Rupesi kiinnostamaan sellainen asia, kun itse omistan huumorintajuisen spanielin, jonka kanssa hupaisia ja vähemmän hupaisia tilanteita riittää.

Milloin koirasi on sinua vetänyt nenästä tai muuten vain tehnyt, jotain ihan outoa.. Eli...

Mikä on teidän Hupaisin kisa- tai treenimuosto?

Meillä se varmaankin oli eka AVO kisa, jossa kaikki meni päin mäntyä.. lähinnä omalta osalatanut. Nimittäin jätin hihnan kehän reunalla, sitä en tehnyt koskaan ennen. Kisan aikana.. koira lähti heti katsomaan reunalle mitä jätin sinne. Otin oman noutokapulan mukaan, joka oli virhe.. kapula ei enää kulje mukanamme sillä Ada ei voinut ymmärtää miksi vieras ihminen otti hänen kapulansa pöydelle.. joten Adan piti aina liikkeiden välissä ja väliajoin käydä tarkistamassa oliko kapula paikallaan. Estehyppy oli unohtunut kokonaan.. ainoa hyvä oli se, että se teki kauko-ohjauksen 9 vai 10 arvoisesti.. joten olin ylpeä sitten siitä ainoasta asiasta

Noh, en nyt tiedä oliko tämä kauhean hupaisaa - ei ainakaan silloin paikan päällä! Ensimäiset kisamme alokasluokassa. Ne oli jotain ihan järkyttävää!! Onnia ei yhtään kiinnostanut se, mitä sanoin sille. Se vaan haisteli ympäri kenttää. Vapaana seuraamisessa se vaan haisteli ja lopuksi vielä meni kehästä pois ja merkkasi sellasen kehätolpan. Nyt sille voi ehkä jo nauraa, mutta sillon ei kyllä yhtään naurattanut! Tai kun liikkeestä maahanmenossa Onni ei suostunut edes lähtemään liikkeelle. Kisan lopuksi tuomari sanoinkin, että tänään ei oikein tiennyt, kumpi vei kumpaa.

Ensimmäisessä alokasluokan kisassa seuraamiskaavio (hihnassa) kulki toimitsijoiden teltan ohi niin, että juuri teltan kulmalla oli yksi käännös. Toimitsijoilla sattui olemaan sömpylä pöydällä, kun kuljimme siitä ohi ja liikkeen ohjaajan käskyttäessä käännöstä Manu jatkoikin vain nenäpitkällä kohti telttaa ja sämpylää, vaikka itse käännyin. Minun onneni oli hihna, josta sain nyittyä koiran takaisin mukaan... Tuomaria huvitti suuresti ja arvosanaksi saatiin kuitenkin 9, kun seuraaminen oli tuota välikohtausta lukuunottamatta hienoa.

Viime heinäkuussa oltiin Tampereella kisoissa (alokasluokka) ja sää oli kerta kaikkiaan ihan hirveä. Vettä tuli niin paljon, että kokeen alkamista lykättiin 1½ tuntia ja siinä vaiheessa kentällä oli nilkkoihin asti vettä. Olin itse ihan hermorauniona (mitä en yleensä ole). Manu kuitenkin suostui paikalla makuussa menemään maahan ( ) ja jäikin ihan hyvin paikalleen. Vähän kurjan näköisenä se pälyili ympärilleen ja oli ihan muissa maailmoissa. Samassa joku kiljahti oikein iloisen luoksetulokäskyn viereisestä avo kehästä ja kuten arvata saattaa, Manu pinkoi minkään kintuistaan pääsi luokseni... Olin ihan varma, että se oli nähnyt takanani jotain ja lähtisi suoraan sinne, mutta tulikin suoraan sivulle. Väärinkäsitys siis

Meillä ei mitään hauskaa koetta ole ollutkaan. Minun mielestäni siinä, että koira jää kaukokäskyissä makaamaan eikö lotkauta edes korvaansa, ei ole mitään hauskaa. Tosikko mikä tosikko, vaikka oikeasti me ollaan ihan rennolla mielellä kisoissakin. Me vain halutaan edetä, joten siksi nuo 2- ja 3-tulokset on meille aika karvaita paloja

Treeneissä meillä onkin sattunut kaikkea kivaa. Nekin jutut on sellaisia, ettei ne kerrottuna ole kovin hauskoja, mutta sillon paikanpäällä, tai viimeistään jälkikäteen ne ovat naurattaneet.

Useimmiten ne liittyy jotenkin Vilman ahneuteen. Se kun osaa varastaa namit ihmisten taskuista huomaamatta. Viekkaasti vian toisen rapsuteltavaksi ja sen jäkeen namit poskeen. Itse on ole koskaan tajunnut miten se sen tekee, yleensä niin nautiskeleva ja hitaasti syövä otus ahmaisee kymmenen lihapullaa muutamasa sekunnissa.

Treeneissä näin, kaksi ja puoli vuotta takaperin:
Otimme noutoa. Ensimmäistä kertaa otettiin, vaihtelun vuoksi, niin että koirakot oli rivissä ja heitettiin kapulat yhtä aikaa. Meitä ei ollut kovinkaan monta, ehkä kolme tai neljä. Pyysin Axulta "nouda" ja se lähti erittäin innokkaasti. Miedän vieressä oli nahkacollie-uros. Sekin lähti erittäin nopeasti hakemaan kapulaa. Mutta mutta.. Axu haki nahkan kapulan, ja tämä taas vei meidän kapulan..
Ikävä kyllä tämä mahtava collie on nyt n. 2 vuotta sitten nukkunut pois..

Taiga on perusluonteeltaan varsin nöyrä koira, joka harvemmin kyseenalaistaa käskyjäni. On se kuitenkin osannut joskus kokeilla minua. Yhdet treenit ovat jääneet mieleen erityisen hyvin, kun koira jurnutti vastaan minkä ennätti..Taisi olla just vuoden täyttänyt ja testaili sitten vähän mun hermoja Mentiin kentälle ja jo alku oli hankalaa: perusasennossa ei osannut istua. Käskyn kuultuaan taivutteli korviaan ja oli sen näköinen kuin puhuisin sille hepreaa. Lopulta istui hiitaaasti. Jotenkin siinä sitten tehtiin jotain ja sain koiran vähän messiin touhuun. Kunnes sitten kentän aidan toisella puolella kulki joku koira ja meidän neiti otti ja karkasi! Sinne vain aidalle räyhäämään! Olin kuin puulla päähän lyöty, sillä ensinnäkään Taiga ei räyhää ja toisekseen se ei ollut tuolla tavoin koskaan karannut Siinä vaiheessa kiehuin jo sen verran, että sain laskea mielessäni noin sataantuhanteen samalla kun hain koiran niskasta takaisin hommiin. Jotenkin sain päätettuä treenit johonkin onnistumiseen, mutta kyllä teki tiukkaa..Sen jälkeen ei olla vastaavaa koettu.

Kerran seisoskeltiin kentällä puoli tuntia ylimääräistä, kun neiti tuumiskeli kannattaako hakea metallikapulaa. Vinkuvonku, kapulan tökkimistä, tassulla pyörittelyä ym. tarjoili aikansa, kunnes vihdoin otti sen suuhun ja toi jotenkuten perille.

Nämä ovat kyllä sellaisia, ettei sillä hetkellä naurattanut lainkaan, mutta ovatpahan nämä näin jälkeenpäin jo ihan hupaisia tapahtumia Lisäksi on sattunut kaikenlaisia pikkuhaavereita, kun pallon kanssa ollaan leikitty. Kerran tuli vekki olkapäähän, kun tyttö pomppi vähän mitensattuu palloa tavoitellakseen

Ensimmäistä ALO-koetta en aikoinani pitänyt mitenkään järin hupaisana. Sittemmin olen todennut, että vaikka meno ehkä vähän huvittavaa olikin, niin tuossa kokeessa käyminen oli uskomattoman tärkeää ihan jatkonkin kannalta.

Nella on oikeastaan esiintynyt tokokokeissa sen verran hyvin treenattuna ja olen osannut varautua sen mahdollisiin virheisiin, että eipä meillä mitään sen kummempia ole tapahtunut. Kerran olen kääntynyt väärään suuntaan, useamman kerran meinannut, kerran jätin ajatuksissani koiran seuraamisliikkeessä odottamaan paikoilleen perusasentoon (huomasin tosin virheen kahden askeleen jälkeen ja tuomarikin totesi, että jos otetaan puhtaalta pöydältä uudestaan). Yhden AVOn luoksetulon Nella veti oikein iloisesti sileäksi. Mutta ei sen kummempia.

Leevin meno tuskin tulee olemaan hupaisaa ainakaan mulle - sen sijaan kuvailisin ensimmäistä, vielä edessäpäin olevaa koetta lähinnä adjektiivilla hiostava..

Olen kanssa muutamaan kertaan huomannut. Toinen tulee viereen sellaisella suoloisella rapsutan mua -ilmeellä.. Sitten kun pitäisi jotain lähteö tekemään ja kaivan taskusta nameja, saakin huomata kaikkien kadonneen mystisesti

Hauskinta (tai ehkä epätoivoisinta, riippuu, miten ajattelee) oli ehkä eräissä treeneissä, nelisen vuotta sitten. Tarkoituksena oli harjoitella noutoa ja kantamista damilla. Etukäteen jo tiesin, ettei Niki suostuisi mitään kantamaan. Sanoin sitten asiasta kouluttajalle, joka käski mun vain leikkiä Nikin kanssa. Totesin sitten, ettei se myöskään leiki. Kouluttaja käski kuitenkin kokeilla ja katseli siinä sitten meidän touhuilua, ja kysyi lopulta, että saako hän kokeilla. Hän lähti Nikin kanssa sivummalle, mutta palasi jokseenkin pettyneen näköisenä kymmenen minuutin kuluttua, ojensi Nikin remmin takaisin mulle ja totesi "En mä tiedä, mitä sen kanssa voisi tehdä. Se vain on tollainen."

Kiitos kaikille naruista

Kovin moni tyhmä asia ei itseä ainakaan vielä naurata, mitä on treeneissä tai möllitokoissa tapahtunut. Aa, mutta nyt tulikin mieleen näin jälkeenpäin mietittynä yksi moka.

Vuosaaressa treenattiin seurattauttamisia, ja halusin enemmän poweria koiraan. Kehuin ja vaihtelin tempoja, vilauttelin patukkaa ja vaihtelin suuntia. Kun koira sitten melkeen huusi innosta ja seurasi juuri niin kuin halusin, heilautin patukkaa jotenkin taakse päin ja heitin sen vahingossa haarojeni välistä eteenpäin. Kuinka ollakkaan, koira nykäsi kiihkoissaan haarojen alta, jolloin hihna nykäsi minua polvitaipeesta ja kaaduin selälleni ruohikkoon. Koira tuo innoissaan patukan takasin ja ihmettelee mitä mä siinä maassa teen

Ei ollut itselläni hauskaa, mutta koko muu treeniporukka revähti nauramaan. Kiitti kaverit...

Meillä Kouvolan kisa pari vuotta sitten (?) jäi mieleen varsin öö, tapahtumarikkaana... Yleisö, minä ja tuomari repesi, kun Fantti päätti kävellä noutokapulan luo, haistoi sitä ja katsoi minuun ja lähti kävellen takaisin. Toinen repeämys tuli estehypystä: F käveli hitaasti esteen luo, kiersi katsomassa ettei takana vain ole mitään, ja sitten vasta suoritti mallikelpoisen hypyn ja istumisen.

Tämä tapahtui ensimmäisessä möllitokokisassamme. Ei se silloin huvittanut, mutta luulen, että se näytti hauskalta.

Seuraamisessa (taluttimessa) lähdin liikkeelle ja Otto lähti mukaani. Ensimmäiset 5 metriä meni hyvin. Sitten se kuitenkin huomasi kiinnostavan hajun ja lähti nenä maassa kulkemaan väärään suuntaan. Kun sitten liikkeenohjaaja käski pysähtyä, niin pysähdyin ja ei mennyt kuin sekunnin murto-osa ja Otto istui täydellisessä perusasennossa vasemmalla puolellani. Lähdettiin taas liikkeelle ja sama juttu, eli kuono maassa ihmeellistä kiemurtelua, mutta kun pysähdyin, niin siinä se taas nökötti kauniisti paikallaan.

Liikkeen jälkeen tuomari sanoi, että olisi antanut 0 pistettä muuten, mutta kun hän ei voinut käsittää, miten Otto saattoi edes vilkaisematta aina tietää, koska pysähdyn ja syöksyä perusasentoon.

No Oltiin yhissä mölleissä vanhan koiran kanssa, kun käskin sitä maahanmenosta istumaa, rupesi kierimään

Sitten, tää ei kyllä varsinaisesti liity aiheeseen, mutta olin meijän nuoremman koiran kanssa agilitykisoissa, koira meni upeasti, mutta itse törmäsin esteeseen, tuli vihrepisteitä

Ja vielä Tokossa, oltais tultu yhissä mölleissä ykkösiksi, ellen mä ite olis kääntyny väärään suuntaan seurauksessa

Kaikenlaista on meidän kisauran aikana sattunut, mutta sellaisiakin muistoja on joista on kulunut jo paljon aikaa eikä silti jaksa naurattaa. Esim. ekoissa kisoissa koira nousi paikallamakuusta ja häiritsi toista koiraa. Kaikkea ei voi tietää etukäteen, varsinkin kun on treeneissä pysynyt. Jos ei olisi pysynyt treeneissä, en olisi lähtenyt "koittamaan onnea".

Nuoremman kanssa saa olla huumorintajua...Ekoissa möllikisoissaan ja toistaiseksi meidän ainoissa tapahtui yksi juttu. Ennen hyppyä kun sanoin että olen valmis, koira meni maahan. Siinä vaiheessa alkoi kyllä jo naurattaa. Hyppäshän se sitten makuultakin.

Huvittavin treenimuisto on se,että kun menin esteen toiselle puolelle,ja tokovetäjä piti koiraa hinan päästä toisella puolella,kun kutsuin koiran luokse,ja samalla yli,niin esteen päällä koira kääntyy ympäri,katsoo vihaisesti tokovetäjää(jota koirani inhoaa ylikaiken) ja tepsuttelee kiltisti luokse.Siinä sai kyllä jokainen ryhmäläinen naurut,muutama katsoja taisi taputuksetkin vetää.Ja kun koirani on Shih Tzu,ja sillä on luonnollisesti pitkät karvat,niin oli huvittavaa katsoa kun karvat "leijuu",varsinkin häntä heilahtaa

Oltiin Iitun kanssa möllitokokisoissa ja oli paikalla makuun aika. Minä käskin Iitun mahaan, Iitu toki kävi maahan mutta kieri, tämä tapahtui ainakin kolme kertaa... Hieman nolotti... Ja tämä johtui siitä, että, iskästä oli niin hauska temppu kun Iitu kieri maassa, hän käski koiran aina ensin maahan ja sitten heti perään kieri.