Tuolla tuli vinttikoirapuolella jonkinlaista kinaa siitä, tulisiko tokossa kilpailla vai ei. Koska asia alkoi liukua pois vinttikoirista, pistän nyt sitten ihan oman topicin pystyyn asiasta.

Sitten oma kantani asiaan. Itsehän siis kilpailen tokossa, enkä varmaan edes vaivautuii lajia harrastamaan jos ei olisi mahdollisuutta kisata. Pidän kilpailemisesta ja se pitä kivasti motivaatiota yllä.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset harrastelevat tokoa huvimielessä, mutta ymmärrän kyllä myös kouluttajia, jotka eivät tällaisia koirakoita halua kouluttaa. Jos kouluttajalla itsellään on tavoitteita, häntä ei ehkä huvita kouluttaa koirakoita, jotka eivät kisailemaan lähde. Mitä väliä on, seuraako koira oikeassa paikassa, jos koira tarvitsee seuraamisliikettä ainoastaan lenkillä?

Ja isoimmissa kaupungeissa kun kursseillekin on niin kova tunku, onko niiden sunnuntaitokoilijoiden aivan pakko viedä paikkoja niiltä, joilla olisi tavoitteita vaikka ihan valioksi asti. Näin kärjistetysti.

Kaipaisin asiallista keskustelua aiheesta niin tokon kuin muidenkin lajien osalta.

Hyvän aiheet otit käsittelyyn, ja paljon hyviä mielipiteitä. Toivottavasti tästä saadaan hyvää keskustelua aikaan.

Itse nyökkäilin tekstiäsi lukiessa monessa kohtaa. En nyt juuri nyt ehdi sen suuremmin kommentoida, mutta illemmalla. Halusin vain nyt saman tien sanoa, kuinka ajankohtainen tämäkin aihe on. Varsinkin viittaus pääkaupunkiseudun treenit ovat tosiaan niin puhki, ja tilaa näille "tosi" harrastajille ei paljoakaan ole kun paikat tunnutaan viemän nenän edestä...

Itse myös kilpailen, ja yritän saada lisää harrastavia ja kilpailevia koirakoita mukaan tokoon rodustamme. Eli toimin siis rotuyhdistyksen tokoyhdyshenkilönä.

En näe estettä sille, että ihmiset haluavat "sunnuntai tokoilla", itsekin aloitin siitä. Tarkoitus ei siis ollut kilpailla, vaan koulutin omaksi huviksi, ja kun huomasin että "herra jee, täähän oppii vaik ikuna oo koiraa ennen kouluttanu", tuli mieleen kokeilla kisaamista. Varsinkin kun meitä kisoihin vähän painostettiinkin kouluttajan toimesta

Kisaaminen on minusta kuitenkin hyvä tapa mitata sitä miten kouluttamisessa on onnistuttu. Samalla tapaa muita lajin harrastajia. Ja onhan kisaaminen sinänsä ihan mieltä virkistävää.

Silloin ainakin harrastaa koiran kanssa. Ja tällä en tarkoita nyt sitä että jos ei kisaa, niin silloin ei mukamas harrasta. Kisatessa saa tuloksia koiralleen, jotka näkyvät virallisissa tiedoissa mm. koiranet:n kautta.

Crim puhuu asiaa tässä koulutusryhmä asiassa. Suurissa kaupungeissa voi tosiaan olla ongelmana harrastelijoiden paikkojen vienti... Luulisi sieltä kuitenkin löytyvän inokkaita ihmisiä menemään koulutusohjaajakursseille, jotta saataisiin "sunnuntairyhmä" ja kisaajien ryhmä.

Minä olin joskus tälläisellä "sunnuntaitottistelu" kurssilla. Olisikohan ollut sitten syksy -02... Paikallisen noutajakoirayhdistyksen lehdestä alkavia kursseja katselin ja pisti sitten heti silmään tälläinen 'kotitottelevaisuutta aikuisille koirille' -kurssi. Sopi siis aivan loistavasti meille, kun silloin ei mitään kisaahaaveita ollut, mutta kuitenkin koiran kanssa piti jotakin päästä tekemään.

Aika monesta suunnasta olen kuullut juttuja siitä, miten kilpailevien ryhmään ilmestyy täysiä aloittelijoita ("olen minä sille kotona temppuja opettanut, joten ajateltiin tulla suoraan tähän sitten"). Siinä sitten kärsivät ryhmän muut koirakot, kun yhdelle yritetään valaista niitä aivan perusjuttuja. Kyllä sinne alkeiskurssille uskaltaa mennä vanhemmankin koiran kanssa, samapa se vaikka muut olisivatkin sitten vuosia nuorempia. Nimim. puolitoistavuotiaan koiran kanssa penturyhmään lähtenyt ^^

Mä en koskaan ole liialti tokosta innostunut, mä oon ehkä liian boheemi siihen touhuun, agility on enemmän sydäntä lähellä. Kuitenkin tokokoulutuskurssin olen käynyt ja harjoitteluista uupuu vaan pätevyys, jos joskus jaksais ne suorittaa... Tässä pikku alustus meikän taustasta.

Mun mielestä pitäisi kyllä panostaa ns. arkitokoon kilpailijoiden ohella, mutta siis omat ryhmät molemmille. Kaikki ei tosiaan ole kilpailuviettisiä, mutta koiran kouluttaminen saattaa silti kiinnostaa. Tietysti kouluttaja pula asettaa rajoituksia ryhmien määrälle, mutta kyllä nämä ns. sunnuntaitokoilijatkin voivat olla ilon aiheena kouluttajalleen kun edistystä tapahtuu. Onhan se lajillekin parempi että laaja harrastuspohja, kuin että olisi pelkästään kourallinen lajin huippuja...

Mulla oli tarkoitus aloittaa toko ton nuorimman kanssa, mutta emännän laiskuus on ollut esteenä
Kotona ollaan vähän treenaitu, mutta mihinkään oikeisiin treeneihin ei olla eksytty. Kuitenkin tämän koiran kanssa mahdollisuuksia voisi olla, mutta kun ei vaan niin hirveästi kiinnosta. Katsotaan jos mä vielä innostun... kun mulle kyllä riittää että koira tottelee, mutten vaadi armeijamaista toimintaa edellytä

Meidän lähipaikkakunnalla järjestetään arkitottelevaisuutta niille, jotka haluavat saada koiransa toimimaan paremmin erilaisissa arkipäivän tilanteissa, eivätkä tähtää kisoihin. Kisakoirakoille on taas omat treeninsä, joissa harjoitellaan kaikkia liikkeitä aina ALO:sta EVOI:hin, koirakon oman taidon ja halun mukaan

Miksei tokossa voisi / saisi kilpailla?

Ok, ei tokon ylempien luokkien liikkeet enää pelkkää tottelevaisuutta ole, onhan niissä paljon ns. "temppuja", joita sinällään ei arkielämässä tarvitse, mutta joiden sovelluksista voi olla monenlaista hyötyä. En tiedä, onko se enää täyttä tottelevaisuutta, mutta tavoittelemisen arvoista.

Itse en kokisi missään määrin mielekkääksi treenata mitään muuta kuin ihan perusasioita, jos en niissä asioissa pystyisi kisaamaan. Leevi on pärjännyt oikein mainiosti ilman tokokisauraa, mutta Nella, joka on arkipäivässä ehkä itse asiassa enemmän peesari kuin oman pään käyttäjä. Nella, joka lähtee tokokokeeseen mukaan satasella, koska se lähtee "töihin".

Hmm... Oliskohan töissä viisasta käydä olleskaan?

Itse olen sellainen kisaihminen,että kun treenaan jotain lajia,niin kisaamaan pitää päästä myös. Eli nyt pentuani aloin heti kouluttamaan kisoja silmällä pitäen.
Itsellä ei onneksi ole tota ongelmaa ettei pääsisi johonkin ryhmään, mutta oma ongelmani on se että treeneissämme on niiin paljon eri tasoista porukkaa.
Mutta kyllä muakin ottaisi päähän jos joku "sunnuntaitokoilija" veisi multa (=kisoihin suuntaajalta) kisaryhmäpaikan.

Kyllä, minä aijon ruveta kisaamaan Aidan kanssa, kunhan pari asiaa saadaan vielä kuntoon. Lisäksi meillä on suunnitelmissa ruveta treenaamaan seuramme kilpatoko porukassa. Mitä intoa olisi treenata päivästä toiseen, jos ei olisi tavoitteita?

Tässäkin pitää muistaa, että kaikilla ei samanlaiset tavoitteet ole. Esimerkiksi mua ei haittaa jos koirani ei osaa istua millilleen oikeassa kohdassa, mulle on paljon tärkeämpää, että koira täyttää arjen vaatimukset . Mitenkään tokoa väheksymättä harvemmin niitä liikkeitä voi suoraan käytäntöön soveltaa.

Eli vaikkei kilpailuihin tähtäisikään, ei se sitä tarkoita etteikö voisi tavotteita olla.
Tosiaan niitä arkitoko ryhmiä saisi olla enemmänkin, varmasti löytyy koirakkoja, joille ryhmät tulevat tarpeeseen

kyllä meille ainakin on se kisaaminen osa koko harrastusta, ja onhan se mukava että esimerkiksi tulevat pennunostajat voivat nähdä koiran tuloksista, että se tottelee myös muiden koirien keskellä ja ilman herkkupaloja, ns. kovemmassa tilanteessa kuin vain kotona olohuoneen lattialla. itsellä kuitenkin on sen verran kilpailuviettiä, ja olisihan tietysti mukava saada korkeisiin luokkiin koira, ihan vaan periaatteestakin. Ei pelkässä arkitokossa ole mitään vikaa, mutta itse en vaan jaksaisi tehdä koirastani supertottelevaista, jos en koskaan missään kisaisi - varsinkaan kun en noita vapaana pidä yleisillä paikoilla --> ei ole tarvetta saada koiraa nopeasti luokse yms, vaikka saankin. silloin todennäköisesti tyytyisin paljon vähempään, ja niin, miksi?

No tottahan toki on tärkeää, että koira toimii myös kotiloissa. En näe mitään hyöyä siitä, että koira saa ´kisoissa paikallamakuusta 10, mutta ei kotioloissa kykene pysymään paikalla nähdessään vaikka sorsan. Saati tulemaan luokse vaikka toinen koira olisikin näkyvissä.

Meille kisaaminen on tapa mitata tasoamme. Ja jos nyt sotketaan tähän pennunmyynti-ilmoitukset mukaan, niin kyllä minut paljon ennemmin vakuuttaa tilanne, jossa koiralla on vaikka edes se alokasluokan ykköstulos, kuin että jos ilmoituksessa lukisi "Emän kanssa harrastetaan tokoa". Kuten yllä olevista viesteistä näemme, harrastamista on niin monitasoista.

Tämähän onkin mainio aihe, intoudun minäkin kirjoittamaan ehkä enemmänkin

Ongelma kokeissa käyvien ja sunnuntai-harrastajien samassa ryhmässä olemisesta on mielestäni erityisen merkittävä. Kouluttajallehan on aina palkka, kun tämä näkee, että koulutuksessa oleva koirakko on edistynyt, mutta merkitysero on vähintäänkin jäävuoren kokoinen, jos kouluttaja kertoo, että hänen koulutuksissa käyvä koirakko on valioitunut kuin se, että hän kertoo kouluttamansa koirakon edistyneen ohituksissa. Ehkä hieman kehno esimerkki, mutta pointti selvinnee kaikille.

Kokeissa käyminen (itse siis käyn kokeissa nähdäkseni itseni ja koirani mahdollisen kehittymisen, en käy kisaamasta palkintopallista muita vastaan, vaan siitä, että saan pisteitä kiitoksena onnistuneesta koulutuksesta) ei ole kaikkien juttu, eikä sen sitä tarvitsekaan olla, sillä kaikkien koirien ja kaikkien koiranohjaajien ominaisuudet ja intressit eivät kokeissa käymiseen riitä.

Selväähän on se, että kouluttajan kannalta kokeisiin pyrkivät ja korkealle tähtäävät koirakot ovat yleensä motivoituneita ja valmiita raatamaan niska limassa menestyksensä eteen. Tällaiset koirakot haluat palvasti kehittyä, oppia uutta, ymmärtää ja käsitellä virheensä, pyrkiä korjaamaan virheensa, etsiä uutta tietoa ja ymmärtävät sen tosiasian, ettei milloinkaan tule valmista. Sunnuntai-harrastajille puolestaan yleensä riittää esim. seuraamisessa se, että koira kulkee jossain siinä vierellä.

Sunnuntai-harrastelijoille ja koetavoitteen omaaville harrastajille pitäisi siis ehdottomasti saada omat ryhmänsä ja omat vetäjänsä. Pidän tätä eritavoitteisten samassa ryhmässä treenaamista merkittävänä syynä siihen, miksi voittajia ei tule kuin ainoastaan niistä ryhmistä, joissa on kaikki erinomaisen motivoituneita ja tavoitteellisia treenaajia ja joissa myös ohjaaja on tasoltaan erinomaisen hyvä ja erinomaisen motivoitunut.

Heittäisin tähän väliin kysymyksen, että onko kilpailijoiden ja sunnuntaiharrastelijoiden raja aina niin selvä? Esimerkiksi itse en koe olevani kumpaakaan. Käyn tällä hetkellä mittelini kanssa kilpailuvalmiit -ryhmässä, mutta en ole suuntaamassa kisoihin. Kuitenkaan en sulje pois mahdollisuutta, että joskus osallistuisin tokokisoihin. Siispä vaadin koiraltani "tyylipuhtaita" suorituksia, ihan sen varalta, että joskus pääsisimme sille tasolle, että kisoihin kannattaisi lähteä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, niin suunta on kyllä kisoihin, mutta vain hieman pidemmällä "harjoitteluajalla" ja maltillisemmin. Joku saattaisi sanoa minua sunnuntaiharrastelijaksi, joku toinen taas ei. Oletteko siis sitä mieltä, että minun pitäisi "väistyä" ja antaa tilaa nopeammille edistyjille, vai edetä omalla aikataulullani mahdollisesti kohti kisoja?



Kuten Lydia sanoi, tavoitteita on erilaisia. Toisilla on tavoitteena saavuttaa valionarvo, toisille koiran koulutus pelkkä mukava harrastus. Itse tykkään (yleensä) kouluttaa koiraani, vaikka kisat eivät olekaan ajankohtaiset.

Eiköhän jokainen ainakin joskus ajattele kilpailevansa. Voi olla että sinäkin ajatelet sitä nyt, mutta et sitten koskaan menekään. Näin ollen sanoisin sinun olevan harrastelija, et tavoitteellinen harrastaja.

Ketään ei voida tietenkään kieltää menemästä johonkin ryhmään, mutta omistajien tulisi miettiä tarvitsevatko he paikkaa. Ehkä on aina ehkä, mutta yleensä se ehkä kallistuu joko kyllä- tai ei-puolelle. Onko siis teidän kisaamisenne enemmän kyllä- vai ei-ehkä?

Niin ja jos tarkkoja ollaan, niin kisavalmiiden ryhmiin kuuluisivat vain ne, jotka tähtäävät kisoihin, siis ovat noin suunnilleen jo päättäneet koska osallistuvat (esim lokakuu 2006 tai kevät 2007). He eivät siis ajattele, kisaamme ehkä joskus sitten..

Näin minä ajatelisin.

Ei kyllä kaikki ajattele, varmasti kilpailuviettiä omaavat ihmiset ajattelevat, mutta on olemassa myös ihmisiä, joilta tämä vietti puuttuu.

Olen kyllä eri mieltä kuin Crim, siinä että "varmuudella" kisaavat olisivat ainoastaan oikeutettuja kilpailuvalmiit ryhmään. Nimittäin jos koirakko, joka vaikuttaa lupaavalta, mutta ohjaaja epäröi kisoihin
osallistumista, sysätään pois tällaisesta ryhmästä, niin todellakaan sitä paria ei koskaan tulla näkemään kisoissa. Tällainen pari nimenomaan sen paikan tarvitsee ja koulutusohjaajan täyden tuen, niin sitten tällainen pari uskaltautuu kisoihinkin. Tietenkin kaikki koirakot tarvitsevat tukea & kannustusta, jota hyvä koulutusohjaaja osaa antaa jokaiselle ryhmänsä koirakolle. (Ainakin ideaalitilanne olisi tämä, käytäntö onkin asia erikseen)

Crimin viimeinen on täynnä asiaa!

Lydia, en ymmärrä puhetta kilpailuvietistä. Vaikka itse olen tavoitteellinen harrastaja eli minulla tavoitteet ovat kokeissa, niin en ole menossa kilpailemaan ketään vastaan. Olen menossa kuulemaan jonkun täysin ulkopuolisen asiantuntijan arvostelun siitä, missä vaiheessa koulutus on, mitä puutteita on, mikä onnistuu hyvin, missä on parantamisen varaa. Menen siis kuuntelemaan arvostelun itsestäni ja koirastani koirakkona ja hakemaan koiralle tuloksia. En todellakaan tähtää muiden voittamiseen, heidän kanssa kilpailemiseen tms.

Ainoa vastustajani olen minä itse

Kilpailuvietti ei tarkoita sitä, että haluaisi välttämättä voittaa, vaan tosiaan myös kilpailu itseään vastaan kuuluu kilpailuvietin piiriin. Itselläni ei juurikaan kilpailuviettiä ole, ja en ole kokenut tokoa niin mielekkääksi lajiksi, jotta minua kiinnostaisi siinä ruveta kilpailemaan. Silti olen omia koiriani kouluttanut tokon sääntöjen mukaisesti ja edesmennyt koirani osasi alokasluokan liikkeet, mutta kisoihin emme koskaan menneet, vaikka parissa möllitokossa kävimmekin. Tosiaan taidan olla liian boheemi tokoharrastajaksi, kun se armeijamaisuus ei mua yhtään innosta

Ei toko ole ollenkaan "armeijamaista" jos siitä ei itse tee sellaista. Kisoissa toki on liikkeet määrätty, mutta kyllä niissäkin koiran luontainen iloisuus ja tekemisen into saa ja pitää näkyä.

Periaatteessa sinun mainitsemaasi kilpailuviettiin kuuluvat myös näyttelyt. Sivujesi mukaan koirasi ovat käyneet myös näyttelyissä eikä kukaan kai siellä käy, jos ei haluaisi koiransa menestyvän. Pieni porukka toki käy hakemassa niitä sinisiä muihin valiotitteleihin, mutta suurin osa sielläkin on niitä joille näyttelyt ovat se rakkain harrastus. Niin, joten kyllä jokaisella ihmisellä on kilpailuvietitiä (joka ei siis tarkoita halua voittaa vaan halua kilpailla joko itseä tai muita vastaan).

Jos halutaan mennä pilkunviilaukseksi, niin voidaanhan ajatella, että miksi kasvattaja ei myy lupaavinta pentuan ihmiselle, joka ehkä joksu aikooo käydä näyttelyissä. Niin, kyllä se lupaava ansaitsee sitten myös sen harrastavan kodin, ennemmin kuin joku hieman heikompitasoinen pentu. Aivan kuin lupaavempi koirakko ansaitsee kurssipaikan.

Kyllä käyn koirieni kanssa näyttelyissä, mutta niin käsittämättömältä kuin se ehkä sinusta kuulostaakin, suurin syy näytteyissä ravaamiseeni on sosiaalinen, siellä näen paljon ihmisiä ja koiria, joita en muualla näkisi. Nykysistä kotonaolevista koiristani vain vanhin on saavuttanut titteleitä, kahden muun kanssa olen vain kerran käynyt. Taas mainittakoon edesmennyt koirani, se oli ihan kakkosen koira (nykyinen H) ja silti kävin sen kanssa näyttelyissä, vaikka tiedossa oli, ettei siitä koskaan valiota (minkäänlaista) tule... No hulluja on monenlaisia, mutta mä nyt satun tykkäämään näyttelyistä.

ja tuosta tokosta, kyllä se armeijamaista on kun ei saa liikahtaakaan ennen kuin saa luvan

Mä olen edelleen sitä mieltä, että ehdottomasti pitäisi olla ryhmät sekä kisaamaan aikoville, että ns. harrastelijoille. Sandra kysyikin miten tällaiset "väliinputoajat", jotka haluavat kisata, mutta syystä tai toisesta (esimerkiksi ohjaajan itseluottamuksen puute tai hitaasti oppiva koira jne.) eivät vielä voi sanoa milloin kisaaminen on ajankohtaista. Pitäisikö tällainen mahdollisesti erittäin lupaavakin koirakko laittaa harrastelijaryhmään Voin sanoa, että jos näin käy se on erittäin tehokas tapa tappaa koirakon motivaatio. Mitä crim itse sanoisit jos oma koulutusohjaajasi yht'äkkiä päättäisi siirtää teidät tasoanne alempaan ryhmään... eikö siinä tulisi tunne, että teitä aliarvioidaan. Huonolla itseluottamuksella varustettu koiranohjaaja taas uskoo, että ei hänestä ja hänen koirastaan sitten mihinkään ole, kun kerran ei koulutusohjaajakaan niin usko....

Suosittelen muuten käymään koulutusohjaajakurssin niin joutuu ajattelemaan asioita myös muiden kannalta ja miettimään laajemmin kuin oman navan lähistöltä. Koulutusohjaajan homma on oikeasti vaikeaa, kun kannustusta ja tukea tarvitsevat kaikki koirakot ja jokaiselle pitäisi osata antaa tukeaan oikeassa suhteessa

Piti sanomani kirjoittaa pitkä viesti mutta Coctail on kivasti tiivistänyt samoja asioita kun itse olisin kirjoittanut

Niin kauan kun tarjolla ei ole eri ryhmiä harrastajille ja harrastelijoille, niin sanoisin, että harrastelijat harrastelkoon vaikka keskenään ja harrastajille ne ryhmäpaikat. Siinä on nimittäin jäävuoren kokoinen merkitys, sillä harrastaja, joka haluaa menetyä, joko sodassa itseään tai muita vastaan, kokeissa kerää kasvattajalleen, rotujärjestölleen ja rodun muille harrastajille h*lvetin tärkeää informaatiota koirasta, ko. kasvattajan työstä, ko. ydistelmästä ja linjoista. Sen sijaan harrastelija on minun silmissäni "arvoton" rodun kannalta, anteeksi vain harrastelijoille.

Itselläni on tarkoitus käydä koulutusohjaaja kurssi, lähinnä vain saadakseni itse tietoa omaan harrastukseeni ja siinä eteenpäin pääsemiseen, ei siksi, että alkaisin vetämään jotain ryhmiä. Mutta mikäli joskus jostain syystä alan ryhmiä vetämään, otan ryhmääni ainoastaa aidosti motivoituneita, tiedon janoisia, virheistään opikseen ottavia ja kehittyviä koiran ohjaajia. Itseäni ei motivoi tippaakaan koulutella harrastelijoita, jotka tahtovat vain aktivoida koiraansa tms. Tosin, TOKO tulee tuskin koskaan olemaan se mun ihka oma juttuni, vaikka sitä sivutoimisesti harjoitankin omien koirien kanssa. Koska harjoitan TOKOa vain sivutoimisesti, enkä mitenkään tähtää kokeisiin (toki menen, jos tuntuu, että koira on valmis), niin en silloin myöskään tunge mihinkään TOKO-ryhmään viemään paikkaa sellaiselta, jolle laji vastaa sitä, mitä PK-lajit ovat minulle.

Agility, joka sekin on toissijainen harraste, mutta joka kiinnostaa todella voimakkaasti ja jossa tahdon kehittyä ja käydä kokeissa, on PK:n lisäksi itselläni se toinen laji, jossa pyrin pääsemään mahdollisimman hyvän ja osaavan ohjaajan ryhmään, ja onni on natsannut! (tosin myös TOKOssa pääsen treenaamaan erittäin taitavien ihmisten avustuksessa, mutta se ryhmä on oma aikaan saannokseni, eikä siis mikään virallinen ryhmä. Se on omasta ideasta lähtenyt ja yhdessä treenikaverin kanssa koottu!) Itselläni on halu kehittyä jokaisessa lajissa, toisissa se on vielä suurempi kuin toisissa, erittelemättömistä syistä, TOKO on itselleni se vähemmän inspiroiva laji enkä siinä tunge siksi virallisiin ryhmiin, mutta suhteilla ja hyvällä tuurilla pääsen sitäkin treenaamaan osaavien ihmisten kanssa, mistä otan tietenkin kaiken hyödyn irti.

OT-löpinän jälkeen palattakoon itse aiheeseen.

Piti tarkentaa ensiksikin se, että itselleni harrastaja on henkilö, joka harrastaa tavoitteellisesti, erittäin motivoituneesti, haluaa kehittyä ja haluaa mennä kokeisiin tuomarin arvosteltavaksi, ja haluaa tämänkin jälkeen oppia virheistään ja kehittyä lisää hullun kiilto silmissä, nauttien harrastamisestaan. Harrastelija sen sijaan on itselleni henkilö, joka haluaa vähän aktivoida koiraansa ja kokeilla vähän sitä ja tätä miettimättä kunnolla asioiden syy-seuraussuhteita. Harrastelijasta on kiva touhuilla koiran kanssa ja opetella uusia juttuja, mutta siihen se sitten jääkin eli ei ole mitään kantavaa motivaatiota.

Ja tämä viesti kokonaisuudessaan ei ole kirjoitettu henkilökohtaisesti kenellekään, eikä mikään sanomani ole tarkoitettu loukkauksiksi. Kerron vain oman näkemykseni asiaan sellaisena kuin se on, kaunistelematta, ja toivon, että lukijat voivat sen sellaisena hyväksyä, vetämättä herneitä nenään.

Rixa kirjoitti asiaa, eikä mulla ole enää kommentoitavaa.

Kirjoitin jo kunnon romaanin aiheeseen liittyen, mutta teknisistä ongelmista johtuen se katosi bittiavaruuteen, joten tässä lyhyt versio.

Omasta mielestäni kaikki harrastaminen koiran kanssa lähtee siitä, että koiralle annetaan jotain mielekästä työtä ja aktivoivaa puuhaa. Kisat ovat ohjaajan harrastus. Harrastan niitä lajeja, joista koira (ja minäkin) pitää ja niissä kisaamme / tähtäämme kisoihin. Borderterrierin kanssa agilitya ja verijälkeä (toko jäi, koska Manu ei siitä yksinkertaisesti välittänyt), aussien kanssa harrastukset rajasin mielekkäimpiin (koiralle käy lähes kaikki) eli pk-jälkeen ja siihen liittyen tottis ja esineet, agilityyn ja tokoon. Kisat ovat minulle se toinen syy ja tavoite miksi koirieni kanssa ylipäätään treenaan. Pidän kisojen tunnelmasta ja tavasta mitata koiran ja ennen kaikkea ohjaajan tasoa.

En kuitenkaan vähättele "harrastelijoita", sillä ymmärrän hyvin, ettei kaikilla ihmisillä ole kilpailuviettiä. Koira on ihan yhtä tyytyväinen esim. agilitytreeneihin kuin kisoihinkin. Koiralle se on työtä / leikkiä (tai ainakin pitäisi olla) joka paikassa.

Treenipaikkoihin on mielestäni kisaaville etuoikeus, mutta olisi hienoa, jos olisi pienempiä harrastelijaseuroja, joissa kaikki saisivat tehdä ja harrastaa oman koiransa kanssa lajissa kuin lajissa. Mikseivät tavalliset harrastelijat/harrastajat saisi saada neuvoja ja edistyä omassa lajissaan ilman kisaamista?

Niin kuin Crim sanoikin, myös minulle pentua valitessa painaa vanhempien käyttötulokset. Mielummin kuulen, että isä on vaikkapa saanut ykköstuloksen tokon alokasluokasta, JK1 ja kisaa agilityssa kakkosissa kuin että koira kyllä osaa tokon liikkeet voittajaan asti, jälkeä on harrasteltu mökillä ja on se agilitya harrastanut jo neljä vuotta. Tulokset kertovat suoraan koiran tason ja mittaavat kapasiteettia ja osaamista tarkasti.

Toivon myös, että ihmiset käsittäisivät tokon ja arkitottelevaisuuden eron ja näitä perustottelevaisuuskursseja järjestettäisiin ja arvostettaisiin enemmän, jotta uudet pennunostajat uskaltautuisivat mukaan. Tiedän monia, jotka ovat ns. jättäneet koiran arkitottelevaisuuden perusteiden opettelun väliin, koska eivät itse osaa kouluttaa eivätkä uskalla/halua mennä kursseille, koska eivät halua kilpailla.

Tässä onkin tullut jos vaikka mitä, mutta kirjoitanpa kuitenkin..

Olen käynyt TOKO-koulutusohjaajakurssin, ja vaikken ole vielä ihan valmis koulutusohjaaja, niin kyllä mua turhauttaisi vetää treenejä sellaisille jotka eivät välitä tehdä kaikkea "just eikä melekeen". Mutta arkitottelevaisuusryhmiä on AIVAN liian vähän. Niihin ryhmiin yleensä tulee sellaiset ihmiset joilla on mahd. ensimmäinen koira, ja tarvitsevat ensinnäkin neuvoja pelkästä koiran kouluttamisesta. Jos jo ohjaajalle on täysin hepreaa kaikki ehdollistamisesta motivointiin, niin koiralle ei pitäisi opettaa mitään liikeseuraamisia, vaan koira pitäisi ensin saada käsiin ja ohjaaja oppimaan miten kouluttaa koiraa. Näistä mahd. aloittelijoista ja harrastelijoista voi tulla niitä tulevaisuuden koulutusohjaajia jotka vetävät kilpailuryhmiä, kaikilla pitäisi olla yhteinen mahdollisuus päästä oppimaan asioita.
Siinä olen kyllä täysin samaa mieltä että ns. kilpailuryhmiin ei pitäisi olla tilaa muille kuin kisaaville tai kisaamaan aikoville, koska ne ryhmät on tarkoitettu nimenomaan tavoitteellisille harrastajille ja kilpailijoille. Eihän ALO ja EVL luokkien koiria voi laittaa treenaamaan keskenään, miksi siis kisaavat ja aloittelijat pitäisi? Ja vaikka koira osaisi ns "kaiken", mutta ohjaaja ei halua koiran kanssa kisata, niin eivätkö he voi ongelmissaan kysyä neuvoa kisaavilta ihmisiltä? Ainaki minä parhaani mukaan yrittäisin neuvoa jos joku tulisi kysymään ratkaisua ongelmaansa. Kun treenipaikkoja on vähän, ne mielestäni kuuluvat tavoitteellisille harrastajille.
Mutta edelleenkin painottaisin sitä, että eritasoisia ryhmiä pitäisi olla enemmän.
Olipa sekavaa.. No, kaipa sain sentään jotenkin kantaani ilmaistua.

Juuri näin

Mua kyllä huolestuttaa se, että näitä arkitoko-ryhmiä on ihan liian vähän ja kun tuntuu koulutusohjaajapula olevan melkoinen ja ne vähäiset haluavat vaan kouluttaa vain näitä tavoitteellisia eli ei siinä paljon tarvitse miettiä kuin tällä linjalla jatkettaessa käy... TOKOharrastajat osaavat koiriaan kouluttaa, mutta he ovat pieni vähemmistö koiranomistajista... miten niiden muiden laita sitten mahtaa olla.

Mä väitän että ne, jotka koulutukseen raahautuvat, kyllä sieltä jotain hakevat (tuskin kukaan nykyaikana viitsii tehdä vapaaehtoisesti mitään mikä ei kiinnosta), mutta jos annetaan ymmärtää että koulutus on tarkoitettu ainoastaan kisaamaan tähtääville, kyllä sillä lailla saa tehokkaasti karsittua porukkaa, mutta mitkä mahtavat olla seuraukset...

Kyllä huomaa, että lajin harrastajat ajattelevat vain omaa parastaan... yleisesti ajateltuna mä pidän paljon tärkeämpänä arkitokoryhmiä, kuin kilpailevien (useat kilpailevat voivat perustaa omia treenirinkejä ja vaihdella kokemuksiaan), mutta nämä jotka oikeasti kaipaisivat neuvoja koiran koulutukseen sysätään raa'asti pois, kun kouluttajia ei riitä ja kilpailijat on "tärkeämpiä". Onhan se hienoa, jos huipulla on osaavia pareja, mutta koko koirakannasta se määrä on kuitenkin aina erittäin pieni, emmehän halua että tokosta tulisi ns. eliittilaji, jota vaan motivituneet ja huipulle tähtäävät saisivat harjoittaa...

Tuossa olen samaa mieltä, että arkitottelevaisuusryhmät ovat tärkeämpiä, sillä niillä uudet harrastajat pääsevät mukaan TOKOon ja koiraharrastukseen. Tuo Arkitottis voi kuulostaa ehkä harhaanjohtavalta, parempi ois alkeistottelevaisuus. Ja näiden ryhmien vetäjät pitäisi olla kiinnostuneita tehtävästään ja koulutuksesta, sillä todellakin suurin osa näissä ryhmissä on aloittelijoita, ettei kellekkään jäisi mieleen että TOKO on tylsää pilkunviilausta. Eihän ole harrastajia jos ei ole aloittelijoita.

Ja ihmisille jotka ei ikinä halua kisata, vaan haluavat mukavan lemmikin jonka kanssa on kiva ja helppo elää, pitäisi olla näitä arkitottelevaisuusryhmiä. Ehkä jollakulla muuttuu mieli ja haluaa joskus tulevaisuudessa kisata, ja pyrkiä sitten sinne kisaryhmään.

Niin, tietysti ihmisillä saa olla erilaisia tavoitteita sen mukaan miten "vakavasti" he tokon lajina aikovat ottaa. Voin sanoa, että toko on se Minun juttuni, koska kisoissa pärjätessään näkee todella oman työn ja viitsimisensä tuloksen enemmänkin kuin vaikka näyttelyissä.

En nyt joka kommenttia jaksanut lukea, mutta itse vein paikan TOKO 1 kurssilla (kisoihin suuntaaville), mutta huomasin, ettei toko olekkaan se meidän laji (ohjaajan laji siis, pitää tehdä paljon töitä, jos haluaa pärjätä). Ajattelin siis aluksi, jos sitä kisaamaankin syksyllä oltas mölleihin ehitty, mutta ei kun ei intoa löytynytkään tähän lajiin.
Tämän kurssin jälkeen tulee suljetut ryhmät, johon en aio jatkaa.
Ehkä jos joskus innostuis siitä lajista, niin voishan sitä sitten ajatella kisaamista jos hyvin sujuu.

Minusta se vasta sääli olisikin, jos kaikki koiraharrastuslajit olisivat tarkoitettu vain kilpailuihin aikoville. Jos joku haluaa harrastaa ilman paineita rauhassa ja omaan tahtiinsa, niin se suotakoon. Kilpailuihin voi mennä, jos oikein innostuu. Jokaisen tasoon sopiva yhdistys/koulutus löytyy, joten sitten ei tarvitse ajatella vievänsä paikkaa joltain "motivoituneemmalta".

Itse kisaan juuri tämän takia. Kun koiran kanssa tekee tai ei tee töitä, se näkyy kisoissa käydessä hyvässä ja pahassa

Kuten joku jo sanoikin, en myöskään itse viitsisi esimerkiksi opettaa koiralle ruutua tai tunnaria ellen kävisi kisoissa. Pitäisin sitä "turhana" ja opettaisin koiralle paljon helpompia asioita, tai sitten en opettaisi sille mitään. Tokossa kuitenkin pystyy itse vaikuttamaan niin paljon siihen mitä sieltä kokeesta tulee verrattuna näyttelyihin. Oma koirani ei vain ole niin kaunis, että se koskaan tulisi yhtäkään sertiä saamaan, ja sille ei voi mitään. Tokossakin metsästän vain niitä ykköstuloksia, ja luokassa sijoittuminen on vain positiivinen lisä, ei siis missään tapauksessa pakko. Siinä vaiheessa, kun koira on jo valio, saatan toki mennä ihan kisaamaankin ja hakemaan sijoituksia, mutta toistaiseksi se ei ole ajankohtaista

Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että tokokisoihin osallistuminen on ihan mahdollinen tavoite, jopa lähitulevaisuudessa. Eli kisaamiseni on kyllä-ehkä -pohjalla. Mutta saattaa käydä niin kuin tuossa talvella, eli tuli niin paljon takapakkia, että olin varma, ettei tuosta koirasta tule ikinä mitään

Mä haluaisin tottistella oikeen kisapuolella ja koirasta ois siihen, mutta uskallus ei oo riittänyt kisoihin asti.

Mutta mun mielestä koiralla pitäis olla jonkin näköinen tottis koulutus vaikka vaan sellanen et se tottelee käskyä tänne ja istu. Koska se on pahinta mitä mä oon nähny ku omistaja huutaa ja koira vaan menee

Noh, itsellä olisi tavoitteena kisata jossainvaiheessa, tokoa harrastetaan kuitenkin
ensisijaisesti, koska treenaaminen on mukavaa sekä koirasta että omistajasta..
Kisaaminen tulee kuvioihin vasta sitten kun ollaan saatu treenattua
kaikki liikkeet kunnolla, ja kun koira paranee kokonaan (ja kun kisoja tulee tänne lähistölle )

Mutta jos omistaisin jonkun koirarodun, jolla olisi enemmän poentiaalia(kirjotetaanko noin?)
eri lajeihin, niin kisaisin ilman muuta, mutta bichonilla kisaaminen
on vähän "vaativampaa" touhua kun esim. bortsulla


*Siis potentiaalia, eikä poentiaalia

Kyllä, me aiomme kilpailla tokossa. Ehkäpä jo tänä vuonna menemme ekoihin kisoihinmme. Ja kyllä, on meillä tavoitteitakin, TK1 ja BH. Mahdollisesti myöhemmin myös TK2.