Tervehdys,

Olemme päätyneet siihen, että Puskaradiota pyörittävä Invision Power Board ohjelmamme päivitetään ohjelman uusimpaan versioon, joka julkaistiin ennen joulua. Nykyinen 1.3 versio on jo useamman vuoden vanha ja uusi versio tarjoaa lukuisia uusia ominaisuuksia.

Päivittämistä on lykätty jatkuvasti siksi, ettei allekirjoittaneella ole yksinkertaisesti riittänyt aika ohjelman kääntämiseksi suomeksi. Niin on valitettavasti nytkin, mutta toinen toistamme auttaen selviämme, vaikka Puskaradio olisikin englanninkielinen ainakin alkuun. Toiveena ja tavoitteena, kun on, että jossain vaiheessa ainakin välttämättömin saadaan käännettyä suomeksi.

Uskon, että jokainen selviää viestien lukemisesta ja vastaamisesta ja uuden viestiketjun aloittamisesta vieraallakin kielellä. Uusien hienouksien käyttäminen voi olla hankalampaa ja minäkin olen varmasti uuden ylläpito puolen kanssa monta kertaa vielä sormi suussa.

Päivittämisessä on aina omat riskinsä. Keskustelut voidaan kyllä varmuuskopioida ennen päivittämistä ja niiden ei pitäisi hävitä mihinkään. Sen sijaan Lähettiin varastoimanne viestit on syytä tässä vaiheessa itse kunkin ottaa talteen omalle koneelleen, sillä niiden olen kuullut usein häviävän päivitysten yhteydessä.

Jokainen toivottavasti muistaa myös oman salasanansa. Sillä päivittämisen jälkeen pitää kirjautua uudelleen sisään. Salasana tuppaa unohtumaan, jos on ruksannut kohdan "muista minut" eikä joudu koskaan salasanaansa käyttämään. Kannattaa myös tarkistaa, että sähköpostiosoite on oikein, sillä esim. salasanan palauttaminen ei onnistu, jos sähköpostiosoite on vanhentunut.

Muistilistaa siis:
  • Lähetin viestit talteen!
  • Muistathan, mikä on salasanasi?!
  • Tarkista sähköpostiosoitteesi oikeellisuus!