Toivottavasti en saa junnujen vihoja päälleni tämän takia. Tarkoituksena ei ole syytellä erityisesti ketään, mutta tällaista vain olen miettinyt viime aikoina.

Puhutaan, että junior handler-harrastuksessa on nykyään kovempi taso kuin koskaan. On totta, että kisoissa nähdään useita kymmeniä todella taitavia junnuja, jotka esittävät koiransa kauniisti ja rauhallisesti. He tietävät, miten heidän koiransa kuuluu esittää ja ovat treenanneet harkoissa monenlaisia asioita ja kuvioita. On oltava tarkka siitä, ettei jää koiran ja tuomarin väliin, olisi hyvä, jos saisi opetettua koiran esiintymään vapaasti jne. "Nykyjunnut" tietävät miten toimia, jos tuomari tulee siirtelemään koiran jalkoja tai sotkemaan turkkia tai kysyy purentaa tai hampaita. Mutta onko tämänkaltaisella, mahdollisesti junnukisoissa hyvinkin menestyvällä junior handlerilla todella jonkinlainen "yleinen" esittämisen taito, vai perustuuko menestyminen vain oman koiran taitavaan esittämiseen?

Onko edes olemassa sellaista taitoa kuin koiran esittämisen taito? Minusta nimittäin on! Ja tällä en siis tarkoita sitä, että saisi oman sessensä seisomaan nätisti näyttelyasennossa, vaan sitä, että saisi myös todella kokemattoman ja hankalan koirayksilön esiintymään paremmin kuin joku muu, saisi luotua vieraaseen koiraan jonkinlaisen yhdeyten. Minusta tällainen on hyvinkin arvostettava asia? Muutaman vuoden takaiset SM-finalistit ovat mielestäni sellaista porukkaa, joista monelle voisin antaa omankin koirani rotukehään vietäväksi. Samaa ei voi valitettavasti sanoa nykyään kisaavista tytöistä ja pojista. Uskon jopa niin, että suurin osa nykyään kisaavista junnuista ei ole ikinä esittänyt todella haasteellista koiraa. Se johtuu ehkä siitä, että ennen junnut esittivät näyttelyissä rotukehissä paljonkin koiria, mutta nykyään junnukisasta on tullut "se juttu", joka joidenkin arvojärjestyksessä saattaa mennä rotukehien edellekin.

Onko kukaan muu huomannus mitään tämänkaltaista suuntausta?

Itseasiassa olen miettinyt aivan samaa. Mutta en perustelisi tota "saa hankalankin ja todella vaikean koiran" esiintymään hyvin, sillä että ko. junnulla olisi tämä Luonnollinen Esittämisen Taito.

Mitä itse olen tässä parin vuoden aikana huomannut, niin se Todellinen Luonnollinen Esittämisen Taito on niillä handlereilla jotka saavat oman/vieraan/helpon että vaikean koiran esiintymään.
Sillä kylmä tosiasia on että vakka jotkut junnut treenaisivat 2-3 vuotta he eivät pääse koskaan sille tasolle mille jotkut handlerit pääsevät lähes ilman treenaamista.

Ja tässä yhteydessä esimerkiksi voisin mainita tämän 92 syntyneen dalluja yleensä handlaavan handlerin. Hän on mm. niitä junnuja jolla on luonnollinen esittämisen taito.

Se on ikävää että jotkut treenaavat hihki hatussa ja haluavat pärjätä mutta eivät ehkä koskaan pääse nousemaan sille tasolle niinkuin ne handlerit jotka hallitsevat esittämisen lähes yhtä luonnollisesti kuin hengittämisen

Tämä siis minun mielipide
*Mahd. kirjotusvirheitä... *

Veit palat suustani Laura

Tässä pienen hetken ja useiden vuosien aikana on tullut miettineeksi, että ovatko junnut loppujenlopuksi sen parempia handlereita kuin esimerkiksi kasvattajat. Toki usealla junnulla on kokemusta useasta rodusta, perustaidot hallussa ja pari ässää hihassa miten saa esittämisen näyttämään paremmalta. Junnuissa ei kuitenkaan ole niin väliä koiralla jota esittää. On täysin eri asia mennä junnukehään koiran kanssan jolla on kierot etutassut, kuin viedä samainen murre rotukehään ja saada se näyttämään sekä seistessä että liikkeissä siltä, kuin sillä olisi suorat etujalat. Junnukehässä kyseisellä seikalla ei ole väliä ja niinpä kyseisen yksilön haasteellisuus katoaa näiden kahden kehän välillä.

Junnukehissä ja -harjoituksissa opituilla kikkavitosilla saa rotukehäesittämiseen lisää tehoa... jos koira on valmiiksi hyvä eikä sitä tarvitse korjailla. Tuomaria väistelemällä ei kuitenkaan loppupeleissä pääse pitkälle. Jo pelkästään junnukehässä ei näillä erikoistehosteilla saavuteta sijoituksia. Koiraan täytyy saada Lauran mainitsema yhteys. Oma itsekoulutettu koira saattaa liikku kehässä vaikka hihnan päässä olisi vieteriukko mutta vieraampi ja kokemattomampi koira ei välttämättä tunne oloaan niin kotoiseksi jos esittäjä on etäinen ei koirakaan viihdy kehässä niin helposti. Rotukehässä on pelissä muutakin kuin sijoitus joka määräytyy esittäjän taitojen perusteella. Siellähän tunnetusti arvostellaan sen koiran rakenne, liikkeet jne ja jos ei tämä katoava luonnonvara (no se esittämisen taito) ole hyppysissä, ei hienoimmastakaan koirasta saa kovin paljoa irti.

Junnukehissä nähdään tosiaan useita taitavia handlereita jotka saavat kilpakumppaninsa menemään moitteettomasti ja näyttämään edustavalta. Suurin osa heistä on varmasti tekemisissä koirien kanssa muutoinkin, kuin vain junnukehän ajan. Harva kuitenkaan juoksee ympäri maita ja mantuja kouluttamassa esitettäviä koiria, harjoittelemassa hankalienkin koirien kanssa ja rakentamassa niihin suhdetta kehän ulkopuolellakin. Jotenkin tuntuu, että nykyisin finaaliin on kovin helppo aloittelijankin päästä. Mikäli muistini pelaa, muutamia vuosia sitten finaalissa oli jokseenkin kovemman oloinen taso. En tiedä mistä kyseinen johtuu, sillä luultavasti nykyisetkin finalistit ovat paikkansa ansainneet. Jostain päähäni tipahti myös merkillinen ajatus... Aivan kuin osa tuomareista perustelisi valintojaan tyylillä "no annetaan mahdollisuus" tottakai sijoittuneissa ja voittajissa on heidän mielestään oltava jotain erinomaistakin. Osarin kohdalla mielestäni tulisi kuitenkin miettiä vähintään sen kolmannen kerran voittajan ja häviäjien välillä. Kyseessä on sentään mahdollinen Suomen edustaja. Finaalissa tulisi nähdä sellaisia henkilöitä jotka ovat valmiita edustamaan Suomea sillä tästä nimenomaisesta edustuspaikastahan siellä kilpaillaan. En siis väitä etteivätkö finalistimme olisi valmiita tähän mutta joskus olen tullut miettineeksi, mahtavatko kaikki osarituomarit tulla ajatelleeksi tätä kyseistä seikkaa voittajaa valitessaan. Ylipäätään voittajaa ei tulisi valita sen perusteella, että "noku se näytti tänää nii kivalta."

Tiedän junnuja, ex-junnuja, kasvattajia ja muita koiraharrastajia keillä tämä luontainen esittämisen taito löytyy. Heillä on riittävästi auktoriteettia saada tottelematon koira asettumaan ja pehmeyttä saada hieman arempi koira luokseenpäästävämmäksi. Valitettavasti aikojen saatossa silmiin on osunut myös sellaisia tapauksia joilta tämä luontainen lahja puuttuu. Hihasta kiskottuna... esimerkiksi rotumääritelmällisesti hyvää koiraa esittää ensin kokenut henkilö jolla on hyvä yhteys koiraan ja murre näyttää juuri siltä miltä pitääkin. Seuraava esittäjä ei kuitenkaan omaa tätä kontaktia ja menee ikäänkuin jauhopussin kanssa. Hauvan selkä kenottaa ja kulmaukset katoavat. Kas näin. Vaikka ensin mainittu esittäjä olisi neuvonut jälkimmäistä, ei se aina takaa onnistunutta lopputulosta.

Kiitos näkemiin. En kykene jatkamaan romaania koska sekosin ajatuksissani

// ja ennen kuin ehtii kukaan vetää herneitä tästä, niin tarkoituksenanihan ei ollu tökkiä ketään tikulla silmään. Pelkkää filosofista pohdintaa siis

Saan mielestäni kilpakumppanini (Keiju-mopsi) menemään hyvin, jonka kanssa vietänkin aikaa muulloinkin kuin junnukehän ajan eli 24/7. Mutta kun minulle annetaan vieras koira käsiin, minulla oikeasti menevät jauhot suuhun, varsinkin jos on yleisöä. Pakko myöntää.
Minulla oli nuori mopsi kuukauden ''koulutettavana'', tulevaisuutta varten, että esittäisin sen rotukehissä, sillä koiran omistaja on tunnettu tuomari, joten hän ei halua itse esittää koiriaan. Loin suhdetta päästämällä koiran viereeni nukkumaan, antamalla ruuat, lenkkeilyttämällä, ja sitten treenaamisella. Koiran omistaja kutsui minut luokseen viikoksi harjoittelemaan koirien kanssa, jotta esittäisin ne (2 mopsia) Kuopiossa joka päivänä. Voin esittää ne ainostaan yhtenä päivänä perjantaina, muille en pääse. Koirat on kyllä jo ilmoitettu joka päivälle, katsotaan kenet hän löytää esittäjäksi. Mutta puhuitkin harvoista, joten en tarkoita, että olisin ainut tai mitään sinne päinkään.Itse tunnen yhä itseni aloittelijaksi, voitin osarin viidennessä virallisessa kisassani. Että tuntuu minustakin todellakin siltä, että aloittelijankin oli helppo päästä.

Mutta aiheeseen, mielestäni on luontaisen esittämisen taito olemassa. En ole varma olenko tavannut vielä ketään, sillä olen niin vähän tässä touhussa ollut mukana, mutta luulen, että olen. En mainitse henkilöitä, sillä en tiedä tuleeko se heiltä luonnostaan (vai kovalla harjoittelulla, ja olen ehkä nähnyt heidät vain heille tuttujen koirien narun päässä), mutta kuten mainitsin tuolla junnuissa tärkeintä - keskustelussa, että kokonaisuuteen kuuluu luontevuus esittämiseen. En ollut varma ymmärsikö sitä kukaan, mutta nyt veikkaan että ymmärsi.

Tätä mä olen yrittänyt tuoda julki, sillä se että on harrastanut/harrastaa junnuja, ei tarkoita että automaattisesti olisi taitava koiranesittäjä. Se on tosiaan taito, jota voi opetella ja siinä voi kehittyä, mutta vain harvalla on esittämisen taidon lahja.

Tosiaan Elina puhuu asiaa, junnuissa ei ole juurikaan koiran rakenteellisilla ongelmilla väliä, mutta on rotukehässä ollaan paljon armottomampia. Vaikka koira olisikin rakenteeltaan upea, voi taitamaton esittäjä saada sen näyttämään ihan kamalalta. Jotta koiran voisi esittää hyvin, täytyy siis tietää miltä koiran tulisi näyttää eli rotumääritelmä pitäisi olla tuttu. Mikä näyttää silmään hyvältä ei välttämättä ole rotumääritelmän mukaista esim. tipsujen ei kuulu olla ns. elegantin näköisiä tai lapinkoirien neliömäisiä.
Jokaisella yksilöllä on omat puutteensa ja taitava handleri ne tunnistaa ja esittää koiraa sen mukaisesti.

Tosiaan tuntuu, että monet hakevat junnuihin ns. helppoja koiria, ja tietynrotuisia karsastetaan, kun ne eivät ole tarpeeksi näyttäviä. Kyllä junnujen väliset erot näkee, kun tulee vieras koira kokeiltavaksi/esitettäväksi.

Tosiaan harvoille on lahja suotu ja me muut joudumme opettelemaan kaiken kantapään kautta.
Se vaatii paljon treeniä ja kyllä kehitystä sitten lopulta tapahtuu. Itse oon koiria esittänyt n. 10 vuotta ja vasta nyt alkaa tuntua, että kohtalaisesti kehässä pärjää koiran kanssa, mutta paremtamisen varaa on vaikka kuinka paljon... ja tulee aina olemaan

En jaksa kovin kirjoittaa. Mutta (kuulostaa hassulta) puhdas suoritus ei välttämättä oli aina paras suoritus. Juuri sitä esittämisen taitoa ei näe siinä, jos koira on kokenut, välttämättä. Sen takia tykkäisin koovasti jos vaihdatettaisiin paljon koiria. Kehän sisällä ja ulkopuolisia koiria myös.
Ei nyt muuta..

Joo, en nyt ole ihan ennen ajatellutkaan ainakaan suoranaisesti asiaa tältä kantilta, mutta tottahan tuo lienee.

Tämä on osittain arvailua kun en ole niin kovin kauaa junnuissa pyörinyt, tarkoittaen siis etten tarkalleen tiedä millainen tilanne oli 5-10 vuotta sitten vaan tarkemmin tiedän vaan muutaman viime vuoden kuvioista. MUTTA olisiko sellanen mahdollista, että ennen kun junnujen lukumäärä oli hieman alhaisempi, suuri osa (ja ehkä se menestyksekkäinkin osa) ryhtyi junnuihin mukaan vanhempiensa, jotka ovat koiraharrastajia tai kasvattajia, kannustamana ja sitä kautta usein myös hyvin nuorena. Tämä johtaa siihen että koirien kanssa on tullut pieni ikä vietettyä ja "tatsi" on löydetty.

Nykyään taas todennäköisesti junior handleriä toitotetaan enemmän nuorille, jolloin mukaan lähtevät helpommin koirattomat mutta koirista kiinnostuneet nuoret, joilla välttämättä ei ole niin vankkaa pohjaa koirien käsittelyssä. Siten kestää kauemmin löytää se tatsi ja muodostaa tämä esittämisen taito, jos sitä ei jo itsestään omaa!

Sillä kyllä se taitaa niin olla että joillakin se esittäminen tulee ihan luonnostaan treenailematta paljon, joillain vaikka kuinka harjottelisi niin ei vaan löydy sitä tapaa jolla saisi nimenomaan vieraankin koiran esiintymään kauniisti.

Ja tosiaan rotukehäpuolella ei pitkälle pötki, jos osaa väistää tuomaria, siirtää koiran jalkaa jos tuomari sitä siirtää yms, vaan pitää oppia peittämään koiran kuin koiran virheitä. Ja se olisi nimenomaan tärkeää että osaa sen rodun hyvin mitä rotukehässä esittää, että osaa peittää koiralta joka ei välttämättä ole niin tuttu, sen virheet jos ei omistaja/kasvattaja olekaan etukäteen neuvonut että mitä pitää tehdä koska tällä koiralla on tässä virhe..

Vaihtokoiria pitäisi tosiaan olla JOS tuomari arvostaa sitä esittämisen taitoa (<-- mikä omasta mielestäni olisi suotavaa mainittakoon nyt ). Mutta jos tuomari ihannoi handleria, joka osaa esittää oman koiransa huippuhyvin, niin miksi sitten vaihtelemaan, tämähän on arvostelukysymys ja kaikilla tuomareilla on oma mielipiteensä ihannehandleristä. Mutta joiltakin nykypäivän suht menestyneiltäkin junnuilta puuttuu se esittämisen taito, että osaa esittää muitakin rotuja/rotutyyppejä kuin sitä omaa, ja sen huomaa juuri vaihtokoirien kanssa!

Ajatus katkeilee eikai sitä vaan huomaa

Mun mielestä koiran esittämisen taito on se, että pystyy luomaan kontaktia hankalaan kokemattomaan ja ehkä pelkääväänkin koiraan, saa sen liikkumaan ja esiintymään edes jotenkin.

Mutta se, että junnut kisaavat valmiilla koirilla on tosiaan totta. mutta en sitten muista tiedä, mutta ainakin itse olen opettanut 3 koiraa juoksemaan näyttelyhihnassa ja seisomaan paikallaan, ja nyt koirat ovat suunnilleen koneita, ja kisaan niillä koska koirat ovat tuttuja ja turvallisia, toisin kuin jos kisaisin ventovieraalla ei niin hyvin esiintyvällä koiralla jota en kerta kaikkisesti uskaltaisi antaa toiselle junnulle esitettäväksi. Tosin en mielelläni lainaa enkkuamme ja am.kettukoiraa, jotka ovat arvaamattomia, enkku siinä mielessä, että jos toinen koira tulee liian lähelle ja tuntee olonsa uhatuksi vieraan kanssa, en voi taata ettei rähinää tulisi, kettukoira taas saattaa laittaa junnulle totaalisen stopin, heittäytyä selälleen tai pahimmassa tapauksessa vetää hihnan poikki.

Tosin onhan sellaisiakin junnuja jotka etsivät joka rodusta "huiput" ja lainaavat niitä..

Niin ja vielä lisään siitä, että mun mielestä tuomareiden pitäisi katsoa junnun esittämistaitoa eikä sitä miten koira käyttäytyy, on tosi monia kisaajia jotka tosiaan osaavat esittää koiransa paremmin kuin sijoittuneet mutta pakosti heidän koiransa eivät käyttäydy juuri niin mallikkaasti kuin muut... Onkohan peräti koskaan junnut voittanut joku joka kisaisi koiralla joka ei ole kuin kone?

On viimeksi lappalaisten erkkarissa Jasmin meitin Enjan kaa, tosin vanhemmissa oli vaan 3 kisaajaa
Enja tosiaan istui välillä ja muutenkin oli kovin eläväinen, mutta piti koko ajan kontaktia.

niin, se onkin jännä juttu. sillä ekös juuri tämä hyvä handleri saa koiran esityksen näyttämään vaivattomalta, helpolta? todellisuudessa koira voi kuitenkin olla kaikkea muuta kuin helppo, handleri vain onnistuu käsittelemään koiraansa juuri oikein ja onnistuu luomaan sen maagisen yhteyden. tiedän kyllä itsekkin että ns."kone" koirilla on voitettu ( jotka siis ovat lähes tulkoon pommin varmoja esiintyjiä) mutta silloin olen itsekkin tuntenut koiran kokeillut sitä kenties joskus jne.


joskus myöhemmin tulee ehkä juttua.

Lanttu: Luulisin, että Flavia tarkoitti lähinnä, että onko junnut voitettu mahdollisesti hyvin esiintyvän, mutta vaikka riehakkaan koiran kanssa, joka ei seiso kuin patsas ja kyllä eläväisestä koirasta näkee onko silä kivaa vai ei... (mä käsitän sen "koneen" sellaiseksi koiraksi joka seisoo paikallaan kuin patsas, vaikka ympärillä tapahtuis mitä... eli voi vaikka ottaa torkutkin siinä )

"Koneesta" ei ainakaan tule mieleen luonnollinen esiintyminen seisotuksine kaikkineen. Joistakin koirista näkee että ne on hyvällä päällä kun saa seistä ryhdikkäästi ja onnellinen omistaja vieressä. Mutta, ei aina.

Kyllähän koiralle opetetaan esiintymistä ja varmasti täytyy kauan ja hartaasti harjoitella, jotta myös tuloksia tulee. Näyttää vain menevän sellaiseksi "pakkopakko konetyyliseksi." Minusta on ok kun harjoitellaan näyttelyyn niitä asioita joita pitäisi osata, seisotus, liikkuminen yms, mutta liiallisuuksiin jos kone vaan käy. Heh, ei koira minusta ole luotu tällaiseen patsastyöskentelyyn ja kaikki tulisi automaattisesti jostain, ettei esittäjänkään tarvitse kehässä paljoa tehdä kun koira jo osaakin että hups vaan. Näinhän sen tosiaan menee näyttelyissä ja sellaiset voittaa jos osaa.

Luonnollista ja iloista sekä onnellista työskentelyä on mielestäni iloista nähdä, mikä tulee sieltä syvemmältä, kuin taas pakollista pintatyöskentelyä, mikä ei ole esittämisen taitoa VAAN harjoiteltua, ja vaikka tietysti jotkut ihmiset omistavat esittämisen taidon, he pystyvät vielä parantamaan sitä ja tietysti myös harjoittelemaan. Kyllä on eroa, mikä on esittämisen taito ja mikä ei.

Oi, on todellakin. Minun junnukoirani, jota saan viedä aika usein junnuissa ei ole mikään kone.
Olen voittanut kaksi kertaa kyseisellä koiralla, ja rotu on sammari, joka ei ole kone! Koira voi näyttää "koneelta" jos sillä on todella hyvä kontakti omistajaan ja on koulutettu seisomaan paikallaan.
Oikeasti se ei vaan ole niin, heti kun vaihdetaan koirat, niin koira ei mene ollenkaan kun kone toisella, joka on koiran saanut vaihtoon.

Tarkoitan nyt tällä että koira voi näyttää koneelta, mutta todellisuudessa ei ole, ja konekoira on semmoinen joka menee kenen tahansa kanssa, jos vaikka saa vaihtoon, seisoo paikallaan kuin patsas, antaa kiertää koiraa (tämä juttu tarvitsee koiralta todella suurta luottamusta siltä, joka on saanut koiran vaihtoon/joka vie sitä!), kävelee/juoksee nätisti vierellä.

Kiva, että on tullut näin paljon vastauksia!

Harmi vaan, että keskustelu on taas mennyt konekoiriin ja robottikoiriin, kun mitään senkaltaista en tällä topicilla yrittänyt hakea. Vaikka kyllähän sekin tietysti olennaisesti aiheeseen liittyy. Minä olen kisannut todella lukuisten eri koirayksilöiden kanssa, enkä voi kutsua ketään niistä pomminvarmaksi esiintyjäksi (kuten joku kuvaili). Koirat ovat kuitenkin loppujen lopuksi vaistojensa varassa toimivia eläimiä, eivät koneita jotka seisovat paikallaan maailman tappiin asti. Enkä silti tietenkään näe mitään pahaa siinä, että joku ei tieten tahtoen yritä valita kilpakumppanikseen junnukehiin mahdollisimman haastavaa esitettävää. Toivottavasti en nyt puhu itseäni pussiin.

Keskustelua haluaisin herättää lähinnä seuraavista kysymyksistä:
Onko olemassa esittämisen taitoa, joka toisilla on hyvä ja toisilla saattaa kehittyä harjoittelulla?
Onko taso junnujen koirankäsittely- ja esittämistaidoissa heikentynyt viime vuosien aikana? Miksi?

Viime vuoden SM-finaalin voittajan Iidan koira ei esimerkiksi ollut läheskään konemainen. Myöskään toiseksi tulleen Tiia-Riinan koira ei ollut kovin automaattisen näköinen.

Mielestäni on. Tämä valmiiksi oleva ns. hyvä esittäminen on sitä lahjakkuutta, minkä ihminen on saanut. Lahjojahan voi olla urheilusta koiran esittämiseen. Kaikilla ei ole koiran esittämisen lahjakkuutta, sama juttu esim. urheilussa; jalkapallo voi olla jollekin tuiki tuntematon ja omituinen asia, mikä ei tunnu yhtään omalta jutulta ja jotkut taas ovat kuin syntyneet jalkapallokentille.

Kaikilla ei siis ole lahjakkuutta kaikissa asioissa, sehän on selvä asia.
Omia taitoja voi kukin parantaa harjoittelemalla ja oppia uusia asioita. Olkoon sitten lahjoja tai ei kys. asiassa tai lajissa. Mutta jos lahjakkuuksia jossain on, taidot tulevat vain jostain.

Erittäin mielenkiintoinen aihe, tosiaankin.

Olen topikin aloittajan kanssa samaa mieltä.

Nykypäivänä junnukehissä mielestäni näkee paljon "automaatti koiria" (mutta onhan se tosi, että jotkut esittäjät saavat koiransa näyttämään automaatilta!) jolloin on kyseessä lainakoira, jonka joku muu on kouluttanut, tykkää esiintyä ja näyttää lähes poikkeuksetta hyvältä jolloin haasteena on enää pitää narunpäästä kiinni.

Aina se että näyttää hyvältä, ei todellakaan siis tarkoita että handleri on taitava, sen takia minusta täytyisi koiran vaihtoja harrastaa yhä useammin, kun on kyse junnu kilpailuista. Tai erittäin hyvä vaihtoehto, ehkä paras on juuri se, että kaikki handlerit käyttävät yhtä ja samaa koiraa, valittaessa esimerkiksi viiden parhaimman järjestystä.

Itse olen harvoin saanut junnukehään ns. automaattikoiraa esitettäväksi, joka on menestystä havitellessa hyödyksi junnukehässä. Sen sijaan olen kisannut omalla walesiherralla jo turhankin usein. . . Jos joku on Toton nähnyt tai kokeillut sen sattuessa sopivalle päälle, herraa ei pahemmin kiinnosta olla näytillä vaan pikemminkin mennä tutustumaan uusiin koiratuttavuuksiin tai jopa näihin herran kaukorakkauksiin jotka ovat niitä legendaarisia ensisilmäyksellä rakastumisia! 9 ja puolivuotta ei ole sen menoa pahemmin hidastanut.

Arvostan erästä tuomaria (ulkomaalainen mies tuomari), joka oli nuoremmissa vielä kisatessani Oulun kevätnäyttelyissä (muistaakseni) oli tuomitsemassa junnuja. No olipa kaunis päivä ja minun kisakumppanini oli Toto. *silmienpyöräytys* No sattuihan sillon vielä nuori ja vetreä koira joka ei ole lähemmäskään automaatti ja 12 vuotias tyttö jolla painoa oli ehkä vai tuplaten koiraansa nähden. Toto päätti rakastua erääseen flatti tyttöön joka oli jonossa muutamaa koiraa edellämme. Hädin tuskin pysyin pystyssä kun Toto pojalla oli vauhti päällä, no siinähän se kisa meni ja kun tuli toisen puolen vuoro olla tuomarin arvostelussa, minä kehän ulkopuolella purskahdin itkuun äidilleni koiran kiskoessa ja uikuttaessaan rakkautessa perään. Minä olin valmis luovuttamaan ja olemaan menemättä enää kehään, koska mielestäni suorituksemme oli erittäin huono. No sitten äiti sai minut vielä palaamaan kehään ja tuomari kutsuikin minut vielä viiden parhaan joukkoon, en edes osaa kuvitella ilmettäni sillä hetkellä..! Lopulta sioituin kolmanneksi ja sain käsiini keltaisen ruusukkeen. Olin ihan kummissani ja äitini meni sanomaan jotain tuomarille minusta ja Totosta (hänkin varmaan ihmetteli miten oli mahdollista että sioituin..) Tuomari vastasi vain minusta että "She is clever girl" hymyssä suin.

Siitä hetkestä sain kannustusta kisata hankalan koirani kanssa ja olla turhaan luovuttamatta! Tosin siitä näin monien vuosien jälkeen olen todennut että tuomarit jotka arvostavat haasteellisen näköistä koiraa ovat erittäin harvassa ja olen mielelläni jättänyt Toton useamman kerran junnukehän ulkopuolelle.

No hyötyä treeneistäni on ollut, nimittäin minun ja Toton meno ei näytä enää niin kauhealta treenattuamme, tosin olenhan saanut ylivoimaa painossa Totoon nähden ja koira on alkanut minuakin jo kunnioittamaat hänen johtajanaan. Viimeisin saavutuksemme oli todellakin Totolla ROP, ROPvet ja lauantain BISvet 3.. ! Vaikkakin tuomari vähän huvittuneesti minun ja Toton menoa seurasikin rotukehässä Roppikehässä tuomari totesi Toton olevan rakastunut, koska eihän Toto juossut neljällä jalalla kun tyttö juoksi perässä .. ja sitten tuomari laittoi meidät erikseen kiertämään kehän niin Toto sai edustettua niin että ROP ruusuke iskettiin käteen! :> Totolla on ainakin walesin menevää luonnetta! näkyy päälleppäin enemmän kuin yhdessäkään nuoremmassa koirassa koko rotukehässä.. ;D
*Katsoo ylpeänä niin suloista ja lutuista kotona nukkuvaa koiraansa.*

PS.

Jos totossa vielä henki pihisee ja pääsen johonkin tuomaroimaan junnuja, niin laitan kyllä Toton rundille siinä viiden parhaan valinassa

Sumuenkeli: Näpäs olin niin ilkeä tuomari, että yhdessä mätsissä otin meidän Saran vaihtokoiraksi kun valitsin kahden parhaan sijoituksia, vaikka sara esiintyykin upeasti, hankaluutta toi se, että sepäs ei menekkään kun kehässä on tuttu


Kylläpäs tuohon yhteen lauseeseen tosiaan takerruttiin, eikä kukaan tuntunut ymmärtävän sen tarkoitusta. En tarkoittanut sitä, että koira esiintyy vaan sen yhden esittäjän kanssa, vaan ettei se esiinny ollenkaan, mutta silti junnu pitää itsensä tyynena eikä menetä malttiaan tms.

Mä näköjään luen koneeksi ihan erilaisen koiran kun te...

Nyt kun olen saanut pointtini kirjattua aiemmalle sivulle niin tulee muiden viesteihin kommentoimista ;DD

Taisin ymmärtää pointin kerrankin oikein kun mielestäni ainakin vastasin juuri näihin kysymyksiin omien mielipiteitteni mukaan

sumuenkeli mainitsi viestissään että tuomareita on harvassa, jotka arvostavat haasteellisen näköistä koiraa. Ensin tuli mieleen että tokkopa, itelläni on tullut ihan päinvastaisia kokemuksia, mutta kun alkaa miettimään, niin onhan näitäkin nähty. ! Kerran tuomari sanoi palautteena minulle, että "tällä kertaa sijoituksesi jäi tähän kun noilla muilla oli vähän kokeneemmat koirat." No vähän jäi kalvamaan moinen, ehkä tuomari tarkoitti että en sitten saanut koiraa esiintymään ihan niin hyvin kun oli haastavempi, en tiedä mutta olisi voinut muotoilla kommenttinsa huolellisemmin..

Lanttu tais mainita että kaikki "koneilta" näyttävät eivät aina ole sellaisia, näinpä juuri. Itse olen kisannut suht paljon erään skotin kanssa, joka on rotunsa edustajaksi aikamoinen showmies, mutta silti, vaikka toinen esittäjä saisikin hänet liikkumaan (mitä aina ei ole tapahtunut..) niin enpä ole Rikun usein vieraan kanssa erityisen edustavasti nähnyt seisovan.

Ja vielä ~Blink~in viestiin että finaalin kärkikolmikolla erityisesti näytti olevan suht hankalat ja ei-konemaisesti esiintyvät koirat, joten sumuenkelin viestiin palaten siinä oli tuomari joka osasi haastavampaa (tai sen näköistä??) koiraa arvostaa

Ilmeisesti viittaat "kone"koira kysymykseesi. Kyllä mä ainakin sen ymmärsin ja jos olisit ollut kehän laidalla mun esimerkki kilpailussa, olisit itse voinut todeta, että juuri sellaisesta tilanteesta kyse...
kun koira tosiaan esitti lähes kaikki osaamansa temput (istuminen, loikkiminen jne.), silti kontakti esittäjän ja koiran välillä oli loistava.

Jos puhumme viimevuoden SM finaalin 3 kärjestä, niin 2. sioittuneen Tiian koira on oikeasti kaukana automaatista, missä suhteessa tahansa ajatteeleekin asian! Kevin tämä setteri herra jota itsekkin olen kokeillut esittää, en todellakaan kummoisin tuloksin alkaa temputtamaan todella herkästi koska nuori koira ei jaksa seisoa kuumissa spottivaloissa varsinkaan kun luonne on todella eläväinen!

Siskojen ja kavereiden kanssa kun rovaniemen porukalla jännitettiin tiian pärjäämistä, tuskailimme kun Kevin alkoi temputtamaan kehässä, se pomppi muutamaan otteeseen Tiiaa vasten ja sitten ei antanut pitää päästä kiinni joten tiia seisotti koiraa vapaasti, joka ei ole setterille ominaista lainkaan rotukehissä. Ja kuvauksissa tuomari oli tullut korjaamaan Kevinin jalan ja todennut Tiialle yllättyneesti että ompas koira raskas käsitellä. Silti hieno sioitus!

Toivon että aiheeni ei mene turhauttavasti Offtopikiksi (jota tämä kieltämättä on), mutta tiian kanssa ollaan todettu yhdessä moneen kertaan, että meille on junnukisan jälkeen tultu sanomaan "teillähän meni hyvin" koira tapaukset ovat näissä tapauksissa ollut Toto ja Kevin jolloin voimme vaan todeta, että ehkä se näytti siltä, että koira käyttäytyi hyvin..! Nimittäin se että koira näyttää seisovan kiltisti hadlerin otteessa ei tarkoita, että handlerin käsi rennosti vain pitää koiran päästä kiinni.. nimittäin Totostakin monesti tuntee kun kehän laidalla on kaunis tyttökoira, että huulethan koiralta repeää, kun koira nykii itseään irti otteesta.. ! Toton ratkaisu on sen jälkeen päin vastainen eli peruutusvaihde päälle ja siinä sitä taas sitten ollaan...

Mutta onneksi totokaan ei aina tätä harrasta

Joo no poikkean vähän aiheesta, ja tungen lusikkani tuohon Konekoira soppaan
Olen kisannut roboteilla Maltankoira vanhus (elli), seisoo ja juoksee kenen kanssa (tai juoksi...edesmennyt kun on) tahansa, niin kauan kun ei näe omistajaansa. Ellin tyttö taas seisoo mutta liike on ihan mitä tahansa mutta silti koirat molemmat seisoisivat vaikka 10min liikahtamatta...
Mutta meidän Castro, monet ehkä kattoo että toihan seisoo tosi hyvin (tosin ei kamalan kauaa, liikahtaa vähän jossain vaiheessa) ja juoksee hyvin jos saa olla eka. Mutta esittäkääpä itte Castro, ei ole enää sama koira, kuten Inka voi todeta

Miusta koiraa on siinä vaiheessa kaukana koneesta kun se ei jaksa seistä, se ei liiku yhtään hyvin, vaan vempuilee, ei oa kontaktia vaan kyttäilee ihmisiä/koiria ja handleri saa sen esiintymään niin että pääse sijoille. Siinä on ero hyvän ja harjoittelua vailla olevan handlerin välillä. Jälkimmäinen menettää hermot alle 5min. ja toinen jaksaa sitä showta ja nykimistä helposti 2 tuntia

Hmm.. mielenkiintoinen aihe, enkä jaksanut alkaa lukemaan kaikkia viestejä läpi.



On olemassa - joillakin on vaan se magic touch niihin koiriin! Ihan oikeesti, saa koiran ku koiran esiintymään. Ja toisilla se handlaustaito on tullut harjoittelemisen ja virheistä oppimisten kautta.

Mä en osaa jälkimmäiseen kysymykseen vastata.. en ole seurannut junnuja kuin 4 vuotta, joten todella vaikea mennä sanomaan tuohon mitään. Tosin on ollut ilo huomata kuinka jotkut, joita on seurannut sen 4 vuotta, on kehittyneet huomasti ja tekee vuosi vuodelta varmempaa työtä kehässä!! Tosin nykyään tulee myös uusia junnuja joiden handlaustaitoihin toivoisin enemmän - tosin eihän kukaan ole seppä syntyessään Ja ne myös on niitä tyyppejä, jotka ei kisaa enää koskaan kun ei ekalla kerralla voita.

Sori Laura, meikä menee tohon robotti-/konekoiramaisuuteen vielä. Monesti kuulee että kehänlaidalla todellakin puhutaan että tuolla ja tuolla tyypillä on konekoira - ja miksiköhän näin? Meikä arvelee että asia on sillätavalla, kuten on tullut huomattua, että se koira vaan näyttää niin koneelta ja helpolta sen handlerin käsissä - mutta auta armias kun koiria vaihdatetaan, siinä näkee sen että koira ei olekkaan niin helppo mitä annetaan vaikuttaa - ja se on mielestäni myös osa hyvää handlaustaitoa. Eikö se oo aika huomaamatonta se handlaus jos koira näyttää aika koneelta? Jos tajuatte mitä meinaan

Mielestäni koiria pitäisi vaihtaa enemmän junnuissa, jotta nähtäisiin kuinka hyvä handleri oikeasti on. Tai niinkuin Euroopan voittaja näyttelyssä, finaalistit saivat aivan tuntemattoman koiran, ja tosi hyvin esittivät. Koirat ei näyttäneet "koneilta" vaan olivat mielestäni aika vaativan näköisiä esitettäviä.
Itse olen kisannut koiralla, joka on äitini perään, koiraan oli tosi vaikea saada kontakti. Ja myös uroskoiramme kanssa, joka on narttujen perään, joka on tosi haasteellista.

Niin ja vaikka jo ekaan kysymykseen vastasinkin, ehkä pitäisi vähän täsmentää...

Eli mun mielestä ne harvat onnelliset, joilta tuntuu esittäminen sujuvan luonnostaan kyllä myös kaipaavat treeniä, mutta nimenomaan sitä rodunomaista esittämistä varten. Sillä se lahja on mun mielestä juuri koirankäsittelytaitoa, johon kuuluu kontaktinottokyky. Tosiaan kyllä tällaisenkin handlerin tarvitsee treenata ja ehdottomasti perehtyä siihen rotumääritelmään, sillä tosiaan mikä näyttää silmään hyvältä ei aina ole toivottavaa...

Sitten tämä muu porukka... riippuu tietysti ihan persoonasta, kuinka taitavaksi voi kehittyä. Kaikista ei koskaan tule hyviä, vaikka kuinka treenaisi, valitettava tosiseikka mutta jokainen varmasti oppii sen verran, että rotukehässä pärjää. Nämä kehityskelpoiset ovat sitten valmiita tekemään paljon töitä useiden vuosien ajan kehittyäkseen, tärkeintä on hyvä itseluottamus, mutta liian suurilla luuloilla ei pitkälle pötkitä... eli nöyryys on toinen tärkeä seikka, siis että ymmärtää, ettei koskaan ole valmis, vaan aina on opittavaa

Toivottavasti ei mene liian filosofiseksi tää mun pohdiskelu...
Laura kysyy vaikeita... varsinkin tuo toinen kysymys... mä en vieläkään ole saanut siihen minkäänlaista kantaa aikaiseksi... vaikka junnuja oon seurannut about 10 vuotta. Tiedän kyllä miksi en osaa oikein vertailla, kun suurin osa ajasta on kulunut ns. ulkopuolisena, joten en paljoa taustoja tiedä. Voipi kyllä olla, että ennen enemmän kisattiin tutuilla koirilla, eikä haalittu mahdollisimman monia kisakavereita. Tää on vaan mututuntumaa ja perustuu vuosituhannen vaiheessa kisanneiden tuttujeni taustoihin ja heitä ei kovin montaa ollut (siis jotka hyvin tunnen)

Erittäin hyvä keskustelu.

Uskoisin, että joillain on tälläinen lähes synnynnäinen "koirakäsi". Itse en sellaista omista, ikävä kyllä. Ikävä kyllä, heitä, luonnollisesti hyviä esittäjiä, taitaa olla melko harvassa.
Sellaisen, joka osaa esittää koiraa (kuin koiraa), esittämistä on ilo katsella.

Vielä koneista.. Olen esittänyt koiraa, jolle ei oltu varsinaisesti opetettu seisomista. Olin mätsärissä kyseisen koiran kanssa, satoi vettä ihan älyttömästi, koira riekkui ja haukkui, loikki pystyyn jne. Yritin parhaani mukaan saada sen käyttäytymään. Tuomari kun alkoi pudottaa kilpailijoita, oli naamani varmasti näkemisen arvoinen, pääsimme jatkoon. lopulta olimme 4., tuomari kehui siitä, kun en ollut kertaakaan menettänyt hermojani, vaan olin oikeasti yrittänyt saada koiran esiintymään. Kieltämättä tämä kisa on myös yksi "arvokkaimmista".
Olen myöskin esittänyt koiraa (itse asiassa pariakin), joille on opetettu siirtämään jalkaa käskystä jne. Eivät ne siltikään mielestäni ole koneita! Niitä pitää skarpata, jos olisin itse kehässä "nojoo"-asenteella, nekin varmasti turhautuisivat.. Ja koira, joka ei ole kone, voi näyttää koneelta, jos esittäjä osaa esittää sen, kuten useat ovat täällä sanoneetkin.

Mie en haluu mitenkää kehuu tai mitää, mut mainitsen nyt kun kerta kysytty on. En tiiä et voisko tät sanoo siks luontaiseks esittämisen taidoks mut jokatapauksessa.

Mie olin viime kerimäen ryhmikses ja sain suomenajokoira nartun esitettäväksi. Se oli sillon n. 2vuotias, se ei ollu kertaakaa ollu sellasessa hallissa saati näyttelyssä. Hihnassa kulkeminen ei ollut mukavaa ja seisominen vielä vähemmän. Harjoittelimme juoksua n 20min ja sesomista n 15 min ennen kehää. Narttu esiintyi kiitettävästi, sai ERIn, voitti luokkansa, oli PN1, sai sertin ja oli VSP. Että ihan kiitettävästi meni.
Sama homma Joutsenossa. Ennen ryhmäkehää minulle tyrkättiin ajokoira uros joka oli kyllä helpompi kuin em. mutta ei mikään kone todellakaan, ja se oli RYP1 ja BIS1.

Tarkoitukseni ei todellakaan ollut kehuskella mutta sanoin vain. Ja toivon ettei kukaan tästäkään selittelystä pidä minua ylimielisenä tne...

Olen ehdottoman samaa mieltä siitä, että pikku hiljaa se esittämisen ja kikkailun ja automaation raja alkaa jossain kohtaa hälvetä. Ne ässät ja kikkavitoset saattavat joidenkin tuomareiden kohdalla näyttää oikein hyviltä, kun taas handleri, jolla on suhde koiraan, on ihan tavallinen.

Missä se raja menee?

Mielestäni esittämisen ja koiran tuntemisen kulmakivi on koirasilmä. Handleri, jolla ei ole varsinaista käsitystä koiran luonnosta ja käsittelemisestä saattaa parin junnuharkan jälkeen näyttää oikein hyvältä, sen yhden koiran kanssa. Koirasilmä kuitenkin mahdollistaa sen, että handleri saa koiran kuin koiran viiden minuutin kokeilulla kulkemaan ilman sen suurempia muttia. Hyvän koirasilmän omaavalla handlerilla on hallussa perustieto koiran käyttäytymisestä ja käsittelystä, sen vaistoista ja pääluonteenpiirteistä, mm. ahneudesta ja pelokkuudesta ja osaa suhtautua siihen oikein. Kovapäistä ja nirsoa koiraa ei viedä nameilla ja lässytyksellä eteenpäin, vaan vaaditaan se tatsi siihen koiraan ja ymmärrys siihen, että tämä koira vaatii tällaista käsittelyä ja piste. Jos pehmeäluonteisen koiran kanssa kolme kertaa harjoitellut ja täysin koirakokematon handleri saakin vastaansa jukuripään yksilön, niin jos maalaisjärki ei sano mitään, voi handleri olla pulassa.

Loppujen lopuksi koirasilmähän karttuu vain tekemällä ja kohtaamalla koiria. Maalaisjärki on tärkeä ja täydentävä osa kaikkea koirien kanssa tapahtuvaa kohtaan ja ilman sitä ei tule mitään. On osattava suhtautua tilanteeseen oikein ja tilanteen vaatimalla tavalla.

Kun suhde - oli se sitten luotu viidessä minuutissa tai viidessä vuodessa - on valmis, ei kikkavitosia pitäisi tarvita; siinä vaiheessa esittäminen ja yhteistyö koiran kanssa tukevat toisiaan ja homman tarvitsisi pelata.



Ja mitä tähän automaattikoirajuttuun tulee, niin kyllä koira on aina - oli se sitten kuinka koulutettu ja avoin uusia ja vanhoja ihmisiä kohtaan - vaistonsa varassa ja kokemustensa pohjalta toimiva eläin, ei alkaaliakuilla toimittava, mahan alla sijaitsevasta luukusta ohjelmoitava robotti.

Rehellisesti voin myöntää, että väitteet siitä, kuinka tällaisella ns. "automaattikoiralla" kisaavat pärjäävät, suututtavat minua. Itse en oikeastaan laske mitään koiraa automaatiksi, jokaisella koiralla on kuitenkin luonne ja asenne tilanteita kohtaan, eikä koskaan voi olla varma, mitä tapahtuu ja mitä ei, onko koira tuulella, jolloin huvittaa esiintyä vai ei. Hyvä junnutuomari ymmärtää vaikeankin koiran päälle, hyvänä esimerkkinä tästä mm. se, että 2005 Seinäjoella Anna-Bella Halttunen myönsi kehäsihteerille pitävänsä siitä, että joku (tässä tapauksessa minä) tulee kehään vähän vaikeammankin koiran kanssa: Mukana oli farkku Kiara, joka ei sinä päivänä pysynyt kahtakymmentä sekuntia kauempaa paikoillaan, hampaiden kanssa oli ongelmia ja pieni kehä vielä vaikeutti liikkumista. Enkä koe mitenkään tämän kaiken estäneen menestystämme, sillä aina olosuhteetkaan eivät ole erinomaisia.

Niin muuten: Voitin SM-osarin Leevin kanssa, joka on koira, joka sitten käy tuulella enemmän kuin naapurin poikien leijat.

just esim porin tuomari
sanoi handlerin xx palautteessa, ettei sijoittanut korkeammalle, koska koira pysyi paikallaan vaikka handleri teki mitä, koiran olisi kuulemma vähän kuulunut temppuilla, jotta handleri olisi voinut näyttää taitonsa korjaamalla koiraa. tuskin ainoa syy, mutta kuitenkin. Näytti siis arvostavan vaikeamman yksilön kanssa enemmän työtä tehnyttä, mutta tasokin oli sen verran kova että jollain tavalla pitää ne taitonsa näkyviin saada

mainitsi myöskin, että vanhempien sijoittuneilla ei ole hermoja ollenkaan. onko tämä sitten sitä taitoa esittää (olla aina kehässä tyyni ja rauhallinen)?

ja kaikilla koirilla on hyvät ja huonot päivät kehässä. Johtuen pääasiassa edellispäivien ja aamun ohjelmasta sekä ympäröivistä ihmisistä ja koirista. moni asia (pienikin) vaikuttaa koiraan.

annan mainitsema Leevillä voittaminen, sinä päivänä se tuomari tykkäsi haasteellisemmasta koirasta (tai sitten Leevi meni aivan ylivoimaisen hyvin...)
enkä minäkään osaria millään koneella voittanut onhan Cokis valio, mutta rudussa se on aikalailla sääntö näyttelylinjaisilla. varsinaisesti päätöksen kisata Cokisella tein alle puoli tuntia ennen kehää, eikä koira ollut käynyt rotukehässä varmaan kahteen vuoteen.

selvästi huomaa että toiset sijoittuvat heti ensi kisasta lähtien, toisten täytyy treenata vuosia ennen ekaa sijoitusta. mutta tämäkään ei aina ole se luonnollisen esittämistaidon mittari. kaikki riippuu tuomarin mielipiteestä.

niin että kunensin saa mietittyä, mitäse luonnollinen esittämistaito on, voi alkaa päätellä onko sitä itsellä. mutta kumpikaan ei ole yksiselitteinen asia





VIELÄ: vaikka kuinka osaisi toimia "oikein" koiran kuin koiran kanssa, se ei tarkoita vielä sitä luonnollista esittämistaitoa. Pitää olla silmää nähdä edes koiran tyypin mukainen oikea esittämistapa ja toimia sen mukaan

Monilla agi/toko ihmisillä on hyvä koirasilmä luonteen suhteen (saavat koiran kuin koiran menemään kanssaan ja rohkaistumaan mukaansa, vaikka olisivatkin arkoja, tms). Mutta ajatelkaas kun tällainen laitetaan kehään (jos siis ei ole sitä esittämistaito-silmää), kyllä se yhteistyötä on, mutta ei sitä, että koira esitetään oikein ja niin että se näyttäisi mahdollisimman hyvältä

Tajusin, samaa mieltä! Nimiä en viitsi sanoa, mutta eräs tyttö joka kisaa usein amerikancockerspanielilla, saa sen koiran esiintymään upeasti ja se näyttää erittäin helpolta. Sitä se ei luullakseni ole, koska olen nähnyt koiran toisella handlerilla, ja meno ei ollut lainkaan yhtä "kevyttä"

Kyllä se vain niin on, että enemmän koirien vaihdatusta ja kokonaan uuden vaihtokoiran tuomista kehään!

Tuota jäin miettimään... Kaikki koirat kun eivät yksinkertaisesti ole näitä temppuilevia yksilöitä, mutta se ei suinkaan tarkoita että koira olisi helppo. Afro-puli esimerkkinä, harvoin se viitsii kehässä venkuroida ja pistää vastaan, mutta koiran olemuksesta kyllä näkee milloin sitä ei huvita, vaikka seisoisikin kuin tatti. Tällöin haaste on siinä, että saa koiran näyttämään edustavalta, kaikesta huolimatta (nopeasti katsottuna saattaa tällaisissa tapauksissa näyttää siltä, että koirahan ilman handleriakin, mutta kyllä siellä hihnan päässä on totuus vähän toinen.. enkä tarkoita nyt välttämättä juuri tuota esimerkkikoiraani)

Vähän särähtää korvaan tuo, että koiran pitäisi temppuilla jotta handleri näyttäisi taitavalta. Toki ymmärrän, että eroja on tehtävä tavalla tai toisella, mutta handleri voi olla taitava ilman vaikeaa koiraakin. Tällöin handlerin tekemä (usein suurikin) työ jää vaikeammin havaittavaksi. En väitä, etteikö näitä "konemaisia" koiriakin olisi, ja tällöin tuollainen kommentti on ehkäpä ihan paikallaan, mutta kaikki kauniisti paikallaan seisovat koirat eivät ole automaattisesti koneita. Ainon kanssa siis aika samoilla linjoilla.

Jatkan varsinaisesta aiheesta paremmalla ajalla