Jenya!!!
Näin silloin sut siellä rastilassa mätsärissä

mulla oli se kääpiöpinseri ja tiffi.
Voisin kanssa vähän kertoa tiibetinmastiffista kun tuo juntti on asunut meillä 8 vuotta,siinä on nähty ja koettu kaikkea.Hyvin yleiseltä vaikuttaa että tffit ei pidä autolla matkustamisesta,hyvin hankalia saada autoon.Nyt vasta muutama vuosi sitten koira on tajunnut että siinä ei ole mitään pelkäämistä hypätä autoon:)
Harrastuskoiraksi en varsinaisesti suosittele rotua,mutta miksi ei ihan huvikseen voisi jonkun agility kurssin käydä

Ollaan venuksen kanssa käyty agilityn alkeiskurssi ja koira tykkää aivan mielettömästi kun pääsee hyppimään ja kiipeilemään.Kentän portti pitää vain olla kiinni aina koska muuten kyllä koira karkaa..Sen takia en voi edes harkita jatkavani mitään harrastusta koska koira haluaa vain karata:(Mätsärit on ollut meille kova sana;) ollaan ravattu yli sadassa mätsärissä.Venus tietää koska ollaan kehässä ja käyttäytyy sen mukaisesti(hyvällä tavalla).Viime aikoina kun ikä alkaa painaa on lisääntynyt agressiivisuus jonka takia välttelemme koirapuistoja ja mätsäreitä,virallisia näyttelyitä taas alamme entistä enemmän kiertämään läpi jotta saataisiin se ensimmäinen ja viiminen serti...Hyviä puolia on nartussa paljon,mutta myös hyonoja puolia yhtälailla.Juoksu on kerran vuodessa joka on todella helppo juttu.Huonoja puolia on että koira on kuin kissa,pelkää vettä ja käyttäytyy kuin olisi koko lauman johtaja.Arvojärjestys on hyvä selvittää hyvissä ajoin.! Minun pikkusisko ei voi mennä venuksen kanssa näyttelyihin koska venus alkaa suojella jenniä ja hyökkää liian lähelle tulevien ihmisten/koirien päälle.Pari kertaa(eli noin sata kertaa) olen venuksen kanssa ottanut yhteen ja välit ovat silleen selvät että ollaan kavereita(vinkki.Tiffin kanssa kannattaa olla hyvä kaveri,ne loukkaantuu helposti).
Sitten vähän että mistä ottaisit pennun.Jos sinulle riittää että saat oman pihan vahdin niin voit ottaa pennun mistä vain,mutta jos meinaat tuota näyttelykoiraksi niin itse lähtisin hakemaan koiran ulkomailta.Suomestakin löytyy hyviä ja kauniita koiria.Mutta jotenkin koko puuttuu kaikista koirista.Ja valitse tarkkaan pentu,ota avoin ja rohkea pentu älä ota sellaista "jämä"pentua mitä kukaan muu ei halunnut,meillä on nyt sellainen...
Onnea tiffin kanssa jos joku sellaisen ottaa:D