Eli lapsia vai ei?
Kaikkihan EIVÄT halua lapsia koskaan, jotkut rakastavat yli kaiken.

Mitä mieltä olet, onko oikein olettaa että kaikki haluavat lapsia?
Ja onko oikein katsoa pahalla niitä, jotka eivät voi sietää lapsia?
Entä hedelmöityshoidot? oikein vai väärin?

--------------------------------------
Itse en lapsista välitä tuon taivaallista, enemmänkin päin vastoin.
Inhottaa jo nyt mummini vihjailut rikkaasta miehestä ja tulevista lapsista ja perheestä!!
Ihan niinkuin olisi pakko perustaa perhe! Mitä hänelle nyt sanoa, hymähtelen vain.
kamalaa tuollainen painostaminen!

En oikein tiedä. Tällä hetkellä asia ei tunnu kovin tärkeältä, ajoittain olen jopa sitä mieltä, etten edes halua lapsia. Mutta luulenpa, että mieli vielä muuttuu . Omassa perheessäni on kolme lasta ja se on ehdottomasti liikaa. Jos lapsia joskus hankin niin max. kaksi. Enkä halua lapsia kovin nuorena, ehkä siinä kolmikymppisenä tai vähän ennen.

Musta lapset on kivoja ja silleen.. En ole niiden hankkimista ajatellut mutta kun niille on aika niin on. Kyllä minä niitä joskus kuitenkin haluan..

Lapset on kivoja ja mukavia joskus niiden kanssa lähtee järki. Oma lapsi on kuitenkin ihan eri asia kuin hoitaa jotain tuttujen lapsia ..

Musta noita mummujen painosteluja ei kannatas ottaa turhan vakavasti. Ehkä hän on vain vähän innoissaan ja haluaisi olla isoisomummu-- voihan sitä nätisti sanoa että et ole ajatellut hankkivasi lasta pitkään aikaan ja sen teko on ajallaan tai sitten et ollenkaan..

Minua toisaalta vähän inhottaa kuulla kun jotkut sanovat jyrkästi ei lapsille.. Me ollaan kuitenkin suurin osa vielä "keskenkasvuisia" ja suurimman osan mielipiteet vaihtuvat vielä moneen kertaa aikuistuessa... Luultavasti aika moni jossain vaiheessa elämää tulee potemaan vauvakuumeen..

Hedelmöityshoidot on ihan jees jos lapsia ei vain tulee.. Mutta minun mielestä ne pitäisi olla vain mies-nainen pareille

en tiedä.
toisaalta joo. mutta ehkä koirat vie vielä voiton lapsista.
saa nyt nähdä mitä tuleman pitää. jos joskus, niin ei ainakaan kamalan suurta laumaa. ehkä kaksi.
Jos...

en tiedä

Vaikka miten toitotan, etten kovinkaan pidä pienistä lapsista, kyllä taustalla aina kytee ajatus siitä, että joskus haluaisin ainakin yhden. Ja jos näin, niin minä taas mielelläni saisin lapsen(lapset) suhteellisen nuorena, kaiketi siinä 25 vuoden tienoilla (ei mielellään ainakaan myöhemmin; aikaisemmin, miksei). Paljon riippuu toki siitäkin, osuuko tielle sellaista miestä jonka kanssa tuota lasta edes huvittaisi rueta hankkimaan; kyllä voisin mainiosti elää miehen kanssa, jolta en lasta koskaan saisikaan, eikä nyt ainakaan ajatus lapsen hankkimisesta tyyliin neljänkymmenen vuoden tienoilla kuulosta kovinkaan houkuttelevalta. Oma äitini oli suunnilleen 25-vuotias kun sai minut, ja siinä on sekin etu että tuollainen suhteellisen nuori äiti jaksaa paljon paremmin touhuta lasten kanssa ja myös olla kaveri lasten vähän kasvaessa. Sitä pidän ihan ensiarvoisen tärkeänä.

Nuihin hedelmöityshoitoihin vain sen verran, että minusta ne kuuluvat kaikille niille, jotka lapsen haluavat. Vähän hassua ruveta seksuaalisen suuntautumisen mukaan sitä määrittelemään, kyllä hyvän vanhemman mitta on usein ihan muualla.

Lapset on välillä okei, mutta joskus taas ei. Mutta kyllä haaveena olis hankkia lapsia, tyttö ja poika. Pojalle on jo nimi, vaikka siihe menee ainakin kaheksan vuotta ennen kun lapsia aijon hankkia.

Mahdollisesti en.
Täytyy myöntää, etten ole koskaan liioin lapsista pitänyt, vaikka olenkin ollut päiväkodissa TET -harjottelussa, ja hoitanut vapaaehtoisesti kaverini kanssa naapurin tarhaikäisiä. En edes osaa selittää miksi en lapsia halua, tai jos, niin vain yksi, ei sen enempää. Ennemmin hankin lemmikkieläimiä.

Kyllä haluaisin, tahtoisin kovasti adoptoida

Ehkä, en oikein tiedä vielä.. Jossain vaiheessa tietyn ikäisenä lapset on hirveän rasittavia (suurin osa), mutta se menee ohi ja joskus ne on tosi kivoja. Kyllä varmaan pari haluaisin jossain vaiheessa.

haluaisin,tytön ja pojan
ja mun mielestä hedelmöityshoidot kuuluu kaikille!

no kyllähän mie ainaki sen yhen tahtoisin! tyttö vai poika, ei väliä.

Mun tulevaisuudensuunnitelmiin ei kuulu lapsia. Tietenkin mieli muuttuu, mutta näillä näkymin kiitos ei.

Ei lapsia, ei. Inhottaa, kun sukulaiset vihjailevat jatkuvasti tulevasta miehestä ja lapsista. Mä en siedä lapsia missään muodossa ja muutenkin tää mun sairaus ei oikein kannusta tekemään lapsia.

"EI O, EI Tu!" on siis tän hetken ajatus. Nyt riittä tuo mies ja Olli-westie, jossa on ihan tarpeeksi pikku-riiviötä! Meikkis ei kyllä osaa sanoa varmaksi, etteikö esimerkiksi 5-10 vuoden sisällä ajatukset muuttuis muksumyönteisemmäksi!

^ Noin mäkin/mekin sanottiin tuossa viisi vuotta sitten! Mutta kun 30v. tuli täyteen molemmilla, alkoi ajatella, että tulee jos on tullakseen ja melko pian tärppäs... Ja tässä sitä nyt sitten ollaan, pari kk vaille poksahdusta

Kyllähän niitä haluaisin. Vaikka olen vielä niiin pikkuinen niin kyllä mä olen jo miettinyt totakin asiaa. Oon ajatellut, että haluaisin adoptoida ainakin kaksi lasta ulkomailta, tytön ja pojan. Ja voisihan sitä yhden omankin hankkia.

Minäkin olen peräti asiaa miettinyt, ja kyllä minä ainakin yhden aion hankkia. Oli se sitten tyttö tai poika. Nimetkin olen jo keksinyt, mutta sitten vasta lapsia hankin kun on elämän tilanne silloin kohdallaan. Ja sitten kun niitten aika on...

On jo. Olen koko pienen ikäni ajatellut että minähän en lapsia tee, mutta koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan
Eli, yksi poika on tehty. MUTTA, toista lasta sitten ei tule. Ei koskaan. Katsos, sellainen ei mahdu kalenteriin. Jää niin monta hyvää näyttelyä väliin.
Lapsi on tuonut kyllä elämään ihan toisenlaista perspektiiviä, enkä kadu yhtään.

Mä en voi sietää lapsia Musta ne on kauheita, parkuu ja huutaa ja kiljuu vaan kokoajan ja se jatkuva vaippojen vaihto ja se kuolaaminen ja kaikki.. Varsinkin vauvat! Jotkut kolme-neljävuotiaat on ihan okei, mutta yleisesti en pidä lapsista yhtään.

Mutta kuitenkin kyllä mä joskus varmaan yhden kakaran tulen saamaan, tai kattoo nyt, jos tulee sopiva äijä vastaan ja niin. Aika ristiriitaista, mutta kai se on se ajatus, että sen oman lapsen voi kasvattaa millaiseksi haluaa.. Kun hyvin monet lapset ovat mielestäni niin ärsyttäviä, koska niiden vanhemmat eivät osaa kasvattaa niitä.

(ja en osaa puhua lasten kasvatuksesta, nyt tuli jo joka kerralla kun on pitänyt kirjoittaa kasvatus, olen kirjoittanut koulutus Vähän on koirajutut jäänyt päähän, tutut aina nauraa kun puhun lasten kasvatuksesta kouluttamisena.)

Totta, vaan minusta noista kolme-neljä vuotiaista on enemmän 'harmia', ne kun jotkut just semmosessa uhmaiässä. Ähh.

En.
En oikein tykkää pienistä lapsista, itselläni ei ole pikkusisaria.
Suorastaan ihmettelen kun jotkut ikäiseni tytöt huudahtavat kun joku pikkuunen poika menee ohi "oikun se oli ihana".

Oon kyllä tässä serkkujen menoa katsellut ja muutenkin kavereiden pikkusisaria,
äh, harmia niistä vain on. Toki niitä enkelikakaroitakin saattaa olla, mutten mä haluaisi lapsia. Harmia (mielestäni) ja taloudellinen menetys. Rajottaa aika hyvin elämää ainakin 16 vuodeksi

Mun mielestä se on sillon just hauskaa kun niiden kanssa voi kinata vähän joka asiasta

Aika näyttää mitä tuleman pitää, mutta kyllä musta olisi kiva lapsia saada: yksi tai kaksi, muttei enempää. Tällä hetkellä ei kyllä olisi sopiva aika, mutta ehkä sitten jonkun vuoden päästä.

Hehee, loistava kommentti itse haluaisin 5-6 lasta. Nehän vois ottaa näyttelyyn mukaan joka koiralle oma handleri. No ei vaan. En pakottais niitä, koska jos ne sais yliannostuksen koirista tai varsinkin näyttelyistä niin siitä ei hyvää seurais. Vauvojen hoidosta ei ole kauheasti ole kokemusta, mutta olen ollut 3 kesänä vahtimassa lapsia ja muutenkin silloin tällöin. Mua kyllä pelottaa lapsettomuus, tai se ettei sopivaa isää löydy.

Itse pidän älyttömästi lapsista ja tulen niiden kanssa hyvin toimeen. Onhan tietenkin niitäkin tapauksia, jotka ovat vaikeassa iässä tai muuten vaan huonolla tuulella mutta yleensä tulen juttuun lapsen kun lapsen kanssa. Lapset ovat oikeasti todella kiinnostavia
ihmisiä, vielä niin avoimia kaikille.

Olen toiminut eskari/ala-ikäisten lasten kerhonohjaana parisen vuotta ja olen hoitanut muutenkin paljon lapsia.

Omat lapset ei ole tämän hetkinen aihe, ikääkin on niin kovin vähän ja miestäkään nyt tunnetusti ei löydy. Mutta kun se aika sitten ehkä joskus monen, _monen_ vuoden päästä tulee, uskon että olen valmis olemaan hyvä äiti ja haluan ehdottamasti oman lapsen, miksen montakin.

Juuri tämä.
On mahtava saada joku inhottava kakara itkemään ja itse voittaa väittely.
Ja on sitten niitä ala-asteikäisiä jotka rupeavat itkemään jos ei saa tahtoaan läpi tai jos pikkasen nilkkaansa muljauttaa. Ei ymmärrä. Eikö siinä vaiheessa pitäisi lapsen ymmärtää ettei aina onnistu, eikä voi olla asenteella minä itse.

Oman lapsen kyllä kasvattaisin niin, että jos rupeaa itkemään kun tahtoa ei saa läpi, niin antaa itkeä, mitä sitä menee lohduttamaan, hyvää kasvatusta vain ;D
Aika katalaa.

OT: Jos mulla olis lapsia, niin ne kyllä kärsis, nimittäin itse en olisi kauhean mukava äiti, just toi, että antaa vaan itkeä, ei liikuta mua yms.

Tuntuu niin hassulta, kun monet ikäiseni, rinnakkaisluokilla olleet työntelevät jo lastenrattaita, joissa on niiden oma muksu. Itse en todellakaan olisi valmis.

Tiedän, tosi moni äiti ja mummu sanookin näistä asioista lähinnä koska
oavt innoissaan kun tytäs/lapsen lapsi on aikuisiän kynnyksellä.
Kuten minä, täytän 18 puolen vuoden päästä.

Mutta milloin painostus menee yli?
Silloin kun joka kerta mummini tavatessani saan kuulla minkälainen mies pitää olla, kuinka tuon hänet näytille mummini luokse, ja hän sanoo onko tämä hyvä vai ei.
Ja kun joka kerta saarnataan siitä miten sen rikkaan miehen kanssa pitää tehdä paljon lapsia.

Tunnen oloni niin ärsyyntyneeksi ja ahdistuneeksi kun mummini saarnaa!
Mummini ei todellakaan ole vain vähän innoissaan, hän vaatii!
Ja mummini ei ole edes kovin vanha, vasta 60nen! Itse teki lapsia jo 18vuotiaana! En voi väittää vastaan hänen mielipiteeseensä, enkä huomauttaa siitä mitä mieltä olen. Sillä hän tykkää kuulla vain sitä mitä haluaa kuulla.

Hänellä on tietty kuva unelma lapsenlapsityttärestään, eikä sitä tämä tytär saa rikkoa, muuten riidellään, kuten kun kerroin etten tanssi vanhoja. Ette arvaa miten hän suuttui!! Hän ei ole koskaan suuttunut niin minulle! se oli kauheaa!.

Joten olen hiljaa ja annan hänen puhua, ei häntä minun mielipiteeni asioista kiinnosta, on jo kauan elänyt tapahtumia minun kauttani.

Itse en ole hankkimassa lapsia. Ja jos hankin lapsia niin en vielä pitkään aikaan, pitäähän saada maistaa maailmaa eikä heti paappoa lapsia.

Maailmassa on paljon orpoja joita voi adoptoida. Kiinassa saa olla yksi lapsi perheettä kohti ja jos hankkii lisää niin sit pitää maksaa lisäveroja. Mut onhan ymmärrettävää et Kiinassa on muutenkin paljon ihmisiä.

Haluan ehdottomasti lapsia jossain vaiheessa elämääni. Olen aina pitänyt lapsista ja minulle on ihan luonnollinen ajatus, että hankin joskus omiakin lapsia. Jos en jostain syystä saa omia lapsia, aion adoptoida. Ja miksei voisi adoptoida, vaikka biologisiakin lapsia olisi.
Ensimmäisen lapsen toivoisin saavani ennen kuin olen 30, joskus 26-27-vuotiaana. Saa nähdä sitten miten käy.

kyllähän mä lapsia ainakin pari joskus haluaisin. en nyt kyllä vähään aikaan, joskus sitten parikymppisenä(ehkä)
en mä nyt sano ettenkö mä pitäisi lapsista mutta kyllä niistä on aina välillä aikalailla hommaa kun kattoo niiden perään.

Ehkä vähän liian aikaista sanoa haluanko lapsia vai en. joka tapauksessa en ole suunnitellut niitä vielä moniin vuosiin. Ehkä joskus tulevaisuudessa saatan sietää pieniä lapsia paremmin kuin nyt.

Tässä iässä on vielä paha mitään tälläisiä suunnitella, mutta jos olen tämän nykyisen poikaystäväni kanssa vielä 10-13v. päästä yhdessä, niin 2 lasta saattaisinkin haluta ihan elämäntilastani riippuen, mutta juuri hänen kanssaan tietysti. Ihan kenen tahansa kanssa en halua lapsia alkaa vääntämään, koska en halua jäädä yksinhuoltajaksi, koska lasten vahtiminen yksin on raskasta. (ja minä sen tiedän, kun on 5 paljon nuorempaa sisarusta joita joudun koulimaan)

Jos minulla on koiria, jotka vievät aikaani ym. niin haluan säästää niille aikaa, koska koirat ovat kuitenkin kuin ihmislapsia, mutta vain koiran muodossa. :'>

Mutta jos jotain lapsia hankin, niin niitä ennen haluan tehdä ne asiat mitä oikeasti haluan tehdä. Siis matkustella rauhassa ympäri maailmaa ym... Minulla on paljon muitakin suunnitelmia kuin lapset, joten ne saavat kyllä odottaa. Ensimmäistä lasta alan viimeistään värkkäämään kun olen 30v. Ehkä silloin osaisin olla aikuinen, kun muutenkin tuntuu, että olen ihan pieni ipana.

En tiie...

Lapset on kamalia. Kumpikaan koiristani ei tykkää lapsista vaan pelkää ja silloin inhoan lapsia vielä enemmän kun koiria pelottaa. Toisaalta taas koirat ei tykkää lapsista kun en itse tykkää lapsista. Yritän siis pysytellä mahdollisimman kaukana kaikista tenavista. Mukava oravanpyörä

Ärsyttävää kun välillä menee tokotreenit pilalle sen takia kun jotkut raahaa rääkyviä kakaroita kentälle ja antaa niiden riehua ja törmäillä koiriin. Samoin agilitykisoissa jotkut päästävät jälkikasvunsa jopa kisaradalle kun eivät pidä naperoitaan kunnolla silmällä

Lapsista on pelkkää vaivaa. Jotkut valittavat kuinka koirat on niin työläitä hoitaa, mutta mitenkäs jätät tenavat kotiin pariksi tunniksi yksinään jos on menoa? Ja entäs kaikki häät ja hautajaiset, ei koiraa tarvii ottaa kirkkoon parkumaan ja häiritsemään kaikkia muita

Nämä siis omia mielipiteitäni, ei herneitä

Ja tästähän voimme syyttää vain ja ainoastaan lapsia

Haluan 2-3 lasta sitten JOSKUS. Mua hirvittää ajatus että en voisi saada lapsia... Lapset on tosi kivoja, ja tykkään olla niiden kanssa

sitten joskus on täällä aika usein käytetty sana tässä asiassa

no ei mitään. miekin sanon: Sitten joskus, kun uskon jaksavani kuunnella sitä parkumista, kitisemistä ja raivoamista, niin voisin kokeilla lapsen hommaamista. Eli kai ainakin yks penska tulee miulle, kunhan tästä karvan muutamia vuosia

huh.. taidan tulla äitiini. Me kunmpikaan ei tykätä lapsista, mutta silti äippä on miut hommannut ja nyt mie jo ajattelen et ainakin yks napero tulee mulle..

itse asiassa lapset on ihan kivoja, sillon ku ne ei oo sellasia huutavia ja raivoavia riesoja

-no istuppa yksin sellasen noin vuoden ikäsen poika lapsen kans autossa, kun sen äippä on käymäs kaupas ja se kakara alkaa siinä huutaan ja raivoon ja mä sutä siinä yritän hyssytellä, mut ei tuu mittii ja sitte vasta ku auto lähtee käyntiin nii se on hiljaa.. -

Tottakai, sitten joskus
Ihania semmoset pikkutaaperot

Olen jo tän ikäinen (yli 30v) mutta en todellakaan vielä tiedä, tuskin mulle tulee koskaan lapsia, ja tiedä haluanki edes

Ihan totta, mikään superlapsirakas en minäkään koskaan ole ollut, mutta lähinnä se on aina johtunut superärsyttävistä vanhemmista. Jos lapsille on opetettu kunnon käytöstavat ja niihin on edes jonkunlainen kontakti, mikäs siinä. Turhan usein vaan näkee näitä "meidän pikku nuppusia", vapaan kasvatuksen helmiä...

Jaa-a, kuule. En ole sen suuremmin ajatellut asiaa suuntaan tai toiseen, mutta kyllä, mikäli elämä menee niinkuin toivon, niin mulla on joskus oma perhe. Meitä on kotona kolme lasta, siis enemmän kuin keskimäärin (varsinainen suurperhe ). Kolme lasta on ehkä jo liikaa, mutta kaksi...

Äitini oli jo kolmisenkymmentä minun saadessaan, ja muistan kakarana harmitelleeni sitä, että monien muiden vanhemmat (ja etenkin isovanhemmat!) olivat paljonkin nuorempia kuin minun. Silti äidin asenne on tarttunut minuun, ja ajattelen, että ennen lapsia sietäisi hankkia se ammatti ja työpaikka. Toisaalta siinä vaiheessa ikää voi olla jo aika paljon, enkä kuitenkaan halua olla se vanha äiti... Ja tämähän riippuu ihan siitä, käveleekö (ja missä vaiheessa) vastaan sellainen ihminen, jonka kanssa haluaisin niitä lapsia hankkia.

Näkee sitten kun vuosia kuluu.

Ajattelin nostaa tämän tuoltamistä kukaan ei sitä enää löydä.

Mielipiteenne tästä:
Mitä mieltä olette siitä että joku ei hanki lapsia? tai ei pidä niistä, jopa vihaa?
Katsotteko pahalla valittua lapsettomuutta?
Oletteko huomanneet negatiivisuutta varsinkin vanhojen naisten puolelta?
-------------------
Minusta on äärettömän törkeää suhtautua inholla, torulla ja motkotuksella jonkin ihmisen päätökseen olla tekemättä lapsia.
Itse en pidä lapsista ollenkaan. Aivan pienimpiä kohtaan tunnen vain vihaa.

Joo-o, hyvähän mun on täälä kirjoittaa 12-vuotiaana, muttamutta.
Itsekin olen pikkulapsivihaaja ja tuskin muuksi muutun. Siis toki sellaiset 3-> vuotiaat on ihan mukavia, itse en vain tule toimeen pienten lasten kanssa. Ja en ymmärrä sitä että joku rrrakastaa pieniä lapsia, voivoiettä kun on niiiiiin lutunen!!!!!!

Jaa-a, mikähän on, koiranpentuja rakastan, mutta vauvoja, yhh.

No suoraan sanottuna lapset eivät kuulu suosikkeihini.. Siskon poika on ainut, jota voisin hoitaa, muut lapset, ei. Kyllähän ne ovat ihan suloisen näköisiä jne, mutta jotenkin ajatus ei kiehdo.

Itsekään en erityisemmin pidä ihan pikkulapsista ^^; Yli nelivuotiaat ovat ihan ok, sillä niitä usein ymmärtää ja niiden kanssa voi kommunikoida. Toki on poikkeustapauksia (kuten 6 v. serkkuni), jota en voi sietää, vaikka ikää on noinkin 'paljon'. Käyttäytyy kuin kaksivuotias

Minäkin joskus aikoinaan mietin että ei ikinä lapsia tai yksi korkeintaan sitten joskus... Mutta niin ne mielipiteet muuttuu kun "kasvaa", haaveissa olisi useampi lapsi, ja en niitä ihan "vanhuksena" haluaisi saada Joten kai sitä ikuisen koiranpentukuumeen lisäksi vauvakuumekkin on jossain määrin tulossa tässä pikku hiljaa...

Olin juuri kaverilla, ja hänen isosiskonsa oli siellä myös 5kk ikäsen vauvansa kanssa.
Kaiken maailman ilveilyjä ja kutituksia ja pelleilyjä!!
Itse en tajua miksi sellaista pitää tehdä lapselle?
Minulle ainakin tulisi typerä olo virnistellä ja puhua siansaksaa jollekkin lapselle!
Jotenkin olen niin vaivautunut vauvojen seurassa, en halua että minua oikein esitellään vauvalla, "katso, tässä on Oona! Hymyiletkö Oonalle?" voi Jeesus, en pidä yhtään jos pitäisi jotenkin saada lapsi hymyilemään ja jopa koskea siihen! Saatikka pitää sylissä tai puhua sille!

Olen vain luonnonlahjattomuus vauvojen kanssa..
Onneksi en joudu tekemisiin miltein koskaan..

21-vuotiaana halusin omaa perhettä ja lasta yli kaiken. Tulikin ero, jonka jälkeen huokaisin helpotuksesta, että onneksi ei sitä lasta ehditty tehdä. Sitten tulikin EHDOTON EI- vaihe, eli en missään nimessä halunnut lasta. Kymmenen vuoden jälkeen on mieli alkanut muuttua, ja nyt on menossa EHKÄPÄ KUITENKIN -vaihe. Taitaa tämä ikä tehdä tepposensa.

Tavallaan jännä tunne, kun itse tietää, ettei voi venyttää lasten hankkimista mielin määrin, mutta kun itsellä ei ole 100-%:sta varmuutta että haluaako todella lapsia, niin sitten ei vain anna luonnon päättää...

Te, joilla on jo lapsia, olitteko ennen lapsen hankkimista varmoja, vai epäröittekö?

Vieläkin tuntuu siltä, että kyllä nämä eläimet riittää mulle... Ja kysymys kuuluukin, että JOS tulee vauva, niin jaksaako huolehtia sekä lapsesta että koirista? Mitäpä jos vauva valvottaa kaiken vuorokautta, miten selviäisin sekä vauvan että eläinten hoidosta?