LAINAUS(Sikko @ 13.4. 2007, 19:07)

Kova koulutus ei tarkoita rankaisemista, eikä ole lähelläkään mitään fyysistä rankaisua. Enkä todellakaan voisi rankaista koiraa fyysisesti. Tarkoitin sillä, että esim. terrierit ovat 'kovia' ja tarvitsevat sen takia erilaista koulutusta kuin pehmeät koirat kuten vaikka havat tai muut seurakoirat. : D Tää meni nyt hirveän vaikeaksi mutjoo.
No nytpähän selvisi tuo että mitä sinä kovalla koulutuksella tarkoitat, kuten varmaan huomasit niin sanoja ja termejä voi tulkita erilailla.
Rotu sinänsä ei minusta määritä sitä minkälaista koulutusta koira tarvitsee, vaan sehän riippuu siitä koirasta. Olen nähnyt noitakin terrierejä monen luonteisia, toiset helppoja ja toiset vähän enemmän "paukapäitä".
Samoin metsästysroduissa koirien luonteet vaihtelee melkoisen paljon. Itselläni on ollut kaksi itäsiperianlaikaa joista toinen (jo edesmennyt) oli pennusta asti arka ja miellyttämisen haluinen, sille ei tarvinnut kuin kerran asiasta sanoa ja sen jälkeen koira toimi. Nykyinen taas on melkoinen jästipää jonka kanssa asioita kerrataan kerta toisensa jälkeen eikä tunnu menevän kaaliin.
Noiden "harmaiden" rotujen kanssa en ole ollut henkilökohtaisesti tekemisissä, mutta sivusta seuranneena ja tuttujen kasvattajien kertomuksien perusteella voin sanoa että niistäkin löytyy koiria laidasta laitaan.
Käsitykseni mukaan näistä pystykorvaisista roduista karjalankarhukoira on se "kovin" rotu, sieltä löytyy melkoisen kovaluonteisia koiria, mutta myöskin niitä helpompia.
Yleensähän narttuja pidetään uroksia helpompina, mutta tässäkin asiassa on poikkeuksia nähty.
Eli mielipiteeni tiivistettynä, rotu ei määritä koiran vaatiman koulutuksen luonnetta vaan sen määrittelee koira itse.