Ja esim. jos nyppäisee hihnasta, joka kerta kun vinkuu, voi tulos olla että koira oppii odottamaan nyppäisyä ennen kuin vaikenee.
Meillä on tosiaan ollut myös taipumusta tuohon: Vilkas koira, jonka kanssa alettiin harrastaa vasta aikuisiällä. Kun se ei ollut pentuna tottunut rentoutumaan vieraiden koirien läheisyydessä, sen kanssa oli aluksi tehtävä paljon töitä.
Eli meillä vinkumisen syy oli lähinnä energinen koira joka haluaisi jo töitä, eikä kestä odottelua stressaavassa ympäristössä. Todella paljon olen tätä vinkumistaipumusta saanut karsittua, mutta valitettavast sitä edelleen esiintyy.
Kannattaisi varmaan opettaa koiralle, että välillä rentoudutaan. Mäkään en kannata pelkkää hiljaisuudesta palkkaamista, eikä erillisestä hiljaa-sanan opettamisestakaan ole hyviä kokemuksia.
Jos vika on ihan puhtaasti siinä, että koira haluaisi tehdä jo, kannattaa miettiä mitä sen kanssa on tehty ennen treeniä. Jos koira on ollut koko päivän yksin, sitten se pakataan autoon ja suoraa kentälle, se ei varmasti ole kovin rennolla tuulella. Itse olen huomannut parhaaksi tulla treenikentän lähettyville väh. puoli tuntia ennen, ulkoilla, koira saa haistella ja hoitaa asiansa. Sitten piilotan usein jotain, jonka koira saa etsiä ja sen jälkeen vielä ihan pikkupalasia liikkeistä, ja sitten kentälle.
Löytyy iitäkin, jotka tulevat suoraan autosta kentälle, mutta meillä siitä ei tulisi mitään. Kokeilemalla kukin löytää varmasti sen omalle koiralleen sopivan tavan.
