Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Rotuyhditysten toiminta
Puskaradio > Keskustelua metsästyksestä sambaan! > TOKO
sa-an-ri
Ihan noin mielenkiinnosta kyselen miten muilla rotuyhdistyksillä toko tulee esille mm. omassa lehdessä ja toiminnassa yleensä? Järjestetäänkö yhteisiä koulutuksia tai muuta vastaavaa?
Nintsu
Kultaistennoutajan rotujärjestön (Golden Ring) lehdessä on peruskoulutuspalsta, jossa käsitellään nimensä mukaisesta peruskoulutuksellisia asioita (kontakti, luoksetulo yms), toko-osuudessa (pari sivua) sitten enemmän tottelevaisuuskokeisiin liittyviä asioita, kilpailemisen perusjuttuja. Yhdistyksessä valitaan vuosittain Vuoden Tokokoira ja Vuoden Tokotulokas. Nyt kahtena viimeisimpänä vuotena on yhdistyksellä ollut joukkue tokon joukkueSm-kisoissa.

Koulutuksia järjestävät alueelliset alajaostot, ainakin Lahdessa jaettuna pentujen ja kilpailevien ryhmiin. GR:n kesäleirillä järjestetään tottelevaisuuskoulutusta sekä aloitteleville että kilpaileville Alajaostoista ainakin Lahden Seudun Kultaiset osallistuvat joukkuekisoihin (piirinmestaruudet, SM jne.).

Rotumestaruuskisat on järjestetty ainakin muutaman kerran 2000-luvun puolella, ja myös tänä vuonna ne järjestetään.
Omppo
Itse olen ollut oikein tyytyväinen BT-kerhon tokotoimintaan, huomioiden rodun jokaisessa lehdessämme on tokojuttua, vuosittain jaetaan vuoden parhaille tokoilijoille palkinnot, SM-kisoissa on ollut rotujärjestön joukkue ja PK-seudulla on ollut koulutuksia. Myös ensimmäisellä BT-leirillä toissavuonna oli tokokoulutuksia ja syksyllä on tarkoitus pitää tokopäivä smile.gif

Itse rotumestaruuskisoja yritettiin joskus hieman, mutta (sattuneesta syystä..) varsinaista kisaa ei saatu kunnolla koskaan pystyyn ja näin pienessä tokorodussa myös tuomarointilinja ja liikkeet olisi pitänyt miettiä vähän vaikeamman kautta.
Charlie
tollereilla ainakin kerrotaan toko:sta joka (tai ainakin lähes) lehdessä ja tuloksia löytyy ^^ minusta todella kivasti tokosta puhutaan kaikissa koiralehdissä joita luen smile.gif
Cerasi
LAINAUS(Charlie @ 9.7. 2006, 15:36)
tollereilla ainakin kerrotaan toko:sta joka (tai ainakin lähes) lehdessä ja tuloksia löytyy ^^ minusta todella kivasti tokosta puhutaan kaikissa koiralehdissä joita luen smile.gif

Plus sitten joidenkin alueiden yhteyshenkilöt järjestelevät välillä jotakin tottiskoulutuksia. Rotumestaruudesta kisataan myös (esim. tänä vuonna koe järjestetään yhdessä pirkan nuuskujen kanssa).
onnicoton
Cotonit-lehdessä on oma palsta tokolle ja siellä on aina pari artikkelia sekä jäsenten omia kirjotuksia tokosta, jos joku on jotain kirjotellut. Tuloksia löytyy myöskin, jos joku on käynyt kisoissa. wink.gif
Oona
Collieyhdistyksessä on toko-toimikunta, aivan kuten on myös agi- ja palveuskoiratoimikunnat smile.gif Lehdessä on joka kerta palsta kullekin ja lisäksi yhdistys ja alaosastot järkkäävät leirejä, koulutustilaisuuksia jne. Ja lisäksi tietysti aina valioiden haastattelut, sitä mukaan kuin uusia valioita ilmaantuu. Lisäksi on toki mestaruuskisat joka lajissa. Kiitettävästi on yhdistys mukana tukemassa kaikkia eri harrrastusmuotoja, myös tokoa
Luttana
Enää meille ei bichon lehteä tule( sad.gif )
Mutta muistaaksini lehdessä ei ollut paljon mitään tokosta angry.gif
_berni_
suomen sveitsinpaimenkoirien lehdessä on usein juttuja tokosta ja tulokset on nähtävillä sekä lehdessä että netti sivuilla. Mestaruustoko kisat järjestetään ja sitten eri alajaostot pitävät koulutuksia ympäri suomea. Itse olen tosi tyytyväinen rotuyhdistyksen toimintaan smile.gif
sa-an-ri
Olisipa meilläkin... sleepy.gif Itse vastuussa suurelta osin siitä miten paljon toko näkyy lehdessä, ja tuntuu välillä että ideat ja energia loppu kokonaan. Yksin vain meinaa jaksaa kun ketään tunnu innostavan millään lailla olla mukana angry.gif
.Nemo.
No Oona kertoiki tosta collieyhdistyksestä biggrin.gif
Kettis
LAINAUS(sa-an-ri @ 1.8. 2006, 11:33)
Olisipa meilläkin... sleepy.gif

Näimpä... confused.gif
Suzy
En tiedä muista yhdistyksistä kovinkaan paljon, mutta mitä nyt tässä omaan ja yhteen toiseen on kiinnittänyt huomiota niin spanieleilla ja nimenomaan noutajilla tuntuu, että on aktiviteetti, toiminta ja koulutukset kohdallaan.

Meidän omassa Spanielikerhossa on toimintaa ollut aivan niistä päivistä asti kun itse olen siihen liittynyt (1999) ja sitäkin ennen. Kerholehti tulee 4 kertaa vuodessa ja kyllä siellä aina sillon tällöin on ollut hyviäkin toko aiheisia juttuja yms. Koulutusta on järjestetty kevät ja syksy (penturyhmä, edistyneemmät ja kilpailevat). Virallinen tottelevaisuuskilpailu on järjestetty 1-2 kertaa aina vuodessa, muutamia epävirallisiakin on saattanut olla ja syksyllä on leikkimielinen ALO tokokisa, kiertopalkinnon kera jäsenille. Erilaisissa tokokilpailuissa on ollut ystävyysotteluja ja muissa SM yms. spanielimestaruuksissa on ollut meiltä oma joukkuea. Tällä hetkellä juuri Ada on ollut meiltä AVO springerinä kerhoamme edustamassa (ompa yksi ystävyysotteluvoittokin smile.gif) ja sitten minä olen nyt kouluttamassa kilpailevia, kun suoritin tottelevaisuuskoulutusohjaajakurssin viimein.

Sitten omassa springerikerhossa on tosi paljon toimintaa, näyttelyiltä yms. se on kuitenkin enemmän perehtynyt kisojen järjestämiseen, luentoihin, leireihin, kursseihin, näyttelyihin, lehden tekoon yms yms. kun yksittäiseen koulutukseen, koska kattaa koko suomen, eikä voi vaikuttaa varsinaisesti eri paikkakuntiin. Muitan kuitenkin että vuosina 2002-2005 järjesti springerspanielikerhomme juuri meidän paikkakunnalla upean pentukurssin, jatkokurssin ja kilpailemaan kurssin kattavalla materiaalikansiolla, jota on muutkin halunnut. Se oli kyllä hyvää koulutusta ja meidän pohjamme.

Toivottavasti erilaiset kerhot järjestävät paikkakunnilla tottelevaisuuskoulutusta, koska mielestäni juuri kerhojen tehtävä on sitä antaa.. vaikka se olisi sitten alussa vain perustottelevaisuutta. Koska monet ensikertalaiset kysyttäessä ovat todella halunneet sitä koulutusta uudelle pennulleen ja mistä muualta sitä saisi kun omasta kerhosta. Onneksi tietysti on niitäkin yhdistyksiä, jossa ei ole rotuvaatimuksia yms. vaan järjestetään kaikille koulutusta.
Lydia
Itse kun olen vuosien varrella kuulunut moneen rotujärjestöön, niin kyllä aktiivisempia tokon kannalta ovat ns. tokorodut. Lappalaiskoirilla on toko kyllä näkyvillä toiminnassa ja rotumestaruuksista kisataan vuosittain. Tiibetinspanieleilla on joskus ollut jotain tuloksia lehdessä ja muistaakseni toko-kannustuspalkintokin. Irlanninsusikoirilla ei ole tainnut toko lehteenkään päästä tai en muista, että olisi. Tosiaan tuntuu aktiivuus olevan ihan kiinni rodun harrastajista itsestään, jos kukaan ei tokoa harrasta, eipä ihme ettei sitä sitten yhdistyskään huomioi....
sa-an-ri
LAINAUS(Lydia @ 5.8. 2006, 19:37)
Tosiaan tuntuu aktiivuus olevan ihan kiinni rodun harrastajista itsestään, jos kukaan ei tokoa harrasta, eipä ihme ettei sitä sitten yhdistyskään huomioi....

Niinhän se on. Usein siinä sitten käy niin, että yksi joka alkaa puhua asiasta, saa kaiken vastuun niskaansa. Sitten hallitus puolelta saatetaan vielä painostaa lisää esilletuomista.

Kun kuitenkin kyseessä on yksittäinen ihminen, jolla oma elämä (työ, perhe, muut harrastukset jne). Eihän se tietenkään hirveästi aikaa vie jos 4 kertaa vuodessa lehteen kirjoittaa jutun, mutta itselle ainakin iskenyt uskonpuute ja ennenkaikkea motivaationpuute. Tuntuu suhteellisen turhalta kirjoittaa edes niitä tokojuttuja, kun vaikuttaa siltä ettei kukaan niitä edes lue. Ja toisekseen, omaan yhdistykseenkin kuuluu ihmisiä joilla koulutusohjaajan pätevyys, jota minulta ei löydy, niin heillä luulisi olevan enemmän taitoa kertoa asioista.
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.