään tappelua tule. Olenkin siis oppinut koiraltani mitä tärkeimmän opin johtajuuden kannalta. Uppo osoittaa selkeästi tajuavansa minun olevan pomo, mutta hienosti saan häneltä oppia asioita suhteemme vaarantumatta.

Ystäväni koira on saman ikäinen kuin Uppo, jo melko pitävästi pahoille tavoilleen oppinut. Kun otin tämän koiran hoitaakseni, vietin kahdestaan aikaa, rauhallisesti, lähes eleettömästi, hiljaa ja tyynesti puhuen, huomasin tämän koiran äärimmäisen älykkääksi ja oppivaksi koiraksi. Hän oppi jo yhden lenkin aikana käsitteen vasemmalle ja hiljaa, niin, että jo seuraavan koiran kohdalla oltiin hiljaa ja kuljettiin ohi rauhallisesti.

Rauhallisuus, tyyneys, tietty vähäeleisyys niiden oikeiden eleiden korostuessa, saa näemmä paljon hyvää aikaan.

Tämän olen Upolta oppinut wub.gif dogrun.gif
upponalle
Tässäpä uusi ystävämme:
http://www.myrsky.com/gallery/Akvaario/UppoLance_Holopainen

dogrun.gif wub.gif
mabel
Hmm, rakastaan koiria, mutta luulin että sinun ystävä oli esille wink.gif biggrin.gif
upponalle
Mabel laugh.gif wub.gif
http://www.myrsky.com/gallery/Akvaario/Jenninperhe
mabel
w00t.gif Pidä kiinni wub.gif
Lima Löllerö
Asiasta ihan kukkapurkkiin, mutta tuo Uppis on kyllä sen näköinen herrasmies, että meinaan pyörtyä kupsahtaa joka kerta kun siitä kuvia näen, esim tuo maski ja kuono-osa on wub.gif
upponalle
Mabel, Luulen, että Uppis on tehnyt sellaisen vaikutuksen tähän mieheen, ettei se lähde potkimallakaan, minä olen mukava lisä sitten tässä perheessä wink.gif tongue.gif

Lima Löllerö wub.gif Kiitos ! Uppis on kyllä melkoinen tapaus, täytyy sanoa! Olen hyvin onnekas ihminen !

Kesä kesä dogrun.gif w00t.gif flowers.gif
mabel
Piiip upponalle, älä ole vaatimaton, Uppis tuli "kauppan" päällä wink.gif blush.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.