Merkkiä tosiaan en minäkään lähtisi kosketusalustalla opettamaan, vaikka ruudussa sitä käytänkin. Uskoisin, että helpoin tapa on tuo Neomian esittelemä makupala merkin taa-konsti, mutta sen kanssa on vaikeampi opettaa koiraa kääntymään nenä sinuun päin.
Itse opetin viime keväänä koiralle merkkiä naksun kanssa. Aloitimme niin, että merkki on ihan edessäni, n. puolen metrin päässä, ja ohjasin koiran kädellä merkin taakse niin, että sen nokka on minuun päin ja palkkasin naksulla, kun oikea paikka löytyi. Olin tietysti opettanut koiran ensin naksulla seuraamaan kättäni. Saman asian ajaa toki myös makupala kädessä, mutta namia seuratessaan koira ei ehkä ajattele niin paljon sitä, mitä tekee, vaan pelkkää namia kädessäsi..
Pikkuhiljaa aloin liittää käskyä "merkki" tähän puolen metrin päästä merkin taakse kääntymiseen, kun liike alkoi sujua, ja häivyttää käsimerkkiä pois pienemmäksi ja pienemmäksi. Kun Sandra alkoi jo käskyn kuullessaan koikkelehtia merkin taa eli oli oppinut asian, pidensin matkaa ihan pikkuhiljaa, ja jos se ei meinannut tajuta mennä merkin taa, avitin vähän kädellä näyttämällä, mitä pitikään tehdä. Palkkaa ei siis tullut, jos koko koira ei kääntynyt minuun päin.
Ehdin tällä konstilla opettaa Sandran niin, että merkki oli n. parin metrin päässä, ja se osasi juosta sinne taakse ja vielä kääntyäkin. Nyt emme ole sitten huhtikuun treenanneet merkkiä ollenkaan ruutuongelmien takia, etten sekoittaisi koiraa liikaa, mutta varmasti se olisi tuon merkin täyspitkällä matkalla oppinut, jos olisin vain jatkanut harjoittelua.
Tämä konsti toimi siis ainakin meillä