Anne_cao
12.8. 2003, 09:19
-Niin meille syntyi 10 pv,eli sunnuntaina viisi tomeraa pentua,mutta aina sitä on itse yhtä jännittynyt ja tressaantunut,jotta kaikki menee hyvin.Itse sanoinkin illalla miehelleni että ihankun itse olisi ollut se synnyttäjä,kun voimat oli aivan lopussa ja väsynyt olo..Pentueemme oli kahdeksas mutta aina sitä vaan on levoton olo..Miten teitillä??
-Anne ja keskarit
kennel alabainOikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille !
Kyllä jännitystä on aina, hermoile en oikestaan, kun on tositoimista kysymys niin sitä vaan toimii tilanteen mukaan. Jokainen pentue ja pentu on syntymästä asti aina ainutkertainen, ja tuntuu aina siltä, ettei koskaan ole ollut samanlaista - ei yhtä nättejä, ei yhtä vilkkaita yms. Pentueita on tähän mennessä syntynyt 13 - kahdeksan eurasier-pentuetta, neljä samojedi-pentuetta ja yksi peke-pentue - tämä viimeisin, nyt viisiviikkoisia

. Kai se pitää aina vähän jännittääkin ja olla yhä edelleen ainutlaatuista, minusta ainakin.
Kyllä sitä jännitystä on aina, oli sitten kuinka monta pentuetta takanapäin.
Nyt odotellaan pentuja alkuviikoksi. Nyt vaan toivotaan, että kaikki menee hyvin.
Anne_cao
16.8. 2003, 17:16
Inkalle..,niin ja tulevien pentujen emolle paljon voimia ; )
Anne ja
Keskarit
auri leppä
19.8. 2003, 13:52
56,des päivä ja Muska on norsun kokoinen,aina jännittää,vaikka ensimmäinen pentue syntynyt 19 vuotta sitten,ei ole tullut itsestään selvyydeksi,ja kotona ollaan koiran seurana,tiedetään että ollaan toistemme tukena.Syntyvät varmaankin viikonloppuna,ja tietysti yöllä,,jos siis tarvitaan apua on kaikkein hankalin aika.
auri leppä, "ja tietysti yöllä"

, hauska kommentti. Toivotan hyviä loppusuoran päiviä ennen synnytystä, ja itse synnytykseen

niin emälle kuin Sinulle kasvattajana

. Muista kertoa kuulumiset Puskaradiossa, eli mikä on mahdollisen valvotun yön tulos

. (Päivä uutisetkin vastaanotetaan lämmöllä, jos yöaika sattumalta vaihtuisi päiväksi).
Voimia kaikille odottaville
Daybreaker
19.8. 2003, 18:46
Auri, laita viestii tai soittele, kun pennut ovat syntyneet.(Jos ja kun kerkeet).
Tietysti ne taas pukkaavat tulemaan yöllä, se on karman laki!
Anne_cao
20.8. 2003, 14:37
-Auri..,voimia sinnekkin kaikille..niin ja innolla odotan montako sieltä tuleekaan..ilmoitahan heti..
-Anne ja keskarit
Tassuttelija
20.8. 2003, 18:09
Aina se omanlaisen jännityksen ilmaan luo kun H-hetki lähestyy. Etukäteen pelkää, että mitä jos jotain menee pieleen jne. sitten kun ensimmäinen on syntynyt niin hermoilu unohtuu ja tilanteen mukaan toimitaan
Jotenkin sitä samaistuu näiden koira-mammojen tilanteeseen, melkein tuntuu että itse tässä olisi synnyttämässä ja tunteiden kirjo on melkoinen, toivon vaan joka kerta, että toivottavasti se ei ole koirilla niin "kauheaa" kun meillä ihmisillä
Meillä Buffy-mamma odottelee esikoistensa syntymistä kuun vaihteessa ja itsellä alkaa jo hieman verenpaine nousta
Auri sano muskalle,että odottaa vielä huomiseen kun pääsen töistä. Perjantai on vapaa, jotta ehdin synnytykseen avuksi ja valvomaan niitä yön pitkiä tunteja sun kanssa.
Meillä odotellaan (toivottavasti) kolmatta vehnäpentuetta. Kerrypentueita onkin jo syntynyt vuosien varrella parikymmentä. Mutta aina se jännittää, mitä vain voi sattua. Onneksi on kokenut kätilö, meidän isäntä, päivätkin kotona, ja itsellä työpaikka vain parinsadan metrin päässä kotoa.
Meillä H-hetki on suunnilleen neljän viikon päästä.Masu on ruvennut kasvamaan ja paino nousemaan.Nyt on tullut viikossa 900g

Tuskin maltan odottaa kun pennut syntyvät
auri leppä
24.8. 2003, 20:11
Ensimmäinen tuli, iso brindle tyttö,560 grammaa.
Oooh

ja

emälle ja Aurille. Jännitys on ylimmillään, ainakin Aurilla. Ja kyllä minäkin olen innolla kuulumisia odottanut, hienoa

.
oli lähellä missa tämä jännä homma

onnea auri
Daybreaker
24.8. 2003, 21:58
Jee!
Onnea sinne, ja toivottavasti kaikki menee hyvin!! Ja sekä pennut ja emo ovat hyvä kuntoisia.Tsemppiä meiltä kaikilta!
auri leppä
25.8. 2003, 02:46
3+6 niitä pentuja oli,jouduttiin leikkaukseen koska oli kaksi kuollutta tulossa seuraavaksi,muuten ovat hyvänkokoisia ja hyvän värisiä,kaikki brindlejä ,en ole koskaan kuullut moisesta,Kiitos kätilölle ,Iiris oli koko ajan mukana,vaikka oli matkaa kotiin ja aamuksi pitää mennä töihin.
Onnea emälle ja Aurille meidänkin poppoolta
onneksi olkoon
paljon onnea!! noin monta tiikeriä
Aurille ja emälle ja vauveleille

ja paljon onnea

.
Onnittelut Aurille ja pentueelle ! Muskalle voimia tulevaan.
Mahtavaa kun kaikki brindlejä! Mielenkiinnosta kysyisin, mites ne kaks kuollutta, minkäs värisiä ne olivat ?
ONNEA,ONNEA,ONNEA Auri ja Muska!
auri leppä
25.8. 2003, 07:46
Ne oli poikia ja brindlejä,ne oli vaan tukehtunut kun teki ekaa niin kauan.
-Johanna-
25.8. 2003, 08:30
Elinalle syntyi -95 pentue pelkkiä brindlejä, tais olla 10 brindleä, emä brindle Para Bull Select Choice, isä punainen Colom Lenny.
Joka tapauksessa ONNEA Auri ja Muska, brindlet on ihan parhaita ja kuulemani mukaan, juuri niistä on nyt kysyntää
Aika harvassa ovat tällaiset "koko brindle" pentueet, mutta hyvä,hyvä lisää tiikereitä vaan !
auri leppä
25.8. 2003, 11:54
Niin kuin Nippis huomasi ollaan kahdella foorumilla,mennään vaan sinne omalle puolelle,molosseihin,Johanna, minulta oli varattu vain punaisia koiria,eli ei väri ollut näissä määräävä.
Anne_cao
25.8. 2003, 22:47
-No niin..meitinkin laumalta Oiiiiikein paljon Onnea Aurille&karvatassuille!!
-Terkuin Anne&
"Lauma"
Onnea Aurille, Muskalle ja pienille Viirullisille!
Onnea aurille
shaairah
6.9. 2003, 21:24
ONNEA meiltäkin näin jälkijunassa
Meillä on syntynyt 6 pentuetta muitten nimiin enkä ole hermoillut ensinkään, vielä ihmetelyt jotta höh, luonnollinen tapahtumahan se on. Nyt kun eka oma on 6 kk täytyy todeta että alotin hermoilun jo ennen astutusta ja kynsiä jyrsin joskus edelleen
auri leppä
7.9. 2003, 17:39
Kiitos onnitteluista.Toisaalla kirjoiteltiin kasvatuksen helmistä,väheksymättä ollenkaan koiranäyttelypärjäämisiä,nautinhan niistä itsekin,varsinainen helmi on tämä emo,ensi yönä pennut on kaksi viikkoa,en ole antanut,joutunut antamaan lisäruokaa,emo imettää itse ,eikä se maidon tarve ole vähäistä mikä seitsemään bullmastiffin pentuun tänään uppoaa.
Olen nyt astuttannu partis -tipsuni aivan "hullunvärisellä" tipsu-pojalla, ja pentujen toivotaan siis syntyvän 9 vkon päästä aivan hullunvärisinä. Seuraavasta linkistä näette ko. tulevien pentujen vanhempien värit.
Minttu ja Luppa-Musta <-siis sivun alaosassa on ko. koirista kuvaa, sillä mulla ja kennel Annastiinalla on samassa vauvahuoneessa pentuilmoituksia syntyvistä, vapaista jne. Haluaisin kuulla väriehdotuksia ko. tulevien pentujen väreistä. mainittakoon, että Mintun isä on väriltään particolour, emä punasoopeli ja Luppa-Mustan isä hopeasoopeli ja emä soopeli (jos nyt muistin 100%:n varmuudella oikein). Pidetään siis peukut pystyssä, että ko. yhdistelmästä syntyy pentuja.
Meillä ois vielä viikon verran odottelua.16 päivä tulee 63-päivää tokasta astutuksesta.Edellinen narttu kanto 67-päivää,mutta oli 6-vuotias kun teki ekat pennut.Kasvattaja meinas että jo 60-päivän kohdalla voisi ruveta tapahtuu.kuinkas monta päivää teidän koirat on kantanut?Rupee olee jo perhosii vatsanpohjalla
shaairah
7.9. 2003, 20:50
Mäykkypentueista ei löydy enää kantopäiviä, tuo salukini pyöräytti ekan pentueensa, yhdeksän pentua n. 64 kantopäivänä (pari astutusta).
shaairah oliko tuo 64-päivää laskettu ekasta astutuksesta.Meillä on kanssa astutettu kaksi kertaa,13 ja 15-päivä.Eihän tässä muuten hätäiltäs mutta sattuu olemaan yö-vuoro kun on 61-päivää ekasta astutuksesta.Pikkusen pistää jännittää
*saara*
10.9. 2003, 22:05
Sitä on koko prosessin ajan

miettii menikö nyt astutus ok, sitten odotusaika vain tuijotellaan massua jotta kasvaako se ja kun on synnyttämisen aika hiki helmeilee ohimoissa ja on tosiaan yhtä väsynyt kuin itse olisi pakertanut

n.60 vuorokauden kuluuttua täällä sekin taas edessä

ensin kun jaksaisi odottaa ne 60 vrk.

Mutta on se sitten sen arvoistakin

Onnea Kaikille odottajille ja synnyttäneille
poropaimen
11.9. 2003, 23:11
Meillä odotellaan lapinporokoiran vauvoja syntyväksi 27.9,eli kohta
päiviä 49 ekasta astunnasta joita kaksi
tyttö on ensikertalainen ja itsellä toinen kerta joten perhosia ompi masussa aika lailla
kennel.karhukallion@kolumbus.fihttp://karhukallion.vauhti.net
Nyt sitten on ruvennut lämpö laskemaan.
37.13 oli viime mittauksella,että hyvinkin voi syntyä parin päivän sisään.
Jännittää jo pirusti
shaairah
14.9. 2003, 19:48
Cicci: Sori en oo ollut netissä vähään aikaan
Joo ekasta meidän mielestä onnistuneesta astutuksesta 64 päivää. Se oli semmosta yleistä paniikkia: mun eka ihan oma pentue, emä ja iskäkin ekakertalaisia, molemmat aavikkosalukeja joten kokemuksia niiden yleisimmistä tärppipäivistä sun muista ei ollut, ja päivät kului. 8-7 päivänä käytiin uroksen luona
Kahtena vikana päivänä tuli siten kunnon astutukset, ekalla kerralla ei jäänyt kiinni ja tokalla vain pariksi minuutiksi. Ai miksi hermoilin? No kun astutus tuli vasta juoksun 30. päivänä
Eli pitkä juoksu oli ja ton astutuspäivän jälkeen olisi vielä seissyt omalle urokselleni muutaman päivän! Ja pentuja tuli sitten yhdeksän
shaairah
14.9. 2003, 19:50
Ilmota sitten kun pupelot on maalimassa
Aamulla sitten syntyivät meidän vauvat.Ensimmäinen tyttö syntyi klo.10.40.
Tunti siitä niin kaikki 5 pentua oli maailmassa.2tyttöä ja 3 poikaa.
Yllätys oli että pennut syntyivät niin äkkiä kun edellinen synnytys(eri narttu) kesti kolme tuntia ja pentuja oli vain kolme.Kuviakin voisin tänne laittaa,mutta kun en osaa.Mutta voin sanoa että lutusia on
ps. Ekasta astutuksesta tuli 63 päivää
kun taas toinen narttuni kantoi 67 päivää.
shaairah
15.9. 2003, 22:42
OIH

Onneksi olkoon koko teidän poppoolle

Onko joku pennuista jäämässä kotiin?
Omasta pentueestani jätin itselleni nartun nimeltä Habwa ja sijoitin sen siskon Hoshan. Alunperinkin oli tarkoitus jättää itselle narttu, mutta odotusaikana uskottelin itselleni voivani tehdä kylmän rationaalisen päätöksen: odottaisin pentujen kasvua ja valitsisin sitten parhaan...
No, kun Habwa päivän ikäisenä veti rundia pentulaatikon ympäri pontevasti marmattaen niin sehän vei mun sydämen. Tosin nyt kun tytsy on 6 kk voin vaan todeta että oiva valinta oli
auri leppä
16.9. 2003, 11:28
Vauvoille onnea ja emolle voimia,kasvattajalle onnea ja voimia.
Tällä kertaa en ole jättämässä itselle pentua,kun kolmen villakoiran hoito riittää tällähetkellä.Haikealtahan se tuntuu kaikki pennut antaa pois.Tämä pentujen äitihän on meidän vanhimman koiran pentu.
poropaimen
26.9. 2003, 23:16
Vihdoinkin

Syntyi meille B-pentueellinen lapinporokoiria!
Isänä:Fin,Est Mva,BaltV-03 Tuulenkuun Cuunpimennys A/A silmät ok
emänä:Skuolffi Garde-Mumma B/B silmät ok
1 narttu musta vaal merk (varattu)
3 urosta parkki vaal merk (erittäin tummansuklaan värisiä)
1 uros musta vaal merk (uroksia vapaana!)
kennel.karhukallion@kolumbus.fihttp://karhukallion.vauhti.net
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms.
klikkaa tässä!.