Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Kasvattajako vastuussa?
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > Kasvattajafoorumi
missi
Kun olet myynyt pennun uuteen kotiin, oletko vielä vuosienkin jälkeen vastuussa siitä, jos uros/ narttu aloittaakin yhtäkkiä sisälle merkkailun kotona sekä kyläillessä?

Entä onko kasvattaja vastuussa siitä, jos se kastroinnin jälkeen muuttuukin yöllä pikku pedoksi? eli päivällä leikkii tuttujen koirien kanssa, mutta yöllä näiden kulkiessa ohitse käykin toisen päälle tai murisee tälle toiselle koiralle?

Koira on ollut aivan ok lähtiessään kasvattajan luota 4 kk:n iässä = sisäsiisti ja luonteeltaan iloinen ja avoin.

Tätä kyselee tuttavani, joka kasvattaa myös samaa rotua kuin minä.

Itse olen sitä mieltä, että kasvattaja ei voi tietää mitä uudessa kodissa tapahtuu, ja hoidetaanko ja kasvatetaanko koiraa kasvattajan ohjeiden ja neuvojen mukaan. Näin ei ole tuttavani kohdalla tapahtunut. Omistaja syyttää nyt koiran kasvattajaa tämän luonteesta ja merkkailuista -koira on kastroitu vähän aikaa takaperin ja nyt ei merkkaile minnekään.

Kannanottoja kyselen... tuttavani kyllä lukee vastauksianne. Kasvattajalla ei ole aikaa istua koneella muiden töidensä takia.
Vaavi
Olen luullut, että kasvattajan vastuu liittyy erilaisiin kasvatissaan ilmeneviin sairauksiin -> ei huonoihin tapoihin ehkä riittämättömän opetuksen takia. confused.gif

Pitäisi etsiä se syy tuohon käyttäytymiseen -> liian vähän tekemistä? Tilapäinen mielenhäiriö smile.gif? Dominanssi? Lähellä asuvien narttujen juoksun hajut? jne jne
Sumu
eihän noi tommoset ny voi kasvattajan vastuulle mennä! mistä se kasvattaja tietää miten siellä perheessä on eletty ja onko koulutettu vai eikö ja miten on koulutettu... eikös se niin ole että kuten edellinenkin kirjoittaja sanoi, että perinnölliset viat on kasvattajan vastuulla. mite jollekki voi tulla mieleenkään syyttää kasvattajaa sisällemerkkailusta o.0 ihan ku syyttäis siitä, että pentu ei oo valmiiks sisäsiisti luovutusiässä...
bellfegor
Ei kasvattaja voi olla vastuussa mitenkään siitä, mitä koira aikuisena alkaa tehdä paikassa, jonne se pentuna on muuttanut. Oliskohan koiran oloissa tapahtunut jokin muutos? Tai oliskos jotenkin kipeä? Seuraavaksi varmaan pitää kasvattajan ruveta vastaamaan siitäkin, että aikuisen koiran kynsiä täytyy leikata, vaikka just pentuna kerran leikattiin wink.gif Pitäiskös Kennelliiton sopimusta rukata sen verran, että siihen laitettais erikseen kohta, jossa luelteltais kaikki asiat joista kasvattaja ei ole vastuussa.
Sumu
Mite ihmeessä muute ihmisillä tulee edes mieleen syyttää kasvattajaa tämmösistä asioista?
Hugis
Ja mua yleisesti kiukuttaa sellaset koiranostajat, jotka ei sen vertaa ole ottaneet selvää asioista, että tietäisivät jo ennen koiran tuloa, että se SAATTAA tehdä tarpeitaan sisälle erilaisista syistä.
Mulla kaks koiraa, joista kumpi vaan saattaa välillä lirauttaa sisään, uros eroahdistuksen takia ja narttu muuten vaan. Eikä tulis mieleen syyttää asiasta ketään, koirilla vaan ei ole samanlaisia käyttäytymissääntöjä ja siisteyskäsityksiä kuin meillä ihmisillä. NE ON KOIRIA!
Bluebell
Miusta kasvattajalla on vastuu vain sairauksista/ongelmista, jotka pennulla on ollut jo ennen luovutusta, ja jotka ilmenevät heti tai parin vuoden kuluttua..

Miun tuttu otti koiran samaan aikaan kuin mie ton noutajani. Pentu, jonka tuttuni valitsi oli terve, jne.. Viime kesän lopusta koira alkoi aristaa selkää. Tuttuni antoi asian "olla" pari päivää tarkkaillen tilannetta. Selkä ei kuitenkaan parantunut, joten hieroja alkoi käymään säännöllisesti hieromassa koiraa. Tämäkään ei auttanut, koira vietiin eläinlääkäriin. Koira röntgenkuvattiin Kouvolassa. Kaksi vaihtoehtoa, leikkaus tai nukutus. Hän päätti leikata koiran helsingissä ja niin sitten tehtiin. Lääkäri löysi kystän, joka oli levinnyt KOKO selkärankaan, hännäntyvestä niskaan. Aika ei parantanut ja koira nukutettiin.. cray.gif

Koska kystä ei ollut ollut koiralla pennusta/syntymästä asti, ei kasvattajalla ollut velvollisuutta maksaa ostomaksua takaisin, harmi juttu tutulleni, mutta toisaalta oikein kasvattajaa kohtaan..
Lazer
Kasvattaja ei ole vastuussa jos omistaja ei osaa kouluttaa koiraansa sisäsiistiksi. Kun minulta pennut joskus muinaisessa tulevaisuudessa tulevat lähtemään 8.-10vk vanhoina, ne eivät tasan ole sisäsiistejä, ja se homma kyllä jää ihan omistajan opetettavaksi. Toki niitä opetetaan kasvattajan luona mutta aika harva pentu on 8vk vanhana sisäsiisti wink.gif
AmbullBH
Ei kyllä munkaan mielestä kasvattajan vastuu ihan tuohon asti yletä,reilun pelin hengessä voi tietenkin tarjoutua auttamaan,etsimään sopivaa kouluttajaa,uutta kotia ym...jos omistajaa ja koiraa sellainen helpottaisi ja auttaisi jatkamaan elämäänsä mukavemmissa merkeissä
-anna-
Olen samoilla linjoilla muiden kanssa,

mutta mites sitten jos kasvattaja tekee pennut ( luultavasti salaa koska tama ei muuten voi kylla onnistua ) koiralla joka sairastaa jotain perinnollista sairautta. Oli se sitten sellaisten sairausten listoilla joilla sairastavilla ei saa tehda pentuja tai ei, ja sitten kasvatti sairastuu kyseiseen sairauteen ja mahdollisesti kuolee tai ainakin tama sairaus hankaloittaa pennun elamaa..

Itse tiedan muutaman tapauksen jossa emalla ( ja suvussa on ) sairautta jonka kantajaa ei ole kielletty jalostamatta. Sitten tehdaan pennut ja sairaus leviaa eteenpain kappas kasvatteja kuolee sielta taalta aina silloin talloin tahan sairauteen NUORENA. Onko tama reilua? Minusta tama ei kylla paranna yhtaan rodun terveytta ja sita etta siita saataisiin terveempi.

Toivottavasti kovinkaan moni muu muissa roduissa ei harrasta tata. Luultavasti jokainen teista tietaa taman kasvattajankin mutta en tassa sita nyt laulele, se olkoon salassa. Toivottavasti kasvattajalla on kuitenkin joku hyva syy tahan. unsure.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.