Mitä mieltä olette siitä, että monelta rodulta otetaan PK:t pois? Onko itselläsi koira, jonka kanssa haluaisit palveluskoira puolella kisata, mutta et pian enää voi? Minulla on näin.
Eli aloitimme juuri Haku treenit, ja vähänkö ottaa pattiin toi, että PK-oikeudet menee. MAria on vasta 1,5v, joten ei muutenkaan ollut valmis. BH-kursillekkin mentiin, mut nyt tuntuu et se kaikki olis turhaa

Vaikka voihan sitä muuten vaan harrastaa, mut kisoihin oli sitten joskus tarkoitus mennä.
Keskustelua aiheesta!
Liewec
17.10. 2006, 09:32
Onhan se toki harmi jos itselä on koira jolta lähtee oikeudet alta ja itseään kiinnostaisi harrastaa. Mutta itse olen kuitenkin sillä kannalla, että on vain hyvä, että listalta poistetaan rodut, jotka eivät oikeuksiaan tarvitse.
Se, että listalta tullaan poistamaan rotuja, on ollut tiedossa pitkään. Joten roduilla, jotka ovat ehdottomasti ne oikeutensa halunneet pitää, on olult mahdollisuus hakea se yksi tulos joka siihen vaaditaan. Yksi tulos ei voi olla liikaa kolmen (vaiko peräti viiden) vuoden sisällä hankittavaksi. Jos tätä ei saa aikaiseksi, niin kaipaako rotu niitä oikeuksia sitten?
Pk-oikeudet ovat nimensä mukaisestikin oikeuksia, eikä niitä pidäkään antaa roduille joilla ei ole niille käyttöä. Ainahan rodulle voi sitten anoa oikeudet uudestaan jos niitä edelleen tunnutaan kaipaavan.
<Iida>
17.10. 2006, 12:01
Crimin kanssa pitkälti samoilla linjoilla. Miksi ihmeessä esim. bergamascolla on pk-oikeudet, kun KoiraNet ei löytänyt yhtäkään edes BH-kokeen suorittanutta koiraa? VK1, HK1, JK1, EK1, FH1 tai parempaa tulosta ei ollut yhdelläkään koiralla (lunnollisesti, kun ei BH:takaan). Sama juttu mm. kaukaasian- ja keskiaasianpaimenkoirilla ja slovakiancuvacilla. Isosveitsinpaimenkoirilla 2 x BH ja 1 PAJÄ alo0.
No periaatteessa olen samaa mieltä kuitenkin. VAikka itteäni harmittaakin ihan kerpeleesti. Muta eipäs voi mítään, kun ainoo kinnostunu kisaa pelastuspuolella. :/ Pitää hankkii vaiks belggari jos haluu sitte kisailla
Liewec
19.10. 2006, 21:13
Noh, kyllä niitä pk-rotuja muitakin jää jäljelle kuin ne perurodut. Ja toivottavasti osa roduista hakee niitä oikeuksia sitten uudestaan ja myös kisaa entistä suuremmalla innolla sitten. Osalla oikeudet menettävistä roduista nimittäin riittää kyllä kykyä kisata jos ei nyt siinä käyttölinjaihmisten ihannoimassa suojelussa niin jäljellä tai haussa tms. sitten.
Meidän "PON-porukka" on jo kerännyt tavallaan joukon, millä saadaan oikeudet takaisin. Eli 5 koirakkoa bh:seen ja sitte ne pitää vaan anoa.
Liewec
20.10. 2006, 10:14
LAINAUS(Maavi @ 20.10. 2006, 02:11)
Meidän "PON-porukka" on jo kerännyt tavallaan joukon, millä saadaan oikeudet takaisin. Eli 5 koirakkoa bh:seen ja sitte ne pitää vaan anoa.

Sopii kuitenkin toivoa, että näitä harrastajia on sitten oikeasti enemmnä. Ettei sitten myöhemmin tule sama tilanne eteen.
LAINAUS(crim @ 20.10. 2006, 10:14)
Sopii kuitenkin toivoa, että näitä harrastajia on sitten oikeasti enemmnä. Ettei sitten myöhemmin tule sama tilanne eteen.
samaa mieltä..
olisikos siinä ideaa, että laittaisitte nettiin PON palstoille kyselyitä, että kuinka moni haluaisi käyttää PK lajeissa, ettei ne oikeudet sitten ihan turhaan tule..?
Liewec
26.10. 2006, 14:21
LAINAUS(Wupsu @ 26.10. 2006, 06:31)
Olisikos siinä ideaa, että laittaisitte nettiin PON palstoille kyselyitä, että kuinka moni haluaisi käyttää PK lajeissa, ettei ne oikeudet sitten ihan turhaan tule..?

Varmasti moniakin PON-harrasajaa käyminen PK-kokeissa kiinnostaisi, niin kuin montaa muutakin rotua. Koiran saaminen kuntoon PK-lajeihin, jo siihen alokasluokkaankin, vaatii kuitenkin työtä (enemmän tai vähemmän) ja joiltakin loppuu se into kesken sitten..
Tai siis, monella tuntemallani ihmisellä (myös itselläni toisinaan) tulee laiskuus pintaan eikä sinne jäljelle jaksakaan lähteä syksyllä kun sataa ja mettä on täynnähirvikärpäsiä..
LAINAUS(crim @ 26.10. 2006, 14:21)
Varmasti moniakin PON-harrasajaa käyminen PK-kokeissa kiinnostaisi, niin kuin montaa muutakin rotua. Koiran saaminen kuntoon PK-lajeihin, jo siihen alokasluokkaankin, vaatii kuitenkin työtä (enemmän tai vähemmän) ja joiltakin loppuu se into kesken sitten..
jotenkin minusta alkoi tuntua, että kuulun tuohon ryhmään, jolta loppuu into kesken
vaikka en olekkaan PK lajeja kokeillut saatika kunnolla ollut katselemassaan..
-Milli-
27.10. 2006, 18:01
PON porukassa löytyy paaaaaljon PK-lajien harrastajia, mutta monet eivät vaan sinne kisa-areenalle ole päässyt,syystä tai toisesta. Suurin syy lienee kuitenkin ettei harrastus kiinnosta koe/kisamielessä.
Ja PONeillahan se haku ja rauniot on pk lajeista suosituimmat, jälkeäkin harrastellaan. Ja tietysti myös huipputasolla olevia Pelastuspuolella olevia PONeja on
Että ei me PON kansa niin laiskoja olla
Kylläpä pulikin kuuluu niihin rotuihin, joilta nuo oikeudet menevät. Toisaalta yhdyn kyllä edellisiin niiltä osin että mihin puli niitä oikeuksia tarvitsee... Eipä tulevaisuudessakaan ihan pian näyttäisi pk-puleja olevan, eikä niitä kyllä ole tiettävästi oikein koskaan ollut. Oikeudet on vaan haettu joskus kaikille unkarilaisille paimenkoirille, niistä nyt mudit ovat oikeutensa ansainneet. Kenties pumitkin, en ole varma
harmillista kyllä niin portugeesinkin on oikeudet ensivuonna vaarassa ellei niitä tuloksia rupea kuulumaan

Minä tahtoisin koirani kanssa kisaamaan, mutta en kyllä ensi vuoteen mennessä ole vielä valmis kisaamaan, kun koirakin on niin nuori vielä ja ei olla saatu mistään oikein kunnon treeni paikkaa.
Liewec
29.10. 2006, 11:51
LAINAUS(Sumu @ 28.10. 2006, 08:51)
Minä tahtoisin koirani kanssa kisaamaan, mutta en kyllä ensi vuoteen mennessä ole vielä valmis kisaamaan, kun koirakin on niin nuori vielä ja ei olla saatu mistään oikein kunnon treeni paikkaa.
Jälkeä ainakin voi treeniä ihan yksinkin. Itse asiassa, aika harvassa paikassa annetaan koulutusta jäljen suhteen (ehkä jotian epäsäännöllisia kimppatreenejä). Haku yms. ryhmää vaativat lajit ovat sitten asia erikseen.
Mutta olis parempi päästä johonkin ryhmään treenaamaan, koska mä en tiedä monista asioista mitään jäljen suhteen. esim ne kepit, en osaa niitä edes opettaa sillai et se älyäis ilmastakkin ne kun tulee vastaan :/ ja sitten ku mä olen vähän semmonen, että lukemalla opiskelu ei oikein mene (ja pysy) kaaliin. Mulle pitää aina näyttämällä näyttää kaikki ja havainnollistaa asiat...
(pysytäämpä sitte asiassa

)
Nii ei me olla laiskoja. Mutta on tässä montakin koiraa, jotka tulevat kisaamaan, jos oikeudet saadaan takaisin. Ja tosiaan, eräs PON on todella hyvä pelastuskoira, kaverikoira, TOKOkoira ym

on ollut lehdessäkin. Ihmettelen, koska se on saanut pelastuskoirakokeista tuloksia tämän vuoden sisällä ja ne pitäis kai riittää?
Muuallakin on ollut järkyttynyttä keskustelua tästä, mutta: Pelastuskokeet ei ole PK-kokeita. Näin ollen pelastuskokeet ei riitä säilyttämään PK-oikeuksia.
-Milli-
1.11. 2006, 18:13
LAINAUS(Maavi @ 31.10. 2006, 19:37)
Ihmettelen, koska se on saanut pelastuskoirakokeista tuloksia tämän vuoden sisällä ja ne pitäis kai riittää?
Joop,ei taida Miklosin HUIPPUtason pelastuskoiratulokset ja -toiminnat auttaa.
Mutta " meiltä" (siis PON porukasta) on tulossa uusia PK-lupauksia, kisaajia ei taitais nyt olla yhtään,joten anotaan sitten niitä oikeuksia kun sen aika on
Noh ehkä mä nyt sitten kanssa mielipiteeni sanon. Kuten varmaan kaikki huomaavat suurin osa roduista, joilta oikeudet ovat poistumassa, ovat harvinaisia rotuja. Kyllä tuota pk-oikeuslistaa katsellessaan miettii miksi jotkut rodut siellä ylipäätään on ja sikäli ymmärrän, miksi oikeuksia karsitaan, mutta...
Mua kyllä ärsyttää harvinaisten (siis puhun nyt roduista, joiden nykyinen kanta on alle 100 yksilöä) sorsinta. Yleensä nimittäin tällaisten rotujen omistajat ovat aktiivisempaa porukkaa, kun suosittujen rotujen omistajat keskimäärin, kun pelkästään koiran hankkimiseen tarvitaan aktiivisuutta. PK-lajeissa ei ne vaatimukset pahoilta kuulosta jos on tuhansia koiria niitä suorittamassa, kun taas toisille se on hankalaa vaikka innostusta piisaisikin yhtä paljon. Harvinaisten rotujen kohdalla ulkoiset tekijät (narttujen juoksut, pennutuksen yms.) vaikuttaa suuremmin. Usein vielä pienilukuisissa roduissa yhdellä omistajalla on useampi koira eli vaikka kanta olisi esim. 10 yksilöä, voi omistajia olla vaikka 4.
Otanpa esimerkiksi ruotsinlapinkoiran, sillä se on mulle tuttu rotu ja tiedän rodun harrastajien olevan aktiivista porukkaa. Ajanjaksolla 2000-2005 on rekisteröity 28 koiraa eli ensinnäkin omaa koiraa voi joutua odottamaan vuosia, jollei sitten hae Ruotsista. Koira tuskin on valmis kisaamaan ennen 2 vuoden ikää eli summa summarium en tiedä onko intoa yrittää saada pidettyä oikeuksia kun voi mennä ensin 2-3 vuotta ennen kuin saa koiran ja sitten kun sen on saanut koulutettua, olisi heti pakko tulla tuloksia, jotta oikeudet säilyisi... tähän jos sitten sattuisi nartulle juoksut, niin aika turhauttavaa varmasti olisi.
Tämä vaahtoaminen siksi, että rotua harkitsevat miettivät näitä juttuja, he tuskin haluavat rotua, jolta milloin tahansa lähtee pk-oikeudet, vaikka rotu muuten miellyttäisi. Eli pk-lajeista kiinnostunut ottaa toisen rotuisen (vaikka esim. suomenlapinkoiran ruotsalaisen sijaan)
Liewec
12.11. 2006, 14:34
Mielestäni tässä ei sorsita millään tavalla rotuja joissa on vähän koiria.
On väärin väittää, että juoksut ja pennutus suuresti vaikuttaisivat tällaiseen asiaan. Nartulla on normaalisti juoksut korkeintaan kahdesti vuodessa. Pk-kokeita varten voi treenata aivan normaalisti myös juoksujen aikana, ainoastaan yleiselle tottiskentälle ei juoksuisella ole asiaa, mutta esimerkikis hakutreeneihin pääsee kyllä juoksuisellakin. Pennutuskaan ei ole syy, sillä nartun voi pennuttaa ensimmäisen kerran esimerkiksi 4-vuotiaana, johon mennessä se on aktiivisella treenaamisella voinut saada jo jotian tuloksia. Eikä se koira niiden pentujen hoidon aikana taitojaan unohda. On se kummallista, että jotkut koirat ovat saavuttaneet ties mitä tuloksia monissakin lajeissa, ja silti ehtineet hoitaa useammankin pentueen...
Ja on se kyllä kumma, kun esimerkiksi harvinaisin belggarimuunnos laekenois pitää kyllä pk-oikeutensa, vaikka sen nykyinen kanta lienee siinä 80 koiran paikkeilla (tarkkaa lukua en tiedä). Miksi muut harvinaisetmmat rodut eivät tähän kykenisi? Kaipaako ruotsinlapinkoira niitä oikeuksia, KoiraNetin mukaan yhdelläkään ruotinlapinkoiralla ei ole lainkaan tuloksia pk-lajeista (tulisiko niitä siis vaikka rotu oikeudet saisi pitääkin?).
Se, että oikeudet tietyiltä roduilta tullaan poistamaan on ollut tiedossa jo kauan. Miksei silloin kukaan havahtunut?
Wanssu
13.11. 2006, 17:28
LAINAUS(crim @ 12.11. 2006, 15:34)
Pennutuskaan ei ole syy, sillä nartun voi pennuttaa ensimmäisen kerran esimerkiksi 4-vuotiaana.
Tämä on aika OT, mutta itse en ainakaan hyvää narttua pennuttaisi ekaa kertaa noin myöhään, ihan sen takia, koska sen jälkeen tuskin enään koiralla pentuja tekisin. Ikä tulee vastaan.
Kyllä ne ekat pennut tekisin viimeistään kolme vuotiaana.
Liewec
14.11. 2006, 15:56
Jotenkin tuntuu hassulta, että mielestäsi 4-vuotias on liian vanha saamaan ekat pentunsa, mutta 3-vuotias on sopiva? Koira joka saa ekat pentunsa 4-vuotiaana, ehtii kyllä saamaan myohemminkin pentuja. Jos siis puhutaan rodusta, jolla ei ole liioiteltuja ominaisuuksia jotka hankaloittavat synnytystä.
Wanssu
14.11. 2006, 16:35
^ Laitoin sulle yksärinä..
Mutta laitan saman tähän.
Jokainen koira kun on yksinkertaisesti niin hyvä jalostuskoira kuin sen jälkeläiset antaa ymmärtää. Jos neljä vuotiaana astuttaa ensimmäisen kerran narttunsa, se on noin 6-vuotias silloin kun jälkeläiset ovat 2-vuotiaita ja niistä näkee, että mitä on tullut ja alkaa miettiin seuraavaa pentuetta. Seuraavaan pentueeseen narttu on siis jo yli 6-vuotias ja itse taas en mielelläni pennuttaisi melkein 7-vuotiasta koiraa.
Jokainen tekee tavallaan, mutta tämä on minun tapana. Kun haluaa kasvattustyönsä olevan hyvää, pitää miettiä mitä tekee ja milloin. Itse ennemmin astutan nuoren koiran (yli kaks vee) kuin, että astuttaisin vanhempaa koiraa. Riskit lisääntyvät aina. Nuoremman koiran on paljon helpompi palata "takaisin kuosiin" pentujen jälkeen kuin vanhemman koiran. Ja nuoremman koiran kanssa ei tarvitse miettiä, että jos astutus ei onnistu niin sit seuraavasta juoksusta, se on silloin sen ja sen ikäinen ja jos tulee jotain niin mitähän sitten... jne.
Itse ennemmin astutan nartun siinä kahden vuoden jälkeen ja neljän vuoden jälkeen.
Toivottavasti selvensi!
Tassuttelija
14.11. 2006, 16:38
^^
Samaa mieltä Crim:in kanssa, 4-vuotias ei ole liian vanha ensikertalaiseksi. Ja on rotuja joissa ongelmana on esim. epilepsia joka tapaa ilmetä usein vasta n. 3-5 vuotiaalla koiralla ja siksi niiden pennuttamista venytetään mahdollisimman pitkään. 2-vuotiasta ei aina kannata kiirehtiä astuttamaan, monella se henkinen kypsyys ei ole vielä sitä mitä se emäkoiralla pitäisi olla. Ymmärsiköhän tuosta nyt mitä ajoin takaa
Mutta tämäkin oli täysin OT
Wanssu
14.11. 2006, 16:43
^ Tää nyt tuppaa ajatteleen taas pelkästään oman rodun kannalta
Liewec
14.11. 2006, 21:29
Mutta palatakseni aiheeseen, onko jollai ntarkaa tietoa, miltä roduilta oikeudet poistuvat? Novascotiannoutajat ilmeisesti pelastivat oikeutensa, mutta onko muista tietoa?
Entä onko tietoa roduista jotka aikovat ensi vuodeksi uudelleen naoa niitä oikeuksia? Lagotto lienee yksi (satavarma en ole, mutta kuullut olen), mutta onko muita?
^ lagotolla on munkin tietämäni mukaan anomus vetämässä
-Milli-
17.11. 2006, 19:03
Polski owczarek nizinnyt menettävät mun tänhetkisen tiedon mukaan...
Cerasi
20.11. 2006, 16:00
LAINAUS(crim @ 14.11. 2006, 21:29)
Novascotiannoutajat ilmeisesti pelastivat oikeutensa, mutta onko muista tietoa?
Jep. Jokunen viikko sitten saavutti yksi tolleri HK1 -tuloksen
-Milli-
8.12. 2006, 09:44
Ööö,miten on,saako oikeuden menettävät rodut osallistua Palveluskoiratapahtuman yhteydessä olevaan näyttelyyn toukokuussa?
Ensimmäisen mielikuvan mukaan tulee vastaus ei, mutta kun oikeudet saa hakea takaisinkin niin.......
LAINAUS(-Milli- @ 8.12. 2006, 03:44)
Ööö,miten on,saako oikeuden menettävät rodut osallistua Palveluskoiratapahtuman yhteydessä olevaan näyttelyyn toukokuussa?
Ensimmäisen mielikuvan mukaan tulee vastaus ei, mutta kun oikeudet saa hakea takaisinkin niin.......
En nyt tiedä millaisesta näyttelystä puhut, mutta..
Jos näyttely on avoin kaikille roduille, niin silloin tietenkin saa. Sen sijaan jos näyttely on rajattu pk-oikeuet omaaville roduile, silloin ei sinne ole muilla asiaa kuin niillä joilla ne oikeudet sillä hetkellä on.
-Milli-
8.12. 2006, 16:35
^^ Tämä on siis se näyttely mikä on joka vuosi,Palveluskoiraliiton järkkäämä. Ja joskus muidenkin seurojen järjestämänä. Samalla joitain pk-kisoja, näytöksiä yms.
Bluebell
22.9. 2007, 20:17
LAINAUS(-Milli- @ 8.12. 2006, 17:35)

^^ Tämä on siis se näyttely mikä on joka vuosi,Palveluskoiraliiton järkkäämä. Ja joskus muidenkin seurojen järjestämänä. Samalla joitain pk-kisoja, näytöksiä yms.
Tuosta kyseisestä näyttelystä en tiedä, mutta ainakin täällä lappeenrannassa on LPKY (eli Lappeenrannan palveluskoirayhdistys) ollut joka vuosi mukana
järjestämässä Lappeenrannan perinteistä pääsiäisnäyttelyä, joka on melkein joka toinen vuosi KV ja jokatoinen KR.. Veikkaisin, että jos kys. nly löytyy kennelliiton "kv ja kaikkienrotujen näyttelyt"-linkistä, niin tällöin se on KR. Jos taas se on erikoisnäyttelyiden tai ryhmisten joukossa, niin tällöin varmaan vain pk-rotuisille koirille..
SPRINKLERI
14.2. 2008, 18:12
[OT]^Empä ole kyllä koskaan kuullut näyttelystä, johon voisi vain pk-rodut osallistua

? Eikös ne yleensä rajata ryhmittäin + rotujen erkkarit. Luultavasti Palveluskoiraliitot järkkäävät noita näyttelyitä ihan vaan rahankeruu mielessä, ei niinkään siksi, että saadaan omia koiria/rotuja näyttelyyn. Täkäläisenkin pk-seuran uusi perinne on järjestää ryhmis 9-ryhmälle, kun se vetää eniten porukkaa paikalle.

[/OT]
^ Eiköhän kaikki näyttelyt järjestetä rahankeruumielessä. Vaikka jotkut voi muuta väittääkin.
LAINAUS(Rimm @ 31.3. 2008, 15:52)

Mä olen sitä mieltä, että palveluskoirakokeet saisivat olla kaikille roduille avoimia. Jonkinlaisia sääntömuutoksia pitäisi silloin tehdä tottelevaisuusosuuden puolella, ettei kääpiökoirien tarvitsisi kannella kahden kilogramman kapuloita tai loikkia metrin korkuisia hyppyesteitä.
Mä en itse tätä allekirjoita, sillä kyse on kuitenkin
palveluskoirakokeista. Aivan kuten metsästyskoirille on omat kokeensa ja luolakoirille omansa. Ei niihinkään tehdä muutoksia vain siksi, että kaikki rodut kykenisivät ne läpäisemään. Kai sitä voisi pyrkiä luolakokeidenkin sääntöjä muuttamaan siten, että kaikki koirat rotuun katsomatta mahtuisivat luoliin jne jne. Kärjistäen, toivottavasti ymmärrätte. Jokainen rotu, joka kykenee palveluskoirakokeen tällaisenaan suorittamaan (hypyt, noudot, maasto) on mielestäni tervetullut pk-oikeudet omaavaksi roduksi.
Bluebell
10.8. 2008, 21:05
SPRINKLERI: vähän myöhässä, mutta tässä linkki kys. näyttelyyn
http://www.palveluskoiraliitto.fi/pk-tapahtuma08.htm
Voisko joku kertoa mulle, että miksei joillakin roduilla sais olla ns. turhaan pk-oikeuksia? Onko siitä jotain haittaa vai mitenkä? Mitä haittaa on siitä että jotkut rodut vaan roikkuu listoilla odottamassa aktiivisia kisaajia?
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms.
klikkaa tässä!.