Apua! - Etsi - Jäsenet - Kalenteri
täysi versio: Kirjallisuutta
Puskaradio > Keskustelua eri roduista > Kasvattajafoorumi
nuunuu
Heippa vaan kaikille.
Mä täältä pimennosta vähän kirjoittelen. Oon viime aikoina vain seuraillut palstaa. Nyt kasvattaja uraa aloitellessa törmäsin kahteen kirjaan joista toisen haluaisin ostaa. Mutta valinnan vaikeus iski. Toinen on Auli Koposen kirja eli koira saa pentuja joka on painettu 1998 eli ei ihan tuore, mutta hinnaltaan melkein puolet halvempi. Toinen on sitten Koskentalo Helenan kirja eli parempaan pentutulokseen ja siitä on kait kaks painosta eli toinen vuonna 2000 ja toinen 2005. Eli jos jollakin näistä olisi kokemuksia niin olisin kiitollinen jos niitä kanssani jakaisit. Jonkinlaisen kirjan kun kumminkin tuonne hyllyyn asiasta haluaisin.
MariaX
Mikset osta molempia?

Minulla on kummatkin, tosi Koskentalon kirjasta vanha painos, joka on paljon lyhyempi kuin uusi, joten uuden hankkimista olen vakavasti harkinnut. Molemmat ovat hyviä ja suositeltavia kirjoja. Itse luen ahkerasti kumpaakin rinnakkain, periaatteessa sisältö on sama, mutta käytännössä jokaisen mielipiteet poikkeavat kuitenkin, joten tukevat toisiaan. Kyllä kummalla tahansa kuitenkin pärjää. Mutta tuo kirjan ostaminen on varmaan niitä pienimpiä menoeriä kasvatustoiminnassa, joten siitä vaan! thumbup.gif
nuunuu
Kyllä nuo varmaan molemmat tulee jossain vaiheessa hyllyssä olemaan. biggrin.gif Mutta kasvatustyö vasta haaveena ja kasvatuskurssi vielä käymättä. Onneksi sinne pääsin mukaan eli se tulee pian käytyä. Ja kirja kyllä on pienin menoerä kasvatuksessa. Mutta tällä hetkellä tilanne se etten molempia vielä voi ostaa niin mietin kummanko niistä ensimmäiseksi ostaisin ja eroaako kirjat toisistaan paljon. Kirjastossakaan niitä ei näkynyt eli vertailevaa tutkimusta en pääse tekemään sitä kautta smile.gif
virpi
Mä tykkään tuosta Koskentalon kirjasta
Vaavi
Multakin löytyy Koskentalon kirja ja se on kyllä hyvä.
Suosittelen hankkimaan myös kirjat P-E Sundgren: Lemmikkieläintenjalostus (ei oo ihan tuore kirja, -93)
ja Riitta Ahon: Tavoitteena terverakenteinen koira.

Molemmissa hyvin paljon asiaa thumbup.gif
nuunuu
Joo nyt päätin et tilaan tuon Koskentalon kirjan kunhan se tulee taas myyntiin. Oli tilapäisesti loppu sieltä mistä meinasin tilata. Ja nuo Vaavin mainitsemat kirjat on myös ostoslistalla. Eli päätin sen Koposen kirjan jättää pois. Kun sitä ei mistään taida saada. Tai joka paikassa oli, että loppuunmyyty.
Nyt vain odotellaan, että tulisi tili ja pääsisi kirjaostoksille. rolleyes.gif
Vaavi
En ole malttanut kirjakaupoista odotella blushing.gif - vaan suoraan -> https://kauppa.showmedia.fi/
virpi
Tuo Riitta Ahon kirja on myös hyvä, vaikka ei käsittelekään pennustusta ja pentujen hoitamista.
Lovskars
Mä en tykännyt tuosta Koposen kirjasta ollenkaan. Koskentalo on parempi.
Kirjastosta löysin myös jonkun suomalaisen miehen kirjoittaman kirjan, joku kanakoiran pennutus tjsp. joka oli erittäin pätevä. Siellä oli paljon sellaista asiaa että miten arvioida pentuja ja vähän testailla niitä mitkä on elinvoimaisimpia sun muuta.
Rise
^Karsikas, Tuomo Pennusta luovutusikään

Koskentalosta minäkin pidän enemmän. Omassa hyllyssä ei ole kumpaakaan. Kirjastosta olen lainannut ja läpi lukenut ja jonkun aina hankin lainaan pennutuksen alla.
Lazer
Joo toi oli kyllä miusta todella hyvä ja hyödyllinen kirja tuo Riitta Ahon kirjottama kirja smile.gif
Tämä on "lo-fi" versio foorumeistamme. Nähdäksesi täyden version, johon kuuluvat muotoilut, kuvat yms. klikkaa tässä!.
Invision Power Board © 2001-2012 Invision Power Services, Inc.