Heipsan ja huiskis!
Täällä kirjoittelee varkautelainen naikkonen.
Kotoa löytyy aviomiehen lisäksi kolme kappaletta dogo canarioita (perro de presa canario) ja yksi amerikan bulldoggi. Sen lisäksi nurkissa pyörii kuusi kissaa ja erinäinen määrä käärmeitä, liskoja, skorppioneja ja hämähäkkejä.
Tarkoitus olisi saada kennelnimiä plakkariin ja kasvatella tuota canariota.
Kiinnostunut olen monista molosseista ja niistä omien lisäksi lähellä sydäntä on alanot ja mastiffit.
(muutama "muukin" toki löytyy, mutta listasta tulisi liian pitkä)
Tämmöstä...
-Hanna
täysi versio: Pientä esittelyä
Moi, haluan kuvia 
No täältä tulloo
Ensimmäiseksi Kali (Cory de Irema Curto)
Matami (Do Galineiro Miral)
Vito (Ramas Perro Presa Grand)
[img]http://www.imagestation.com/picture/sraid205/p8f06b74299fada199db82135d21b88a2/ef188411.jpg[/img]
Ja sitten vielä Otto
[img]http://www.imagestation.com/picture/sraid201/p2a6495653c660f2b76609bd600286a60/f02a313c.jpg[/img]
[img]http://www.imagestation.com/picture/sraid204/p4dba27e230134c5dcd9de965907ae607/ef5e2f5b.jpg[/img]
Ensimmäiseksi Kali (Cory de Irema Curto)
Matami (Do Galineiro Miral)
Vito (Ramas Perro Presa Grand)
[img]http://www.imagestation.com/picture/sraid205/p8f06b74299fada199db82135d21b88a2/ef188411.jpg[/img]
Ja sitten vielä Otto
[img]http://www.imagestation.com/picture/sraid201/p2a6495653c660f2b76609bd600286a60/f02a313c.jpg[/img]
[img]http://www.imagestation.com/picture/sraid204/p4dba27e230134c5dcd9de965907ae607/ef5e2f5b.jpg[/img]
Kiitos, minä en muuten koskaan tule sinun luokse Joke vaan, kauneita koiria 
Joke vaan, kauneita koiria
Tervetuloa joukkoon Miuskis!
Sinullahan on vallan vaikuttava eläinkatras - sen kohdatessaan taitaisi murtovaras olla ihmeissään
Sinullahan on vallan vaikuttava eläinkatras - sen kohdatessaan taitaisi murtovaras olla ihmeissään
Tervetuloa miuskis 
*ei tarvi ovia lukita*
*ei tarvi ovia lukita*
Kivan näköinen koirakatras teillä.
Kiitoksia...
Eipä meillä paljon tarvi miettiä tarviiko ovet lukita vai ei. Alkuvuodesta joku valopää meille sisään koitti tulla, mutta päättikin jättää siihen.
Eipä meillä paljon tarvi miettiä tarviiko ovet lukita vai ei. Alkuvuodesta joku valopää meille sisään koitti tulla, mutta päättikin jättää siihen.
Kauniita koiria kieltämättä Ja en minäkään kyllä ihan heti yrittäis ilman lupaa taloon, jossa tuollaisia koiria asustaa 
Ja en minäkään kyllä ihan heti yrittäis ilman lupaa taloon, jossa tuollaisia koiria asustaa
Tervetuloa Miuskis!
Katsoin ensin että Matami on Fila
, muttei ollutkaan.
Katsoin ensin että Matami on Fila
, muttei ollutkaan.
Olis muuten tosi mielenkiintosta tietää vähän enemmän ton canarion luonteesta. Luin siitä ekan kerran muutama vuos sitten ja silloin niitä löytyi Suomesta yksi kappale. Kerropa miten ne toimii perheen ja muiden koirien kanssa.
Aivan mahtavan näköisiä otuksia
PS. Pysyn borkuissa silti...
Aivan mahtavan näköisiä otuksia
PS. Pysyn borkuissa silti...
Tervetuloa miuskis vaan tännekin . Kali ja Vito on upeita .
. Kali ja Vito on upeita .
tervetuloa porukkaan! 
Aika mahtava katras juu. Ei ihan hevillä murtssarit sisälle tuu.
Aika mahtava katras juu. Ei ihan hevillä murtssarit sisälle tuu.
LAINAUS(Hugonmami @ 27.6. 2006, 16:50)
Olis muuten tosi mielenkiintosta tietää vähän enemmän ton canarion luonteesta. Luin siitä ekan kerran muutama vuos sitten ja silloin niitä löytyi Suomesta yksi kappale. Kerropa miten ne toimii perheen ja muiden koirien kanssa.
No samaa mietiskelin minäkin että olisi mukava kuulla millaisia koiria ovat...
No mähän kirjuuttelen jotain
Canario ei ole helppo koira (kuten ei moni muukaan molossipuolen turvelo). Canario vaatii ehdottoman johdonmukaisen ja jämerän koulutuksen ja tapaopettajan. Mitään koulutuksellista puolta ei olisi hyvä jättää puolitiehen vaan aina vetää pienetkin ohjaukset loppuun asti.
Canario ei ole missään tapauksessa bulldoggimaisen yksinkertainen, mutta ei myöskään saksanpaimenkoiran tavoin innokas oppimaan. Canarion itsepäisyys ja omapäisyys on jo muodostunut meillä lentäväksi lauseeksi. Pahimmassa tapauksessa naispuoleisillekin omistajille ehtii istu-käskyä toitottaessa parta kasvamaan...koira kun tuntuu tekevän kaikkea muuta kuin kuuntelee käskyjäsi.
Monen rodun kohdalla varoitetaan uroksen hankaluudesta. Tämän rodun kohdalla sanon suoraan, että narttu on monin verroin vaikeampi, tempperamenttisempi ja ärhäkämpi kuin uros. Canario aikuistuu nopeasti ja se ei periaatteessa koskaan elä ns. vallatonta pentuaikaa. Rotu on hyvin vahtiviettinen ja se näkyy siinä varhaisessa vaiheessa. Koira on itsevarma ja rohkea, se lukee omistajiaan hyvin ja puolustaa ja vahtii kotiaan herkeämättä. Koira pitää poissa tontilta ja pihalta kaiken elävän, mikä vaan on hyönteisiä suurempaa ja ei kuulu laumaan.
Pentuna canario ei ole kovinkaan altis tuhoamiselle. Kaikkien koiriemme pentutuhot ovat jääneet minimaalisesti lasten lelujen kaluamiseen ja muistaakseni yksi kenkä on mennyt huomaamatta luunsyönnin yhteydessä. Koira useimmiten asettuu kotioloissa johonkin omistajiensa lähettyville niin, että se näkee paikaltaan kulkuväylät. Meillä tuo useimmiten meinaa sitä, että emäntä makaa alimmaisena sohvalla ja kaksi koiraa vetää hirsiä siinä päällä. Tassulla muistetaan tökkiä, kun emäntä unohtaa rapsuttaa.
Muutaman kerran olen törmännyt väitteeseen, että canario on miellyttämisenhaluinen koira. Ei pidä paikkaansa. Nöyrä se osaa olla, jos omistaja jylisee ja sattuu olemaan jotain hyvää syömistä käden ulottuvilla. Miellyttämisenhalua ei kuitenkaan löydy...mitä lie sitten tuolla koskaan tarkoitettu.
Oppimiskykyä löytyy, mutta eri asia on, viitsiikö koira oppejaan muistella. Tämän takia se johdonmukaisuus, jämptiys ja kovuus on ehdoton canarion ollessa talossa...se nimittäin on taitava käyttämään piilodominanssia hyväkseen ja kävelee yli, jos omistaja on yhtään epävarma tai lepsu. Tarvinneeko sanoa, ettei täysikasvuisen canarion kanssa enää mielellään ota sitä fyysistä kontaktia valtataistelun puitteissa...
Noniin. Moni jo varmaan ajattelee koiran olevan mahdoton ja lähes valmiiksi hiottu ongelmatapaus. Ei se ole.
Tuskin voin liikaa painottaa edellä mainittuja piirteitä koulutuksen suhteen, mutta jos ne asiat ovat selkeät, ei ongelmia tule (tai no voiko tätä luvata minkään eläimen kanssa?).
Canario on lapsirakas koira. Kotimaassaan rotu on arvostettu perhekoira, toki erona Suomen oloihin on, että rodun kotimaassa koirat elävät yleensä tarhoissa ja pihalla. Itsellämme talossa pyörii myös mieheni 5-vuotias tyttö ja mikään koiristamme ei ole näyttänyt pelkoa, hämmentyneisyyttä, agressioita tms. lapselle koskaan. Lapsi on saanut ohjeet, että koiria ei kiusata, niiden annetaan nukkua rauhassa, syödä rauhassa ruoka ja luut ja jos niitä rapsutetaan, se tehdään niin, että koira näkee ensin rapsuttajan. Koskaan en silti jättäisi lasta minkään koiran kanssa kahden ilman valvontaa. Lapsista ja koirista kun ei koskaan tiedä.
Kissojen kanssa koirat tulevat mainiosti juttuun. Meillä kissat ja koirat viihtyvät pesupuuhissa keskenään ja on Matami valeraskausoireissa hoitanut yhtä kissaamme ilman ongelmia. Kissa ei ehkä hautomisesta niin paljon tykännyt, mutta minkäs teet, jos 40 kg painavempi koira istuu päällä.
Canario on hyvä vahtikoira. Se ilmoittaa tontille tulevista vieraista, mutta rauhoittuu, jos omistajat ovat ok vieraiden suhteen. Muutaman kerran on tullut tilanne, että mun kimppuun on yritetty käydä (joko ihminen tai toinen koira) ja omat koirat kyllä tulevat väliin.
Canario on mukavuudenhaluinen koira, jolla ei ole kovinkaan paljon huumorintajua. Se on vakavamielinen, mutta uskollinen omistajilleen.
Kyselkää ihmeessä lisempää. Tää tuli aika tajunnanvirtana, kun väsyttää.
Tässä yksi kuva, missä Matami ja tyttölapsi päiväunilla
Edittiä...Toisten koirien kanssa ei ihan helppoa välttämättä ole. Oman lauman koirat ovat ok, mutta ulkopuoliset koirat eivät saa kovinkaan ystävällistä vastaanottoa. Omat koiramme on sijoteltu niin, että Matami ja Otto ovat kodin puolella ja Vito ja Kali kennelin puolella.
Canario ei ole helppo koira (kuten ei moni muukaan molossipuolen turvelo). Canario vaatii ehdottoman johdonmukaisen ja jämerän koulutuksen ja tapaopettajan. Mitään koulutuksellista puolta ei olisi hyvä jättää puolitiehen vaan aina vetää pienetkin ohjaukset loppuun asti.
Canario ei ole missään tapauksessa bulldoggimaisen yksinkertainen, mutta ei myöskään saksanpaimenkoiran tavoin innokas oppimaan. Canarion itsepäisyys ja omapäisyys on jo muodostunut meillä lentäväksi lauseeksi. Pahimmassa tapauksessa naispuoleisillekin omistajille ehtii istu-käskyä toitottaessa parta kasvamaan...koira kun tuntuu tekevän kaikkea muuta kuin kuuntelee käskyjäsi.
Monen rodun kohdalla varoitetaan uroksen hankaluudesta. Tämän rodun kohdalla sanon suoraan, että narttu on monin verroin vaikeampi, tempperamenttisempi ja ärhäkämpi kuin uros. Canario aikuistuu nopeasti ja se ei periaatteessa koskaan elä ns. vallatonta pentuaikaa. Rotu on hyvin vahtiviettinen ja se näkyy siinä varhaisessa vaiheessa. Koira on itsevarma ja rohkea, se lukee omistajiaan hyvin ja puolustaa ja vahtii kotiaan herkeämättä. Koira pitää poissa tontilta ja pihalta kaiken elävän, mikä vaan on hyönteisiä suurempaa ja ei kuulu laumaan.
Pentuna canario ei ole kovinkaan altis tuhoamiselle. Kaikkien koiriemme pentutuhot ovat jääneet minimaalisesti lasten lelujen kaluamiseen ja muistaakseni yksi kenkä on mennyt huomaamatta luunsyönnin yhteydessä. Koira useimmiten asettuu kotioloissa johonkin omistajiensa lähettyville niin, että se näkee paikaltaan kulkuväylät. Meillä tuo useimmiten meinaa sitä, että emäntä makaa alimmaisena sohvalla ja kaksi koiraa vetää hirsiä siinä päällä. Tassulla muistetaan tökkiä, kun emäntä unohtaa rapsuttaa.
Muutaman kerran olen törmännyt väitteeseen, että canario on miellyttämisenhaluinen koira. Ei pidä paikkaansa. Nöyrä se osaa olla, jos omistaja jylisee ja sattuu olemaan jotain hyvää syömistä käden ulottuvilla. Miellyttämisenhalua ei kuitenkaan löydy...mitä lie sitten tuolla koskaan tarkoitettu.
Oppimiskykyä löytyy, mutta eri asia on, viitsiikö koira oppejaan muistella. Tämän takia se johdonmukaisuus, jämptiys ja kovuus on ehdoton canarion ollessa talossa...se nimittäin on taitava käyttämään piilodominanssia hyväkseen ja kävelee yli, jos omistaja on yhtään epävarma tai lepsu. Tarvinneeko sanoa, ettei täysikasvuisen canarion kanssa enää mielellään ota sitä fyysistä kontaktia valtataistelun puitteissa...
Noniin. Moni jo varmaan ajattelee koiran olevan mahdoton ja lähes valmiiksi hiottu ongelmatapaus. Ei se ole.
Tuskin voin liikaa painottaa edellä mainittuja piirteitä koulutuksen suhteen, mutta jos ne asiat ovat selkeät, ei ongelmia tule (tai no voiko tätä luvata minkään eläimen kanssa?).
Canario on lapsirakas koira. Kotimaassaan rotu on arvostettu perhekoira, toki erona Suomen oloihin on, että rodun kotimaassa koirat elävät yleensä tarhoissa ja pihalla. Itsellämme talossa pyörii myös mieheni 5-vuotias tyttö ja mikään koiristamme ei ole näyttänyt pelkoa, hämmentyneisyyttä, agressioita tms. lapselle koskaan. Lapsi on saanut ohjeet, että koiria ei kiusata, niiden annetaan nukkua rauhassa, syödä rauhassa ruoka ja luut ja jos niitä rapsutetaan, se tehdään niin, että koira näkee ensin rapsuttajan. Koskaan en silti jättäisi lasta minkään koiran kanssa kahden ilman valvontaa. Lapsista ja koirista kun ei koskaan tiedä.
Kissojen kanssa koirat tulevat mainiosti juttuun. Meillä kissat ja koirat viihtyvät pesupuuhissa keskenään ja on Matami valeraskausoireissa hoitanut yhtä kissaamme ilman ongelmia. Kissa ei ehkä hautomisesta niin paljon tykännyt, mutta minkäs teet, jos 40 kg painavempi koira istuu päällä.
Canario on hyvä vahtikoira. Se ilmoittaa tontille tulevista vieraista, mutta rauhoittuu, jos omistajat ovat ok vieraiden suhteen. Muutaman kerran on tullut tilanne, että mun kimppuun on yritetty käydä (joko ihminen tai toinen koira) ja omat koirat kyllä tulevat väliin.
Canario on mukavuudenhaluinen koira, jolla ei ole kovinkaan paljon huumorintajua. Se on vakavamielinen, mutta uskollinen omistajilleen.
Kyselkää ihmeessä lisempää. Tää tuli aika tajunnanvirtana, kun väsyttää.
Tässä yksi kuva, missä Matami ja tyttölapsi päiväunilla
Edittiä...Toisten koirien kanssa ei ihan helppoa välttämättä ole. Oman lauman koirat ovat ok, mutta ulkopuoliset koirat eivät saa kovinkaan ystävällistä vastaanottoa. Omat koiramme on sijoteltu niin, että Matami ja Otto ovat kodin puolella ja Vito ja Kali kennelin puolella.
Kiitokset miuskis Paljon oli sellaista, mitä jo etukäteen aavistelinkin mutta myös uutta. Mistäs sait aikoinaan tietoa rodusta, kun aloit ensimmäistä hankkimaan? Ja kuinka alunperin päädyit tähän rotuun? Nimim. kyselyikäinen
Ihana kun tänne palstalle löytää tällaisten harvinaistenkin rotujen omistajia, minusta ihan älyttömän mielenkiintoista kuulla canarioista ja muista harvinaisuuksista.
Paljon oli sellaista, mitä jo etukäteen aavistelinkin mutta myös uutta. Mistäs sait aikoinaan tietoa rodusta, kun aloit ensimmäistä hankkimaan? Ja kuinka alunperin päädyit tähän rotuun? Nimim. kyselyikäinen Ihana kun tänne palstalle löytää tällaisten harvinaistenkin rotujen omistajia, minusta ihan älyttömän mielenkiintoista kuulla canarioista ja muista harvinaisuuksista.
HUH HUH... TOIVOTTAVASTI TEILLÄ ON SAMANLAISIA SOHVAPERUNOITA KUN MEILLÄKIN ACTION TILANTEITA EI OLE OLLUT KUN OMASSA MURKKU IÄSSÄ... JS SILLOIN SE OMA PIKKU MÄYKKY NAPPASI ÄITIÄ KÄDESTÄ... 
YRITÄN VAAN SANOA ETTÄ TULEE MUISTAA ETTÄ KOIRA ON AINA KOIRA ROTUUN KATSOMATTA....
ACTION TILANTEITA EI OLE OLLUT KUN OMASSA MURKKU IÄSSÄ... JS SILLOIN SE OMA PIKKU MÄYKKY NAPPASI ÄITIÄ KÄDESTÄ... YRITÄN VAAN SANOA ETTÄ TULEE MUISTAA ETTÄ KOIRA ON AINA KOIRA ROTUUN KATSOMATTA....
Kiinnostus rotuun tuli vähän tuon ukon kautta. Ukolla on ollut englanninbulldoggia, rotikkaa, bullmastiffia...
Yhdellä tyypillä oli ko. koira ja käytiin katsomassa, aloitettiin vimmattu pulinointi kasvattajien kanssa ja tilattiin kasa kirjoja (netistä saatu tieto kun ei aina ole se paras tieto). Punnittiin tilanne ja ostettiin kaksi koiraa, joista toinen meni sijoitukseen (tuli myöhemmin vaikeuksien takia takaisin ja sai uuden kodin vähän lähempää). Siitähän se ajatus sitten ratkesi ja taitaa meidän pitäjä olla nyt eniten kansoitettu canarioiden osalta.
Käyttöominaisuuksiltaan canario oli eniten meitä miellyttävä. Aluksi oli tarkoitus mun puolelta saada bullterrieri tai irlanninsusikoira, mutta canario tuntui omalta heti alkuun.
Yhdellä tyypillä oli ko. koira ja käytiin katsomassa, aloitettiin vimmattu pulinointi kasvattajien kanssa ja tilattiin kasa kirjoja (netistä saatu tieto kun ei aina ole se paras tieto). Punnittiin tilanne ja ostettiin kaksi koiraa, joista toinen meni sijoitukseen (tuli myöhemmin vaikeuksien takia takaisin ja sai uuden kodin vähän lähempää). Siitähän se ajatus sitten ratkesi ja taitaa meidän pitäjä olla nyt eniten kansoitettu canarioiden osalta.
Käyttöominaisuuksiltaan canario oli eniten meitä miellyttävä. Aluksi oli tarkoitus mun puolelta saada bullterrieri tai irlanninsusikoira, mutta canario tuntui omalta heti alkuun.
LAINAUS(miuskis @ 28.6. 2006, 01:12)
Käyttöominaisuuksiltaan canario oli eniten meitä miellyttävä. Aluksi oli tarkoitus mun puolelta saada bullterrieri tai irlanninsusikoira, mutta canario tuntui omalta heti alkuun.
Se on kyllä jännä homma, miten joku rotu vaan tuntuu omalta heti kättelyssä. Mulle kävi niin borkun kanssa ja nyt näitä viilettää kotona kaks
Ja näitä tulee mulla aina olemaan.
Ja täällä oma rotu on ehdottomasti bullterrieri (myös mini), näitähän kotona on 4 stanttua ja 1 mini palleroinen. Tosin joku päivä varmaan muunkin rotuinen kaveri tähän laumaan liittyy, mutta kyllä bullterrieri on se ykkönen meillä.
Jasubullin kanssa samaa mieltä ,että Bullit on ihania . Terveisin ex Bullin omistaja.
. Terveisin ex Bullin omistaja.
^Saako udella mistä sulla oli bulli? Itse olen ihastellut sinisrä/isabella shar peitä. Ehkä sitten joku päivä...
Tervetuloa miuskis.
Tulipahan lukiessani omat ca de bout eli dogo mallorquinit.
Tyttö on meillä kova ja yrittää määrätä tahdin, mutta valta on selväksi tehty.
Uros on ollut pennusta lähtien meillä ja tyttö tuli 10 kuukautta vanhana meille.
Tälläinen koira olisi otettava jo pentuna. Se on meidän oppi.
Nyt syntyy meille ekat pennut heinäkuun alkupuolella.
Katsotaan miksi tyttönen muuttuu, kun pennut ovat maailmassa.
Vieraita koiria käy meillä kylässä ja me olemme vahtimassa, kun tyttönen nostelee
selkäkarvojaa. Tai otamme sisälle jos on ulkona.
Jotain yhtäläistä näillä kahdella rodulla on, vaikka ulkomuoto on erilainen.
Ihan kiva, että löytyy näitä harvinaisten rotujen omistajia mukaan.
Tulipahan lukiessani omat ca de bout eli dogo mallorquinit.
Tyttö on meillä kova ja yrittää määrätä tahdin, mutta valta on selväksi tehty.
Uros on ollut pennusta lähtien meillä ja tyttö tuli 10 kuukautta vanhana meille.
Tälläinen koira olisi otettava jo pentuna. Se on meidän oppi.
Nyt syntyy meille ekat pennut heinäkuun alkupuolella.
Katsotaan miksi tyttönen muuttuu, kun pennut ovat maailmassa.
Vieraita koiria käy meillä kylässä ja me olemme vahtimassa, kun tyttönen nostelee
selkäkarvojaa. Tai otamme sisälle jos on ulkona.
Jotain yhtäläistä näillä kahdella rodulla on, vaikka ulkomuoto on erilainen.
Ihan kiva, että löytyy näitä harvinaisten rotujen omistajia mukaan.
^Itse harkitsin ca de bouta tuossa jokin aika sitten, mutta rodun terveystilanne (ja tutkimattomuus) laittoi pisteen harkinnalle ainakin vielä tässä vaiheessa. Komeita koiria kyllä. Turussa jututun venäläisnaista, jolla oli kaksi koiraa mukanaan näyttelyssä.
Ca de bout oli meilläkin yhdessä vaiheessa mielessä, mutta päädyimme canarioon.
Tuo ca de boun terveystilanne saattaa osin johtua myös siitä, että yhteneväistä linjaa ei taida vielä ihan olla...näin olen itseni antanut ymmärtää.
Terveystilannetta kannattaa nykyään aika monen rodun kanssa miettiä ja punnita. Välillä tulee surkea olo, kun miettii joidenkin rotujen kohdalla sitä, mitä ne joskus olivat ja tekivät ja mikä on rodun tämän hetkinen tilanne.
Canarion kohdalla todella toivon, ettei ns. näyttelyvillitys saa koskaan otetta rodusta. Se nimittäin on jo nyt vakavasti laukeamassa käsiin, kun canariosta koitetaan tehdä isoa, kaunista ja näyttävää. Rodun "ei FCI-hyväksytty" versio on kooltaan hyvä jo ihan luonteenkin puolesta. Arpapeliä koon kasvattamisen jälkeen onkin sitten se, että kuka hallitsee reilulla dominanssilla varustettua koiraa sen painaessa pauttiarallaa liki 80 kiloa. Ja mitä suuri koko tekee terveyspuolella? Keski-ikä pienenee, rakenteelliset heikkoudet lisääntyy ja niin edelleen.
Perro de presa canarion rotumääritelmän mukainen ja kokoinen koira on se, joka pystyy fysiikaltaan toimimaan paremmin kuin ilman yläpainorajaa vastaavaa dogo canario.
Ulkonäkökeskeisyys molossipuolella on huolestuttavaa, jos ei mitään muuta haeta kuin näyttävyyttä ja muutenkin upeaa ulkokuorta. Omassa arvomaailmassa ulkonäköseikat tulevat kaukana perässä, jos vaakakupin toisella puolella on vahva, tasapainoinen ja terve koira.
Tuo ca de boun terveystilanne saattaa osin johtua myös siitä, että yhteneväistä linjaa ei taida vielä ihan olla...näin olen itseni antanut ymmärtää.
Terveystilannetta kannattaa nykyään aika monen rodun kanssa miettiä ja punnita. Välillä tulee surkea olo, kun miettii joidenkin rotujen kohdalla sitä, mitä ne joskus olivat ja tekivät ja mikä on rodun tämän hetkinen tilanne.
Canarion kohdalla todella toivon, ettei ns. näyttelyvillitys saa koskaan otetta rodusta. Se nimittäin on jo nyt vakavasti laukeamassa käsiin, kun canariosta koitetaan tehdä isoa, kaunista ja näyttävää. Rodun "ei FCI-hyväksytty" versio on kooltaan hyvä jo ihan luonteenkin puolesta. Arpapeliä koon kasvattamisen jälkeen onkin sitten se, että kuka hallitsee reilulla dominanssilla varustettua koiraa sen painaessa pauttiarallaa liki 80 kiloa. Ja mitä suuri koko tekee terveyspuolella? Keski-ikä pienenee, rakenteelliset heikkoudet lisääntyy ja niin edelleen.
Perro de presa canarion rotumääritelmän mukainen ja kokoinen koira on se, joka pystyy fysiikaltaan toimimaan paremmin kuin ilman yläpainorajaa vastaavaa dogo canario.
Ulkonäkökeskeisyys molossipuolella on huolestuttavaa, jos ei mitään muuta haeta kuin näyttävyyttä ja muutenkin upeaa ulkokuorta. Omassa arvomaailmassa ulkonäköseikat tulevat kaukana perässä, jos vaakakupin toisella puolella on vahva, tasapainoinen ja terve koira.
Jasubullille tiedoksi että Bulli oli mulla todella kauan sitten. Sen oikea nimi oli Dynamo Sulevi ja jouduttiin lopettamaan ennen aikojaan perinnöllisen munuaisvian vuoksi. Kun minulla Jeppe vielä oli niin silloin tuli myös eka Shar pei enkä sen koommin ole rotua vaihtanut, vaikka Bullit ovatkin lähellä sydäntäni.
Niinpä niin, mistä saadaan terveitä koiria joka rotuun?
Siinä on iso pulma, jokainen tietenkin kannattaa omaa koiraansa jalostukseen.
Niitäkin huonoja yksilöitä on vaikea jättää pois jalostuksesta ja kuka se sanoo,
et ton koira on huono, kun näyttely tulokset puhuu puolesta.
Puhun ainostaan Mallorcan linjasta ja Alicantesta tuoduista koirista.
Ca de bou'ssa on enemmänkin lonkissa parantamista.
Meillä on ollut 5 ca de bou'ta ja kahdella samaiselta kasvattajalta, todella sairaan huonot lonkat.
Uroksesta saimme korvaus koiran, jolta puuttui toisesta jalasta 1½ cm pituutta toiseen jalkaan verrattuna.
Eikun unten maille armaille.
Eka narttu kuoli liesmannosiin, joka on etelän sairaus ja meillä oli tuntematon silloin.
Omat koiramme olemme lonkkakuvanneet ja kuvat on nähtävänä meillä.
Pevisaa ei ole meillä.
Eläinlääkäriä olemme tarvinneet vain rokotuksen takia, onneksi ei muuten.
Se luonne on yksi pulma monella kasvattajalla myös.
Meillä ei ole koirat sidottu puihin ja pihamaallakin voivat vapaana olla.
Yleensä kuvissa koirat ovat lehmänriimuissa ja isoissa puissa kiini sidottuja.
Odottava mamma on omistaja sidonnaisempi kuin uros ja palvoo isäntää ei minua.
Ovat yhden ihmisen koiria ja rotumäärittelmäkin sen jo kertoo.
Vieraat otetaan avosylin vastaan ja ollaan iloisia.
En sitä tiedä mitä tapahtuisi, jos kukaan ei ole kotona ja joku eksyisi sisälle.
Rodun erilaisuus on hyvin suuri.
Puolassa on oman näköisiä. Nyt sinne on ostettu mallorcalta muutama koira.
Mallorcalta ja etelä-Espanjasta löytyy rodunomaiset koirat ca de bou'ssa.
Venäjälle ostettiin 30 narttua ei yhtään urosta ja pentuja syntyi, kuin tähtiä taivaalle.
Koiramme kasvattaja ei katsonut suopein silmin fiksausta muihin rotuihin
ja se näkyy nytkin myös rodun ulkonäössä monessa maassa.
Mites säilytetään rodun alkuperäinen rakenne ja muoto sekä luonne.
Se onkin iso ongela koko koirankasvatustyössä ja varsinkin jos meinaat panostaa
laatuun, luonteseen sekä näköön.
Kokoa ja näköä ei pitäsi kasvattaa yli rotumääritelmien.
On vaikea hallita iso kokoista kuin normaali oloista koiraa.
Luonne on meille tärkeä sekä terveys.
Ja niihin tulemme jatkossakin panostamaan.
Näyttelyissä on ihan kiva käydä ja katsella mitä suuressa maailmassa on kasvatettu.
Jos on kiinostusta voi tulla katsomaan koiriamme.
Ovat vapaasti nähtävänä myös odottava mamma.
Siinä on iso pulma, jokainen tietenkin kannattaa omaa koiraansa jalostukseen.
Niitäkin huonoja yksilöitä on vaikea jättää pois jalostuksesta ja kuka se sanoo,
et ton koira on huono, kun näyttely tulokset puhuu puolesta.
Puhun ainostaan Mallorcan linjasta ja Alicantesta tuoduista koirista.
Ca de bou'ssa on enemmänkin lonkissa parantamista.
Meillä on ollut 5 ca de bou'ta ja kahdella samaiselta kasvattajalta, todella sairaan huonot lonkat.
Uroksesta saimme korvaus koiran, jolta puuttui toisesta jalasta 1½ cm pituutta toiseen jalkaan verrattuna.
Eikun unten maille armaille.
Eka narttu kuoli liesmannosiin, joka on etelän sairaus ja meillä oli tuntematon silloin.
Omat koiramme olemme lonkkakuvanneet ja kuvat on nähtävänä meillä.
Pevisaa ei ole meillä.
Eläinlääkäriä olemme tarvinneet vain rokotuksen takia, onneksi ei muuten.
Se luonne on yksi pulma monella kasvattajalla myös.
Meillä ei ole koirat sidottu puihin ja pihamaallakin voivat vapaana olla.
Yleensä kuvissa koirat ovat lehmänriimuissa ja isoissa puissa kiini sidottuja.
Odottava mamma on omistaja sidonnaisempi kuin uros ja palvoo isäntää ei minua.
Ovat yhden ihmisen koiria ja rotumäärittelmäkin sen jo kertoo.
Vieraat otetaan avosylin vastaan ja ollaan iloisia.
En sitä tiedä mitä tapahtuisi, jos kukaan ei ole kotona ja joku eksyisi sisälle.
Rodun erilaisuus on hyvin suuri.
Puolassa on oman näköisiä. Nyt sinne on ostettu mallorcalta muutama koira.
Mallorcalta ja etelä-Espanjasta löytyy rodunomaiset koirat ca de bou'ssa.
Venäjälle ostettiin 30 narttua ei yhtään urosta ja pentuja syntyi, kuin tähtiä taivaalle.
Koiramme kasvattaja ei katsonut suopein silmin fiksausta muihin rotuihin
ja se näkyy nytkin myös rodun ulkonäössä monessa maassa.
Mites säilytetään rodun alkuperäinen rakenne ja muoto sekä luonne.
Se onkin iso ongela koko koirankasvatustyössä ja varsinkin jos meinaat panostaa
laatuun, luonteseen sekä näköön.
Kokoa ja näköä ei pitäsi kasvattaa yli rotumääritelmien.
On vaikea hallita iso kokoista kuin normaali oloista koiraa.
Luonne on meille tärkeä sekä terveys.
Ja niihin tulemme jatkossakin panostamaan.
Näyttelyissä on ihan kiva käydä ja katsella mitä suuressa maailmassa on kasvatettu.
Jos on kiinostusta voi tulla katsomaan koiriamme.
Ovat vapaasti nähtävänä myös odottava mamma.
Canarionkin suosio on nostanut päätään Euroopassa. Harmillista todeta, että dogo canarion linja sivuaa tätä nykyä enemmänkin bullmastiffia kuin rodun alkuperäistä muotoa. Ei pahalla bullmastiffia kohtaan, mutta kun ulkonäkö on aika raakasti erilainen, en nää järkeä bullmastifficanarioiden suosimisessa näyttelykehissä.
No, yhteen suuntaan kun kumartaa, toiseen pyllistää.
No, yhteen suuntaan kun kumartaa, toiseen pyllistää.
Niin onhan se omassa rodussanikin aika suuri ero alkuperäisellä ja jalostetummalla tyypillä. Tätä "läskipää" tyyppiä ovat varmasti kaikki nähneet, mutta eivät varmastikkaan alkuperäistyyppiä. Jos kiinnostaa nähdä, niin vieraile kotisivullani sieltäpä sellainen löytyy, ikää 8kk ja lennettiin yhdessä aina Hong Kongista asti tänne koto Suomeen. 
Hei Raija! Kyselin jo toisella palstalla, ja sieltä ohjattiin tänne. Tässä siis sinulle.
Eli näköjään tuo rotu on saatu pelastettua, mutta miten? Hävisikö rotu todellakin jossain vaiheessa, olisi mielenkiintoista saada selville tuota historiaa! Kiitoksia jo etukäteen
LAINAUS
Lainasin kirjastosta Suuri Koirakirja 3:sen (1992 painos) ja siellä oli vähän erikoinen teksti Ca De Bousta.
LAINAUS
Salaperäinen häviäminen
Rodun virallisen tunnustamisen hyväksi tehtiin töitä jo 1940-luvulla. Rotumääritelmästä olisi ehkä ollut apua, mutta se tuli liian myöhään. FCI hyväksyi sen vuonna 1964, toisin sanoen 12-15 vuotta sen jälkeen, kun viimeinen perro de presa mallorquín [eli siis Ca De Bou] nähtiin Baleaareilla. Tämä lienee minkään rodun historiassa ainoa tapaus, jolloin rotu on virallisesti tunnustettu sen jälkeen, kun sitä ei enää ole olemassa
Ton tekstin luettuani tuli mieleen, että viime vuonna, syksyllä/kesällä joku esitteli voimahali-palstalla tuttavansa Ca De Boun kuvaa.. Osaako joku valaista mua vähän, onko tuo teksti väärässä?Rodun virallisen tunnustamisen hyväksi tehtiin töitä jo 1940-luvulla. Rotumääritelmästä olisi ehkä ollut apua, mutta se tuli liian myöhään. FCI hyväksyi sen vuonna 1964, toisin sanoen 12-15 vuotta sen jälkeen, kun viimeinen perro de presa mallorquín [eli siis Ca De Bou] nähtiin Baleaareilla. Tämä lienee minkään rodun historiassa ainoa tapaus, jolloin rotu on virallisesti tunnustettu sen jälkeen, kun sitä ei enää ole olemassa
Eli näköjään tuo rotu on saatu pelastettua, mutta miten? Hävisikö rotu todellakin jossain vaiheessa, olisi mielenkiintoista saada selville tuota historiaa! Kiitoksia jo etukäteen
Eden...
Tämmöstä löytyi www.moloss.com sivustolta
Tämmöstä löytyi www.moloss.com sivustolta
LAINAUS
The first official entry was in the year 1928 and in 1929, when the breed was exhibited for the first time at a dog show in Barcelona.
But the Ca de Bou was quickly vanishing, and when the breed was recognized by the FCI in 1964 there were no known pure speciments left. However, at the later time a few pure Ca de Bou´s of good type were located at Mallorca, and together with a few Ca de Bou crosdogs the breed was restored.
A drawback of that the breed was restored from only a few foundation dos is that the lines of the Ca de Bou is very "tight" and a lot of inbreeding has occured, and still a high occurence of inbreeding is done by many breeders. This is very worrying since we can trace all pedigrees bact to the same fundation dogs, just a few generations away.
But the Ca de Bou was quickly vanishing, and when the breed was recognized by the FCI in 1964 there were no known pure speciments left. However, at the later time a few pure Ca de Bou´s of good type were located at Mallorca, and together with a few Ca de Bou crosdogs the breed was restored.
A drawback of that the breed was restored from only a few foundation dos is that the lines of the Ca de Bou is very "tight" and a lot of inbreeding has occured, and still a high occurence of inbreeding is done by many breeders. This is very worrying since we can trace all pedigrees bact to the same fundation dogs, just a few generations away.
Vastaan mitä me tiedämme.
Ca de bou'sta on tietoa meillä Espanjaksi ja sen historiaa myös.
Vaan meillä on pienoinen pulma ollut siinä kääntämisessä.
Neljä eri henkilöä on luvannut kääntää historiaa ja kun lehden ovat saaneet käteen,
jotenkin se vaan palauttuu takaisin ilman suomentamista.
Olimme luvanneet maksaa käännöksistä, mutta sekään ei ole auttanut.
Joten olemme tyytyneet katselemaan Ca de Bou lehteä.
Sen verran meillä on tietoa, että muutama yksilö jäi henkiin, josta lähdettiin elvyttämään rotua uudelleen toden teolla -50 luvun alkupuolella.
Ja ilmeisesti löytyivät Mallorcan saarelta ne eloon jääneet.
Ibitzan mastiffi on takana ja se on kuollut sukupuuttoon kokoonaan.
Ca de bou on Ibitzasta melkein täys kopio.
Siksipä geeni pohja on suppea ja ainoastaan fiksaamalla saadaan uutta linjaa,
kuten niin monessa maassa on tehty.
Mutta koiran alkuperäinen näkö ja luonne on siitä kärsinyt.
Mitä muuta haluat tietää Eden.
Vastaan ihan mielelläni, sen mitä me tiedämme rodusta.
Ca de bou'sta on tietoa meillä Espanjaksi ja sen historiaa myös.
Vaan meillä on pienoinen pulma ollut siinä kääntämisessä.
Neljä eri henkilöä on luvannut kääntää historiaa ja kun lehden ovat saaneet käteen,
jotenkin se vaan palauttuu takaisin ilman suomentamista.
Olimme luvanneet maksaa käännöksistä, mutta sekään ei ole auttanut.
Joten olemme tyytyneet katselemaan Ca de Bou lehteä.
Sen verran meillä on tietoa, että muutama yksilö jäi henkiin, josta lähdettiin elvyttämään rotua uudelleen toden teolla -50 luvun alkupuolella.
Ja ilmeisesti löytyivät Mallorcan saarelta ne eloon jääneet.
Ibitzan mastiffi on takana ja se on kuollut sukupuuttoon kokoonaan.
Ca de bou on Ibitzasta melkein täys kopio.
Siksipä geeni pohja on suppea ja ainoastaan fiksaamalla saadaan uutta linjaa,
kuten niin monessa maassa on tehty.
Mutta koiran alkuperäinen näkö ja luonne on siitä kärsinyt.
Mitä muuta haluat tietää Eden.
Vastaan ihan mielelläni, sen mitä me tiedämme rodusta.
Miuskis kirjotti:Ulkonäkökeskeisyys molossipuolella on huolestuttavaa, jos ei mitään muuta haeta kuin näyttävyyttä ja muutenkin upeaa ulkokuorta. Omassa arvomaailmassa ulkonäköseikat tulevat kaukana perässä, jos vaakakupin toisella puolella on vahva, tasapainoinen ja terve koira.
niinpä, monasti se myös myös liitty terveisiin liikkeisiin, Euw-o6 Dillen van de Paterhoek, sattuu myös olemaan A-lonkkainen Bordeauxindoggi,
Kun eri rotuisa koira kasvatetaan niin mikä on kriteeri,jos ei kelpaa näyttelyt tai kokeet? Näyttelyissäkin selvii moni asia, käsiteltävyys, stressin sietokyky ja luonne, ulkomuodon lisäksi.
Mikä on esimerkiski perro de presa canario jalostustavoite ja minkänlaiset koirat on sopivia jalostukseen, jotain kriteereitä tarvitaan....
Anne
niinpä, monasti se myös myös liitty terveisiin liikkeisiin, Euw-o6 Dillen van de Paterhoek, sattuu myös olemaan A-lonkkainen Bordeauxindoggi,
Kun eri rotuisa koira kasvatetaan niin mikä on kriteeri,jos ei kelpaa näyttelyt tai kokeet? Näyttelyissäkin selvii moni asia, käsiteltävyys, stressin sietokyky ja luonne, ulkomuodon lisäksi.
Mikä on esimerkiski perro de presa canario jalostustavoite ja minkänlaiset koirat on sopivia jalostukseen, jotain kriteereitä tarvitaan....
Anne
Kuka on sanonut, ettei meidän kohdalla kiinnosta näyttelyt tai kokeet? Tai noh...näyttelyt eivät ole se meidän perheen juttu, mutta Suomessa, missä suurimmalle osalle merkitsee näyttelyistä saadut ulkonäkötittelit, on pakko niitäkin hommata.
Käsiteltävyys, stressinsietokyky ja luonne saadaan näkymään ihan muuallakin kuin näyttelyissä. Näyttelyt, kuten ei koirapuistotkaan ole koiralle mitenkään luonnollinen paikka. Stressinsietokykyä siellä tarvitaan, mutta kuinka monesti koira joutuu samanlaiseen paikkaan kuin näyttelyt elämässään? Eiköhän niitä muitakin paikkoja ole "mitata" tätä asiaa.
Käsiteltävyydestä pikkuisen...Kenen muun tarvitsee käsitellä koiraasi kuin omistajan? Eläinlääkärin? Vieraan ihmisen? Jokainen tuntemani koira esimerkiksi kokee eläinlääkärin monella eri tapaa, sekin on usein eläinlääkärikohtaista. Vieraiden ihmisten ei taas edes tarvitse käsitellä koiraamme. poissuljettuna tästä toki on hoitolan henkilökunta. Näyttelykehissä suurin osa tuomareista pyytää omistajaa näyttämään koiransa hampaat, muu tutkiskelu menee samaan kastiin kuin satunnainen rapsuttelija...kyse ei kuitenkaan ole käsittelystä samassa mielessä kuin omistaja käsittelisi.
Mm. Etelä-Amerikassa on useissa näyttelyissä täysin hyväksyttävää, jos jokin kotoperäisten molossirotujen edustaja ärähtää tuomarille.
Omat kriteerimme jalostuksessa kulkee ensisijaisesti luonteessa ja sen vahvuudessa, unohtamatta kuitenkaan rotumääritelmän täyttäviä ulkonäkökriteereitä.
Matkan varrella on vaan tullut liian usein törmättyä komealla ulkomuodolla varustettuihin canarioihin, joiden luonne ja toimivuus ovat kuitenkin paperia. On tullut törmättyä liian moneen molossipuolen muihinkin edustajiin, joiden ulkomuoto antaa viitteitä upeasta ja jylhästä luonteesta, mutta niin kuin monesti todettu...Moni kakku päältä kaunis.
Molossirotujen tämän hetkinen tila on vakava, jos verrataan niitä siihen, mitä ne joskus ovat olleet. Kuinka moni roduista pystyy tällä hetkellä samoihin tehtäviin kuin mihin ne joskus pystyivät ja mihin ne jalostettiin. Koiran ulkomuoto ei perustunut aikoinaan vaan ihmisten haluun saada tietynlainen ulkonäkö vaan koirasta haluttiin tietyn mallinen, tiettyyn tehtävään.
Kornia on, että koiran historia on tätä nykyä pätkä tekstiä, joka luetaan pikaisesti ennen koiran hankintaa tai se lukee pentuoppaassa, joka saadaan pennun mukana. Itse olen perinteitä kunnioittava, en niinkään rajoja rikkova.
Käsiteltävyys, stressinsietokyky ja luonne saadaan näkymään ihan muuallakin kuin näyttelyissä. Näyttelyt, kuten ei koirapuistotkaan ole koiralle mitenkään luonnollinen paikka. Stressinsietokykyä siellä tarvitaan, mutta kuinka monesti koira joutuu samanlaiseen paikkaan kuin näyttelyt elämässään? Eiköhän niitä muitakin paikkoja ole "mitata" tätä asiaa.
Käsiteltävyydestä pikkuisen...Kenen muun tarvitsee käsitellä koiraasi kuin omistajan? Eläinlääkärin? Vieraan ihmisen? Jokainen tuntemani koira esimerkiksi kokee eläinlääkärin monella eri tapaa, sekin on usein eläinlääkärikohtaista. Vieraiden ihmisten ei taas edes tarvitse käsitellä koiraamme. poissuljettuna tästä toki on hoitolan henkilökunta. Näyttelykehissä suurin osa tuomareista pyytää omistajaa näyttämään koiransa hampaat, muu tutkiskelu menee samaan kastiin kuin satunnainen rapsuttelija...kyse ei kuitenkaan ole käsittelystä samassa mielessä kuin omistaja käsittelisi.
Mm. Etelä-Amerikassa on useissa näyttelyissä täysin hyväksyttävää, jos jokin kotoperäisten molossirotujen edustaja ärähtää tuomarille.
Omat kriteerimme jalostuksessa kulkee ensisijaisesti luonteessa ja sen vahvuudessa, unohtamatta kuitenkaan rotumääritelmän täyttäviä ulkonäkökriteereitä.
Matkan varrella on vaan tullut liian usein törmättyä komealla ulkomuodolla varustettuihin canarioihin, joiden luonne ja toimivuus ovat kuitenkin paperia. On tullut törmättyä liian moneen molossipuolen muihinkin edustajiin, joiden ulkomuoto antaa viitteitä upeasta ja jylhästä luonteesta, mutta niin kuin monesti todettu...Moni kakku päältä kaunis.
Molossirotujen tämän hetkinen tila on vakava, jos verrataan niitä siihen, mitä ne joskus ovat olleet. Kuinka moni roduista pystyy tällä hetkellä samoihin tehtäviin kuin mihin ne joskus pystyivät ja mihin ne jalostettiin. Koiran ulkomuoto ei perustunut aikoinaan vaan ihmisten haluun saada tietynlainen ulkonäkö vaan koirasta haluttiin tietyn mallinen, tiettyyn tehtävään.
Kornia on, että koiran historia on tätä nykyä pätkä tekstiä, joka luetaan pikaisesti ennen koiran hankintaa tai se lukee pentuoppaassa, joka saadaan pennun mukana. Itse olen perinteitä kunnioittava, en niinkään rajoja rikkova.
Mietin vaan että monelleko molossi rodulle löytyy tämänpäivän yhteiskunnassa alkuperäisiä työtehtäviä? 
Ei koiria aikasemmin koulutettu, ominaisuudet/käyttötarkaoitus löytyy luonteesta, Ajat on muuttuneet ja niin on koiratkin. Koirankin on rotuun katsomatta sopeuduttava yhteiskuntaan ja se sopeutuminen on omistajan vastuulla. Sähkömittarinlukijaa ei saa syödä
Anne
Ei koiria aikasemmin koulutettu, ominaisuudet/käyttötarkaoitus löytyy luonteesta, Ajat on muuttuneet ja niin on koiratkin. Koirankin on rotuun katsomatta sopeuduttava yhteiskuntaan ja se sopeutuminen on omistajan vastuulla. Sähkömittarinlukijaa ei saa syödä Anne
Suomessa ei kovinkaan moni koira toimi niissä tehtävissä, mihin se on luotu, ulkomailla aika moni vaikka se tuntuukin sadistiselta ja väärältä.
Sähkömittarinlukija, vesilaitoksen äijä, nokikolari...Kukaan heistä ei kävele meille sisään ilman omistajien läsnäoloa. Tuo tietynlaista turvaa.
Ei pidä ottaa raskasta molossia, jos se on väkipakolla on saatava lampaaksi. Seurakoirista löytyy tähän tarkoitukseen monia rotuja, jotka soveltuvat siihen paremmin.
Se on se hinta, mikä on maksettava siitä, kun pelaa ko. rotujen kanssa tai vaikka myrkyllisten matelijoiden tai ampuma-aseiden.
Sähkömittarinlukija, vesilaitoksen äijä, nokikolari...Kukaan heistä ei kävele meille sisään ilman omistajien läsnäoloa. Tuo tietynlaista turvaa.
Ei pidä ottaa raskasta molossia, jos se on väkipakolla on saatava lampaaksi. Seurakoirista löytyy tähän tarkoitukseen monia rotuja, jotka soveltuvat siihen paremmin.
Se on se hinta, mikä on maksettava siitä, kun pelaa ko. rotujen kanssa tai vaikka myrkyllisten matelijoiden tai ampuma-aseiden.
Onneksi jokaiselle löytyy jotain... Molosseissakin on valtavia eroavaisuuksia, niin yksilöissä kun roduissa, kun hihnan toisessa päässä on vastuunsa tunteva omistaja, niin kaikki on kohdallaan
Kun Nikin hain belgiasta niin minulle painotettiin että muista sinulla on iso molossi, älä päästä sitä lööppeihin, nämä rodut kun on muutenkin "tulilinjalla"
Anne
Mari-Anne mätsärissä 5 v ja Niki 5kk... ( ja kaikki chihuat hengissää)
Molosseissakin on valtavia eroavaisuuksia, niin yksilöissä kun roduissa, kun hihnan toisessa päässä on vastuunsa tunteva omistaja, niin kaikki on kohdallaan Kun Nikin hain belgiasta niin minulle painotettiin että muista sinulla on iso molossi, älä päästä sitä lööppeihin, nämä rodut kun on muutenkin "tulilinjalla"
Anne
Mari-Anne mätsärissä 5 v ja Niki 5kk... ( ja kaikki chihuat hengissää)
Ketju on jo edennyt aika pitkälle alusta... mutta kun en ole aikaisemmin ehtinyt mukaan kirjoittamaan, niin tervetuloa palstalle miuskis
Anne-Marie: Ihana kuva, lapsi ja koira kisa
Dogo on junnu.h koira myös, nyt menossa kv junnu.h
Dogo on junnu.h koira myös, nyt menossa kv junnu.h
miuskis: tosi hienon näkösiä sun koirat
Muista tulla meille kun tuut tänne päin
Tässä Dogosta ja Xena kuva\ystäväni ranskis(moloossimarssi 1.7.2006 Lahti)
http://www.hauhau.com/kuvat.php?sivu=nayta_kuva&id=12085
Tänää tein tosi pitkän lenkin, otin kuviakin. Laitan sulle kun saan ne koneelle.
Laita uusia kuvia koiristasi, Ne on niin ihania.
Noi valjaat on hienot, taakan vetovaljaat.
Muista tulla meille kun tuut tänne päin
Tässä Dogosta ja Xena kuva\ystäväni ranskis(moloossimarssi 1.7.2006 Lahti)
http://www.hauhau.com/kuvat.php?sivu=nayta_kuva&id=12085
Tänää tein tosi pitkän lenkin, otin kuviakin. Laitan sulle kun saan ne koneelle.
Laita uusia kuvia koiristasi, Ne on niin ihania.
Noi valjaat on hienot, taakan vetovaljaat.
Juu, tervetuloa palstailemaan kanssamme miuskis!
Ihana kuva Anne-Marie!!
Ihana kuva Anne-Marie!!
Lukiessani miuskis sun kuvausta koiristas, oli ihan ku joku olis kirjoittanut Filoistani ! Todella samanlaisia!
Itse käyn näyttelyissä ja arvostan sitäkin puolta, mutta pelko pers... menin luonnetestiin... Vaikka itse tunnen koirani, niin oli hieno huomata, että tämä lapsirakas, vieraatkin, kanssani olleessaan, täysin hyväksyvä koira ON silti myös se oikea Fila, eli laukaisuvarma, peloton, henkeen ja vereen mua puolustava jne.
Ja tuntui hyvältä tuomareiden sanoessa, että koira on hyvin hanskassa, että siitä löytyy se pieni määrä pehmeyttä, jolloin se on "koulutettavissa".
Ja, että koira on erittäin täyspäinen, reagoi kovin salamannopeasti, mutta pystyy myös nollaamaan itsensä nopeasti tarvittaessa.
Näillä yritin siis sanoa, että kanssasi samaa mieltä, ettei alkuperäisyyttä saa jättää ulkonäön varjoon hetkeksikään. Ja terveys ennen kaikkea!
p.s aivan ihania noi kuvat koiristas
! Todella samanlaisia!Itse käyn näyttelyissä ja arvostan sitäkin puolta, mutta pelko pers... menin luonnetestiin... Vaikka itse tunnen koirani, niin oli hieno huomata, että tämä lapsirakas, vieraatkin, kanssani olleessaan, täysin hyväksyvä koira ON silti myös se oikea Fila, eli laukaisuvarma, peloton, henkeen ja vereen mua puolustava jne.
Ja tuntui hyvältä tuomareiden sanoessa, että koira on hyvin hanskassa, että siitä löytyy se pieni määrä pehmeyttä, jolloin se on "koulutettavissa".
Ja, että koira on erittäin täyspäinen, reagoi kovin salamannopeasti, mutta pystyy myös nollaamaan itsensä nopeasti tarvittaessa.
Näillä yritin siis sanoa, että kanssasi samaa mieltä, ettei alkuperäisyyttä saa jättää ulkonäön varjoon hetkeksikään. Ja terveys ennen kaikkea!
p.s aivan ihania noi kuvat koiristas
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.