Ajattelin tehdä tällaisen topikin asiasta, joka minua alkoi mietityttämään kun juttelin ystäväni kanssa elämästäni ennen ensimmäisen koirani tuloa..

Rupesin miettimään, että mitä oikein teinkään ennen koiriani..ja yhtäkkiä en oikeastaan muistanut oikeastaan paljon mitään.

Se minulle on jäänyt päähän, että aikaa oli aivan liikaa koulun jälkeen. Tuntui usein yksinäiseltä eikä ollut innostusta tehdä mitään, saatikka lähteä lenkille.

Nykyisin minulla on aina seuraa ja vaikka olisin kuinka huonolla tuulella, joku on aina lohduttamassa vieressä ja piristämässä mieltäni pelkällä suloisella katseella .

Saan myös raikasta ulkoilmaa, ja mikä parasta; ei ikinä tarvitse lähteä yksin.

Rakkaille ystävilleni saan myös kerrottua kaikki huoleni ja ne osaavat lohduttaa kun olen surullinen. Niiden ei tarvitse puhua lohduttaakseen, pelkkä läsnäolo riittää. Ei minua kukaan oikeastaan ollut lohduttamassa kun olin surullinen.

Näiden kahden pienen karvaisen pörriäisen ystävän kautta olen saanut useita uusia ystäviä, joihin en varmaankaan ikinä olisi tutustunut ilman heitä.

Toisin sanoen, ei elämäni kovin kummoista ollut ennen nykyisiä rakkaita ystäviäni, perhettäni.

Millaista elämää te olette viettäneet ennen koirianne ja nykyisin koirienne kanssa. Muistatteko edes "edellistä elämäänne" ?

Kyllä muistan, sillä olin varsin "vanha", kun sain ensimmäisen koirani. Elämä oli yksitoikkoista: koulu ja sitten kotiin. Ehkä oli jotain harrastuksia, mutta ne eivät loppujen lopuksi kiinnostabeet, niissä käytiin muodon vuoksi. Lenkkeilyä en olisi voinut edes kuvitella, sillä yksin ei ollut kiva lähteä, saati sitten jonkun perjeenjäsenen kanssa. Itselläni ei ollut ketään, kelle olisin voinut puhua tunteistani, en luottanut oikein kehenkään. Koiran kautta olen saanut uuden ystävän ja hänen kanssaan en olisi varmaan tutustunut ilman koiraa. Nyt en voisi kuvitella elämääni ilman koiria, se on luonnotonta En vaihtaisi koiraelämää mistään hinnasta pois !

Oli kaikenlaisia muita harrastuksia, koska jotain oli "pakko tehdä". Eivätpä ne kuviskerhot oikeasti enää viimeisinä vuosina juurikaan jaksaneet kiinnostaa ja oli tavallaan helpotus lopettaa, varsinkin kun oli ihan pätevä syykin ("mulla on tokotreenit just tuona päivänä").

Kaveripiiri oli myös aika erilainen. Tuli enemmän oltua koulukavereiden kanssa.. tiedä sitten, onko se hyvä vai huono, että nykyään ei koulukavereita juurikaan vapaa-ajalla enää näe. Toisaalta olisi kiva, mutta taas toisaalta jotenkin viihtyy ehkä vähän paremmin koiraihmisten kanssa... Sitäpaitsi koiraharrastuksen kautta on saanut tutustua todella mukaviin uusiin ihmisiin

Ennen koiraa oli enemmän "ylimääräistä" rahaa, nykyään kaikki tuntuu kummasti uppoavan erilaisiin koiratarvikkeisiin, luihin ja nameihin...

Aikoina ennen ekaa koiraa olin tosi paljon samassa kerrostalossa asuneitten kavereitten kanssa ulkona. Silloin oli hevosharrastus in. Sen lisäksi olin koneella (kuten kylläkin edelleen). Ei kai siinä muuta .

Eipä siitä ajasta paljoa muista.. vain n. 2,5 ensimmäistä elinvuotta ollut ilman koiraa nimittäin..
Silloin aika men syömiseen, nukkumiseen ja uusien asioiden opetteluun

Minä en tiedä elämästä ilman koiria, koska en ole elänyt koskaan ilman koiria.

omaa elämää ei periaatteessa oo ollu ilman koiria
tai no mitä sitä ny on 6 vuotiaana tehny,mutta eihän aina voi sinneasti muistaa

Sama täällä, enkä kyllä osais kuvitellakkaan elämää ilman rakkaimpia kavereita<3

Ei ole elämää ilman koiria!
Eli siis, aina on koiria ollut niin en voi moista muistella.

Sain ensimmäisen koiran 12- vuotiaana, mutta muistan että aina ennen oman koiran tuloa raahasin kaiken maailman naapureitten piskejä narun päässä

Olen ollut ilman koiraa n. 2 kk. Se oli kauheaa
Muuten on aina koiria ollut..

Meilläkin ollut "aina" koira(pari parin kuukauden jaksoa välissä ollut ilman), joten eipä sellaista voi muistaa jota ei ole ollut olemassa .

Se oli aika kauheeta, nimittäin elämä ilman koiraa. Mä varmaan datasin melkein 24/7, harvemmin tuli koulun jälkeen lähdettyä minnekkään, kavereita oli nyt jonkun verran, vähän niitäkin, ja niidenkin kanssa tuli yleinsä vain riideltyä.
Monia harrastuksia tuli ja meni, mikään ei kolahtanut. Mutta kyllä elämä koiran kanssa on jotain ainut laatuista, mistä ei millään voi luopua.

Mulla ei myös ole ikinä ollut elmää ilman koiria
eli ns. synnyin pentulaatikkoon..
en kyllä voisi edes kuvitella!

Meillä on kans aina ollut koiria, en tiedä mitä olis jos vois vaan lähteä vaikka viikonlopuks jonnekin reissuun ja jättää talon yksin, ei tarvis käydä ulkona neljästi päivässä... En tiedä. No joo, asuin kerran Kemijärvellä opiskelija-asunnossa, mihin ei saanut ottaa koiraa, sitten käppäilin lenkit ilman koiraa, ostin kaupasta rutiinilla koirille piimää (jota en siis itse juo) ja muutin parin kuukauden päästä toiseen kämppään ja hain hauvan mukaan. Sit elämä normalisoitui taas.

Tulihan sitä jotain harrasteltua, mutta näin jälkeenpäin kun miettii, niin tuntuu, että elämässä oli paljon vähemmän sisältöä, eikä tullut liikuttua yms. niin paljon, aktiviteettia vähemmän ja tietysti seuraa.

Eläimiä toki on aina ollut, mutta OMA koira tuli vasta kun olin 11 vuotias, tämän jälkeen olen ollut vain kerran elänyt 2kk ilman koiraa ja siinä sen huomasi, elämästä tuli 2 kk hyvin hyvin yksitoikkoista ja tylsää, kunto ja mieli rapisi välittömäsi, onneksi kävin tuttujeni seurana lenkeillä.. mutta ei ei, ei enää elämää ilman koiraa niin se vain on

olihan se sillai, että kun koiraa ei ollut niin meillä yleensä oli kissa..

siittä oli miulle seuraa ja se oli "tukenani" aina. =)

Koiran kanssa taas sain enemmän lenkkeiltyä ja oli hauskaa kouluttaa jotakuta.
Näin koiran menettämisen myötä olen huomannut, että enään ei ole kiinnostusta lähteä mihinkään.. Lenkille en halua mennä yksin ja jonkun kaverin kanssa se on typerää, kun joutuu aina puhumaan sen kanssa, enkä itse saa päättää lenkin pituutta.

tarvitsen koiran

Mitä on elämä ilman koiria?
- Ei aavistustakaan... onko se yleensä enää elämää?

nimimerkki koiraholisti

13-vuotias olin kun perheeseen tuli koira, eli muistan kyllä . Talleillahan se meni . Eli jonkinnäköistä vastuuta eläimistä on aina ollut, ei vaan voinut lähteä johonkin ilmoittamatta kenellekkään.

Eli voisin vaikka vastata ettei ole tietoa minkälaista on elämä ilman eläimiä .

Hepat oli ennen koiria, niitä ennen haaveilu omasta hevosesta/koirasta. Olihan siinä sitten kaikenmaailman elikoita, kissa, hiiriä, kaloja ja hamstereita ja sitten tammikuussa -99 koira

Sen jälkeen onkin sitten ollut vaikka mitä aktiviteettia

En muista, olin 4 vuotias kun tuli eka koira.

Koiran tulosta ei ole kuin n.1½vuotta, mutten silti oikeastaan muista elämää sitä ennen.. Muitten koiria tuli lenkitettyä ja treenattua..

Sen muistan, että olin ihan pirun rasittava Koiran hankinta oli päällimmäisenä mielessä kymmenisen vuotta melkein joka hetki, ja siitä sai kyllä kuulla koko perhe ja suku. "Pikkukoirina" meillä oli kuusi kappaletta rottia, jotka kyllä hoitivat virkansa oikein mainiosti Myöhemmin oman koiran puutteessa "omin" itselleni yhden mummolan beagleista, jota sitten koko kymmenvuotiaan tarmollani kouluttelin. Kaikki tuttavien ja sukulaisten koirat olivat meillä hoidossa aina kun oli tarvetta ja välillä muuten vain, ihan vain meidän iloksi ja riemuksi (:

Kyllä omia koiria edeltävä elämä vielä muistuu mieleen, mutta varsinaista koiratonta elämää en ole koskaan viettänyt. Isoisä toimi pitkään Kennelliiton puheenjohtajana ja kasvatti koiria ihan viime vuosikymmenelle asti. Melkein jokaisella sukulaisella ja tuttavalla oli jonkun näköinen karvaturri, joten aina löytyi jostain koiraseuraa pahimpaan kuumeeseen Koirat ovat siis aina kuuluneet elämään hyvin läheisesti.

Lukion jälkeinen elämä vähän arveluttaa, omien tyttöjen kannalta paras ratkaisu on, että ne saavat jäädä vanhempieni luo kun ovat täällä koko ikänsä asuneet, mutta en usko että kovin kauan kestän koiratonta kotia

Joo, sama juttu Tosin, mie sain ekan koiran 11v. Ja muutettii asumaan mäntyään kun olin 7 ja siitä asti olen koirien kanssa ollut tekemisissä.

Sitten kun oma koira lopetettiin 2004 joulukuussa, niin olin 8,5kk ilman koiraa. Se oli kyllä ihan hyvä, koska mieheni oli juuri armeijassa, ja viikonloput meni aina reissatessa luumäki-lpr väliä, ja ei siinä olisi koiraa muutenkaan halunnut kun vasta eka koira lopetettu...

Seuraava haukku tulikin sitten syyskuussa 2005 meille
Ja seuraava... Mahd. 2008.. (mies tosin on yhä eri mieltä... )

Oliko silloin elämää?

No, mulla oli ainakin paljon harrastuksia. Aina meillä on ollut kissa tai koira...

En osais kuvitellakaan millasta elämä olisi ilman koiraa. Ensimmäisen koirani sain 1½ vuotta sitten, joten siitä ei ole kovin kauaa, tuntuu siltä, kuin minulla olisi aina ollut koira.
Olen mielestäni paljon virkeämpi harrastaessani koiran kanssa erityisesti agilitya, joka vaatii paljon, sekä omistajalta, että erityisesti koiralta, sen parista olen saanut monia hyviä ystäviä, enkä ole katunut hetkeäkään, vaikkei kaikki kerrat olekaan menneet välttämättä aina ihan putkeen. Myös mätsäreissä, näyttelykoulutuksessa, ja erityisesti näyttelyissä olen tavannut uusia tuttuvuuksia, joihin en välttämättä olisi uskonut törmääväni tavallisessa arkisessa, koirattomassa elämässä.
Koirani on harrastuskumppanini että myöskin ehdottomasti ykkösenä kallisarvoinen sydänystävä, josta en halua luopua koskaan .

Meille tuli koira vasta viisi vuotta sitten joten muistan hyvin. En nyt sanoisi että elämäni oli jotenkin tyhjää silloin, olihan kavereita ja huomattavasti enemmän harrastuksia. Enää en kyllä missään nimessä kuitenkaan haluaisi elää ilman koiraa ! Ja toki pienenä käytiin lenkillä jokaisen naapuruston koiran kanssa useasti päivässä.

Sain ensimmäisen koirani kolme vuotta sitten, eli minun ollessa 10w.
Silloin tuli oltua paljon tallilla, tosin kyllä siellä vieläkin luuhataan.
Tuttujen koiriakin tuli ulkoilutettua jonkin verran..

Elämää ennen koiria Ei semmoista hetkeä oo koskaan ollu. Aina on perheessä ollu koira, tosin nyt vasta vuosi sitten ollessani 13 vuotias innostuin koirista. Sitä ennen olin enemmänkin hevostyttö, kuten olen nykyäänkin tosin vähemmässä määrin.

Juuri näin, paitsi että olin 14 saadessani ensimmäisen koirani . Talleilla tosiaan aika meni, mutta aika nopeasti hevostelu vaihtui kokonaan koirajuttuihin.

samat sanat

Aina oon koiraa halunnu, vuonna 2001 lopulta sain, 12-vuotiaana.

Isoveljeni on allerginen kissoille ja koirille, joten koiran ottamista ei voinut kuvitellakaan silloin kun veljeni asui kotona. Kenelläkään tutuistamme ei ollu koiria, joten oli turvauduttava naapureihin, joiden koiria on tullut käytettyä kävelyllä enemmän kuin usein. Naapurin ajokoiran häkissä/kopissa tuli oltua usein Kiersin kaikki pienetkin kissanristiäiset joissa vaan koiria on. Mm. agilityradan laidalla tuli roikuttua melkeimpä joka viikonloppu kesällä, jos ei ollu kisoja niin sitten katsottiin harjoituksia Haaveenani oli päästä oman koiran kanssa agilityradalle.

Kaikki liittyi jollain tavalla koiriin, vaikkei omaa koiraa ollutkaan



((Laskin tässä yks päivä, neljä eri tuttuamme on ottaneet villakoiran sen jälkeen kun ovat puppeen tutustunet, vaikkei tuo mikään vieraiden ystävä koskaa oo ollukkaa ))

Koiria ilman elämää olen elänyt ainoastaan noin puoli vuotta, viimeisen äidin tanskandoggin poismentyä. Silloin siinä ei ollut mielestäni mitään outoa, sillä se aika kun kotona oli doggeja oli minun elämää ennen koiria.

Oikeastaan se elämä silloin koostui pelkästään kavereistä ja urheilusta.
Harrastuksia joita kunnolla harrastin olivat telinevoimistelu (se oli tosi kivaa, varsinkin kun olin siinä hyvä, mutt se ei ollut kivaa kun kaikki muut oli mua pari vuotta vanhempia, ku mutt laitettiin suoraan johonkin kisaryhmään ku olin niin taitava), sirkus, ratsastus ja jalkapallo. Niiden parissahan se aika meni.
Ja sitt pikkusina oltiin innokkaita järkkäämään kotibileitä.

Meillä on aina ollut koiria. Joskus "vain" yksi, tällä hetkellä kaksi ja joskus jopa kolme.

Nyt ei kyllä voisi kuvitella elämää ilman koiria..

Ihan samaa mieltä...
Ennen: Ugh... Balettia... Ei kiitos... Aika paljon tais tulla Jennillä, ainakin pienempänä oleiltuu, en juuri muista, siinä kait mitään muistettavaa ole edes...

... kului naapuruston piskejä ulkoiluttaen, enää en kyllä moisia huonosti kasvatettuja rekkuja edes kehtaisi ulkoiluttaa

En oikeest muista mitää,ku olin 3-4 päivää ,ku näin meijjän ekan koiran Eli Heti ku pääsin sairaalast.Otto oli sillon mummol ja mun koppa laitettii pöyälle ni Otto heppäs heti siihi reunalle,et "mikä toi on"ja mummo pelkäs "ei kai otto kaada tot koppaa"

Kuten monet edellä olevatkin sanoneet, minunkin elämäni koostui sitä ennen tallilla luuhamisesta. Hevosen selkään nousin ennen kuin täytin kaksi vuotta ja siellähän ne vuodet menivät, kunnes kasiluokan lopussa se odotettu koira sitten tuli, koiraharrastus vei mukanaan ja hevosharrastus vain hyytyi. Joskus tuntuu vieläkin vähän haikealta, mutta rehellisesti sanottuna aika ei kyllä todella riittäisi molempiin mukaan lukien vielä muutkin harrastukset, joten...

Kuten monet edellä olevat sanoneet, minunkin elämäni ennen koiraa koostui pääasiassa tallilla luuhamisesta. Hevosen selkään nousin ennen kuin täytin kaksi vuotta ja siellähän ne vuodet menivät, kunnes kasiluokan lopussa se odotettu koira sitten tuli, koiraharrastus vei mukanaan ja hevosharrastus vain hyytyi. Joskus tuntuu vieläkin vähän haikealta, mutta rehellisesti sanottuna aika ei kyllä todella riittäisi molempiin mukaan lukien vielä muutkin harrastukset, joten...

No ensimmäinen koiramme tuli kun olin kolme vuotias joten sitä ennen en muista paljoakaan... Sen kuoleman jälkeen olimme ilman koiraa aika monta vuotta. Tunsin kyllä useita koiria siinä välissä. Nyt on elämässäni kaksi ihanaa koiraa. Enkä oikeastaan ole ajatellut aikaa ennen sitä paljoakaan. Taisi se aika tylsää olla...

Empä tiiä millasta ois elämä ilman koiria Aika tylsää varmaan, meillä on ollu koiria oikeastaan niin kauan ku oon eläny

Kuulostaa enemmänkuin tutulta .
Tosin kyllä mä niistä muutamia voisin vielä ulkoiluttaa, aikani ei vaan tahdo riittää, enkä tiedä riittääkö kiinnostuskaan. Ennemmin keskityn nyt kuitenkin omaan koiraani.

Elämää ennen koiria.. ei oikein jaksa muistaa sellaista aikaa. Mutta tosiaan heppojen parissa tääkin hääräsi ennen koiria ja vähän sen jälkeekin.

Muistan kyllä Ei sen kovin kummosempaa aikaa ollut kuin nytkään. Tosin nyt tulee käytyä lenkillä, mitä silloin ei tullut tehtyä

Ou jeah. Eka koira tuli kun olin kuudennella, sitä ennen elämä oli enimmäkseen kavereiden kanssa oleskelua ja muitakin harrastuksia (ratsastus, lentopallo, tanssi, käsityökerho...) oli enemmän. En siitä ajasta paljon enää muista, paitsi että törttöiltyä tuli aika paljon jo tuon ikäisenä, koiran saaminen sitten vähän rauhoitti menoa. Vaikka Serin kanssa kunnon harrastukset kyllä alkoivat vasta vuoden päästä, eli yläasteelle olin ehtinyt siirtyä ennen kunnon koiraharrastuskipinän aikaansaamista. Olihan sitä tietysti tullut ihan pikkukakarasta lähtien oltua eläinten kanssa tekemisissä ja naapurien ja lähiseudun koiria ulkoiluttaen.

En oikein tiedä, kun olen elänyt koko elämäni koirien kanssa.
Eli toisinsanoen synnyin keskelle puudelilaumaa

En muista aikaa ilman koiria, koska sellaista ei mun elämässä ole ollut.. Meidän bokseri oli 2 vuotias, kun mä synnyin ja siitä lähtien on aina ollut vähintään yksi koira.. Kummasti ne vaan tuppaa lisääntyyn, nyt niitä on jo kolme..

Meillä on ollut elinaikani ajan aina koiria, joten en tiedä millaista elämä ilman niitä olisi. varmasti tyhjää ja tylsää...

Pakko myöntää että nykyään tulee välillä toivottua ettei miulla ois tuota koiraa : . Välillä tuntuu ettei aika riitä millään, tosin voi johtua siitä, että miulla on niitä muita harrastuksia aika paljon, ja koulukin on siinä vaiheessa, että vie kamalasti aikaa.