Itsellä on lähiaikoina tullut menestystä näyttelyissä sen verran,että ajattelin kysäistä että kuinka helposti teiltä tulee ilon kyyneleet kehän jälkeen? Tämä ei siis koske ainoastaan junnukehiä,vaan ihan yleensäkin kehissä!

Eilen oli itsellä fantastinen päivä, oma pentuni oli BIS-pentu PON-tapahtumassa, ja voitti muutaman todella tärkeän koiran Ja aiemmin siis ei ole ollut mahdollisuutta käydä oman koiran kanssa kehissä, ja nyt kun on mahdollisuus- ja menestystäkin tulee,niin kyllähän se on ihana asia.

Taitaa olla tyhmin aihe pitkään aikaan?

Ehheheee, tää on niiin mun aihe! (tutut varmaan tietää!)
Minä itkeä pillitän melkein joka näyttelyssä, varsinkin jos joku hyvä ystävä menestyy. Eikä taatusi kukaan voi väittää etten olisi aidosti iloinen. Joskus omien koirien hienoilla hetkillä on tullut kyyneleet silmiin, mutta kyllä se ystävien menestyksen seuraaminen on aina jotain ihan uskomatonta , silloin kyyneleitä ei pidättele mikään!

Ilon kyyneleitä ei oo vielä vuodatettu, mut kyllä oon ollu tosi ylpeenä tosta meijän naperosta! On saanu tähän astisista mätsäreistään 3 punaista nauhaa ja torstaina tuli 4. sijakin. Oon ollu tosi ilonen tuollaisistakin asioista. Sinisiä ei oo vielä tullut, mut eiköhän niitäkin ehi keräilemään..

Joo mie itken tosi vähästä, monet varmaan tietää :D . Esim. jos hyvä kaveri voittaa osarin, niin tulee vähän vetisteltyä (kuten tuossa muutama viikko takaperin) .

Myös Messarissa -04 kun monet kaverit sijoittuivat SM-sijoille, niin olin suorastaan hysteerinen . Minkäs teet, oon aika tunteellinen ihminen, monissa eri suhteissa.

Mulla voi tulla jos vaikka katon jotain messarin junnujen SM-finaalia, musiikki soi ja junnut tulee kehään, varmasti ihan mieletön tunne! Itsellä kun ei ole ollut mitään suuria menestyksen hetkiä.

Se oli se ensimmäinen kerta niin minulle kuin Ellillekin kun viralliseen kehään astuttiin ja takana oli tämän penskan kanssa viikkoa aiemmin yksi mätsäri-kokemus. Itselläni tosin oli kokemusta muutamasta aiemmasta mätsäreistä.
Jyväskylässä marraskuussa Ellistä tuli ROP-pentu niin kehästä poistuttua kyllä kyyneleet nousivat silmiin

Emmahan sen jo sanoi. Minulle tulee AINA tälläisista aiheista mieleen juuri tämä Messarin finaali -04. Silloin kyllä tuli itku, se oli se tunnelma ja varsinkin se, kun ystävät ja sellaiset jotka todellakin ansaitsevat sijoituksen, sijoittuvat.
Ja omasta menestyksestä. Se on aivan uskomaton fiilis, jos on tehnyt kovasti töitä jonkun koiran kanssa ja menestyy. Tällaiset hetket jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

Mulla tulee aika helposti ilon kyyneleitä..tutut tietää
tänä vuonna lahdessa ku villeni sai ekan sertin olin aika herkällä tuulella
pari ilon kyyneltä vierähti poskelle!!

Myös kun ekan kerran voitin junnut olin aika herkällä päällä koska samana päivänä tessa oli voittanut luokkansa

Hmm,kyllä sitä silloin tällöin tulee herkisteltyä. Varsinaisesti en "pillitä",mutta kyllä sitä monesti pari kyyneltä posekkelle vierähtää

Kun ensimmäisen kerran sijoituin, noin vuosi sitten Terri-Erissä, ei kyynelillä olut rajaa Toisen sijoituksen kohdalla (Tre 06) silmät kostuivat, mutta en ns kyynelehtinyt.

Myös kun Franco oli Pohjoismaiden kaunein silkki, ja pohjoismaiden kolmanneksi kaunein terrieri, ei myöskään kyyneleillä ollut rajaa. Kun oma lapsi saavutti jotain noi hienoa. <3

//
Kun viikonloppuna voitin ensimmäisen kerran juniorhandlerin, niin silmät kostuivat pitkästä aikaa. Ja tätä korosti vielä se, että pärjäsin oman Frisconi kanssa, joka ei vielä ole täyttänyt edes vuotta, ja se esiintyi kuin unelma!

joo kyllä tulee harrastettua.

Omien handlattavien menestykselle on tullut vetisteltyä, viimeksi Euroopan voittajassa.. Ja sit jos kaverit pärjää, kuten Nooran osarivoitto Kouvolassa, ja Terhin & Nooran SM-sijoitukset viime vuonna. Yleensäkkin sillon tulee itkettyä, jos just sen tietyn henkilön voittoa on tullu toivottua.

Mun on pakko myöntää, ettei tule vetisteltyä näyttelyissä koskaan. Eilen tuli kakara 2v ja 5pv kahdenmaan valioksi, muttei silti vetistelty. Nauretiin ja pompittiin vaan

Mä en oikeastaan itke kamalan helposti. Oon juuri näitä hyppijä-pomppija-iloitsija ihmisiä enemmän

No en oikeestaan paljon näyttelyissä itkeskele, toki muutamia sellaisia hetkiä on ollut, jolloin on ilosta itkeny... En kyl omasta puolesta vielä kertaakaan,mutta esim. Hillan SM-voitto 2003 itketti paljonkin, oli niin mahtava juttu! Samoin 2005 Iidan pitkän uran jälkeen ansaittu finaalin voitto oli hieno juttu! Seuraavana päivänä taas PMV 2005 Hillan täyden ja mahtavan junnu-uran hienoon lopetukseen oli kyllä tosi onnellinen.

Kyl meikä on pari kertaa vetistelly.. oon lopulta aika herkkis kummiski. Hyvien kavereiden voitot kyllä pistää ilon kyyneleet poskille. En koskaan oo omille sijoituksille itkeny tms.

Enpä yleensä vetistele. Se riemu on sitten nauramista, hyppimistä ja innostusta. Sillon kyllä tulee vetisteltyä jos vanha veteraani pärjää, se on jo kyyneleiden arvoista.

Ainoa kerta kun olen kunnolla kyynelehtinyt oman menestykseni vuoksi oli ihan viimeisessä kilpailussani, Jyväskylän osarissa -05 jossa Afron kanssa yllettiin pitkän kisan jälkeen kolmannelle sijalle. Siinä kuvattavaksi asettuessa silmät kostuivat väistämättä, oli niin upea tunne lopettaa kilpaileminen noin hienoon päivään. Ja vielä hienompaa oli se, että sain jakaa tuon päivän Ihanan Afron kanssa, jonka kanssa on ehditty kokea vaikka mitä

Muiden menestys saa tuhertamaan itkua paljon helpommin; mikään ei ole hienompaa kuin nähdä todella taitavan handlerin vetävän kilpailun läpi tehden upeaa yhteistyötä koiransa kanssa ja pokkaavan kaikesta tästä työstä vielä palkintosijan. Silloin tykkään junior handler -harrastuksesta enemmän kuin koskaan Vielä (ja erityisesti) nytkin kun itse en enää kilpaile.

Aika makealta tuntui myös ensimmäinen ryhmäsijoitus Afrolle, kyllä silloin oli fiilis vielä tuplasti hienompi kuin junnuvoittojen kanssa, vaikka silmät kostuivatkin vain ihan vähän

Seinäjoella -04 (kun Johanna Jykylä voitti osarin), nousi silmät kostuivat kun ajattelin miten upeaa olisi joskus päästä isoon kehään, tai jopa voittaa osari. Ensimmäisen kerran ''kyynelehdin'' mätsärissä kun voitin junnukisan. Se oli toka junnu mätsäri ja vielä Keijun kanssa.

Ja voi sitä kyyneleitten määrää Aptuksessa tänä vuonna (näin jälkikäteenkin silmät kostuu kun muistelen aptusta ja keijua ) .

Rotukehässä ei oo ikinä tullut itkettyä, vaikka menestys ois ollut esitettävälläni huonoa, hyvää, huippua ym.

Joo miekin harrastelen tuota ilosta itkemistä

Eilen olin Pielaveden ryhmä näyttelyssä ja tuomarina siellä oli fieldeille Ritva Raita joka on äitini mielestä tuikka tuomari, ja mä olin siellä sillä meiningillä, että enintään EH tulee, kun Nupulla ei ole vielä kunnolla Suoristuneet nuo etujalat..... No sitten kun mentiin kehään ootin, että sieltä se punanen nauha tulee, mutta saatiinkin ERI. Meinasin siinä jo purskahtaa itkuun...... Sitten kun tuli toinen fieldi kehään ja arvelin, että tuossa on ROP, kun sillä oli hyvät liikkee, mutta sitten se saikin T:n....... Siinä vaiheessa purskahin itkuun... Olin niin ilonen, että meidän hullu koiramme sai ekan sertin 9kk:n iässä ja oli vielä ROP siinä sitten yritin pyyhkiä kasvot, kun menin tuomarin luokse. Myöhemmin samana päivänä kun tuomari tuli mua ja Nuppua vastaa hän sanoi, että pidä koira yhtä hyvässä kunnossa kokoajan............. Sama oli kun Nuppu oli mätsärissä BIS-1.... Silloinkin purskahdin itkuun.........Ei sille vaan voi mitään, että on iloinen jos koira menestyy

Mulla ei juuri noita vetistelyjä kehässä tule, energia menee ihan toisenlaiseen iloitsemiseen.

Mitä nyt äkkiseltään tulee mieleen, niin osarivoitto oli aika tiukka pala, mutta muuten on nuo ilonkyyneleet jääneet taka-alalle. Rotukehiin en sitä oikein osaisikaan kuvitella, ainakaan näin mun esittämisen tasolla, ROP-voitot on vain voittoja muiden seassa, niistä vain iloitaan yhtä iloisesti kuin vaikkapa ison näyttelyn luokkavoitosta

Mulla ei ole tainnut ikinä kyyneleet tulla näyttelyssä

Nyt meinasi jo tulla Hämeenlinnassa, kun meidän 10-wee Zami oli ROP ja ROP-veteraani ja shelttien taso oli tuolla päätä huimaava...
Ja vielä kun VSP-veteraani oli koira, jonka kanssa olemme olleet vastakkain viimeiset kaksi näyttelyä (Kouvola ja Heinola) tuloksin Zami VSP ja VSP-veteraani ja Lilli ROP ja ROP-veteraani ja ennen ROP-veteraani kehää Hämeenlinnassa naureskeltiin Sarin kanssa, että oisko tänään Zamin vuoro voittaa silti ajattelin, että kyllä se Lilli vie voiton... herkän hetkestä teki se, että mä olin vielä kamalassa flunssassa ja kehän aikana sain varmaan 10 hengenahdistusta kun ei meinannut ilma kulkea.. äiti raukka kehän laidalla pelkäsi mun pyörtyvän..
Aamulla olin vielä sopinut esittäväni katalonianpaimenkoiran ryhmissä, koska ei vain tullut mieleen, että meidän "pappa" voisi olla ROP
EUV:ssa oli myös lähellä ettei ilon kyyneet tullut kun hyvän tutun koirat pärjäsivät mitä mainioiten (ROP, joka samalla valioitui, kun oli edellisenä päivänä täyttänyt juuri sen 2wee, sen tytär "VSP" ja EUJW, urosten EUJW ja ROP-kasvattajaryhmä sekä se upea tunnelma, tuntui kun omat koirat olisivat voittaneet, vaikka eivät perjaatteessa omia olleetkaan) ja tuomari kehui koiramme maasta taivaisiin

Mutta yleensä mäkin olen näitä hypin-pompin-tanssin iloitsijoita

En nyt yleensä itke, mutta pohjoismaitten voittaja -ja voittaja 2005, tuli itkettyä oman pikku tyttösen titteleistä...

AAW! Suloista

Tämä itkeä pillitti sinä päivänä, kun meidän Flipin tyttärestä (Fin Kva Kinapak Net Beautyspot) tuli käyttövalio. Että oli iloinen olo. Sama oli, kun Flip oli Vuoden käyttöparson 2001 ja Fin Kva

Kun voitin sm-osakilpailun Vaasassa niin tuli pari ilon kyyneleitä. Kun matkustimme Vaasaan oli todella auto tunnelma ja puhuttiin kasvattajan, kaverin ja kaverinäidin kanssa autossa koirien menettämisestä. Kerroin kun todella rakas Ida ja Demi kuoli samana viikonloppuna ja että oli rankkaa mulla jne.. Ja sit Kasvattaja kerto että hänella oli myös todella rakas koira joka menehtyi ja hän sanosen todella jännällä tavalla jotenkin että hän uskoo näkevänsä koiransa vielä joskus taivaassa ja hän jopa näkee silmien edessä kun se heiluttaa häntä jne. Ja se tunne sillon oli semmonen että sillon olin jotenkin todella ilonen ja se jotenkin sytytti mussa todella hyvän olon ja aloin itkeä hiljaa ( kukaan ei tiennyt siitä ) mut en ollu surullinen vaan olin itseasiassa todella ilonen

ei kyllä ihan kyyneleet tullu mutta kun olin iiihan ensimmäisissä junnuissa mätsärissä sijoutuin 5! oli yli ymmärryksen sillä en niinkään ollut harjoitellut paljoa... kisassa oli silloin 11 kilpailijaa

En ole tirkaustellut ilon kyyneleitä varmaan ikinä. En koiranäyttelyissä, enkä muissakaan koiralajeissa.

Enemmänkin olen sellainen tyyppi, joka ajattelee että "Jaa, saatin TK2, tästä voiki nsitten jatkaa ovittajaan" tai "Serti tuli kerrankin, noh jatketaan niiden muiden metsästystä sitten".

Eli jotenkin se yksi saavutus on vain sellanen keino päästä taas vähän pidemmälle jne.

Itkenyt en ole koiraurheilussa vielä mutta suurempaa menestystä ei ole tullutkaan. Mutta hieman on suvussa tuo itkupilli luonne joten ne yhtään ihmettelisi jos ne ilon kyynelet sieltä tulisivat.

Näyttelyistä ei koskaan ole vielä sellasta menestystä tullut, että olisi itkettyä tullut, mutta sunnuntaina, kun koira sai TK1:n, niin siinä kyllä vähän aikaa sai nieleskellä.

Kuten jo aikasemmin sanoin ei paljoo tuu koiraharrastusten parissa vetisteltyä.Ensimmäistä kertaa pillitin oikeen kunnolla pari viikkoa sitten ko matkasin kotiin oulusta ja sisko soitti ja kerto että Reetasta on tullu ava niin sillon kyllä itkin ja vuolaasti.Empä kyllä saanut vähään aikaa sanaa järkevää sanaa suustani,hoin vaan että Reetta on ava,Reetta on ava

Kyllähän tuota kai tulisi vetisteltyä. Ilosta on harvemmin itketty, viime vuoden finaalissa kylläkin Iidan voiton puolesta ja muidenkin pärjäämisen takia, ah sitä päänsärkyä sen jälkeen....

Rotukehissä ei enää kyyneleitä irtoa, ehkä jos kohdalle osuisi rop, saattaisi vähän herkistyä. Muuten kyyneleitä irtoaa melko helposti (vaikka tekoitkua jos ei muuta...) vaihtoehtoisina tunnetiloina ilo, viha tai pettymys. Myös kahden jälkimmäisen yhdistelmää tavataan. Kaiken hyvän lisäksi huomaa joskus vetistelevänsä vaikkei itkemiseen ole syytä. Ehkä tätä kyynelnestettä sitten erittyy normaalia enemmän koska silmät vuotavat jopa yöllä eikä mitään allergiaa/muuta vastaavaa ole

En varsinaisesti itkenyt, mutta kyllä nuo silmät kostuivat Axun ensimmäisen sertin jälkeen. Vielä kun tuomari laittoi Axun ROP:ksi niin kyllä siinä pakosti oli onnellinen.

Ei tule mieleen, että oisin itkenyt, tosin tänä vuonna Joensuussa se oli lähellä. Kaikki oli mennyt vaan niin putkeen.

Jaanika ainakin on ---> Imatra.

itse en varmaankaan ole itkenyt onnesta, eipähän vielä niin hyviä suorituksia ole osunut kohdalle. muutenkin onnesta itken todella vähän.
ainoa oli kun oli LPR:n pääsiäisnly, tänä vuonna maanantaina 1/1 (mitä en kyllä osannut odottaa, kisa ei ollut paras mahdollinen ) silloin tuli aikas paljon - nimittäin täristyä. rupean nimittäin tärisemään kamalasti kun olen innoissani ja iloinen

Mulla on ihan sama juttu, en siis itke tosiaankaan herkästi onnesta mutta tärisen kyllä ihan hemmetisti Vaikka en kisan alussa olisikaan jännittänyt yhtään enkä silloinkaan jännittäisi kun valitaan jatkoon jne niin alan vain ihan tajuttomasti tärisemään, kiva siinä sitten yrittää handlata koiraa...

niimpä. ja koirakin hermostuu kun ihminen väpättää vierellä koko ajan mutta eipä sille voi paljoa mitään.. hyvä jos on iso koira, niin taakse pääsee piiloon osittain, ettei tuomari näe niin hyvin sitä tärinää

Kyllä meikä on niin herkkä, että väkisinkin silloin tällöin mahtavan saavutuksen tullessa rupean vetistelemään.

Muistan 2004, kun olin kasvattajan ja omien kahden koiran kanssa Ruotsissa ja heti ensimmäisellä kerralla omasta uroksesta tuli S CH. Näin jälkeenpäin en ymmärrä miksi tuli vetisteltyä, mutta heti kun tajusin että saadaan SERT niin rupesi vedet valumaan.. Kiva siinä sitten selittää ruotsalaisille kanssakilpailijoille, että en mä muuten, mutta on niin hieno juttu. Jotenkin vaistomaisesti se tuli, kun poika on oman koiran pentu ja ollut vajaa 5 viikkoisesta kotona kasvamassa.

Toisen kerran rotukehissä on tullut vetisteltyä tämän vuoden EUV-näyttelyn yhteydessä pidetyssä japanilaisten erkkarissa, jossa chinejä oli ilmoitettuna huikeat 85 koiraa mm. Kanadasta/Baltiasta/Ruotsista asti. Ennen ei tullut itku, mutta kun tuomari valitsi Tatun parhaaksi urokseksi. Siinä se tuli, suoraan jostain selkäytimestä, sillä en edes tajunnut, että aloin parkua.

Ikinä en ole junnukehässä parkunut, vaikka hienoja hetkiä on ollut monia. Tosin Messarissa SM-finaalia '04 seuratessa tuli väkisin vedet silmistä, muiden hienon menestyksen takia.

edit. typoja

heh. Mä en kyllä paljon oo näyttelyssä onnesta itkeny, ainut kerta varmaan oli tänä vuonna Kajaanissa. Sillo alko kyl vähän itkettää, ku kaikki muutkin itki. !!
Mut kyl jos olisin Eckerössä ollu ku Miia voitti nii ois voinu "hieman" onnest itkettää.!

ot. miia pahin siellä kouvolassa.2005

empä voi sanoa juta enkä jaata, kun ekat junnut vasta lähentelevät...

Seinäjoella kyllä tuli ilonkyynelet herkästi silmiin.
Ennemmin en ole hirveästi vetistellyt etenkään itselleni, muiden puolesta kyllä.

Saas nähä miten käy Ruotsin voittajassa.. se tulee olemaan Zamin viimeinen näyttely ennen eläkkeellesiirtymistä. Kasvattaja halusi itse esittää Zamin siellä ja odotukset on ovat kovat jos hyvin käy niin siinä voi muutama onnen kyynel vierähtää väkisinkin!
Äitillä taisi muutama onnen kyynel vierähtää kehän laidalla, kun nyt Seinäjoella Zami oli Bis Vet 4 ja enää on jäljellä vain Jyväskylä, messari ja se Ruotsin voittaja..

Miulla ei tietääkseni kyyneleet kovin helposti tule, että enemmän mieki just tota ilo-pomppu-tanssi jne.-tyyppiä
Onnellisin hetki tähän mennessä urallani varmaan mätsärin junnujen 1. sija elokuussa Olin ihan innoissani ja ihmeissäni kun minulle annettiin punanen ruusuke kätee, et mie rupesin kyselee jo sijottuneilta "onks tää ykkönen vai kakkonen?" D ja mätsärin ajan oli satanu ja tihuttanu ja muutenkin epämiellyttävä sää. Ja hyvin iloinen olin myös silloin kun Porvoossa olin osarissa chihun kanssa[4. virallinen ja 3. kerta sen koiran kanssa] ja pääsin 9 parh. joukkoon Mut joo, oon tavallaan herkkis, mut ei kuitenkaan välttämättä samalla hetkellä tuu kyyneleitä, vaan ne tulee sit myöhemmin jos on tullakseen

// Nyt kun eka virallisen sijottuminen[5. vanhemmissa] tuli Jyviksessä, ni ai hemmetti ko mie tärisin kehän jälkeen.. Miullakin siis tämä tärinä on yksi muoto

Enpä oo pahemmin kyyneleitä vuodattanut, mutta kyllä mäkin olin aivan messissä sillon finaalissa -04, hirvee mielenliikutus Oli ihan mahtava tunnelma!

Ei mulla kyllä oikeestaan tule. mutta ei sitä tiedä tulisiko jos oma koira olis BIS jossain messarissa..