En ole tuonut Englannista, mutta USAsta tuli pentu kesällä. Olen ymmärtänyt noista säännöistä, että kun pentu tulee ilman matkustajaa eli yksin rahtina, silloin noudatetaan kaupallisen tuonnin ehtoja (vaikka koira tulee suorana kasvattajalta, eikä mene myyntiin täällä). Parhaiten saat asian selville soittamalla rajatarkastuseläinlääkärille.
Rahdin purkumaksu ei ole suurin kustannus, vaan jenkkilästä tuotaessa tullissa suurin kustannus oli maksaa arvonlisävero koirasta + boxista + rahdista.
Paperisotaa oli aika lailla ennen tuontia, lähinnä lähettäjän päästä. Koiran tunnistusmerkinnästä ja rabiesrokotuksesta piti olla todistus faxattuna rajaeläinlääkräille Suomeen, sekä täytetty lomake jossa oli vaikka ja mitä tietoa (löytyy tuolta sivuilta missä säännötkin ovat). Nämä kaikki tarkastettiin rajaeläinlääkäriasemalla josta he faxasivat luvan lähettää koira. Ennen lupaa eivät saaneet edes buukata koiralle lentoa.
Meillä pentu tuli Finnairilla, oli halvin USAsta ja ainoa joka tuli suoralla lennolla Helsinkiin.
Näin siis meillä kun pentu tuli ei-EU-maasta, joten SAATTAA olla eroa kun tulee EU-maasta. Toivottavasti tästä oli kuitenkin vähän apua