No niin, tänään oli siis vuorossa se meidän ensimmäinen (epävirallinen tosin) evl-koitoksemme. Kotiintuomisina 251,5 pistettä, kakkostulos ja hieno 1-ruusuke (meidän lisäksemme vain yksi koira kahdeksasta otti pisteet, eli se nyt ei kovi huima saavutus ollut

hieno seinäkoriste kuitenkin!). Pisteitä tuli aika helpolla, koska koe oli epävirallinen, ja kymppi tuli mm. tunnarista vaikka varmistelin kädellä koiran sivulletulon lopussa. Muutenkin varmistelin ja autoin koiraa tosi paljon, että tulisi hyvä, puhdas suoritus alle lauantaita varten. Sääolot olivat melko kamalat, vettä tihutti välillä ja tuuli niin kovaa, että kevyemmät koirat meinasivat lähteä lentoon..
Istuminen: 10, tämä meni ihan nappiin

Paikalla makuu: 10, alussa lo sähläsi ja käskytti kaikki koirat yhtä aikaa maahan -> Sandra meni ensimmäisenä käskyn sanoneen ohjaajan käskystä alas, jolloin nostin sen pannasta ylös ja kun liike suoritettiin kohta sääntöjen mukaan alusta alkaen oikein, pysyi tosi nätisti istumassa kun vähän sihisin sille hampaiden välistä. Paluussa hyppäsi taas viereisen koirakon käskyllä, jolloin käskin takaisin maahan, mutta suostui vielä nousemaan kuitenkin käskystäni ylös. Tätä on harjoiteltu aivan liian vähän, sillä ryhmätreenit ovat jääneet todella vähiin viime aikoina..
Seuraaminen: 8, ekassa vasemmalle käännöksessä koira edisti ja kävelin sitten sen kylkeä päin, muuten kyllä meni ihan mukavasti. Juoksussakin koira pysyi hyvin mukana, ja kovasti harjoitellut oikealle käännökset olivat nekin paljon tiiviimpiä kuin ennen

Idari: 8,5, asennot sujui ok, mutta seuraamisessa tuli seisomisen jälkeen joku ihme haahuilukohtaus koiralle: seurasi jossain puolen metrin päässä, ei pitänyt mitään kontaktia ja nenä kävi kovasti.. Uudella käskyllä sain sen jotenkuten mukaan ja istumaankin ihan ok, ja tämän jälkeen meni jo hieman paremmin tuo seuraamisosiokin. Liekö sitten syy haahuiluun siinä, että itse kävelin aivan liian läheltä merkkejä, jolloin koira joutui pomppimaan niiden yli.
Luoksetulo: 9,5, meni tosi hyvin. Sandra nytkähteli hieman ennen ensimmäistä kutsua, lähti luokseni kuin ammuttuna ja pysähtyi tosi hyvin. Maahanmeno oli vähän sandramaisen hidas, mutta lopun sivulletulo suorastaan täydellinen

Ruutu: 0, koira meni merkille vähän hämärästi, lähti hiipimään kohti ruutua ennen käskyäni, meni ekalla käskyllä ruudun taakse ja sivulle, tokalla käskyllä sen takaosaan niin että pylly oli ulkona ja kolmannella käskyllä sain sen ruudun sisälle, mutta maahan-käskyni olivat niin onnettoman hiljaista pihinää pirun kovassa tuulessa, ettei koira niitä kuullut. Kutsuin siis pois ja lähetin uudestaan ruutuun, silloin meni tosi hyvin ja just sinne, minne pitikin.
Ohjattu nouto: 7, merkillä taas jotain ihme törppöilyä ja hiiviskelyä, jolloin jouduin sanomaan koiralle uuden odota-käskyn, ettei se varastaisi keskimmäiselle.. Kumma kun tuo kuuntelee liikkeenohjaajaa eikä minua

Koira jäi kapulaa hakiessa johonkin merkin ja kapulan puolimaastoon, kun haettava naamioitui alustaan niin hyvin, mutta ilman lisäkäskyä sen kuitenkin huomasi ja toi tosi nätisti laukalla.
Metallihyppy: 9, oikein mallisuoritus suoralla sivulletulollakin

Tunnari: 10, tämä meni hyvin, ja sivulle tuli taas pienellä avittamisella ihan kivasti.
Kaukot: 9, vaihdot täydellisyyttä hipovat, mutta palatessani S sai jotain päähänsä ja nousi seisomaan ennen kuin ehdin sen viereen (ai tässä tämä oli, no missä ne makkarat viipyy?), siitä tuo pisteen pudotus.
Eli kokonaisuudessaan oikein hyvä, ruudun kanssa oli monilla muillakin ongelmia: mm. Christan Vip sekä Markon Flu ensimmäisellä yrittämällä eivät sitä löytäneet. Ei mitään paineita lauantaita varten, hyvin se menee, jos on mennäkseen

Ykköstä en kuitenkaan ihan odottele vielä, sillä tavallaan tuo on melkoisen tuulella käyvä koira.